Uutinen

Haku Xbox 360 -päivityksen esikatseluun käynnissä

Microsoft ottaa nyt vastaan hakemuksia seuraavan Xbox 360 -päivityksen esikatseluun. Xbox Live -jäsenet voivat käydä rekisteröitymässä ohjelmaan Microsoft Connectissa.

Valituille ilmoitetaan jälleen noin viikon kuluessa. Päivityksen esikatseluversio ilmestyy ladattavaksi ennen kuun loppua, ja lopullinen versio lanseerattaneen 17. marraskuuta.

Päivitys tuo mukanaan Facebookin, Twitterin ja videopalvelun myös Suomeen.
Paavo Niskala
Uutinen

Dragon Ageen laajennuksia kahden vuoden ajan

BioWaren Dragon Age -tuottaja Mark Darrah kertoo The Game Reviewsin haastattelussa, että yhtiö on suunnitellut roolipeliinsä ladattavia paketteja kahdeksi vuodeksi eteenpäin.

– Meillä on suunnitelma, joka kattaa käytännössä kaksi vuotta. Ja siihen kuuluu kaikkea todella pienistä jutuista kuten esinepakkauksista aina isompiin tehtäviin, jotka saattavat kestää tunnin tai kaksi, ja täysiverisiin laajenuspaketteihin saakka, Darrah kertoo.
Paavo Niskala
Uutinen

Operation Flashpointiin luvassa paljon ladattavaa

Codemastersin suunnitelmiin kuuluu useita laajennuksia Operation Flashpoint: Dragon Risingiin, kertoo pelin tuottaja Sion Lenton Telegraphin haastattelussa.

– Meillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia ladattavan sisällön suhteen – ensimmäinen paketti ilmestyy lähiviikkoina. Teemme myös päivityksiä, koska kun peli on julkaistu, tarvitsemme palautetta pelaajilta ja teemme tarvittaessa joitakin muutoksia ja hienosäätöä, Lenton kertoo.
Paavo Niskala
Uutinen

Sony Ericssonin "PS3-puhelin" pian kauppoihin

Sony Ericsson ilmoittaa uuden Aino-puhelimensa saapuvan kauppoihin loka-marraskuun vaihteessa.

PS3-käyttäjälle luurista tekee mielenkiintoisen yhteensopivuus Remote Play -toiminnon kanssa eli kotona olevan konsolin mediasisältöä voi selata ja toistaa langattoman netin kautta kaikkialla maailmassa. Myös PS3:een liitettävän PlayTV-digivirittimen (myynnissä jo osassa Eurooppaa) hallinta ja ohjelmointi onnistuu puhelimen kautta.
Oliver
Uutinen

nVidian sirulla varustettu Nintendon käsikonsoli ensi vuonna?

Huhut uuden DS:n julkaisusta voimistuvat netin pelimedioissa ja keskustelupalstoilla. Gamesindustry.biz raportoi lisäksi Nintendon seuraavan käsikonsolin yhdistelmäprosessorin olevan nVidian käsialaa. nVidia julkaisee Tegra-sirun ensi vuoden helmikuussa ja kyseisen grafiikkaa, ääntä, videota ja prosessoritehoja pyörittävän voimanpesäkkeen arvellaan myös löytyvän "DS2:n" sisuksista.
Esa Linna
Lukijan arvostelu

NHL 10

Jälleen kerran EA:lta upea nettipeli. EASHL on videopelien historian parasta viihdettä. 09 oli jo loistava, mutta curve shot vei intoa joukkuepeleistä.

Miinuksena mainittakoon, ettei yksinpeliä voi pelata kamalan CPU:n takia. Eli peli on siis pelkkä nettipeli.

ilarim
Uutinen

Mikko Hirvosen Ford ottaa vahinkoa uusissa GT5-kuvissa

Sony ja Polyphony Digital ovat taas julkaisseet uuden sarjan kuvia tulevasta Gran Turismo 5 -pelistä.

Tällä kertaa tarkemmassa syynissä on ralliautojen vauriomallinnus ja pahaenteisesti MM-sarjaa pisteellä johtavan Mikko Hirvosen Ford ottaa kuvissa enemmän vahinkoa, kuin toisena olevan Sébastien Loebin Citroën. Mestaruus ratkaistaan reilun viikon päästä Walesissa.
Oliver
Uutinen

Näyttelijä vuosi inFamous-jatko-osan julkisuuteen?

