Uutinen

Sammy kiristää otettaan Segasta

Japanilainen pelitalo Sega on ilmoittanut, että arcade-pelipuolella tunnetun Sammyn pääjohtaja, Hajime Satomi, korvaa Hideki Saton Segan hallituksen puheenjohtajana. Vaihdos on seurausta viimevuotisesta Segan ja Sammyn kaupasta, jonka myötä Sammysta tuli Segan suurin osakkeenomistaja 22 prosentin osuudellaan.
Hakkiz
Uutinen

AIAS-ehdokkaat nimetty

The Academy of Interactive Arts & Sciences (AIAS) on nimennyt ehdokkaat tämänvuotisten AIAS-palkintojen saajiksi. Palkintoja jaetaan yhteensä 36:ssa eri sarjassa, jotka kattavat niin PC- kuin konsolipelitkin. Suurimman potin nappasi tässä vaiheessa EA 29 ehdokkaallaan. Perässä tulevat Ubisoft 23:lla ja Sony Computer Entertainment America (SCEA) 21 edokkaalla.

Vuoden peliksi ehdolla ovat seuraavat nimikkeet:

Hakkiz
Uutinen

Electronic Arts ja Marvel yhteistyöhön

Electronic Arts ja Marvel ovat päässeet sopimukseen, jonka turvin peliyhtiö voi kehittää Marvel-sankareita sisältäviä taistelupelejä mille tahansa nykysukupolven konsolille. EA tulee sisällyttämään kyseisiin peleihin myös omia uutuussankareitaan, joiden sarjakuvaoikeudet ovat samaisen sopimuksen myötä päätyneet Marvelille.

Tulevista peleistä ei sen sijaan ole sen kummempia tietoja esitetty, mutta kehitystyö on parhaillaan käynnissä EAC Studiolla ja tuloksia tullaan näillä näkymin näkemään vuoden 2005 loppupuolella.

Guardian Viper
Uutinen

Viisi uutta Dragon Ball Z -peliä luvassa

Atari on paljastanut jatkavansa Dragon Ball Z -pelien tuottamista ja julkaisemista. Vuoden 2005 maaliskuuhun mennessä suunnitteillaan ilmestyvän ainakin viisi tunnettuun animeen pohjautuvaa peliä, joista yksi tulee ilmeisesti olemaan jatkoa GameCubella ja PlayStation 2:lla nähdylle Dragon Ball Z: Budokai -sarjalle. Muista peleistä ei voida toistaiseksi kuin spekuloida

Game Boy Advancelle on julkaistu tähän mennessä kolme DBZ-peliä, joista tuorein on kulkee lisänimellä Taiketsu.

Guardian Viper
Uutinen

EA:lta UEFA Euro 2004 -jalkapallopeli

Electronic Arts ja Union of European Football Associations ovat tehneet sopimuksen, joka takaa EA:lle oikeudet kehittää ja julkaista UEFA Euro 2004 -jalkapalloturnauksen nimeä kantavan pelin. Kehitystyö on langennut yhtiön Kanadan studiolle ja peli nähdään kaikilla nykysukupolven konsoleilla ja PC:llä. Euroopan julkaisu tapahtunee kesällä, jolloin turnauksen finaalit järjestetään Portugalissa.

UEFA Euro 2004:ssä pelaajat voivat pelata millä tahansa Euroopan maajoukkuueella ja otella ystävyysotteluiden, pudotuspelien ja tietenkin itse turnauksen muodossa.

Guardian Viper
Uutinen

Zelda: Four Swords Plussassa myös yksinpelimoodi

GameCube Europe –sivuston noukkimien tietojen mukaan GameCuben Legend of Zelda: Four Swords Plus -peli tulee sisältämään myös kattavan yksinpelikampanjan. Alun perin kyseessä oli vain moninpeliin painottuva paketti, mutta Nintendo on ilmeisesti viime hetkillä päättänyt lisätä soppaan myös yksinpelimoodin.

Yksinpelissä pelaaja ilmeisesti ohjastaa neljää Linkkiä samanaikaisesti erilaisissa muodostelmissa, kuten kolmiossa, neliössä tai ympyrässä. Tällöin ei tarvita lainkaan edes Game Boy Advancea, toisin kun pelin muissa pelimoodeissa.

