Uutinen

Killer 7 ei enää Cube-yksinoikeus

Capcom on paljastanut, että aiemmin GameCube-yksinoikeudeksi julistettu Killer 7 ilmestyy myös PlayStation 2:lle. Asia vahvistettiin Las Vegasissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, sekä pelin virallisella kotisivulla.

Killer 7 on Capcomin GameCube-viisikon (nykyään nelikon) ensimmäinen peli, joka on useiden huhujen jälkeen vahvistettu ilmestyvän myös toisella konsolilla. Nelikkoon kuuluvat myös P.N.

Uutinen

Japanin Metal Gear -bundlea rajoitettu erä

Konami on ilmoittanut, ettei aiemmin uutisoitua Metal Gear Solid: The Twin Snakes -bundlea tulla julkaisemaan kovin suuria määriä. Ulkomailta pelinsä tilaavien kannattanee siis jo hyvissä ajoin varata omansa.

Vain Japanissa ilmestyvä bundle on jokaisen Metal Gear -fanin märkä uni; se sisältää itse pelin lisäksi harmaan GameCuben, jossa päällä Fox-Hound-logo, sekä taidekirjan ja suoran käännöksen alkuperäisen Metal Gearin NES-versiosta. Täytyy vain toivoa, että jälkimmäisin saataisiin joskus myös tänne Eurooppaan.

Uutinen

Zelda: Collector's Edition -bundle Suomeen

Suomen Nintendon virallisella kotisivulla kerrotaan odotetun GameCube-bundlen saapuvan myös tänne rakkaaseen kotimaahamme. Paketin syövereistä löytyy itse Cuben ohella Legend of Zelda: Collector’s Edition -pelikokoelma, joka sisältää käännökset NES- ja N64-konsolien Zelda-seikkailuista, eli mukana on yhteensä 4 klassikkoa. Suositushinta paketille on 99,99 euroa ja sitä on saatavilla rajoitettu erä 11.2.
Uutinen

Killer 7 myös PlayStation 2:lle

Capcom on ilmoittanut virallisella Killer 7 -sivulla pelin saapuvan GameCuben lisäksi myös PlayStation 2:lle.

Killer 7 on cel-shaded-tekniikalla toteutettu väkivaltainen toimintaseikkailu, jonka mutkikkaassa kostotarinassa pelaaja ottaa Harman Smithin ja hänen seitsemän erilaisen persoonallisuutensa roolin ja pelaajan tehtävänä on lopettaa maailmaa vaivaava väkivaltaisuuksien aalto.

Uutinen

Final Fantasy X-3 vain huhua

Final Fantasy X-2 International + Last Missions -pelin tuottajat ovat kertoneet haastattelussa, että se jää Final Fantasy X -sarjan viimeiseksi peliksi.

Square Enix ilmoitti alunperin tekevänsä kaksi jatko-osaa FFX:lle ja tuottajien mukaan ensi kuussa Japanissa julkaistava FFX-2 International + Last Missions on se toinen FFX-2:n jälkeen, joten FFX-3:a tai FFX-4:ää ei ole luvassa.

Ohessa muutama taidekuva Suomessa ensi kuussa julkaistavasta Final Fantasy X-2:sta.

Uutinen

Uusi Limited Edition Xbox?

Japanilaisia herkutellaan kaiken maailman erikoisversioilla Xboxista, kuten Dead or Aliven Kasumi Xboxilla. Toistaiseksi vahvistamaton tieto kertoisi, että tänne Eurooppaan tulisi Xboxin 2 vuotissyntymäpäivän kunniaksi Kristallin värinen Xbox. Paketti sisältää samat lisukkeet kuin aikaisempi Eurooppalainen Limited Edition, joka oli läpinäkyvän vihreä, eli kaksi koneen väristä Controller S-ohjainta.
Uutinen

Splinter Cell: Pandora Tomorrow -traileri

Splinter Cell: Pandora Tomorrow -pelistä on tullut traileri, jossa näytetään liikkuvaa pelikuvaa moninpelistä. Pelissä voi olla maksimissaan 4 pelaajaa, joten myös sooloilut ovat mahdollisia kolmea muuta pelaajaa vastaan. Traileri antaa kyllä hyvän kuvan pelin toiminnasta, sekä valaisee selvästi, miksi vähempi on parempi.