Näyttelijä David Sullivan on sittemmin jo poistamassaan Twitter-viestissä kertonut olleensa koe-esiintymässä viime keväänä PS3:lle julkaistun inFamous-pelin jatko-osaan.

– Ensimmäinen ääninäyttely- ja motion-capture-koe-esiintyminen videopeliin tänään. Colen roolin haetaan uutta näyttelijää inFamous-pelin jatko-osaan, Sullivanin kerrotaan kirjoittaneen.
Oliver
Julkaisu

Uncharted 2: Among Thieves

Among Thieves is the story of Nathan Drake, a fortune-hunter with a shady reputation and an even shadier past who is lured back into the treacherous world of thieves and mercenary treasure-seekers. The tenth game by premier PLAYSTATION 3 developer Naughty Dog, UNCHARTED 2: Among Thieves allows players to take control of Drake and embark on a journey that will push him to his physical, emotional and intellectual limits to discover the real truth behind the lost fleet of Marco Polo and the legendary Himalayan valley of Shambhala.

STORY

Jyri Jokinen
Uutinen

Huhu: ATI tekee uuden Xboxin grafiikkasirun

AMD:n tytäryhtiö ATI valmistaa Microsoftin seuraavan pelikonsolin grafiikkaprosessorin, kertoo sisäpiirilähteisiin vetoava Fudzilla. ATI on vastuussa myös Xbox 360:n grafiikkasirusta.

Sivusto väittää sekä Sonyn että Microsoftin suunnitelleen uusia konsolijulkaisuja jo ensi vuodelle, mutta taantuman vuoksi suunnitelmat lykättiin vuoteen 2012.
Paavo Niskala
Uutinen

Ready at Dawnilta kilpailija Unreal Enginelle

Epic Gamesin Unreal Engine on tässä sukupolvessä selkeästi pelikehittäjien ykkösvalinta, kun haetaan työkaluja ja ohjelmistoa uuden pelin kehittämiseen tehokonsoleille.

PSP:n Daxter- ja God of War: Chains of Olympus -peleistä sekä Wiin Okami-versiosta vastannut Ready at Dawn uskoo kuitenkin pystyvänsä parempaan ja aikoo tuoda tarjolle oman Ready at Dawn Enginen PS3:lle, Xbox 360:lle ja PSP:lle.
Oliver
Uutinen

Wii Play vuosikymmenen myydyin peli Jenkeissä

Wii Play on vuosikymmenen myydyin peli Yhdysvalloissa. Ohjaimen ja pelikokoelman sisältävää pakettia oli myyty rapakon takana peräti 11,1 miljoonaa kappaletta ennen syyskuuta, mikäli NPD Groupin tietoihin on luottaminen.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

NHL 2K10

Healtti, nyt meni väärin. 2k on NYKYINEN kakkonen ja entinen ykkönen ;)

TMD
Uutinen

Queen-kitaristi vihjaa Rock Band -pelistä

Legendaarisen The Queen -yhtyeen kitaristi Brian May kertoo BBC:n haastattelussa olevansa innoissaan tulevasta Lego Rock Band -pelistä, jossa mies esiintyy Iggy Popin ja David Bowien seurassa Lego-hahmona.

– On kaikkein suurin kunnia tulla esitetyksi Lego-hahmona. Kaikki unelmani ovat nyt täyttyneet, May lausui kieli ilmeisen syvällä poskessa.
Oliver
Uutinen

Joulukinkku sulaa Wiin kuntopyörällä

Bigben Interactive ilmoittaa julkaisevansa ensi vuoden alussa Wiille Cyberbike-kuntoilupelin, jonka varusteisiin kuuluu täysmittainen kuntopyörä. Pyörässä on säädettävä satula sekä ohjaustanko ja itse peli sisältää parikymmentä rataa maalla, merellä ja ilmassa. Kuntoilun lisäksi pelistä löytyy tarinamuoto sekä moninpeli, johon voi osallistua neljä pelaajaa vuoronperään.

Kuntopyörä toimii tarpeen vaatiessa myös muiden pelien, kuten Mario Kartin, ohjaimena.
Oliver
Uutinen

Sam & Max ja Axel & Pixel Live Arcadeen keskiviikkona

Xbox Live Arcadessa julkaistaan keskiviikkona jälleen kaksi peliä: Axel & Pixel ja Sam & Max: Season 2. Ensin mainitun hinnaksi Major Nelson lupaa 800 Microsoft-pistettä, kun taas jälkimmäisestä saadaan pulittaa kaksinkertainen summa.
Paavo Niskala
Uutinen

GT5:n tämän viikon kuvat

Tällä viikolla Polyphony Digitalin liikkeelle päästämistä Gran Turismo 5 -kuvista voi bongata ainakin uuden lokinsiipi-Mersun, Dodge Viperin sekä Lotus Espritin.

