Uutinen

Kuvamateriaalia TFLO:sta

Microsoft on päivittänyt Xboxin tulevan massiiviverkkoroolipelin True Fantasy Live Onlinen virallista japaninkielistä web-sivustoa uudella sisällöllä. Päivityksen myötä sivustolta löytyy runsaasti uusia konsepti- ja pelikuvia. Kiinnostuneet voivat suunnata selaimensa tänne.

True Fantasy Live Online on tällä hetkellä ainoa MMORPG, joka on kehitteillä Xboxille. Samalla se on ensimmäinen pelaajien keskinäisissä kanssakäymisissä pelkästään äänikommunikaatioon luottava peli pelityypissään.

Arvostelu

Rayman 3: Hoodlum Havoc

Vanhalla mantereella hallitaan pelien tekeminen. Rayman 3: Hoodlum Havoc on siitä elävä esimerkki.
Uutinen

Katsaus joulupyhien uutisiin

Joulupyhät ovat perinteisesti hiljaista aikaa pelirintamalla. Tämäkään joulu ei tehnyt asiassa poikkeusta, mutta muutama myöhäinen uutinen pelitalojen PR-osastoilta maailmalle lähti. Tässä on pikakatsaus tärkeimpiin uutisiin, jotka jäivät kinkunsyönnin takia kirjoittamatta.

Mafian pitkään odotetut konsoliversiot saivat omat verkkosivut. Sivustolta löytyy tietoa itse pelistä sekä sen tekemisestä kuvien ja videoiden ohella. 1930-luvulle sijoittuvaa juonivetoista toimintaa kaipaavat suunnatkoon kulkunsa tänne.

Uutinen

Uusia kuvia Nightshadesta

Sega on julkaissut uusia kuvia näillä näkymin helmikuussa julkaistavasta Nightshade toimintaseikkailustaan. Japanissa nimellä Kunochi tunnettu Nightshade on tavallaan jatkoa keväällä julkaistulle Shinobille, mutta punaista viittaa liehuttaa tällä kertaa nainen ja pelistä löytyy muutakin uutta.

Lisää kuvia löytyy lähdelinkin takaa.

Uutinen

Rockstar North oikeuteen GTA- tekijäoikeuksista

Tietokonekonsultti ja pelisuunnittelija Mark Gallagher nostaa 1.5 miljoonan punnan (2.1 milj. euron) kanteen Grand Theft Auto -pelisarjan kehittänyttä Rockstar North -yhtiötä vastaan. Syynä tekijänoikeudet.

Gallagher väittää GTA-pelin juonen, ulkoasun, rakenteen ja tyylin muistuttavan läheisesti hänen kehittämäänsä "Crime Inc" -peliä.

Uutinen

Liikkuvaa kuvaa Prince of Persian Cube-versiosta

GameCube Europe -sivustolla on julkaistu muutamia videopätkiä Prince of Persia: The Sands of Time -pelin GameCube-versiosta, joka julkaistaan ensi vuoden puolella. Pelin jo ilmestynyt PlayStation 2 -versio on saanut osakseen mainioita arvosanoja pelimediassa, joten seikkailu vaikuttaa varsin lupaavalta.

Tuoreimmassa Prince of Persiassa pelaaja voi juosta seinillä, hallita aikaa ja tehdä lukuisia hyökkäysliikkeitä.

Uutinen

Grand Theft Auto GBA:lle

Rockstar on ilmoittanut vuosikatsauksessaan tuovansa vihdoin ja viimein PlayStationeilla mainetta niittäneen Grand Theft Auto -sarjan Game Boy Advancelle. Muita tietoja pelistä ei juuri pukahdettukaan, joten tässä vaiheessa on vain odotettava kärsivällisesti yksityiskohtien ilmaantuvan.

Game Boy Advancen Grand Theft Auto julkaistaan talousvuoden 2004 aikana.

Uutinen

Donkey Kong Country 2 vahvistettu

Monet ovat jo osanneet odottaa SNES-seikkailu Donkey Kong Country 2:n kääntyvän Game Boy Advancelle, mutta nyt Nintendon Euroopan haara on vahvistanut asian. Pelin pääosassa nähdään tällä kertaa edellisosasta tuttu Diddy Kong, koska vanha kunnon Donkey on kidnapattu. Diddy ei kuitenkaan lähde yksin uuteen seikkailuun, vaan apunaan hänellä on tyttöystävänsä Dixie Kong.

