Uutinen

The Surge sai trailerin ja runsaasti pelikuvaa

The Surge sai E3-messuilla uuden trailerin ja IGN näytti livelähetyksessään vielä lisää pelikuvaa. The Surgea kehittää Lords of the Fallenista tuttu Deck13.

The Surge sijoittuu tulevaisuuteen, jossa seurataan ympäristökatastrofin epäonnistuneen pysäytysyrityksen ainoita eloonjääneitä. Selviytyjien elämää helpottaa hieman heidän käytössään olevat panssaroidut ja aseistetut eksoluurangot.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Quantic Dreamin kulttiklassikko Fahrenheit suuntaa PS4:lle

Heavy Rainista sekä Beyond: Two Soulsista tätä nykyä tunnetun Quantic Dream -studion klassikkopeli Fahrenheit on saapumassa vahvistetusti myös PlayStation 4:lle.

Pelitalon Twitter-tilillä julkaistun tiedotteen mukaan vuonna 2005 julkaistun scifi-trillerin remasteroitu versio nähdään Sonyn konsolilla täydessä 1080p-resoluutiossa. Digitaalisesti ilmestyvän FAHRENHEIT - Indigo Prophecyn voi lunastaa PlayStation Storesta 18. heinäkuuta alkaen noin 14,99 eurolla.

Henrik Savonen
Uutinen

Oikeat formulakuskit kurvailevat F1 2016:n Bakun katuradalla

Codemastersin F1-pelien sarja jatkuu kuluvana vuonna, kun F1 2016 julkaistaan elokuussa.

Kehittäjä Codemasters on haalinut pelinsä ääreen Red Bullilla kaahailevan Daniel Ricciardon sekä Renault-hurjapää Jolyon Palmerin.  Miehet ovat päässeet testaamaan uusinta F1-peliä huiman näyttävälle Bakun katuradalle. Uudenkarhealla ja tyylikkäällä syheröllä ajetaan F1-sirkuksessa ensimmäistä kertaa tulevana viikonloppuna.

F1 2016 julkaistaan 19. elokuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Katsaus Xbox Onen pikkupeleihin - osa 2

ID@Xbox-leiman alla julkaistaan nykyisin hurja määrä pikkupelejä Xbox Onelle. KonsoliFINin artikkelisarjan toisessa osassa tutustutaan viiteen nimikkeeseen kyseisestä kategoriasta. Jatkoakin seuraa.

Petri Leskinen
Arvostelu

Rujoa rakkautta roboteille

Alun perin vuonna 2011 PC:lle ilmestynyt Hard Reset keskittyy nopeatempoisen näyttävään räiskintään, eikä edes yritä olla mitään muuta. Nyt konsolistitkin pääsevät pelin pariin Redux-version ansiosta. 

Tero Lepistö
Uutinen

Saints Row -kehittäjien Agents of Mayhem sai reilusti pelikuvaa

Volition-pelitalo on tuonut näytille E3-messuille reilusti pelikuvaa Agents of Mayhem -rellestyksestään.

Agents of Mayhem sijoittuu kehittäjiensä mukaan samaan universumiin Saints Row -pelien kanssa. Tällä kertaa tapahtumapaikaksi on tosin valikoitunut Pohjois-Koreassa sijaitsevan Soul-kaupungin astetta futuristisempi versio. Pelaajat voivat valita hahmonsa 12 eri agentista, joskin kerralla käyttöön annetaan näistä kolme. Hahmoa voi vaihtaa kätevästi lennosta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Project Scorpio ei saa yksinoikeuspelejä

Microsoftin E3-tilaisuudessaan rummuttama Project Scorpio -konsoli ei saa pelejä, jotka toimivat ainoastaan supertehokkaalla konsoliraudalla.

Microsoftin markkinointipuolen johtajan Aaron Greenbergin mukaan Project Scorpio on osa Xbox Onen tuoteperhettä. Jokaisen pelin luvataan rullaavan kaikilla kolmella konsolilla, eikä minkään pelilaitteen omistajia jätetä muista jälkeen. Scorpio -yksinoikeuksia ei siis ole missään vaiheessa luvassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pokémonien maailma laajenee uusilla otuksilla ja pelimuodolla

Nintendo on paljastanut uusia Pokémon-hahmoja, joita kohdataan tulevissa Pokémon Sun- ja Pokémon Moon -peleissä. Esittelyssä on myös uusi taisteluntäyteinen Battle Royal -pelimuoto.

Kolme valokeilassa olevaa otusta ovat Pikipek, Yungoos sekä Grubbin. Näiden lisäksi ruutuaikaa saa myös legendaarinen Magearna-olento. Tarkempaa tuttavuutta näihin Alola-maailman hirmuihin voi tehdä ylemmän trailerin avulla.