Guardian Viper
Uutinen

Catwoman-elokuvasta myös peliversio

Tulevan Catwoman-elokuvan pelioikeudet ovat päätyneet Electronic Artsille. Pelaajat pääsevät nimen mukaisesti ohjastelemaan Kissanaista, jota elokuvassa esittää Oscar-pystinkin taannoin napannut Halle Berry. Kissamaisilla taidoilla ja aisteilla sankarittaremme pystyy moniin akrobaattisiin temppuihin, esimerkiksi seinillä juoksentelu tai luotien väistely ei ole ongelma eikä mikään.

Pelissä tullaan näkemään lukuisia kenttiä, jotka sijoittuvat elokuvassa nähtäviin sijainteihin. Peliä kehittää Electronic Artsin brittistudio.

Guardian Viper
Uutinen

Muutama Harvest Moon -video julkaistu

GameCube Europe -sivustolla on julkaistu muutama videopätkä, joissa esitellään GameCuben tulevan Harvest Moon: A Wonderful Life -pelin englanninkielistä versiota liikkeessä. Pelin ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan saada heitteille jäänyt maatila jälleen kukoistamaan. Askareisiin kuuluu kaikenlaista puuhastelua peltojen kunnossapidosta karjan hoitoon asti.

Pelialue ei kuitenkaan rajaudu pelkästään maatilaan, vaan mukana on myös kokonainen kylä täynnä ihmisiä, joiden kanssa kommunikoida.

Guardian Viper
Uutinen

LifeLinen PC-demo

Konami on julkaissut LifeLinen virallisilla sivuilla pienen PC-demon, joka esittelee pelin puheentunnistukseen perustuvaan ohjausjärjestelmää. Mikrofonin avulla voi kokeilla, kuinka LifeLinen sankaritar Rio tottelee erilaisia komentoja.

Varsinaista pelattavaa demo ei sisällä ja näillä näkymin peli julkaistaankin vain PlayStation 2:lle. Pohjois-Amerikassa LifeLine ilmestyy kuun lopussa, mutta Euroopan julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu.

Oliver
Uutinen

SingStarin kappaleet julki

Sonyn toukokuussa julkaistavassa SingStar-karaokepelissä voi venytellä äänihuuliaan seuraavien kappaleiden tahdissa:

  • Liberty X – Just a Little
  • Mis-Teeq – Scandalous
  • The Darkness – I Believe in a Thing Called Love
  • A-Ha – Take on Me
  • Pink – Get the Party Started
  • Jamelia – Superstar
  • Motörhead – Ace of Spades
  • George Michael – Careless Whisper
  • Avril Lavigne – Complicated
  • Petula Clark – Downtown
  • Sophie Ellis Bexter – Murder on the Dancefloor
  • Daniel Bedingfield – If You'
  • Oliver
    Uutinen

    Viisi uutta Dragon Ball Z -peliä luvassa

    Atari on paljastanut jatkavansa Dragon Ball Z -pelien tuottamista ja julkaisemista. Vuoden 2005 maaliskuuhun mennessä suunnitteillaan ilmestyvän ainakin viisi tunnettuun animeen pohjautuvaa peliä, joista yksi tulee olemaan jatkoa GameCubella ja PlayStation 2:lla nähdylle Dragon Ball Z: Budokai -sarjalle. Muista peleistä ei voida toistaiseksi kuin spekuloida

    Game Boy Advancelle on julkaistu tähän mennessä kolme DBZ-peliä, joista tuorein on kulkee lisänimellä Taiketsu.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Mega Man Mania nimenmuutoksen kourissa

    Ilmenneiden tietojen mukaan Capcomin työn alla oleva Game Boy Advancen Mega Man Mania -kokoelmakasetti tullaan julkaisemaan nimellä Mega Man Anniversary Collection.