Pelaaminen netissä onnistuu ainakin Xboxilla, PS2:lla ja GC:llä.

Trailerin linkit:
- Xbox.IGN
- TeamXbox
Uutinen

Halo 2 vasta syksyllä

Xboxin odotetuimpiin peleihin lukeutuva Halo 2 ilmestyy vasta syksyllä. Asiasta kertoi peliä kehittävä Bungie, joka ei ole aiemmin suostunut kommentoimaan pelin julkaisuajankohtaa näin tarkasti. Julkaisusta vastaavan Microsoftin kaavailujen mukaan jatkoa Master Chiefin seikkailuille oli tarkoitus saada kevään aikana.

Faneja lohduttaakseen Bungie kuitenkin lupasi paljastaa uutta tietoa Halo 2:sta lähikuukausien aikana ja julkaisi pelistä ensimmäisen moninpelikuvan, joka on nähtävissä alla.

Uutinen

Kirby's Air Ride Eurooppaan helmikuussa

Nintendo ilmoitti tänään, että GameCuben ensimmäinen Kirby-peli, Kirby's Air Ride, tullaan julkaisemaan Euroopassa helmikuun 26. päivä.

Peli sisältää mm. yhdeksän erilaista rataa, 15 eri kilpuria, kolme eri pelimuotoa sekä 2-4 pelaajan moninpelin.

Uutinen

Astro Boy Segalta PS2:lle ja GBA:lle

Segan Sonic Team on työstämässä PS2:lle peliä, jonka pääosassa seikkailee Osamu Tezukan vuonna 1951 luoma legendaarinen manga-hahmo Astro Boy ja Segan Hitmaker-studio on puolestaan tekemässä Treasuren (Ikaruga, Wario World) avustuksella GBA:lle Astro Boy: Omega Factor -nimistä peliä.

Pelit ilmestyvät ainakin Yhdysvalloissa ensi kesänä ja jo nyt sikäläisissä televisiossa pyörii uusi Astro

Uutinen

Japanista kuuluu

Sammy on ilmoittanut, että se tuo suositun tappelupelinsä, Guilty Gearin, myös Xboxille. Guilty Gear XX #Reload nimeä kantava mättöjuhla ilmestyy Japanissa 29. päivä huhtikuuta, Euroopan julkaisupäivä ei ole tiedossa. Peli tukee Livettäjien iloksi pelaamista Livessä. Kuvia pelistä löytyy täältä.

Shikigami no Shiro II:n arcade-versio kääntyy Xboxin muotoon myös huhtikuussa, mutta toistaiseksi Japanissa. Peli tukee Xbox Liveä tilastojen osalta. Länsimaiden osalta julkaisu on vielä epävarma.
Uutinen

Pistä Rare piinapenkkiin

Rare on ottanut uudelleen käyttöön "masokistisen piinapenkin", johon istutetaan säännöllisesti pelitalon eri kehitystiimejä fanien tentattavaksi. Ensimmäisenä vuorossa ovat viime vuoden lopulla ilmestyneen Grabbed by the Ghouliesin kehittäjät, jotka vastailevat kysymyksiin kyseisestä pelistä, sen kehityksestä tai itsestään – mielistä pelin takana.

Kysymykset pitää olla jätettynä tammikuun loppuun mennessä, joten aikaa ei ole hukattavaksi.

Arvostelu

Zapper

Frogger ilman Froggeria. Lyhyttavaraa lapsille.
Uutinen

Driv3r lipsui kesälle

Atari on ilmoittanut virallisesti Driv3rin julkaisun viivästyvän parilla kuukaudella ja peliä lupaillaan nyt kauppoihin 1. päivä kesäkuuta.

