Uutinen

Jälleen lisää Live-kivaa LucasArtsilta

LucasArts on julkaissut jo neljännen Liven kautta ladattavan paketin Secret Weapons Over Normandy -lentelyynsä. Edellisen paketin julkaisusta ei ole kulunut kuin muutama päivä.

Toisen maailmansodan ilmataisteluista kyseisen pelin muodossa nauttivat voivat nyt ladata Livestä uuden saksalaisen He162 "Volksjager" -lentokoneen ja uuden värityksen koneisiin P-51 ja B-17. Lisäksi pelin omistajille tarjoillaan uusi kaksinpelitehtävä Furious Engel.

Tätä menoa LucasArtsille voisi pian antaa palkinnon ahkerimmasta pelien päivittämisestä uudella sisällöllä. Esimerkillistä työtä.

Uutinen

Thief: Deadly Shadows - mestarivarkaan paluu

Eidos varmisti tuoreeltaan työstävänsä Thief-sarjan odotettua jatko-osaa Thief: Deadly Shadows. Thief3-nimikkeen alla aiemmin kulkenutta toimintahiippailua kehittää mm. Deus Ex -peleistä tuttu Ion Storm.

Thief: Deadly Shadows jatkaa mestarivaras Garrettin voimin siitä, mihin kaksi ensimmäistä osaa jäivät. Kolmannessa osassa Garrettiä piinaa lisäksi enteet muinaista pahuutta sikiävästä "Dark Age"-voimasta, joka uhkaa tuhota kaiken tielleen tulevan.

Arvostelu

XIII

Surullista kyllä, pitkään odotettu "kolmetoista" on ulkoisesti upea, mutta sisältö kumpuaa tyhjyyttään.
Arvostelu

Final Fantasy Tactics Advance

Kulttiklassikko Final Fantasy Tactics saa jatkoa GBA:lla. Taktikointia, taikoja, aseita ja örkkien listimistä saa nyt myös taskukoossa.
Uutinen

Burnout 3 ja TimeSplitters 3 siirtyivät EA:n talliin

Electronic Artsin väki on ollut viime aikoina varsin ahkerana, sillä muutaman päivän aikana yhtiö on ilmoittanut hankkineensa julkaisulistalleen kaksi varsin nimekästä peliä. Ensimmäiseksi hankinnaksi paljastui Criterion Gamesin odotettu jatko-osa vauhdikkaaseen Burnout-autokaahailusarjaan. Järjestyksessä sarjan kolmas vauhtipaketti oli alun perin Acclaimin listoilla, eikä syitä julkaisijan vaihtumiseen tiedetä.

Toinen EA:n listoille päätynyt peli on aivan yhtä nimekäs kuin Burnout 3.

Uutinen

Uusia kuvia PS2:n Rainbow Six 3:sta

Ubisoft on julkassut uusia kuvia maaliskuussa PlayStation 2:lle ilmestyvästä Rainbow Six 3:sta.

Oheiset kuvat ovat uudesta PS2:lle tehdystä tasosta, joka sijoittuu Italian Triesteen. PS2:n Rainbow Six 3:sta löytyy myös yksi uusi moninpelikartta verkkopeleihin ja kaksinpeli jaetulla ruudulla.

Uutinen

World War Zero: Ironstorm Eurooppaan

MC2 Entertainment julkaisee käännöksen PC-peli Ironstormista Euroopassa nimellä World War Zero: Ironstorm.

Kyseessä on vuoteen 1964 sijoittuva FPS-räiskintä, mutta todellisuudesta poiketen käynnissä on edelleen 1914 alkanut maailmansota. Luutantti James Andersonin roolissa pelaaja on liitoutuman puolella, joka taistelee maailmanvalloitusta havittelevaa Paroni Ungenbergia vastaan.

Käännöksestä huolehtii brittiläinen Rebellion ja julkaisua odotellaan keväällä.

Uutinen

Sähköinen pelien ikärajatietokanta avattu yleisölle

Valtion elokuvatarkastamo on avannut vuorovaikutteisten kuvaohjelmien eli video-, tietokone- ja konsolipelien maksuttoman ikärajatietokannan Internetiin.

Palvelun avulla elokuvatarkastamo haluaa levittää tietoa pelien ikärajoista pelejä hankkiville ja niistä muuten kiinnostuneille kansalaisille, niin aikuisille kuin lapsillekin. Elokuvatarkastamo toivoo palvelun auttavan ja tukevan vanhempia, opettajia ja muita lasten kanssa työskenteleviä heidän arvioidessaan pelien soveltuvuutta eri ikäisille lapsille.