Mukana tulee olemaan 30 kenttää tutkittavana sekä lukuisia haastetehtäviä DK Attack-, Funky’s Fishing- ja Candy’s Dance Studio -moodien muodossa.

Arvostelu

Max Payne 2: The Fall of Max Payne

Kotimaista tuotantoa oleva Max Payne on saanut jatkoa. Odotettu Max Payne 2 on kaikin tavoin edeltäjäänsä kypsempi peli, vaikka lyhyys syökin pelin arvoa.
Arvostelu

F-Zero GX

Viiden vuoden odotus palkitaan vihdoinkin. F-Zero -sarja on täällä taas kovempana, komeampana ja nopeampana kuin koskaan aiemmin!
Uutinen

Panasonic lopettaa Q:n valmistuksen

Kaksi vuotta sitten julkaistu - GameCuben ja DVD-soittimen risteytys - Q on nyt saapunut tiensä päähän, sillä Panasonic ilmoitti lopettavansa konsolin valmistuksen. Päätöstä ei ole Panasonicin taholta perusteltu, mutta syynä on todennäköisesti konsolin huonot myyntiluvut.

Q:ta ei koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella.

Uutinen

Making of MGS: Twin Snakes -video julkaistu

Konami Computer Entertainment Japan on virallisella nettisivullaan lyhyen "Making of" -videon kehitteillä olevasta Metal Gear Solid: The Twin Snakes -pelistä. Kokonaan japaninkielisessä pätkässä ei näytetä lainkaan pelikuvaa, mutta nauhalle on eksynyt muun muassa välianimaatioiden liikkeiden nauhoittamista motion capture -menetelmällä.
Uutinen

Lisää Potteria keväällä

Electronic Artsin Harry Potter -pelisarja saa jatkoa jo ensi keväänä, kun Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjaan perustuva peli julkaistaan.

Harryn lisäksi myös Hermione Granger ja Ron Weasley ovat mukana pelattavina hahmoina. Kaikilla hahmoilla on omat taitonsa ja vahvuutensa, joita tarvitaan eri tehtävissä. Peliin luvataan myös jonkinlaista moninpeliä ja kaksinpeli-haasteita.

Harry Potter ja Azkabanin vanki ilmestyy PlayStation 2:lle, Xboxille, Gamecubelle, GBA:lle ja PC:lle toukokuussa.

Uutinen

IGN:n haastattelussa Mobiuksen David Box

IGN Pocket -sivuston väki on päässyt haastattelemaan Mobius-pelitiimin pääohjelmoija David Boxia, aiheena Game Boy Advancen tuore Max Payne -peli.

Box kertoo, että Payne -pelien julkaisijana toimiva Rockstar otti yhteyttä Mobiukseen nähtyään tiimin muutamia aikaisempia tuotoksia. Tehtyään prototyypin Game Boy Advance -versiosta, tiimin taidoista oltiin sen verran vakuuttuneita, että varsinainen kehitystyö aloitettiin oitis.

Uutinen

LucasArtsilta toimintastrategia Wrath Unleashed

LucasArts on työstämässä uutta erikoista peliä nimeltä Wrath Unleashed. Peli yhdistelee klassisten strategiapelien parhaita puolia nopeatempoisen taistelumekanismin kanssa. Pelaajan ulottuvilla on yli 30 myyttistä olentoa neljästä ulottuvuudesta, jotka ottavat yhteen yksin- tai moninpelitaisteluissa omaperäisessä fantasiamaailmassa. Jokaisella olennolla on omat erikoistaitonsa, voimansa sekä hyökkäyksensä, mutta myös mahdollisuus päästää irti "wrath-voimansa"(vihansa) vastustajan kukistamiseen.

Uutinen

Top Spin 2 sekä Live-tuettu futispeli työstön alla?

Spong -pelilistaussivuston saaman tiedon mukaan Top Spin - tennispelin kehityksestä vastannut ranskalainen PAM Studios on työstämässä jatko-osaa hyvän vastaanoton saaneelle ensimmäiselle osalle. Top Spin 2 keskittyisi vahvasti Live -nelinpeleihin sekä entistä järeämpään XSN Sports -tilastointipalveluun monipuolisempien pelikustomisointioptioiden ohella. Julkaisua tähdätään jouluksi 2004.