    Vaikka nimi onkin sama kuin GameCubelle ja PlayStation 2:lle julkaistavalla Mega Man -kokoelmalla, sisältö on kuitenkin eri: mukana nimittäin ovat visuaalisesti parannellut versiot alkuperäisen Game Boyn viidestä Mega Man -pelistä ja mahtuupa kasetille myös erityinen historiikki sekä konseptitaidetta.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Ensimmäinen traileri ObsCuresta

    Ranskalainen Xboxyde-sivusto on saanut käsiinsä ensimmäisen trailerin Hydravisionin tulevasta ObsCure: Learn about Fear -kauhuseikkailusta. Päälle 10 megan kokoisen videon voi ladata täältä. Lataaminen vaatii ilmaisen rekisteröitymisen.

    ObsCure kertoo koulusta, jossa tapahtuu outoja katoamisia. Pelissä ohjaillaan viittä nuorta oppilasta, jotka lähtevät urhoollisesti selvittämään juttua, mutta kohtaavatkin jotain aivan odottamatonta.

    Hakkiz
    Uutinen

    Kinopalatsissa pelataan taas

    Viime joulukuussa Nintendon maahantuojan järjestämä pelitapahtuma Kinopalatsissa saa jatkoa. Etelä-Suomen hiihtoloma viikolla järjestettävä tilaisuus tarjoaa pelaajille mahdollisuuden testata GameCuben ja Game Boy Advancen tulevia pelejä. Tarjolla ovat muun muassa Cubelle Metal Gear Solid: Twin Snakes ja GBA:lle Metroid Zero Mission.

    Myös kaikille Pokémon-kouluttajille on tarjolla makeaa mahan täydeltä, sillä tapahtumasta on mahdollisuus saada itselleen joko Latias tai Latios taskuhirviö.

    Kanis
    Uutinen

    Hitman: Contracts -sivuille sisältöä

    Eidoksen jo viime vuonna avaama sivu Hitman-pelisarjan kolmannelle osalle alkaa vihdoinkin saamaan sisältöä.

    Osoitteesta www.hitmancontracts.com löytyy jatkossa tietoa pelin tapahtumapaikoista, hahmoista, aseista ja muista yksityiskohdista. Luvassa on myös mm. taustakuvia ja trailereita imuroitavaksi ja sisältöä päivitetään säännöllisesti ainakin pelin julkaisuun asti.

    Oliver
    Uutinen

    Cellin seuraaja jo suunnitteilla

    Vaikka Sonyn, Toshiban ja IBM:n yhteistyössä suunnitteleman Cell-prosessorin massatuotantoa vasta valmistellaan aloitettavaksi ensi vuonna, ovat Sony ja Toshiba usean uutislähteen mukaan jo suunnittelemassa sille seuraajaa.

    PlayStation 3:n Cellissä käytettävästä 65 nanometrin tuotantoteknologiasta siirrytään tulevaisuudessa 45 nanometriin, joka mahdollistaa jälleen pienempien ja tehokkaampien lastujen valmistuksen. PS2:n prosessoreista löytyy 180 nm tekniikkaa ja viime vuonna Sony aloitti 90 nm prosessorien valmistuksen, jotka toimivat mm. PSX-monitoimikoneen voimanlähteinä.

    Oliver
    Uutinen

    Haluatko staraksi?

    EyeToysta vastuussa oleva Sonyn London Studio tuo toukokuussa markkinoille Singstarin, jolla jokainen voi testata laulutaitojaan ilman TV-yleisön kiusaamista.

    Singstar ei ole pelkkä karaoke-laite, vaan täysiverinen peli, jossa pisteitä kerätään mahdollisimman lähelle alkuperäistä pyrkivillä laulusuorituksilla. Peli ei kuitenkaan rankaise eri oktaavista laulamisesta, vaan miespuolisetkin pelaajat voivat kokeilla taitojaan vaikkapa Dolly Partonina.

    Oliver
    Uutinen

    Silent Hill 4 -traileri

    Silent Hill 4: The Roomin uusi videotraileri sopii mainiosti perjantaihin ja 13. päivään. PlayStation 2:lle ja myös Xboxille saapuva Silent Hill 4 julkaistaan Japanissa loppuvuodesta ja muualla todennäköisesti ensi vuonna.

  • Silent Hill 4: The Room -traileri, wmv-tiedosto (15 Mt)
  • Ei todellakaan lapsille eikä heikkohermoisille!