Uutinen

Van Helsing - elokuva ja peli

Vivendi Universal työstää Xboxille sekä Playstation 2:lle uutta toimintaseikkailupeliä nimeltä Van Helsing. Samaan aikaan elokuvaohjaaja/käsikirjoittaja Stephen Sommers(Muumio, Muumion Paluu) ohjaa samannimistä kauhuseikkailua Universal Picturesin suojissa.

Elokuvaa tähdittää Hugh Jackman(X-Men 1&2) sekä Kate Beckinsale(Pearl Harbor) ja ensi-iltaa kaavaillaan Britanniaan parin kuukauden päähän maaliskuuksi.

Uutinen

Capcom julkaisee Auto Modellistan

Capcom vahvisti Xbox -julkaisun ristiriitaisia arvioita PS2- sekä Cube -alustoilla saaneelle Auto Modellista -ajopelille. Ensimmäisenä kilpa-autopelinä cel-shading -tekniikkaa käyttävä julkaisu on Xbox Live -tuettu ja kattaa valmistajalisenssit kaikilta tunnetuimmilta japanilaisilta autovalmistajilta.

Auto Modellista tiivistettynä:

Uutinen

Acclaim mehustaa Xboxin autopelitarjontaa

Acclaim, joka epävirallisesti vahvistettujen tietojen mukaan on menettänyt Burnout-kaahailupelisarjan seuraavan osan EA:lle, ilmoitti solmineensa maailmanlaajuisen julkaisusopimuksen Juice Gamesin uudesta autopelistä. Pelitalo toimi aiemmin edesmenneen Ragen alaisuudessa julkaisemattomaksi jäänen Lamborghinin parissa.
Uutinen

Malice tulee sittenkin

Muun muassa Xboxin Kung Fu Chaoksesta tunnettu brittiläinen Argonaut on vihdoin löytänyt uuden julkaisijan pitkään kehitetylle toimintapainotteiselle tasoloikalle nimeltään Malice.

Kyseessä on alun perin Xboxin graafista vääntöä esitellyt tekniikkademo, josta päätettiin tehdä peli Vivendin pelipuolen suojissa. Lukuisten myöhästymisien ja PS2-version mukaantulon jälkeen Vivendi kuitenkin luopui pelin julkaisuoikeuksista jättäen Argonautin yksikseen lähes valmiin pelin kanssa.

Arvostelu

Beyond Good and Evil

Beyond Good and Evil koukuttaa pelaajan aavemaisella väriloistolla, timanttisella tarinalla ja hupaisilla hahmoilla. Näin pätevää toimintaseikkailua ei usein pääse näpräämään.
Anonyymi (ei varmistettu)
Artikkeli

Vuoden 2003 parhaat Xbox-pelit

Vuonna 2003 ilmestyi jos jonkinmoista peliä. Osa huonompia, osa parempia. Mutta mitkä olivatkaan parhaista parhaat? Xboxfinin ylläpito on listannut omat suosikkinsa kattavaksi paketiksi.
Uutinen

Final Fantasy myy

Square Enix ilmoittaa myyneensä Pohjois-Amerikassa jo yli miljoona kappaletta Final Fantasy X-2:ta, joka julkaistiin siellä marraskuussa.

Final Fantasy X-2 on jatkoa Final Fantasy X:lle, jota on myyty 6,6 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Yhteensä pelejä on myyty tähän mennessä noin 10 miljoonaa.

Euroopassa Final Fantasy X-2 julkaistaan ensi kuussa.

Uutinen

Nintendolta uusi pelilaite

Lähes vuoden odottelun jälkeen Nintendon Satoru Iwata on avannut sanaisen arkkunsa ison N:n tulevan laitejulkistuksen suhteen. Hänen mukaansa tänä vuonna julkaistaan kannettava pelilaite nimeltä Nintendo DS eli Nintendo Dual-Screen. Erikoisen laitteesta tekee se, että pelaajalle tarjotaan koneen peleissä kahden lcd-näytön välityksellä kuvaa kahdesta eri perspektiivistä. Esimerkiksi jalkapallo-ottelussa toisesta ruudusta voi näkyä kentän yleisprofiili, kun taas toisesta ruudusta taklaus lähikuvassa.

Tuleva laite ei ole yhteensopiva GC:n levyjen kanssa taikka GBA:n kasettien.

Uutinen

Viikottainen ELSPA-lista: GTA tupla myy edelleen

Brittiläisen peliteollisuuden tilastointi/markkinointiyhtiö ELSPAn viikottainen myyntitilasto viime viikonlopun kymmenen myydyimmän Xbox-pelin osalta: (suluissa viime viikon sija/viikkoja listalla)

Uutinen

TimeSplitters 3 EA:lta

Pelijätti Electronic Arts on ilmoittanut solmineensa brittiläisen Free Radical -kehitysstudion kanssa julkaisusopimuksen koskien kaksi miljoonaa kopiota myyneen TimeSplitters-pelisarjan kolmatta osaa. Sarjan kaksi aiempaa peliä julkaistiin Eidoksen nimissä.

