Uutinen

Sony ei puutu PSP:n minipelien hinnoitteluun

PlayStation Networkin kehitystä vetävä Eric Lempel kertoo, että PSP:n Minis-pelien hinnoittelusta vastaavat pelijulkaisijat ja kehittäjät.

Viime viikolla Storessa avatussa Minis-osastossa pelien hinta vaihtelee tällä hetkellä 2,95 euron ja 4,95 euron välillä. Storesta löytyy PSP:lle samaan hintaa isompiakin pelejä ja Lempel kehoittaakiin varovaisuuteen hinnoittelussa.
Oliver
Uutinen

38 Studiosilta roolipeli PS3:lle

Aikonaan Boston Red Sox -baseballjoukkueen syöttäjänä uraa tehneen Curt Schillingin perustama 38 Studios on tuoreimpien työpaikkailmoitusten perusteella työstämässä roolipeliä PlayStation 3:lle.
Oliver
Uutinen

Left 4 Dead 2:lle myyntilupa Australiassa

Australian ikärajatoimielin on antanut Left 4 Dead 2:lle 15+-ikämerkinnän. Aikaisemmin OFLC ei suostunut antamaan zombiräiskinnälle myyntilupaa, mutta Valve ja EA lähettivät pelistä uuden version arvioitavaksi.

Australialaiseen versioon tehdyistä muutoksista ei ole tietoa. Left 4 Dead 2 julkaistaan 17. marraskuuta Xbox 360:lle ja PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

Kehittäjä: Helpot saavutukset lisäävät pelin myyntiä

Helpot saavutukset voivat lisätä pelin myyntiä merkittävästi, väittää Gearbox Softwaren Randy Pitchford Official Xbox Magazinen haastattelussa.

– Saavutusten metsästäjä, joka tekee ostopäätökset 'saavutuksia per minuutti'-suhteen perusteella, hän ostaa luultavasti 10-20 peliä vuodessa, tai ainakin pelaa niin monta. Hän pelaa paljon, joten hän on hyvin usein asiakkaana, ja siihen pinoon halutaan päästä. Se on vain liiketoimintaa, Pitchford tiivistää.
Paavo Niskala
Uutinen

Bungie-veteraaneilta uusi studio

Entiset Bungien työntekijät ovat perustaneet Moonshot Games -studion. Rob Stokesin, Damián Islan ja Michel Bastienin johtama yritys keskittyy korkealaatuisiin ladattaviin peleihin, mutta studion projekteista ei ole vielä tietoa.

Bastien kunnostautui Halojen parissa tuottajana, kun taas Stokes keskittyi kirjoittamiseen ja suunnittelemiseen. Islan ansiolistalle voidaan lukea pelisarjan kiitellyn tekoälyn kehittäminen.
Paavo Niskala
Uutinen

Forza 3:een ladattavaa jo julkaisupäivänä

Jokaisen myydyn Forza Motorsport 3 -pelin mukana toimitetaan kertakäyttöinen latauskoodi, jolla pelaajat voivat lunastaa Xbox Livestä kymmenen autoa ja kaksi rataympäristöä sisältävän paketin.

Laajennukseen kuuluvat uusi Benchmark High Speed Ring ja edellisosasta tuttu Sidewinder Proving Grounds -testikokonaisuus. Ensin mainittu ympäristö on vanhasta lentokentästä ja hallista muodostettu leikkikenttä autofaneille.

Pakettiin sisältyvät myös seuraavat autot:
Paavo Niskala
Uutinen

Studio Ghibliltä kaikkien aikojen suurin DS-peli

Muun muassa anime-elokuvista Henkien kätkemä sekä Naapurini Totoro tunnetun Studio Ghiblin ja Level 5 -pelistudion yhteistyössä kehittämä RPG-peli Ninokuni: The Another World käyttää peräti 512 megatavun pelikasetteja, jotka on kehitetty erityisesti peliä varten.

