Sitä ei ehkä ole helppo oppia, mutta sitä on helppo muuten vaan pelata.

Pidän Tekkenistä. Pidän myös Tekken kutosesta. Onko se siis hyvä peli? No onhan se, mutta yhtä helposti se tylsistyttää kuin innostaakin. Mikä siis tässä vanhassa ratsussa innostaapi allekirjoittanutta?

Elämme HD-tekstuurien aikaa. PS2 -klassikoihin valetaan uutta elämää H.D. Efinition -voiteella, jotkut saavat tyytyä pelkkään uusintajulkaisuun bittiavaruuden planeetoilla. Taistelupelit ovat saaneet nauttia tästä huomiosta huomattavan vähän, joten Namco toi ensiapua hätään.
Kovalevylle asentamista, kompensointia ja ristiriitaisuutta on kuitenkin koodissa, joten miksi säilyttää tämän päivän ennakkoluulot?

Monster Hunter Tritä on hyvin vaikea tiivistää millään lailla koska peli itsessään on aika laaja ja siitä kertominen vaatii yleensä novellin. Sen suositteleminenkin on arveluttavaa puuhaa siihen vaadittavan ajan takia. Kärsivällisyyden kautta peli aukeaa ja loputon varusteenluonti kierre alkaa. Peliä ei siis pelata tarinan takia vaan kaikista muista syistä joihin lukeutuvat moninpeli, pelattavuuden haastavuus ja sen tuoma mielihyvä.
Tätä mielihyvää siivittävät mm. yksityiskohtaiset grafiikat, upeat musiikit ja realistiset ääniefektit jotka niin ikään luovat hienon tunnelman.

Tasoloikat vetoavat useasti pelintäyteiseen lapsuuteen jolloin ohjastettiin hullunkurisia elukoita (ja putkimiehiä) värikkäiden maailmojen läpi. Joskus se oli vaikeampaa, joskus helpompaa ja ehkä omalle kielellekin käännettyä. HD-tekstuureihin päivitetty Sly -tasoloikka trilogia haki salakavalasti -pelin luonteen mukaisesti- sekä nostalgia paukkuja että tuoreempaa yleisöä.

= Operaatio P. E. Lin Arviointi =

Vastuuvapaa lausunto: Hypetystä oli tasan nolla, DigiExpo oli tarpeeksi kiltti ja sain pelin erikoispainoksen halvalla joten ennakko-odotuksia ei oikein ollut. Hassusta mieltymyksestä sarjaa kohtaan ei siis ole kyse.

= Se kaikki alkoi unesta =
Sinulla on pitsa. Siihen on laitettu kaikenmaailman herkkumausteita ja täytteitä siihen päälle mistä vain voisit tykätä ja palvoa talossa sekä puutarhassa täysipäiväisesti. Ja koko setti laitetaan uuniin. Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua siitä pitäisi tulla jotain hienoa, eeppistä, mielenräjäyttävää.

Jos jätetään Karting-pelit(Mario Kartit sun muut) pois, jäljelle "kunnon" autopeli kokemuksista kaksi ensimmäistä Gran Turismoa, Burnout 3 ja sarjan Revenge osa. Ensimmäistä MotorStormia tuli joskus pelatuksi kaverilla, mutta siihen se jäikin. MotorStorm: Pacific Riftin 2.0. Demo oli Demo, josta jäi lopulta haluamaan lisää. Demo tuki myös kaksinpeliä, mikä kaksinkertaisti rallikokemukset.

Moottorimyrskyn toinen tuleminen omasta perspektiivistäni, olkaa hyvä.

Kilpa-ajoissa harvemmin löytyy minkään sortin juonta, eikä Pacific Rift tee poikkeusta. Hyvä niin.

Devil May Cry 4, nykyaikaistetumpi osa demonien tappamisesta.... tyylillä.

Sarjaan tutustuttuaan kolmos-osan Special Editionin jälkeen alkoi tietenkin tehdä vähän uudempaa osaa Devil May Cry-sarjasta. Ja tämähän peli sitten piti mennä hankkimaan. Kotiin päästyäni avasin PlayStation 3-järjestelmän ja levy laitettiin sisään. Mitä siis tuli vastaan?

Street Fighter, aikansa legenda. Street Fighterista on tullut enemmän "päivityksiä" kuin on uhanalaisia eläimiä yhteensä, joten varmastikin Capcomin tuntien samaa rataa jatketaan nykypäivänäkin.

