LittleBigPlanet-sarjan verkot sulkeutuvat Japanissa
LittleBigPlanet-sarjan pelien verkko-ominaisuudet lakkaavat toimimasta Japanissa 31. heinäkuuta.
LittleBigPlanet-sarjan pelien verkko-ominaisuudet lakkaavat toimimasta Japanissa 31. heinäkuuta.
Katsaus tähän mennessä julkaistujen Awakening- ja Eclipse-karttapakettien sisältöön.
Sony käynnisti eilen PlayStation Storessa varsin kattavan Big In Japan -alennuskampanjan.
Julkaisija 2K Games on paljastanut paketoivansa kolme BioShock-peliään samoihin kuoriin.
Mukana on varsinaisten pelien ja kaiken julkaistun lisäsisällön ohella luoja Ken Levinen kommenttiraita. Kaksi ensimmäistä seikkailua on päivitetty teknisesti nykykonsoleiden tasolle. Paketista löytyvä BioShock Infinite pohjautuu puolestaan suoraan pelin PC-versioon. Ainut paketista uupuva kokonaisuus on BioShock 2:n moninpeli laajennuksineen.
Sisältö on kokonaisuudessaan seuraavanlainen:
Microsoft on ryhtynyt kauppapaikallaan anteliaaksi, sillä pelaajille tarjoillaan kokonaista Halo 5 Guardians -peliä viikon ajaksi ilman erillistä maksua.
Sony julkisti blogissaan heinäkuun PlayStation Plus -pelit.
Microsoftin Xbox Onelle kehittämä Elite-ohjain on kelvannut kuluttajille jo yli miljoona kertaa, mikäli Phil Spencerin Twitter-viestiä on uskominen.
Astetta suolaisempaan, reilun sadan euron hintaan kaupiteltua Elite-ohjainta on julkaisunsa jälkeen ollut kohtuullisen vaikea bongata kaupoista. Spencerin mukaan kapula on kelvannut kuluttajille likimain samaa tahtia kun liukuhihnat ovat saaneet sitä suollettua kauppoihin.
Fire Emblem palaa 3DS:lle kehuja keränneen Awakeningin jälkeen. Tarjolla on tällä kertaa yhden pelin sijasta peräti kaksi peliä.
Microsoft on paljastanut heinäkuun varsin houkuttelevat Games with Gold -julkaisut.
Xbox Onen puolella tarjolla on peräti kaksi täysin uutta, samantien Games With Gold -valikoimiin saapuvaa nimikettä. Vanhoista Biowaren kehittäjistä koostuvan Stoicin kehittämä The Banner Saga 2 on jatkoa parin vuoden takaiselle viikinkiteemaiselle roolipelille. Tumblestone taas on kehittäjiensä mukaan ammentanut inspiraationsa legendaarisista Tetris Attackista sekä Dr. Mariosta.
Ei liene kenellekään salaisuus, että Xbox Onen Kinect oli Microsoftilta suuremman mittaluokan virhearviointi. Silti laitteessa pihisee vielä henki, kun hollantilaisen Through Gamesin FRU julkaistaan ensi kuussa.
Mojang on paljastanut verkkosivuillaan tulevan Minecraft-elokuvansa julkaisupäivän ajoittuvan vajaan kolmen vuoden päähän.
Mojangin mukaan kolmen vuoden odotus voi tuntua pitkältä, mutta tarkoituksena on kyhätä Minecraftin valkokangasdebyytistä poikkeuksellisen vaikuttava kokemus. Elokuvan ohjaa jo 11 tuotantokautta jatkuneen It's Always Sunny in Philadelphia -komediasarjan toinen luoja Rob McElhenney.
Ensi-iltapäivä on valikoitunut toukokuun 24. päivälle, aina vuoteen 2019 saakka.
Julkaisija 2K Games on paljastanut muutaman kuukauden päässä häämöttävän WWE 2K17 -painipelinsä kansikuvapojan. Kantta komistaa 38-vuotias könsikäs Brock Lesnar.
WWE-pelien kannessa on nähty aiempina vuosina esimerkiksi Dwayne "The Rock" Johnson, John Cena sekä "Stone Cold" Steve Austin. Brock Lesnar kommentoi kansikuvapojan rooliaan ylpeänä Twitterissä:
Xbox Onelle julkaistaan nykyisin hurja määrä eritasoisia pikkupelejä. KonsoliFINin artikkelisarjan neljäs osa esittelee niistä neljä.
343 Industriesin kehittämä Halo 5: Guardians on saamassa reilumman puoleisesti lisäsisältöä kuluvan viikon keskiviikkona.