Valtaosan kasetin tilasta vie täysin orkesteroitu ääniraita, josta vastaa Studio Ghiblin elokuviin musiikkeja säveltänyt Joe Hisaishi.
SOJ
Uutinen

U2 haluaisi oman musapelin tähdeksi

Ensi kesänä 360°-kiertueensa Suomeenkin ulottavan U2-orkesterin basisti Adam Clayton (kuvassa oikealla) on USA Todayn haastattelussa todennut, että The Beatles: Rock Band on muuttanut bändin suhtautumista musiikkipelihin.
Oliver
Uutinen

Ryo Hazuki radalle Sonicin kanssa

Segan legendaarisista Shenmue-peleistä tuttu Ryo Hazuki nähdään seuraavaksi radalla Sonic & Sega All-Stars Racing -rällästelyssä ja videon löydät KonsoliFIN Media-osiosta.

Sonic & Sega All-Stars Racing julkaistaan Wiille, DS:lle, PS3:lle ja X360:lle ensi vuoden aikana.
Oliver
Uutinen

Ryo Hazuki radalle Sonicin kanssa

Segan legendaarisista Shenmue-peleistä tuttu Ryo Hazuki nähdään seuraavaksi radalla Sonic & Sega All-Stars Racing -rällästelyssä.

Sonic & Sega All-Stars Racing julkaistaan Wiille, DS:lle, PS3:lle ja X360:lle ensi vuoden aikana.

Oliver
Uutinen

37 prosenttia Wiin peleistä jää ilman arvostelua

Analyytikko Jesse Divnich kertoi 37 prosenttia vuoden ensimmäisen puoliskon aikana julkaistuista Wii-peleistä jäävän ilman arvostelua. Luku on 12 prosenttia suurempi kuin vuonna 2008. Suureen määrään sisältyy mitä ilmeisemmin runsaasti nuoremmalle yleisölle ja koko perheelle suunnattuja minipelikokoelmia.

Samalla tämän vuoden aikana arvosteltujen pelien saamien pisteiden keskiarvo on noussut kuusi prosenttiyksikköä. Keskiarvo on nyt 66/100, kun se viime vuoden puolella jäi kuudenkympin tuntumaan.
Esa Linna
Uutinen

Viiltäjä-Jack onkin sankariainesta?

Vaikka EA:n omistamalla Visceral Studiosilla on vielä kesken Dante's Inferno ja Dead Space 2, on studiolla LA Times -lehden mukaan tekeillä myös Lontoon legendaariseen Viiltäjä-Jackiin perustuva peli. EA on myös rekisteröinyt The Ripper -tuotemerkin pelikäyttöön.
Oliver
Uutinen

PSN-kortit kauppoihin vihdoin ensi viikolla

Nordisk Film Interactive on vahvistanut, että monien odottamat PSN-kortit saapuvat Suomessakin kauppoihin 14. päivä lokakuuta eli viikon päästä.

Saataville tulee 20 ja 50 euron arvoisia kortteja. Syöttämällä kortissa oleva koodin Store-verkkokaupassa "Redeem Codes" -kohtaan saat vastaavan summan virtuaalilompakkoosi ja olet valmis ostoksille.
Oliver
Uutinen

Suunnittelija paljasti neljä PS3-peliä

Pelisuunnittelija Michelle Franklin paljastaa LinkedIn-sivullaan työskentelevänsä peräti neljän aikaisemmin vielä ilmoittamattoman PS3-pelin parissa.