Arvostelu

EyeToy: Groove

Musiikkipainotteinen EyeToy: Groove tarjoaa lyhytikäistä hupia, joka ei todellakaan ole sitä mitä London Studiolta olisi voinut odottaa.
Uutinen

EyeToy: Play myy kuin leipä

Lokakuun lopussa uutisoimme, että Sonyn hitiksi osoittautunutta EyeToy: Play -kamerapeliä oli myyty muutamassa kuukaudessa yli miljoona kappaletta ja nyt Sony Computer Entertainment Europe on ilmoittanut rikkoneensa jo kahden miljoonan rajan.

Sony onkin turvautunut viime viikkoina lentorahtiin, jotta EyeToyta riittäisi kaupoissa kaikille halukkaille vilkkailla joulumarkkinoilla.

Uutinen

Fight Club -elokuva peliksi

Mm. Hunter: The Reckoning, Enclave ja Metal Arms -peleistä tuttu pelijulkaisija Vivendi Universal ilmoitti tänään elokuvaohjaaja David Fincherin muutaman vuoden takaisin väkivaltaisen katutappeluaiheisen Fight Club-elokuvan kääntyvän konsolipeliksi. Pelikehityksestä vastaa vähemmän tunnettu Genuine Games Ltd -studio.

Vivendi Universalin Pohjois-Amerikan toimitusjohtaja Luc Vanhal kuvaa tulevaa peliään näin:

Uutinen

Manhunt Xboxille

Take 2 Games on paljastanut tuoreimmassa talousraportissaan, että se suunnittelee Rockstarin kohua herättäneen ultra-väkivaltaisen Manhunt-pelin julkaisua Xboxille sekä PC:lle. Kyseinen GTA:n kehittäjien tuotos, jossa omaksutaan murhamiehen rooli verisessä, videoitavassa ihmisjahdissa, on toistaiseksi saatavilla vain PlayStation 2:lle. Käännöksien pitäisi ilmestyä ensi vuoden aikana.

Myös muita Xbox-pelejä mainittiin raportissa.

Uutinen

Verkossa hiiviskeleminen onnistuu myös Cubella

Nintendon laihanpuoleisen nettipelituen myötä on useaan otteeseen oletettu, ettei GameCuben Tom Clancy’s Splinter Cell: Pandora Tomorrow -hiiviskelypelissä nähtäisi lainkaan muista versioista löytyvää online-moodia.
Uutinen

Capcomilta pelejä alkuvuodesta

Capcom on ilmoittanut julkaisevansa alkuvuodesta Euroopassa japanilaisen Spiken kehittämät pelit Riding Spirits II ja Way of the Samurai 2.

Riding Spirits II on realismiin pyrkivä moottoripyöräpeli josta löytyy yli kolmesataa lisensoitua pyörää valmistajilta kuten Ducati, Aprilia, Triumph, BMW, Honda, Kawasaki, Yamaha ja Suzuki. Lisäksi pelaaja voi valita kypärät ja ajopuvut huippumerkkien mallistoista. Monipuolisesti säädettävillä pyörillä kilpaillaan neljässäkymmenessä eri sarjassa viidellätoista radalla, jotka on mallinnettu oikeista radoista ympäri maailman.

Uutinen

Xbox Live update: Rainbow Six 3 & Counter-Strike

Nämä suositut FPS-räiskinnät päivittyivät eilen uusilla ladattavilla moninpelikartoilla:

Rainbow Six 3

  • Carnival (Sharpshooter, Survival ja Team Survival-moodituki. Max 10 pelaajaa, 935 blokkia)
  • Counter Strike

  • Inferno (räjäytys-skenaario)
  • Office (panttivanki-skenaario)
  • Kartat ovat ladattavissa Xbox Live-yhteyden avulla.

    Uutinen

    Uutta sisältöä Crimson Skiesiin

    Microsoft ja Fasa Studio ovat julkaisseet ensimmäiset Livestä ladattavat lisukkeet Crimson Skies: High Road to Revenge -lentelyyn. Kyseisen pelin sekä Xbox Liven omistavat voivat käydä nyt lataamassa uuden Fury-lentokoneen sekä Caverns-moninpelikartan ilmaiseksi.

    Fury on pieni, kevyesti suojattu ja ennen kaikkea ketterä lentokone, josta löytyy kuolettavalla nopeudella luoteja sylkevät pikakonekiväärit. Sen lataaminen syö Xboxin kiintolevyä 59 blokin verran.

    Uutinen

    Syphon Filter: The Omega Strain myöhästyy

    Sony Computer Entertainment America ilmoitti Syphon Filter: The Omega Strain -toimintapelin myöhästyvän muutamalla kuukaudella.