Sopimuksen arvoa ei ole vielä lyöty lukkoon, eikä tulevasta pelistä kerrottu kovin tarkkoja yksityiskohtia.

Uutinen

Vuoden 2003 parhaat Xbox-pelit

Xboxfinin ylläpito on ahkeroinut sillä aikaa, kun peliväki on sulatellut viimeisiä kinkunpaloja joulunalusjulkaisujen parissa. 2003 ei mullistanut pelaamista, mutta hyviä pelejä vuoteen mahtui runsaasti. Nyt on aika tehdä vaikeat valinnat ja poimia esiin parhaista parhaat Xbox-pelit menneen vuoden ajalta. Kattava juttu on luettavissa täältä.
Uutinen

Electronic Artsille Burnout

Electronic Arts on hankkinut oikeudet Criterionin Burnout-sarjaan ja huolehtii siis tulevan Burnout 3:n julkaisusta.

Itse pelistä ei ole vielä paljoa kerrottu, mutta julkaisua odotellaan kaikille kotikonsoleille vielä tänä vuonna ja verkkopelitukea lupaillaan ainakin PS2-versioon.

Arvostelu

My Street

My Street on lasten maailmaan sijoittuva, verkko-ominaisuuksilla varusteltu minipelikokoelma. Kuulostaa mukavalta, mutta lopputuloksena on hermoja raastava kyhäelmä.
Uutinen

R-Type Final -traileri

Eidos on julkaissut trailerin maaliskuussa julkaistavasta R-Type Finalista. Perinteisestä 2D-räiskinnästä löytyy yli sata alusta, joita voi muutella mieleisekseen erilaisilla maalauksilla ja aseilla. Kaksinpelissä voivat molemmat pelaajat käyttää muistikortille tallennettuja omia aluksiaan.

  • R-Type Final -traileri, zipattu wmv-tiedosto (9,4 Mt)
  • Uutinen

    Kuvia The Getaway 2:sta

    Sonyn London Studio on paljastanut ensimmäiset kuvat tulevasta The Getaway 2:sta.

    Ehkäpä hiukan yllättäen kuvissä ei näy autoja, vaan tapahtumapaikkoina näyttäisi olevan muun muassa Lontoon tunnelit ja talojen katot. Kuvista huolimatta on lienee syytä olettaa The Getaway 2:n sisältävän myös ensimmäisen pelin kaltaista autoilua.

    Lisää kuvia löytyy jälleen lähdelinkin takaa ja pelin julkaisua odotellaan vielä tämän vuoden aikana.

    Uutinen

    Marvel vahvemmin kiinni peliteollisuuteen

    Maailmanlaajuinen sarjakuvajulkaisija Marvel on muodostanut oman videopeliyksikkönsä. Yksikön toimintoihin kuuluu mm. valvoa sekä ohjeistaa pelijulkaisuja, jotka perustuvat Marvelilta lähtöisin olevaan materiaaliin. Ryhmää vetää mm. sarjakuvayhtiö DC Comics:lla sekä elokuva- ja viihdejätti Warner Bros:lla pitkän työuran saavuttanut Ames Kirshen.

    Uutinen

    Lisää salaisia aseita Livestä

    LucasArts on viime aikoina ahkeroinut Xbox Liven kautta ladattavien lisukkeiden parissa, josta osoituksena muun muassa hiljattain ladattavaksi tullut materiaali Euroopassa toistaiseksi julkaisemattomaan Armed & Dangerous -räiskintään. Hyvä putki jatkuu arcade-lentely Secret Weapons Over Normandyyn julkaistulla päivityksellä, joka on jo kolmas viime vuoden lopulla julkaistun pelin historiassa.

    Liven omistajat voivat käydä nyt nappaamassa peliin uuden italialaisen Macchi 202 -lentokoneen, vaihtoehtoisen värityksen Ju-87 Stukaan sekä Escape from Tripoli -nimisen tehtävän.

    Uutinen

    Uusia kuvia Driv3rista

    Atari on julkaissut kasapäin uusia kuvia odotetusta kaahailupelistään, Driv3rista. Reflectionsin kehittämä peli jatkaa pelisarjan perinteitä ja pyrkii jälleen kerran tarjoamaan rystyset valkoisiksi vetävän ajokokemuksen, jota sävyttävät myös pienet jaloittelutuokiot. Driverin kolmas tuleminen nähdään Xboxilla ja PlayStation 2:lla maaliskuun lopulla.

    Uutukaiset voi käydä selailemassa läpi esimerkiksi Xboxydessä.