Itse olen pelaillut taistelupelejä(ja muitakin genrejä) noin. 10 vuotta, Tekkenistä Smash Brothersiin, pakko myöntää, toista Street Fighterin kaltaista ei ole, vaikka ties kuinka monet 2D-mätkinnät, jotka ovat lainanneet elementtejä Street Fighterista(lue: Guilty Gear).

Soul Calibur 3, vain ja ainoastaan PlayStationille. Soul Calibur 2 oli monien, monien pelaajien herkkua, mutta kolmonen taas jää yhden kyseisen konsolin omistajien iloksi. Säälin niitä jotka eivät tätä koskaan ole pystyneet pelaamaan.

Soul Calibur 3 on nopea tempoinen, ihanan väkivaltainen taistelupeli. Miekkailu taisteluitahan nämä ovat, mutta väkivaltaa kumminkin.

Kun saatin tuo helmen valkoinen GameCube, saatiin Mario Smash Football bundlepakkauksesta ja tämä Mario Party 5 erikseen. Samoihin aikoihin kaverinikin sai GameCuben. Juu, ehkä myöhässä oltiin kun Wiit sun muut tekivät tulojaan, mutta kuitenkin.

Wiin Mario Kart-kokemus kyllä jäi hieman latteaksi, tosin sen jälkeen kun kaikki Grand Prix -kisat oltiin voitettu kullalla ja kaikki sälä avattu. Tosin nettipelaaminen ja jatkuvat kilpamieliset kilpailut pitävät kyllä pelin parissa, jos siis henkeä siihen riittää.

Slaidaus systeemin nerffaus oli kyllä aika sikamainen temppu, itse kun olin tämän "käärmeilyn" käyttäjä vanhemmissa Mario Karteissa, kun yritettiin puristaa se viimeinenkin sadasosa ajasta pois.

Kun puhutaan jalkapallosta, tulee mieleen Englannin jalkapallo huligaanit, Brazilian Ronaldinho ja aivan liian isot kentät. Kun taas puhutaan Mariosta, puhutaan pienestä viiksekkäästä tyypistä joka hyppii kilpikonnien päälle. Kun puhutaan Mario futiksesta, arcade-futis-fiilis täys-valmiudessa kuulostaa osuvalta.

Mario Smash Football tuo Marion jalkapallo kentälle nappikset tanassa. Pelissä ollaan heitetty kaikki jalkapallon nippeli-nappeli säännöt roskakoriin ja tilalle ollaan otetty täysi kaaos erilaisten esineitten, super laukauksien ja vain yhden puoliajan voimin.

Crash rellestelee toisen kerran monstereitten kanssa, tällä kertaa uusilla ominaisuuksilla ja sen sellaisilla. Tällaisissa "nuorimmille pelaajille suunnatut pelien" jatko-osat ovat aina olleet lisää sitä ja vähän täysin uutta.

Tekken 5 on PS2:n parhaimmistoa. Näytteeksi luettakoot 30 pelattavaa hahmoa, erityisen sulavat animaatiot(ja grafiikka), ponteva musiikki ja se upean fiktiivisen näköinen väkivaltaisuus. Puhumattakaan pelin helposta sisäänpääsystä.
Tekken 5:lla oli ties kuinka hyvin hypetystä ja peli todella korjasi potin kotiin loppujen lopuksi.
Namco todellakin panosti peliin enemmän kuin laki salli, kun peli sisältää kaikki jo perinteeksi muodostuneet pelitilat. Time Attack testaa nopeutesi ja Survival testaa sitkeyttä.

WWE: SmackDown vs Raw 2008 ei todellakaan viihdytä yksin yhtä paljon kuin aiemmat osat, mutta moninpelifestareissa tämä lukeutuu niihin ehdokkaisiin joita pitäisi pelata illan aikana. Neljä tai enemmän kaveria ja peli on silkkaa hauskaa. Niin, ja ehkä hieman virvoketta jotta meininki ei katkea kesken, sillä matsit voivat venyä jopa puoleen tuntiin, jos haluaa vain piekseä kaveria kanveesiin. Lukuisat välineet joilla nöyryyttää ja hyvä määrä hahmoja varmistaa tämän moninpelihuban hyväksi ehdokkaaksi. Ja kun lisätään paranneltu, mutta silti parantamisen varainen selostus, on soppa valmis.