Viivästyksen syyksi ilmoitetaan pyrkimys PS2- ja Xbox-versioiden samanaikaiseen julkaisuun maailmanlaajuisesti ja tietysti parin lisäkuukauden aikana yritetään pelin hypetystä kasvattaa entisestään.

Uutinen

Capcomin HSFII myös Eurooppaan

Capcom on kertonut julkaisevansa Hyper Street Fighter II: The Anniversary Editionin myös Euroopassa huhtikuun lopulla.

Street Fighter -sarjan 15-vuotispäivien kunniaksi julkaistu peli sisältää viisi SFII-peliä (Street Fighter II, Street Fighter II: Champion Edition, Street Fighter II: Hyper Fighting, Super Street Fighter II: The New Challengers ja Super Street Fighter II Turbo) yhdessä paketissa ja lisäksi HSFII:ssa on mahdollista taistella eri versioiden hahmoilla toisiaan vastaan.

Uutinen

SNK:lta kaksi uutta peliä Xboxille

SNK NeoGeo USA on hiljattain ilmoittanut julkaisevansa kaksi uutta peliä Microsoftin Xboxille kuluvan vuoden aikana. Toinen näistä, taistelupeli SNK vs. Capcom: SVC Chaos, tukee myös Liveä. Räiskinnästä kiinnostuneille yhtiö tarjoaisi Metal Slug 3:a.

Yhtiö pohtii myös monien muiden suosittujen sarjojensa kääntämistä Xboxille – mahdollisesti Live-tuen kera. SNK NeoGeo USA:n johtokunnan puheenjohtaja Ben Herman sanoi fanipohjan omaavien SNK-pelien sopivan Xboxille hyvin, koska konsolin käyttäjät ovat pelikokemuksensa kanssa tosissaan.

Uutinen

Race Driver 2 sittenkin Toca-sarjaan

Codemasters on päättänyt julkaista kehityksessä olevan Race Driver 2 -ajopelinsä yhdessä Toca-nimen kanssa. Pelitalon aiemmat Toca-pelit ovat myyneet maailmalla yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan tuorein osa tulee kasvattavamaan lukua tänä keväänä Xboxilla ja PC:llä.
Uutinen

Microsoft: 3,7 miljoonaa Xboxia Euroopassa

Microsoft on hieman tarkentanut aiemmin julkaistua osavuosikatsaustaan, jossa kerrottiin myös Xboxin odotuksia vastaavasta menestyksestä. Tuoreimman, osittain Chart-Trackin ja GfK:n tilalastoihin perustuvan tiedotteen mukaan 13,7 miljoonasta Xboxista 3,7 miljoonaa on myyty Euroopassa.
Uutinen

Driv3r myöhästyy

Atari on ilmoittanut, että alkuvuoden kuumimpiin pelinimikkeisiin lukeutuva Driv3r myöhästyy parilla kuukaudella. Uusi julkaisuajankohta on asetettu kesäkuun ensimmäiselle päivälle. Syyksi kerrotaan halu julkaista sekä Xbox- että PlayStation 2 -versio samaan aikaan.

Odottavien aikaa tuskin helpottaa yhtään lupaukset massiivisista markkinointikampanjoista, joiden ansiosta peli pitäisi näkyä lehdissä, TV:ssä ja kauppojen demokoneissa.

Uutinen

Pelaa Fablen kehittäjiä vastaan Livessä

Oletko aina halunnut tietää, osaako yksi maailman tunnetuimmista pelisuunnittelijoista, Lionhead Studiosin pääjehu Peter Molyneux, oikeasti pelata pelejä? Nyt voit ottaa siitä selvää, jos onnetar on puolellasi. Microsoft järjestää osana "Play the Star" -ohjelmaa pelitilaisuuden Livessä, jossa eurooppalaisilla Live-pelaajilla on mahdollisuus päästä pelaamaan Molyneux'n ja Fablen pääsuunnittelijoiden, Dene ja Simon Carterin, kanssa Crimson Skiesia.
Uutinen

Pro Evolution Soccer Xboxille?