Tuotannossa on kaksi nimetöntä peliä, joista toinen on ninja-aiheinen roolipeli Japanin markkinoille ja toinen zombie-teemainen toimintaselviytymiskauhistelu. Nimeltä mainittiin Sir Gawain and the Green Knight -roolipeli sekä Key of Solomon (Goetia and Legemeton) -toimintaseikkailu.
Oliver
Uutinen

Demon's Souls ja Afrika julkaistiin Jenkeissä

Mikäli syksyn PS3-pelitarjonta Suomessa ei tunnu tarpeeksi monipuoliselta, kannattaa suunnata katse Pohjois-Amerikkaan, jossa ilmestyi tällä viikolla kaksi mielenkiintoista julkaisua, joiden saapumisesta vanhalle mantereelle ei ole vielä mitään tietoa.
Oliver
Uutinen

Vahvistettu: Alpha Protocol aikaisintaan keväällä

Sega vahvistaa yhdyvaltalaisilla verkkosivuillaan, että Alpha Protocol ilmestyy aikaisintaan ensi keväänä. Obsidian Entertainmentin kehittämän vakoiluroolipelin oli tarkoitus soluttautua kauppoihin kuluvan kuun aikana.

Virallisia syitä viivästykselle ei vielä ole annettu, mutta pahat kielet kertovat pelin saaneen murskatuomion Sonyn virallisilta tuotetarkkailijoilta.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360 -päivityksen julkinen beta pian

Microsoft käynnistää seuraavan Xbox 360 -päivityksen julkisen betan lokakuun loppupuolella, kertoo MTV Multiplayer. Yhtiön Jennifer Puzio-Brookes mainitsi asiasta päivityksen esittelytilaisuudessa.

Tuleviin uudistuksiin kuuluvat Xbox 360:n Facebook-, Twitter- ja Last.fm-sovellukset. Lisäksi luvassa on 1080p-videokuvan välitöntä suoratoistoa Xbox Livestä. Loppuvuotta tarkempaa julkaisupäivää päivitykselle ei vielä ole annettu.
Paavo Niskala
Uutinen

Sony oikeuteen PS3:n päivityksistä

Sony Computer Entertainment America on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen PlayStation 3:lle syyskuun alussa julkaistun 3.0-päivityksen johdosta. John Kennedyn nostaman joukkokanteen mukaan pakollisen päivityksen lataaminen aiheutti tuhansilla käyttäjillä toimintahäiriöitä ja aihautti monille jopa laitevahinkoja.
Oliver
Uutinen

Tarkempaa tietoa Nintendon Super Guidesta

Kotaku-pelisivusto on päässyt testamaan Nintendon Super Guideksi nimettyä avustustilaa, jota käytetään ensimmäistä kertaa ensi kuussa julkaistavassa New Super Mario Bros. Wii -tasoloikassa.
SOJ
Uutinen

Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit 21.9. - 4.10.2009

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 21.9 - 4.10.2009.

Uutuuksien suhteen molemmilla listoilla oli hiljaista, mutta Wii-listalle paluun teki yhdeksänneksi noussut Super Smash Bros. Brawl ja DS-kärkikymmenikköön palasivat Pokémon Diamond sekä Lego Battles.

Wii:
Oliver
Lukijan arvostelu

Colin McRae DiRT 2

sen mitä on päässyt demoa testaamaan niin hankintaan menee, vaikka pieni kaiho onkin noiden perinteisten ek-pätkien perään-

gearsofhalo
Uutinen

Bowie Iggy Popin seuraksi Lego Rock Bandiin

Jokin aika sitten vahvistettiin legendaarisen Iggy Popin esiintyminen Lego-hahmona tulevassa Lego Rock Band -pelissä ja nyt ilmoitettiin, että herra Popin vanha yhteistyökumppani David Bowie liittyy miehen seuraan.
Oliver
Uutinen

Nintendo on paras

Nintendo on maailman paras yhtiö, väitetään konsultointiyhtiö A.T. Kearneyn BusinessWeekille kokoamassa listassa. Japanilaisen pelijätin kaveriksi palkintokorokesijoille pääsivät Google ja Apple.