Valmista Gran Tursimo 5 -peliä saadaan odotella ainakin ensi keväälle.
Oliver
Uutinen

FIFA 10 jatkaa brittikärjessä

FIFA 10 jatkoi toista viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä, huolimatta 64 prosenttia julkaisuviikolta laskeneista myynneistä.

Toiselle sijalle nousi suoraan Codemastersin Operation Flashpoint: Dragon Rising, joka oli samalla firman tähän asti suurin brittijulkaisu.

Pelimyynnit kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 41:
Oliver
Uutinen

Scribblenauts-kehittäjien seuraava Live Arcadeen

Huomiota herättäneen Scribblenauts DS-pelin kehittänyt 5th Cell työskentelee parhaillaan Live Arcade -projektin parissa. Pelin julkaisua ja virallista julkistusta saadaan kuitenkin vielä odottaa.

– Tällä hetkellä teemme 120 miljoonan dollarin... nääh, kunhan vitsailen. Teemme Xbox Live Arcade -pelin seuraavaksi, ja se on aika iso. Siitä tulee todella siisti. Olemme hyvin innostuneita siitä, studion perustaja Jeremiah Slaczka kertoo.
Paavo Niskala
Blogi

Zone of the Enders 3

Herätelläänpä taas blogia kauneusunilta syksyyn.

Kesäkuumalla oli hyvin aikaa hautautua läheisen peliluolan viileisiin uumeniin hakkamaan läpi erilaisia klassikkoja, jotka olivat jääneet joltakin kaveriporukasta pelaamatta, syystä tai toisesta. Yksi näistä klassikoista oli Anubis: Zone of the Enders 2: The Second Runner (eli ZOE2 näin kavereiden kesken), joka oli jäänyt kaveriltani pelaamatta.

(Brief English summary after the jump)

designed
Uutinen

Resistance 3 -mainoksia elokuvan kulisseissa

NeoGAF-käyttäjä goldsoundz laittoi keskustelualueelle kuvia, joissa nähdään Resistance 3:n mainoskylttejä Louisianan maisemissa. Mainosten perusteella pelillä on jotain tekemistä New Yorkin kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Resistance 3 -mainoksia elokuvan kulisseissa

NeoGAF-käyttäjä goldsoudz laittoi keskustelualueelle kuvia, joissa nähdään Resistance 3:n mainoskylttejä Louisianan maisemissa. Mainosten perusteella pelillä on jotain tekemistä New Yorkin kanssa.

Shreveportin alueella kuvataan muun muassa Battle: Los Angeles -elokuvaa, jossa taistellaan Resistancen tapaan muukalaisinvaasiota vastaan amerikkalaisella maaperällä. Leffan ensi-ilta on kuitenkin IMDb:n mukaan vasta helmikuussa 2011.

Sony ja Insomniac eivät ole vielä virallisesti vahvistaneet pelin kehitystyötä.

Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360:n Facebook ja Twitter 17. marraskuuta

Xboxin brittiläisillä verkkosivuilla kerrotaan, että Twitter ja Facebook saapuvat Xbox 360:lle 17. marraskuuta. Palvelut kuuluvat konsolin seuraavaan päivitykseen, jonka julkinen beta käynnistyy joskus lokakuun puolivälin jälkeen.

Uusista palveluista pääsevät estoitta nauttimaan vain Xbox Liven kultajäsenet.
Paavo Niskala
Uutinen

Guitar Hero 5:n demo Xbox Livessä

Mikäli kitarasankarit eivät ole vielä ehtineet ostamaan uusinta Guitar Heroa, tarjoilee Activision Xbox 360:n omistajille mahdollisuuden testata musiikkipelisarjan tuoreinta osaa Xbox Livessä julkaistun demon avulla.