Petri Kataja
Uutinen

Seuraava The Legend of Zelda sai nimensä ja uutuuttaan kiiltävän trailerin

Nintendon parasta aikaa käynnissä oleva E3-lähetys on paljastanut tulevan Zelda-pelin nimen. Tuleva luomus on saanut nimen The Legend of Zelda: Breath of the Wild.

Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils--Aime kertoi lähetyksessä, että kyseessä on helposti yksi suurimmista seikkailuista, joita pelijätti on koskaan julkaissut. Nimikkeessä pelaajat pääsevät luonnon helmaan, kuten ylläoleva uusi traileri näyttääkin.

Petri Kataja
Uutinen

Microsoftin panostus indiepeleihin jatkuu - videomontaasi esittelee houkuttelevimpia nimikkeitä

Microsoftin vahva panostus indiepelaamiseen jatkuu edelleen. ID@Xbox-ohjelman kautta julkaistavat pelit saivat E3-lehdistötilaisuudessa oman videomontaasinsa.

Hektisellä videolla nähdään silmäyksiä mitä erilaisimmista indiejulkaisuista. Huomiota jaetaan esimerkiksi Cupheadille, Outlast 2:lle, Deliver Us to the Moonille, Yooka-Layleelle, Flint Hookille, Slime Rancherille sekä odotetulle Below-luolastoseikkailulle.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Rikos ja rangaistus palaa

Viiteen tapaukseen jaettu Sherlock Holmes: The Devil's Daughter jatkaa tekijätiimin perusvarmaa suorittamista, mutta täydellisen seikkailupelin salaisuus jää kehittäjiltä edelleen ratkaisematta.

Petri Leskinen
Uutinen

Batman-peli tekeillä PlayStation VR:lle

Batman-peleistään entuudestaan tunnettu Rocksteady on jälleen kehittämässä uutta Lepakkomies-seikkailua, PlayStation 4:n virtuaalilaseille suunnattua sellaista.

Sonyn E3-pressitilaisuudessa paljastettu peli kantaa nimeä Batman: Arkham VR. Julkistuksessa näytetyn lyhyen trailerin perusteella Jokerin äänirooliin tekisi jälleen kerran paluun itse vanha konkari Mark Hamill.

Batman: Arkham VR:n julkaisu tapahtuu lokakuussa, jolloin myös PlayStation VR saapuu kauppojen hyllyille.

Teemu Hakola
Uutinen

Quantic Dreamin scifi-trillerin viimeisin traileri esittelee uuden hahmon

Interaktiivisista draamapeleistä tunnetun Quantic Dreamin seuraavaa tuotosta, Detroit: Become Humania esiteltiin Sonyn E3-pressitilaisuudessa uuden trailerin voimin.

Traileri esittelee uuden pelattavan hahmon nimeltään Connor, joka on pelin ensimmäisellä trailerilla nähdyn Kara-hahmon tapaan androidi. Connor joutuu trailerilla tiukkojen valintojen eteen, ja kohtauksien onkin mahdollista päättyä monin eri tavoin riippuen pelaajan tekemistä valinnoista.

Teemu Hakola
Uutinen

Resident Evil 7 säikyttelee PlayStation VR -visiirin kera – demo ulkona jo nyt

Capcomin pitkäikäinen Resident Evil -kauhusäikyttely ottaa uuden suunnan PlayStation VR -virtuaalilasien myötä. Trailerin ja pelivideon perusteella Capcom on palannut pelissään toiminnasta astetta psykologisemman kauhun pariin.

Vaikka Resident Evil 7 lupaakin täyden tuen VR-laseille, ei vempele ole vaatimus pelin pelaamiseksi. Itseasiassa säikyttelyn Move-kapulalla ohjailtavaa demoa tulisi päästä kokeilemaan jo nyt PlayStation Storesta ladattavan demon myötä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kahdeksan minuuttia vauhdikasta Horizon Zero Dawn -pelikuvaa

Killzoneistaan tuttu Guerrilla Games työskentelee täyttä häkää ensi vuonna julkaistavan Horizon Zero Dawn -seikkailunsa parissa. Pelistä nähtiin Sonyn E3-tilaisuudessa reilusti varsin vauhdikasta pelikuvaa.

Post-apokalyptisessä maailmassa elelevä Aloy-soturinainen saa roolipelielementtejä sisältävässä seikkailussa vastaansa astetta mekaanisempia hirviöitä. Jousipyssyistä pitävä Aloy keräilee otuksista eloonjäämisen kannalta tärkeitä resursseja. Nainen pääsee matkan varrella myös kesyttämään itselleen robottiotuksen nopeuttamaan matkantekoa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kojima tuo Norman Reedusin ruudulle Death Strandingissa

Sonyn ja uuden Kojima Productionsin uusi peli esiteltiin Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa. Norman Reedusin tähdittämän oudon videon lopussa paljastettiin pelin nimi: Death Stranding.

Trailerin perusteella on vaikea edes yrittää arvata, mitä lopullisessa tuotoksessa tehdään, mutta ainakaan Hideo Kojima ei tunnu himmaavan rönsyilevän mielikuvituksensa kanssa.