    Alkuvuodeksi kaavailtu julkaisu on nyt siirtynyt keväälle, kun peliä kehittävä Sony Bend kertoi tarvitsevansa lisää aikaa testaamiseen ja pelin tasapainoittamiseen. Omega Strain tukee neljän pelaajan yhteispeliä verkossa, joten tasojen suunnittelu vaatii enemmän aikaa kuin aikaisempien Syphon Filtereiden melko suoraviivainen yksinpeli.

    Arvostelu

    Star Wars: Rogue Squadron III - Rebel Strike

    Yleensä kaikki haluavat jatko-osiin uudistuksia. Rebel Strike on säännön vahvistava poikkeus, joka kompastuu omaan kehitykseensä. Miten tässä näin pääsi käymään?
    Uutinen

    Kuvia Mega Man Anniversary Collectionista

    Capcomin tulevasta Mega Man Anniversary Collectionista ovat ilmestyneet ensimmäiset ruutukaappaukset. Ensi helmikuussa Amerikassa julkaistava paketti tulee sisältämään Mega Manit ensimmäisestä kahdeksaan ja uusimmista pelikuvista päätellen mukana ovat myös aiemmin julkaisemattomat Mega Man the Power Battle ja Mega Man 2 the Power Fighters.

    Toistaiseksi mahdollisesta Euroopan julkaisusta ei ole mitään tietoja, mutta informaatiota odotellessa on hyvä vaikkapa tutkailla uusimpia kuvia pelistä.

    Uutinen

    Videokuvaa Pokémon Colosseumista

    Japanissa kaksi viikkoa sitten julkaistusta - ja siellä jo yli 200 000 kappaletta myyneestä - Pokémon Colosseumista on nyt saatavilla muutama mielenkiintoinen video.
    Uutinen

    Datelilta uusi EyeToy -sovellus

    Datelin uuden Junk TV:n avulla voivat EyeToyn ja verkkosovittimen omistajat lähetellä videoviestejä Pleikkareillaan.

    EyeToylla kuvatut ja myös äänen sisältävät videot lähetetään verkkosivulle, jossa ne ovat muiden Junk TV:n käyttäjien katseltavissa. Käyttäjät voivat äänestää suosikkivideoitaan ja parhaille on luvassa myös palkintoja. Myös privaattivideon lähetys kaverille onnistuu.

    Uutinen

    GBA:lle oma Mega Man -kokoelma

    Aiemmin PS2:lle ja GameCubelle luvattu Mega Man Anniversary Collection saa seuraa kannettavassa muodossa. Capcom on nimittäin päättänyt julkaista GBA:lle pelin nimeltä Mega Man Mania, joka sisältää Game Boyn Mega Manit ensimmäisestä osasta viidenteen. Kaikki paketin pelit ovat muutettu värillisiksi ja niiden alkuperäiset kuvasuhteet on säilytetty.
    Uutinen

    Phantasy Star Online päivittyy

    Segan Sonic Team on ilmoittanut sulkevansa Phantasy Star Onlinen GameCube-serverit Japanissa. Syynä tähän on se, että vanhat systeemit PSO:ssa halutaan korvata uusilla ja kehittyneemmillä. Kyseinen uudistus vaikuttaa eurooppalaisiin pelaajiin hyvin vähän, sillä ainoa uusi asia on se, että japanilaisten pelitovereiden kanssa pelaaminen on valitettavasti mahdotonta.

    Päivityksen myötä japanilaisten kanssapelaajien tulee vaihtaa vanhat PSO-levynsä uusiin. Uuden pelin saaminen tulee mahdolliseksi 26.03.2004, jonka jälkeen vanhaa versiota ei enää tunnisteta Internetissä pelattaessa.

    Uutinen

    Videokuvaa Virtua Fighter Cyber Generationista

    Segan AM2-tiimi on julkaissut kotisivullaan videokuvaa jokin aika sitten paljastetusta GameCube- ja PlayStation 2 -pelistä Virtua Fighter Cyber Generation: Ambition of the Judgement Six. Japaninkielinen video antaa melko hyvän kuvan siitä, mistä tässä seikkailupelissä on oikastaan kyse. Pätkän katselu onnistuu tallentamalla se omalle koneelle alla olevasta linkistä.

  • Virtua Fighter Cyber Generation -video, mpg-tiedosto (29.3 MB)