Luvassa on sangen odotettu Warzone Firefight -pelimuoto, joka lupaa yhdistellä Halo 5:n massiiviseen sodankäyntiin painottuvaa Warzone-pelimuotoa Halo 3: ODST:n legendaariseen Firefight-moodiin. Moninpelikarkeloita väritetään myös kolmella upouudella taistelutantereella.
Kampanjapuolella pelaajat voivat tahkota tehtäviä entistä korkeampien pistesaaliiden toivossa uuden Score Attack -pelimuodon myötä.
25-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Sonic-siili on herättänyt viimeisillä seikkailuillaan pelaajissa lähinnä raivoa. Tästä huolimatta ikoninen hahmo on saamassa ensi vuoden aikana uuden nimikkopelinsä.
Microsoft on laajentanut Xbox Onella pyörivien Xbox 360 -julkaisujen listaa varsin pidetyllä Fallout: New Vegas -rooliseikkailulla.
Muista uusista lisäyksistä mainittakoon Crystal Quest, Comic Jumper, I Am Alive, Blood Knights, Red Faction Battlegrounds, Joe Danger sekä Dungeons & Dragons: Chronicles of Mystaria.
Kaikki Xbox Onella rullaavat Xbox 360 -pelit voi tarkistaa täältä.
Sony on julkaissut videon, jossa God of Warin kehittäjät puhuvat pelin sisältämistä uutuuksista ja muutoksista. Taustalla näkyy E3-messuilla esiteltyä pelikuvaa.
Mass Effect -pelisarja taipuu piakkoin myös kirjalliseen muotoon. Peräti neljä romaania käyvät läpi alkuperäisen trilogian ja ensi vuonna julkaistavan Mass Effect: Andromeda -pelin välistä ajanjaksoa.
Virtuaalilätkän harjoituspelit pyörähtävät käyntiin heinäkuun lopulla, kun NHL 17 beeta pärähtää linjoille. Verkkopelimuodoista kokeiltavissa ovat Online-ottelu, HUT ja EASHL.
Beetajakson rekisteröinti on avoinna 7. heinäkuuta saakka ja harjoituspelit pelataan 28.7. - 4.8. välisenä aikana. Rekisteröityminen tapahtuu EA Sportsin sivuilla.
NHL 17 julkaistaan 13. syyskuuta PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.
Kävi kuitenkin harmittava takaisku. Erkaannuin pelistä vuosikausiksi, enkä tiennyt sen oikeaa nimeä. Kaverini oli aina kutsunut sitä vain Jonesiksi.
Tähän jokaisen PC-pelaajan tulisi olla valmistautunut: Steamin kesäalennukset ovat täällä, rahanmenoa ei voi estää.
Eeppisiin mittoihin kasvanut alennuskampanja tarjoilee pelejä laidasta laitaan, luonnollisesti reilusti alennetuin hinnoin. Ensimmäisen päivän tarjouksista mainittakoon Doom, Fallout 4, Payday 2, ARMA 3, Deus Ex Collection, Middle Earth: Shadow of Mordor sekä Life Is Strangen koko ensimmäinen tuotantokausi.
Toimintaräimeistään tunnettu PlatinumGames työstää täyttä häkää muutaman vuoden takaisen NieR-rooliseikkailun jatko-osaa. NieR: Automata esittäytyy vartin mittaisella pelikuvavideolla.
Arnots HD Gamingin tarjoilema video esittelee NieR: Automatan aavikkomaisemia ja sangen näyttävää reaaliaikaista taistelumekaniikkaa. Kommentaattoriksi on saatu NieR: Automatan ohjaaja Taro Yoko.
NieR: Automata julkaistaan ensi vuoden aikana yksinoikeudella PlayStation 4:lle.
Vuoden 2014 PlayStation Experience -tapahtumassa ensiesiintymisensä tehnyt Kill Strain on päivätty heinäkuulle, kertoo kehittäjä PlayStation Blog -sivustolla.
Modaaja Doug Keener on käyttänyt taitojaan vähintäänkin ansiokkaasti viemällä klassisen, vuonna 1994 julkaistun Doom 2: Hell on Earth -räiskinnän vähintäänkin yhtä legendaarisen Seinfeld-sarjan kulisseihin.
Yli kuusi miljoonaa äänestäjää valitsi tulevan NHL 17:n kansikuvaan St. Louis Blues -hyökkääjä Vladimir Tarasenkon.
Äänestys käytiin useassa eri lohkossa, joista viimeinen pari oli Tarasenko ja San Jose Sharksin kapteeni Joe Pavelski. Suomalainen kiekkoilija Aleksander Barkov putosi ensimmäisellä äänestyskierroksella, jossa häntä vastaan asettui Dallas Starsin kapteeni Jamie Benn.
NHL 17 julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 13. syyskuuta.