40 yritystä sisältävä lista on koottu arvioimalla muun muassa yhtöiden tulevaisuuden visioita ja kykyä innovoida. Listalle ei mahtunut Nintendon ohella muita pelifirmoja. Sen sijaan telekommunikaatio- ja teknologiayrityksiä riittää.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiin eeppinen Mikki-seikkailu vahvistettu

Game Informer vahvistaa verkkosivuillaan, että lehden tuoreimmassa numerossa pureudutaan ensimmäistä kertaa syvemmälle Disneyn Epic Mickey -seikkailuun.

Siimahännän uusinta nimikkopeliä kehittää Warren Spectorin Junction Point yksinoikeudella Wiille. Yksityiskohdat ovat vielä vähissä, mutta ilmeisesti syrjäytetyt sarjakuvahahmot janoavat kostoa suositulle pallokorvalle.
Paavo Niskala
Uutinen

Eeppinen Mikki-seikkailu vahvistettu

Game Informer vahvistaa verkkosivuillaan, että lehden tuoreimmassa numerossa pureudutaan ensimmäistä kertaa syvemmälle Dinseyn Epic Mickey -seikkailuun.

Siimahännän uusinta nimikkopeliä kehittää Warren Spectorin Junction Point yksinoikeudella Wiille. Yksityiskohdat ova toistaiseksi vielä vähissä, mutta ilmeisesti syrjäytetyt sarjakuvahahmot janoavat kostoa pallokorvalle.

Paavo Niskala
Uutinen

GT5:n Ferrareista ja Lamborghineista lisää kuvia

Polyphony Digitalin arkistoista on löytynyt lisää kuvia Gran Turismo 5:n Ferrari- ja Lamborghini-superautoista.

Japanissa Gran Turismo 5 julkaistaan näillä näkymin maaliskuussa ja Euroopassa ilmeisesti myöhemmin keväällä.
Oliver
Uutinen

Buzz-kehittäjien murhamysteeristä kuvia

Pleikkareiden Buzz!-peleistä tunnettu Relentless Software on julkaissut ensimmäiset kuvat Blue Toad Murder Files -pelistä PlayStation 3:lle.

Agatha Christie -henkinen murhamysteeri julkaistaan talven aikana episodeina PS3:n Storessa ja studio on kertonut olevansa kiinnostunut tuomaan pelin myös muille alustoille.
Oliver
Uutinen

FIFA 10 aloitti vahvasti Briteissä

Chart-Trackin laskelmien mukaan FIFA 10 myi ensimmäisellä viikollaan peräti 48 prosenttia enemmän kuin FIFA 09 ja oli samalla kaikkien aikojen suurin monialustajulkaisu Iso-Britanniassa heti GTA:IV:n jälkeen.
Oliver
Uutinen

FIFA 10 aloitti vahvasti Briteissä

Chart-Trackin laskelmien mukaan FIFA 10 myi ensimmäisellä viikollaan peräti 48 prosenttia enemmän kuin FIFA 09 ja oli samalla kaikkien aikojen suurin monialustajulkaisu heti GTA:IV:n jälkeen.

FIFA 10:n myynneistä 48 prosenttia meni Xbox 360:lle, 46 prosenttia PS3:lle ja loput kuusi prosenttia jäivät muiden alutojen jaettaviksi. FIFA 09:n kohdalla X360- ja PS3-versiot myivät 42 ja 40 prosenttia, jolloin muille jäi jaettavaksi vielä 18 prosentin siivu.

Pelimyynnit kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 40:

Oliver
Lukijan arvostelu

Prototype

Varsin hauskaa viihdettä, tarinankin jaksaa kiltisti seurata loppuun. Arvosanan voi lukea 3,5 tai sanallisesti - hyvä videopeli.

F27101104
Lukijan arvostelu

Batman: Arkham Asylum

Batman Arkham Asylum on lisenssi peli poikkeus siinä mielessä että se on todella hyvä. Minulla oli aluksi todella epäilevä ajatus koko pelistä, mutta testauksen jälkeen pystyn suosittelemaan peliä jokaiselle toiminnan ja mysteerien haluaville pelaajille.

Granmoe