Palloralli pääasiassa Sonyn konsoleilla mainetta niittäneen Pro Evolution Soccer -pelisarjan kääntymisestä Xboxille ei ota loppuakseen. Aiemmin verkossa liikkuneet huhut PlayStation 2:lle ja PC:lle ilmestyneen PES 3:n Xbox-versiosta tyrmättiin itse Konamin toimesta, mutta yhtiö ei kuitenkaan sulkenut pois mahdollisuutta jonkin muun sarjaan kuuluvan pelin kehittämisestä Xboxille.

Juuri kun tilanne on hieman rauhoittunut, pallo potkaistaan uudelleen ilmaan muun muassa Xboxia ja Pro Evolution Socceria maahantuovan Toptronicsin toimesta.

Arvostelu

Need For Speed Underground

Pitkäikäinen Need For Speed-sarja hakeutuu uusille urille. Kalliilla urheiluautoilla kisailu poliisia vältellen saa toistaiseksi jäädä ja tilalla on oman auton virittelyä ja katukilpailuja.
Uutinen

Logic 3 tanssittaa Xboxaajia

Logic 3 on julkaissut ensimmäisen tanssimattonsa Xboxille. Matto on yhteensopiva muun muassa Konamin Dancing Stage Unleashed -tanssipelin kanssa ja sisältää tuen myös nelinpelitoiminnolle. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu neliosainen suuntaohjain, neljä toimintapainiketta ja yksi laajennuspaikka.

Kestäväksi mainostettua mattoa voi tilata suoraan valmistajalta hintaan £14,99 (noin 22 euroa).

Uutinen

Mortal Kombat: Deception tekeillä?

Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirasto on nykyään varsin oiva lähde peliuutisille, kun yhtiöiden rekisteröimät nimikkeet yhä useammin ja useammin päätyvät uutisotsikkoihin. Tällä kertaa Midway on hankkinut oikeudet Mortal Kombat: Deception -nimiseen tavaramerkkiin, ja sen veikkaillaan viittaavan tunnetun tappelupelisarjan seuraavaan osaan.
Uutinen

GameCuben seuraava Tales-peli vahvistettu

Jokin aika sitten uutisoimme Namcon työstävän uutta Tales-sarjan roolipeliä, jonka pelialusta oli tosin vielä hämärän peitossa. Nyt yhtiö on vahvistanut kehittävänsä itse asiassa jopa kolmea Tales-peliä, joista yksi suuntaa tiensä GameCubelle, toinen Game Boy Advancelle ja kolmas PlayStation 2:lle.

GBA-seikkailusta ei vielä sen kummempia paljastettu, mutta GameCuben peli tulee olemaan jatko-osa Euroopassa vielä julkaisemattomalle Tales of Symphonialle.

Uutinen

Oma pää pelihahmolle

Sony Computer Entertainment Europe ja brittiläinen Digimask ovat tehneet sopimuksen, joka tuo pelaajille mahdollisuuden luoda pelihahmolle 3D-pää kirjaimellisesti omasta päästään.

EyeToyn avulla napataan päästä kaksi kuvaa, joista ohjelma muodostaa 3D-mallin joka tallenetaan muistikortille. Muistikortilta pään voi ladata käyttöön ominaisuutta tukevissa peleissä, joita Sony lupailee markkinoille jo kesällä.

Uutinen

Splinter Cellin tarina jatkuu myös GBA:lla

Taskuversio suositusta Tom Clancy’s Splinter Cell -hiiviskelypelistä oli positiivinen yllätys viime vuoden Game Boy Advance -pelirintamalla. Kuten kaikki tietänevät, kotikonsoliversiot saavat piakkoin Pandora Tomorrow -lisänimeä kantavan jatko-osan, joten puheet GBA-versiosta ovat olleet myös ilmassa.