Sony huoltaa PlayStation Network -verkkopalvelujaan torstaiaamuna.
Microsoft laajentaa Xbox Onen taaksepäin yhteensopivien pelien listaa muutamalla uudella nimikkeellä.
PlayStation 4:llä pelataan verkossa täysin maksutta koko tulevan viikonlopun ajan.
Avoimen ilmaisjakson aikana kaikki PS4-pelit ovat tahkottavissa verkon yli ilman Plus-jäsenyyttä. Ilmainen kokeiluaika alkaa perjantaina 24. kesäkuuta kello 12:00 Suomen aikaan ja päättyy maanantaina.
Moninpelin lisäksi Plus-jäsenyys tarjoaa omistajalleen muun muassa kuukausittain vaihtuvia ilmaispelejä, vain jäsenille osoitettuja alennuksia sekä 10 gigatavun edestä tilaa konsolin pilvipalvelusta tallennusten varmuuskopioita varten.
Klassisten Mega Man -seikkailujen luojan Keiji Inafunen Mighty No. 9 -loikinnalla on ollut varsin pitkä ja kivinen tie sitten Kickstarter-hurmoksensa. Huonot uutiset eivät näytä loppuvan, sillä pelin Xbox 360 -versio onnistui viivästymään vielä kalkkiviivoilla.
E3-messujen yhteydessä esitellyt ARK: Survival Evolvedin tulevat päivitykset tuovat peliin odotettuja lisäominaisuuksia. Jo kesäkuun puolella pelaajat pääsevät nauttimaan kokonaan uudesta aluetyypistä, Redwood Biomesta, jonka massiiviset metsät mahdollistavat puumajojen rakentamisen. Tämän lisäksi dinosaurusvalikoima kasvaa jättimäisellä Titanosaurilla.
Xbox Onelle julkaistaan nykyisin hurja määrä eritasoisia pikkupelejä. KonsoliFINin artikkelisarjan kolmas osa tutustuu taas muutamaan.
Kiinalainen internetjätti Tencent on ostamassa Supercell-mobiilipelistudiota ennakkoarvioiden mukaan huimalla kahdeksan miljardin dollarin hinnalla.
The Witcher -pelien protagonisti, tuo tunteeton mutta pidettävä harmaahapsi Geralt Rivialainen osaa nautiskella myös kesästä, mikäli leppoisaa ja aurinkoista videota on uskominen.
Maul Cosplayn tulkitsema Geralt ehtii viettää aikaa varsin Baywatch-henkisissä tunnelmissa esimerkiksi rullalautaillen, koripalloillen tai muuten vaan rantahietikossa kirmaillen. Ehtiipä mies jopa paljastaa astetta herkempiä tuntojaan tatuoimalla rakastamiensa naisten nimet rintalihaksiinsa.
Kevyt kolmituntinen audiosuppo saapuu helpottamaan E3-ähkystä kärsiviä. Jos ei laadulla, niin mitalla, sanoi jo Ron Jeremy.
Kymmenisen vuotta sitten julkistettu Final Fantasy XV on vihdoin saanut julkaisupäivän. Nyt pelin ohjaajana työskentelevä Hajime Tabata on avannut sanaista arkkuaan koskien mammuttimaisen roolipelin kestoa.
Pelaamisen oheislaitteisiin keskittynyt SteelSeries julkaisi reilu vuosi sitten uuden näppäimistön Apex-sarjaansa. Värivaloistaan tunnettu Apex M800 on tuoteryhmän kallein malli, sijoittuen hinnaltaan 200 euron tuntumaan.
Suosittua YouTube-kanavaa ylläpitävä jackfrags on julkaissut scout-hahmoluokkaa esittelevän videon Battlefield 1:stä.
Videolla nähdään muun muassa taidokasta tarkka-ammuntaa pulttilukollisella kiväärillä sekä mylvien eteenpäin ryntäävän sotilaan pistin-kohtaa-maksan -taidonnäyte. Klipin perusteella kivääri ja pistin vaikuttaa äärinmäisen tehokkaalta yhdistelmältä.
Battlefield 1 julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle 21. lokakuuta.
Gun Median kehittämä Friday the 13th: The Game on saanut ensimmäisen pelikuvavideonsa.
Varhaiseen alfavaiheeseen edenneessä Friday the 13th -verkkomoninpelissä ohjastetaan sekä legendaarista Jason Voorhees -vesurisurmaajaa että tämän pahaa aavistamattomia uhreja. Jasonin kyky nähdä pimeässä ja teleportata suoraan uhriensa viereen tuo miehelle selkeän yliotteen konfliktitilanteissa. Teinit osaavat videon perusteella lähinnä juosta karkuun tai piilotella sängyn alla, kuten kauhuelokuvissa kuuluukin.