    Video löytyy myös pienempänä versiona lähdelinkin takaa.

    Oliver
    Uutinen

    Thief: Deadly Shadows - kotisivut

    Eidos avasi vastikään kotisivut Thief-sarjan odotetulle jatko-osalle Thief: Deadly Shadows. Kotisivut: www.thiefgame.com

    Runsaasti hiiviskelyä ja tummanpuhuvaa grafiikkaa tarjoava toimintaseikkailu ilmestyy konsoliyksinoikeudella Xboxille sekä PC:lle Pohjois-Amerikassa kevään korvilla. Euroopanjulkaisun aikataulua ei ole vahvistettu.

    Corca
    Uutinen

    Catwoman-sarjakuvasta elokuva ja peli

    Electronic Arts teki eilen jättisopimuksen elokuvayhtiö Warner Bros:n kanssa liittyen tulevaan sarjakuva-elokuvaan Catwoman. Monivuotinen sopimus antaa EA:lle Catwoman-elokuvaan perustuviin videopeleihin täydet kehitys-, julkaisu-, ja levitysoikeudet. Lisenssi kattaa niin nykykonsolit kuin tulevan sukupolven konsolialustat.
    Corca
    Uutinen

    Kill.switchin lisäherkut

    Kill.switch, Namcon hahmon takaa kuvattu räiskintä, saa Euroopassa mukaansa mukavia lisukkeita, sillä paketista löytyy pelattava demo ensi kuussa ilmestyvästä SOCOM II: US Navy SEALs:ista, sekä esittelyvideo myöhemmin julkaistavasta Syphon Filter: The Omega Strainista.

    Euroopassa vain PlayStation 2:lle saapuvan kill.switchin pitäisi löytyä kaupoista 18.2.

    Oliver
    Uutinen

    Nintendo DS puhuttaa

    Aluksi, tiedotan että kyseiset väittämät ovat toistaiseksi huhuja, eikä Nintendo ole virallisesti näitä vahvistanut.

    Nintendo DS sisältää näillä näkymin kaksi ARM-pohjaista prosessoria ja datamuotona on tiettävästi GBA-tyyliin kasetit, joille mahtuu jopa 128mt dataa, kun GBA:n kaseteille mahtuu kahdeksan ja 16mt dataa. Ja nimensä mukaisesti laite omaa kaksi näyttöä.

    Ja vielä vahvistamattomat huhut:

    Unreal-Hawk
    Uutinen

    Silent Scope Complete - neljä peliä yksiin kansiin

    Konami toimitti Pohjois-Amerikan markkinoilla kompilaatiojulkaisun konsoleille kääntyneestä pelihalliammuskelusarjasta, joka kulkee nimellä Silent Scope Complete. Silent Scope Complete julkaistaan yksinoikeudella xboxille sisältäen pelisarjan kaikki neljä osaa: Silent Scope, Silent Scope 2: Dark Silhouette, Silent Scope EX sekä Silent Scope 3.

    Yhteensä neljän pelin megapaketti tarjoaa yli 50 kenttää lukuisin sivuväylin ja loppuratkaisuin sekä piilotettuja extrakenttiä bonus-pelitiloineen.

    Corca
    Uutinen

    The Pitfall: The Lost Expedition - peliklassikon paluu

    Kuka muistaa vuonna 1982 Atari 2600 -pelilaitteelle ilmestyneen legendaarisen tasoloikkaseikkailun nimeltä Pitfall!...kyseisestä klassikosta on tehty lukuisia käännöksiä sekä jatko-osia vuosien saatossa eri pelialustoille ja nyt Activision herättää sankarihahmo Harryn uudestaan henkiin The Pitfall: The Lost Expedition -julkaisun muodossa.