N-Philes-sivuston saamien tietojen mukaan Ubi Soft on vahvistanut Pandora Tomorrow’n todellakin saapuvan Nintendon taskukonsolille, näillä näkymin maaliskuussa.

Uutinen

Viisi uutta kuvaa Full Spectrum Warriorista

Pandemic Studiosin kehittämästä Full Spectrum Warriorista on julkaistu viisi uutta kuvaa. Keväällä THQ:n julkaisemana Xboxille ilmestyvä peli perustuu USA:n armeijan simulaattoriin ja siinä ei ohjata mitään tiettyä hahmoa. Sen sijaan Full Spectrum Warriorin luvataan tarjoavan realistisen kokemuksen joukkuetason taktikoinnista ja komentamisesta taistelun tuoksinnassa.
Arvostelu

Tony Hawk's Underground

Tony Hawk's Pro Skater -pelisarjan viides osa yrittää uudistua nimestä lähtien. Tony Hawk's Underground onnistuukin uudistuksissaan, mutta tuntuu silti samalta tutulta THPS:ltä - ehkä liikaakin.
Arvostelu

Metal Arms: Glitch in the System

Tiukkaa mutterit, korjaa ruostevauriot ja nappaa parikymmentä asetta matkaan. Kun metalli laulaa, on lupa pitää hauskaa.
Uutinen

Halo-ilmiö ei hellitä

Jos pitäisi mainita vain yksi Xbox-peli, monet varmasti valitsisivat pelin nimeltä Halo: Combat Evolved. Eikä ihme, sillä peli on keikkunut jo yli kaksi vuotta Xboxin myydyimpien pelien listalla! Tässä ajassa Haloa on myyty yli 4 miljoonaa kopiota.
Uutinen

MGS: The Twin Snakes Eurooppaan maaliskuussa

Odotettu GameCube-uusintaversio PlayStationin legendaarisesta Metal Gear Solidista on nyt saanut julkaisupäivän. Konamin mukaan vain GameCubelle julkaistava Metal Gear Solid: The Twin Snakes julkaistaan maaliskuun 26. päivä.

Kohennetun ulkoasun lisäksi peli tulee sisältämään mm. uusia kohtauksia, sekä täysin uudistetun ääninäyttelyn.

Uutinen

Space Invaders PlayStation 2:lle

Empire julkaisee alkuvuodesta Space Invaders Anniversaryn, joka juhlistaa klassikkopelin 25-vuotispäivien lisäksi Space Invadersin alunperin kehittäneen ja julkaisseen Taiton 50-vuotista toimintaa.

Space Invaders Anniversary sisältää seuraavat yhdeksän versiota pelistä:

Uutinen

Darkwatch: Curse of the West - villin lännen kauhua

Videopeleihin erikoistunut, Los Angelesissä sijaitseva pelitalo Sammy Studious vahvisti työstävänsä uutta omaperäistä FPS -peliä nimeltä Darkwatch: Curse of the West. Peli sekoittaa vampyyrinlahtausta ja villiä länttä tavalla, joka hämmentää genreä niin peliympäristönsä kuin pelimekaniikansakin osalta.

Pelin sankari, Jericho Cross on yliluonnolliset voimat omaava pyssysankari, jota vampyyri on päässyt puraisemaan kohtalokkain seurauksin.

Uutinen

Xbox yltämässä tavoitteisiin

Microsoft ilmoitti tuoreimmassa osavuosikatsauksessaan sekä Xboxin että konsolin verkkopelipalvelun Xbox Liven olevan oikeilla linjoilla yltääkseen kesäkuussa päättyvän tilivuoden loppuun asetettuihin tavoitteisiin.

Microsoftin mukaan Xboxia on mennyt maailmanlaajuisesti kaupaksi yli 13,7 miljoonaa kappaletta. Määrästä hieman alle 7,8 miljoonaa on myyty USA:ssa, paljastuu puolueettoman NPD:n tekemästä tutkimuksesta.