Konsolin japanilaiseen verkkopalveluun uskaltautuneet kultajäsenet ovat lisäksi voineet ladata torstaista lähtien kokeiluversion Bayonetta-toimintarymistelystä.
Paavo Niskala
Uutinen

Muodin huipulle Wiillä

Atari ilmoittaa hankkineensa oikeudet Project Runway -televisiosarjaan, jota Suomessa on esitetty nimellä Muodin huipulle.
Oliver
Uutinen

Sadan pelin raja rikki WiiWaressa

Nintendon WiiWare-latauspalvelussa meni tänään rikki sadan pelin raja, kun siellä julkaistiin kaksi uutta peliä.

Frontierin odotettu LostWinds: Winter of Melodias sai kunnian olla latauspalvelun sadas peli. Kakkososa tuo mukanaan uusia ominaisuuksia, kuten päähahmolle kyvyn luoda voimakkaampia pyörremyrskyjä sekä vaihtaa vuodenaikoja pulmien ratkomista varten. Pelin trailereita voi ihastella KonsoliFIN Media -osiossa. LostWindsin hinta on 1000 Nintendo-pistettä.
SOJ
Uutinen

Ensimmäiset Oddworldit PS3:n Storeen

Peliguru Lorne Lanning on paljastanut Bitmob-sivuston haastattelussa, että PSonella nähdyt kaksi ensimmäistä Oddworld-2D-hyppelyseikkailua Abe's Oddysee ja Abe's Exoddus ovat jo hyvää vauhtia tulossa ladattavaksi PS3:n Storeen.

– Allekirjoitimme sopimuksen juuri tällä viikolla ja alkuperäiset Abe-pelit ovat tulossa PSN:ään pian, Lanning kertoi.
Oliver
Uutinen

Comet Crash ja Digger HD PS3:n Storeen

Viime viikon demopläjäyksen jälkeen on PS3:n Storessa tällä viikolla tyytyminen pariin maksulliseen peliin ja ladattavaan lisäsisältöön.

7,95 euron Comet Crash -tornipuolustuspeli tarjoilee yksinpelin lisäksi nelinpelin samalla koneella. 9,95 euron Digger HD perustuu alkujaan Segan kehittämään klassikkoon 80-luvun alusta ja vaikka ulkoasu on pistetty uusiksi, luvataan pelattavuuden olevan ennallaan.
Oliver
Uutinen

Japanin pelilistan kärkeen kuusi uutuutta

Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen nousi Wii Fit Plus, joka on uusilla jumppaharjoituksilla maustettu versio vajaa pari vuotta sitten julkaistusta alkuperäisestä Wii Fitistä, jota on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Samalla myös Wii-konsolin myynti piristyi huomattavasti aikaisemmalta viikolta.
Oliver
Uutinen

Myös Dragon Age laajenee julkaisupäivänä

BioWare tuo Dragon Age: Origins -roolipeliinsä lisäsisältöä jo julkaisupäivänä, kertoo GameSpot. Yhteensä lisäpaketteja ilmestyy ladattavaksi kolme kappaletta.

Warden's Keep
-laajennus tuo mukanaan luolastoseikkailun, kuusi uutta kykyä ja kaupankäyntiin sopivan tukikohdan. Huvista saadaan pulittaa 560 Microsoft-pistettä, ellei ole tilannut pelin erikoisversiota tietyiltä jälleenmyyjiltä.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

MotorStorm Pacific Rift

Jos jätetään Karting-pelit(Mario Kartit sun muut) pois, jäljelle "kunnon" autopeli kokemuksista kaksi ensimmäistä Gran Turismoa, Burnout 3 ja sarjan Revenge osa. Ensimmäistä MotorStormia tuli joskus pelatuksi kaverilla, mutta siihen se jäikin. MotorStorm: Pacific Riftin 2.0. Demo oli Demo, josta jäi lopulta haluamaan lisää. Demo tuki myös kaksinpeliä, mikä kaksinkertaisti rallikokemukset.

Moottorimyrskyn toinen tuleminen omasta perspektiivistäni, olkaa hyvä.

Kilpa-ajoissa harvemmin löytyy minkään sortin juonta, eikä Pacific Rift tee poikkeusta. Hyvä niin.

Muggshotter
Uutinen

Halon tulevaisuus suunniteltu kuudeksi vuodeksi eteenpäin

Halo-sarjan tulevaisuus on suunniteltu ainakin kuudeksi vuodeksi eteenpäin, kertoo 343 Industriesin Frank O'Connor USA Todayn haastattelussa. Hän lupaa, että ajan kuluessa pelien, romaanien ja videoiden tarinalliset yhteydet selviävät, samoin Master Chiefin kohtalo.
Paavo Niskala