    Peloton aarteenetsijä Pitfall Harry saa tehtäväkseen löytää piilotetut aarelöydökset ennen kilpailevaa seikkailijatutkijaa, koska väärissä käsissä rikkaudet voivat antaa kohtalokkaa

    Corca
    Uutinen

    PlayStation 2 leviää verkossa

    Sony on ilmoittanut, että PlayStation 2:n verkkopalveluilla on maailmanlaajuisesti jo 1,5 miljoonaa käyttäjää, mikä on tuplasti enemmän kuin Xbox Livellä. Pelkästään Euroopassa Sony sanoo olevan potentiaalia kasvattaa käyttäjämäärä 10 miljoonaan vuoteen 2006 mennessä.
    Oliver
    Uutinen

    Atarilta Shadow Ops: Red Mercury

    Atari työstää yhdessä Seatlesta lähtöisin olevan Zombie Studiosin kanssa uutta realismihakuista FPS-räiskintää nimeltä Shadow Ops: Red Mercury.

    Lähi-Itää sekä Eurooppaa vavisuttava terrorismiaalto jalkauttaa pelaajan johtamat Delta Force -erikoisjoukkojen eliittisotilaat estämään terroristiverkoston hallussa pitämän ydinkäyttöisen massatuholaitteen kohtalokas käyttö vieden samalla tehtäväpohjaista tarinaa ympäri maapalloa.

    Corca
    Uutinen

    Hollywood-ääntä Splinter Cell: Pandora Tomorrowiin

    Ubisoftin todella odotettu kolmannen perspektiivin toimintaseikkailu Tom Clancy's Splinter Cell: Pandora Tomorrow tarjoaa kaksi kovaa ääninäyttelijää sekä maineikkaan elokuvasäveltäjän suoraan Hollywoodista.

    - Dennis Haysbert antaa äänensä Irving Lambert -hahmolle Sam Fisherin neuvonantajana ja kollegana. Dennis Haysbert on tullut monelle tutuksi suositusta tv-sarjasta "24", jossa hän näyttelee presidentti David Palmeria. Miestä voi bongata myös leffoista "Major League ja "Heat".

    Corca
    Uutinen

    Metal Slug 3 -uutisia

    SNK NeoGeo on julkaissut tarkempia tietoja Metal Slug 3:sta Xboxille. Kyseessä on pelillisesti uskollinen käännös yhtiön arcade-hitistä aina värikkäitä sprite-pohjaisia 2D-grafiikoita myöten. Xbox-versio eroaa alkuperäisestä siinä, että pelaajat voivat vertailla tuloksiaan Xbox Liven välityksellä. Lisäksi peliin on lisätty yli 10 ennennäkemätöntä slug-kulkuneuvoa, kuten kopteri ja elefantti.

    Peli ilmestyy USA:ssa toukokuussa. Euroopan julkaisua ei ole toistaiseksi vahvistettu.

    Hakkiz
    Arvostelu

    Soul Calibur II

    Mäiskinnän ja mätkinnän kruunaamaton kuningas on nyt saanut jo kolmannen osansa. Tietyssä määrin palataan lähemmäksiä juuria, mutta teknisesti uudistettuna ja kovempana kuin kukaan uskalsi unelmoida.
    Unreal-Hawk
    Uutinen

    Sonic Sankarit ykköseksi Briteissä

    Segan maskotti, Sonic the Hedgehog, saapui ryminällä uusille pelialustoille ja valtasi viime viikon myyntilistojen ensimmäisen sijan kaikilla nykykonsoleilla ja myös kaikkien alustojen yhteisellä listalla Iso-Britanniassa. Ykkössijansa Sonic Heroes saavutti vain kahden päivän myynnillä.

    Viikkokausia EA:n hallitseman PS2-listan kymmenen kärjen toinen uutuus on Baldur's Gate: Dark Alliance sijalla viisi ja muuten lista näyttää seuraavalta:

    Oliver
    Arvostelu

    SOCOM: U.S. Navy SEALs

    Zipper Interactiven kehittämä SOCOM: U.S. Navy SEALs tarjoaa pelaajille taktista sotaräiskintää verkossa. Kaikki periaatteessa toimii, mutta uudet ideat puuttuvat kokonaan.
    Kanis
    Uutinen

    R: Racingin mukana Pac-Man Vs. -peli

    Electronic Arts ja Namco ovat ilmoittaneet, että myös eurooppalaiset GameCube-pelaajat pääsevät piakkoin käsiksi Pac-Man Vs. -peliin. Moninpeliin painottuvaa pillerinpopsintapeli tullaan näkemään R: Racing -kaahailun Cube-version kylkiäisenä. Yhdysvalloissahan Pac-Mania jaettiin useiden muidenkin pelien mukana.