    Arvostelu

    Star Wars: Knights of the Old Republic

    Hetki jota konsoliropeltajat ovat odottaneet. Messias on tullut yhden kaikkien aikojen parhaiten myydyn sci-fi-sarjaan puettuna.
    Uutinen

    Nintendolla menee hyvin Yhdysvalloissa

    Nintendo of America on ilmoittanut viime vuoden myyntituloksensa nousseen huomattavasti vuoteen 2002 verrattuna. Menestys on ollut sen verran huimaa konsoli- ja pelipuolella, että Microsoftin Xbox jäi viime vuoden konsolisodassa armottomasti kolmannelle sijalle PlayStation 2:n ja GameCuben taakse. Cuben maailmanlaajuisen joulusesongin tuotto nousi 70 % vuoden 2002 tuloksesta, ja kuten olemme kertoneet aiemminkin, Nintendo odottaa konsolin myyvän kaikkiaan 6 miljoonaa kappaletta maaliskuun loppuun mennessä.
    Uutinen

    Metal Gearia kerrakseen!

    Konami ja Nintendo ovat päättäneet julkaista Japanissa uuden GameCube-bundlen, joka julkaistaan maaliskuun 11. päivä. Bundlen aiheena on nousevan auringon maassa samaisena päivänä julkaistava Metal Gear Solid: The Twin Snakes -peli. Itse pelin ja konsolin lisäksi mukana on bonus-levyke, joka sisältää jonkin sortin videomateriaalin ohella käännöksen NES-konsolin Metal Gear -pelistä, joka poikkeaa joiltain osin aivan alkuperäisestä MSX-versiosta.
    Uutinen

    Cuben Rainbow Six 3 suunnitteluasteilla

    Microsoftin ostettua Rainbow Six 3 -pelin oikeudet vuodelle 2003, monet veikkailivat muiden konsolien versioista tihkuvan tietoja vuodenvaihteen jälkeen. Näin on päässyt käymään, sillä peli vahvistettiin PlayStation 2:lle. GameCube-versiosta ei kuitenkaan tuolloin mainittu mitään, mutta IGN Cube -sivustolla kerrotaan Ubi Softin edustajan todenneen sen olevan kuitenkin suunnitteluasteilla.

    Yksityiskohtia pelikuution versiosta ei suostuttu paljastamaan, sillä tällä hetkellä kehittäjät keskittyvät nimenomaan PS2-versioon.

    Uutinen

    RE: Code Veronica X helmikuussa Eurooppaan

    Capcomin Euroopan haara on vahvistanut julkaisevansa GameCube-version vanhasta Resident Evil: Code Veronica X -kauhuräiskinnästä kaikilla PAL-alueilla helmikuun 27. päivä. Kuten sarjan toisen ja kolmannen osan Cube-versiot, myös Code Veronica X on suorempi käännös alkuperäisestä kuin esimerkiksi ensimmäinen Resident Evil.

    Alun perin Segan Dreamcast -konsolilla nähty Code Veronica X seuraa Claire ja Chris Redfieldiä, jotka molemmat ovat tuttuja aikaisemmista osista, kun he jälleen kerran saavat vastaansa Umbrella Corporationin kammottavat luomukset.

    Uutinen

    Suikoden IV -traileri

    Konami on julkaissut trailerin loppuvuodesta Euroopaankin saapuvasta Suikoden IV:stä. RPG-sarjan edellistä osaahan ei tänne asti saatu.

  • Suikoden IV -traileri, mov-tiedosto (37,5 Mt)
  • Uutinen

    Blazelta Xploder Media Centre Live Pleikkarille

    Blaze tuo markkinoille uuden tuotteen nimeltään Xploder Media Centre Live, jonka avulla tietokoneelta löytyviä musiikki-, kuva- ja videotiedostoja voi katsella ja kuunnella PlayStation 2:n kautta televisiosta ja kotiteatterijärjestelmästä.

    Pleikkari liitetään tietokoneeseen verkkosovittimen kautta ja tiedostoja voi selailla DualShock-ohjaimen avulla. Systeemi tukee tällä hetkellä DivX-, Mpeg-, Mp3-, Jpeg-, AVI- ja PNG-tiedostoja ja päivitysten avulla tulevillekin tiedostomuodolle luvataan löytyvän tukea.

    Uutinen

    Xbox Live update: Armed & Dangerous

    LucasArts ilmoitti ensimmäisen Xbox Live -ladattavan sisällön olevan valmis omalaatuiseen toimintapeliin Armed & Dangerous. Uusi sisältö on ylimääräinen bonustehtävä, joka kantaa nimeä "Summer Home".

    Lisätietoja pelistä ja ladattavasta tehtävästä pelin kotisivuilta.