Lue myös muut E3-aiheiset uutiset KonsoliFINin sivuilta.

Jyri Jokinen
Uutinen

Sony Bendin uusi peli on Days Gone

Hiljaiseloa viettäneen Sony Bendin uusin projekti on paljastettu, ensiesittelynsä E3-pressitilaisuudessa saaneen pelin nimi on Days Gone.

Kovasti Walking Deadia muistuttavissa maisemissa moottoripyörällä pärisyttelevä liivimies pakenee ja taistelee zombie-laumaa vastaan. Luonnollisesti julkaisuajankohdasta ei kerrottu vielä mitään.

Lue myös muut E3-uutiset KonsoliFINin koostesivulta.

Jyri Jokinen
Uutinen

The Last Guardian sai julkaisupäivän

Moneen kertaan viivästynyt ja kuolleeksikin luultu The Last Guardian sai vihdoin julkaisupäivän, 25. lokakuuta vielä tänä vuonna.

E3-messuilla esitetyssä uudessa trailerissa ei pelistä varsinaisesti opittu mitään uutta, mutta ilmestymispäivän ilmoittaminen antaa uskoa siihen, että pelaajatkin pääsevät Team Icon tuotokseen vielä joskus käsiksi.

Kaikki KonsoliFINin E3-uutiset tämän linkin takana.

Jyri Jokinen
Uutinen

Uusi God of War esitelty

Sony käynnisti E3-pressitilaisuutensa vahvasti esittelemällä uuden God of War -pelin.

Lavalla livenä pelatussa pätkässä nähtiin pohjoismaisissa maisemissa seikkaillut sodan jumala poikansa kanssa. Sarvipäisen hirviön lisäksi demossa jahdattiin myös metsän eläimiä ja lopussa vilahti myös lohikäärmeen näköinen eläin.

Julkaisuaikaa ei pelille vielä ilmoitettu.

Jyri Jokinen
Uutinen

Dead Rising 4 hurvittelee jouluisissa tunnelmissa

Capcomin Dead Rising on saamassa neljännen osansa. Massiivisia zombiköörejä pistetään halki, poikki ja pinoon sarjan alkuperäisen protagonistin Frank Westin saappaissa.

Pelaajat voivat rakennella jouluisessa Willametten kaupungissa mitä mielikuvituksellisimpia aseita ja eeppistä tuhoa kylväviä ajoneuvoja. Elävien kuolleiden joukkiot eivät ole loppumassa kesken, onhan hurmeinen sarja tunnettu valtavista zombiarmeijoistaan.

Dead Rising 4 julkaistaan joulun kynnyksellä Xbox Onelle ja Windows 10:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Scalebound tuo muassaan verkkopeliä sekä järkyn kokoisia pomotaistoja myös PC:lle

Scalebound on parhaimmillaan varsin menevä tapaus. Tämä tuli selville Microsoftin E3-lehdistötilaisuudessa, jossa yhtiö esitteli montaa tulevaa Xbox One- ja Windows 10 -peliä.

Platinum Gamesin kunnianhimoinen Scalebound oli esitteillä jättikokoisen taistelun muodossa. Kyseessä on suurin pomotaisto, jonka studio on koskaan tehnyt. Kyseinen klippi näyttää myös, kuinka pelaajien yhteistyö sujuu verkon yli, sillä ruudulla vilahtelee tukku muitakin sotureita.

Petri Kataja
Uutinen

Halo Wars 2 nyt testattavissa - julkaisu häämöttää vielä vajaan vuoden päässä

Total War -strategiasarjastaan tuttu The Creative Assembly pakertaa täyttä häkää odotetun Halo Wars 2 -naksuttelunsa kanssa. Peli olikin vahvasti näytillä Microsoftin E3-lehdistötilaisuudessa.

Kuuden pelaajan moninpelin mahdollistava Halo Wars 2 sisältää 13 kampanjatehtävän verran eeppistä Halo-henkistä toimintaa. Pääpahiksena mutruilee valtavan armeijan tukema Brute-körmy Atriox. Mukana on kuuden pelaajan verkkomoninpeli, jota voi tahkota ristiin Xbox Onen ja Windows 10:n välillä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Forza Horizon 3 kurvailee syyskuussa Australian takamaille

Brittiläisen Playground Gamesin kehittämä Forza Horizon -sarja saa kolmannen osansa syyskuussa.

Tällä kertaa huimapäistä Horizon-festivaalia juhlistetaan aina Australiassa saakka. Pelaajat päästetään kurvailemaan avoimeen maailmaan useita satoja menopelejä sisältävän autorepertuaarin voimin. Jotta kumia ei tarvisi polttaa yksin, voi mukaan haalia joko Xbox Onella tai Windows 10:llä pelailevia kavereita. Mikäli pelin ostaa Xbox Onelle, pääsee karkeloihin maksutta myös Windows 10:n puolella.

Jaakko Herranen