    R: Racing ja GameCuben Game Boy Advance -tukea hyödyntävä Pac-Man Vs. julkaistaan samassa paketissa maaliskuun 26. päivä.

    Guardian Viper
    Uutinen

    GBA-linkkikaapeli Final Fantasyn kylkiäisenä

    Nintendo Euroopan haara aikoo seurata Yhdysvaltojen ja Japanin esimerkkiä jakamalla ilmaisen Cube/GBA-linkkikaapelin Squre Enixin Final Fantasy: Crystal Chronicles -roolipelin mukana. Kyseinen piuha ja Game Boy Advance ovat välttämättömiä, mikäli mielii pelata peliä useamman kuin yhden hengen voimin.

    Final Fantasy: Crystal Chronicles rantautuu Eurooppaan maaliskuun 11. päivä. Lisätietoja tästä ainoastaan GameCubelle ilmestyvästä pelistä voit kaivella uutisosiomme hakutoiminnolla.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Namcon roolipelit myös Eurooppaan

    GameCube Europe -sivustolla kerrotaan, että Namco on vahvistanut julkaisevansa kaksi odotettua GameCube-roolipeliä myös Euroopan kamaralla. Kyseessä ovat Tales of Symphonia ja Baten Kaitos, joiden saapuminen vanhalle mantereelle on aiemmin ollut hämärän peitossa.

    Namcon edustajan mukaan pelit eivät ole kuitenkaan saapumassa aivan lähiaikoina, kenties vasta ensi vuoden alkupuolella mittavan käännöstyön takia. Pienestä odottelusta huolimatta uutinen varmasti ilahduttaa monia Cube-omistajia, sillä hyvistä roolipeleistä on aina pulaa. Seuraamme tilanteen kehittymistä.

    Guardian Viper
    Uutinen

    EA taas lisenssiostoksilla

    Vuoden 2004 jalkapallon EM-kisat saavat virallisen pelinsä Electronic Artsilta kaikille kotikonsoleille.

    UEFA Euro 2004:stä vastaa edellisen FIFA-pelinkin tehnyt EA Canada ja julkaisun pitäisi osua alkukesään samoihin aikoihin Portugalissa alkavien EM-finaalien kanssa. Pelistä löytyy 51 maajoukkuetta, joilla voi osallistua mm. harjoitusotteluihin, karsintoihin ja tietysti lopulliseen 16-joukkueen turnaukseen. Peliin vaikuttavat myös pelaajien loukkaantumiset, moraali ja muut muuttuvat arvot.

    Oliver
    Uutinen

    Kuvia Burnout 3:sta

    Electronic Arts on julkaissut muutaman kuvan PlayStation 2:lle ja Xboxille ensi syksynä ilmestyvästä Burnout 3:sta. Pelin kehityksestä vastaa edellisetkin osat tehnyt Criterion ja monipuolisten yksin- ja moninpelimuotojen lisäksi ainakin PS2-versiosta tulee löytymään myös verkkopelituki.
    Oliver
    Arvostelu

    Mace Griffin: Bounty Hunter

    Mace Griffin: Bounty Hunter on kuin koinsyömistä sukista ommeltu tilkkutäkki. Kauempaa katsottuna se ajaa asiansa, mutta lähempi tarkastelu paljastaa hataran kokonaisuuden. Lisäksi se haisee.
    Hakkiz
    Uutinen

    Videokuvaa Pitfall: The Lost Expeditionista

    Activision on julkaissut liikkuvaa kuvamateriaalia tulevasta Pitfall: The Lost Expedition -seikkailupelistä, jossa Harry-nimisen aarteenmetsästäjän on estettävä muinaisen aarteen päätymistä kilpailevien kollegoiden käsiin.

    Julkaistut videot eivät ole kuvanlaadultaan huippuluokkaa, mutta tarpeeksi selkeitä antaakseen esimakua pelin menosta ja meiningistä. Euroopassa Pitfall: The Lost Expedition julkaistaan näillä näkymin tämän kuun lopulla.

    Guardian Viper