Kingdom Come: Deliverancen julkaisu lykkääntyi
Kingdom Come: Deliverancen julkaisu lykkääntyi ensi vuodelle. Peliä kehittävä Warhorse Studios kertoi päätöksestä.
Kingdom Come: Deliverancen julkaisu lykkääntyi ensi vuodelle. Peliä kehittävä Warhorse Studios kertoi päätöksestä.
Tampereen yliopiston koostaman Pelaajabarometri 2015:n mukaan 88% suomalaisista pelaa jotain vähintään kerran kuukaudessa. Yli puolet pelaamisesta tapahtuu mobiililaitteilla.
Tuoretta pelikuvaa ensi kuussa julkaistavasta Umbrella Corpsista.
Pelejä omintakeiseen tyyliinsä arvioiva talk show -juontaja Conan O'Brien on valikoinut Clueless Gamer -osioonsa Overwatch-sankariräiskinnän.
Sony myi 17,7 miljoonaa PS4:ää viime tilivuodella, ja aikoo lisätä myyntiä entisestään tämän vuoden aikana.
Monopoli-peli on saanut osakseen tukun erilaisia teemoja, nyt tarjolle tuodaan 8-bittisen Super Mario Bros. -pelin ulkoasulla varustettu lautapeli.
Vuonna 1989 julkaistu legendaarinen Kick Off -jalkapallopeli saa jatkoa kesäkuussa. Nyt sarjan henkiin herättely esittäytyy ensimmäisen pelikuvansa voimin.
Naughty Dogin Uncharted 4: A Thief's End liikahtelee kuluttajille varsin kiitettävää tahtia, mikäli tuoreimpia myyntilukuja on uskominen.
Halo 5: Guardiansin karttatyökalu Forge julkaistaan pian myös PC:llä, kertoo kehittäjä 343 Industries.
Ensi tiistaina ilmestyvä Overwatch on saanut pelistä innostuneen fanin piirtämään Blizzardille oman hahmonsa, jolla tämä sai varsin odottamattoman vastaanoton niin yhtiöltä kuin pelaajiltakin.
E3-messujen kunniaksi Electronic Arts tarjoaa EA Access -palvelun ilmaiseksi käyttöön Xbox Live Goldin käyttäjille.
Suomen jääkiekkoliiton palveluksessa toiminut Jukka-Pekka Vuorinen on liittynyt mukaan suomalaiseen yritykseen.
Yhdysvaltalaisen Monster Gamesin kehittämä virallinen NASCAR-peli saapuu syyskuussa.
Peleihin pohjautuva elokuvia tehtaillaan jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Nyt mobiilipelinä mainetta niittänyt Fruit Ninja on taipumassa elokuvamuotoon.
Filosofisen pulmapeli The Talos Principlen on vahvistettu saavan virallisesti jatkoa.
The Talos Principle 2:n julkisti kehittäjätiimi Croteamin koodarimies Alen Ladavac Nordic Game -konferenssin aikana, josta yhtiön PR-pomo Damir Đurović raportoi asian koko maailman tietoisuuteen Twitter-tilillään.
Viime lokakuussa PC:ltä Xbox Onelle kääntyneen Elite: Dangerousin Horizons-laajennus on tekemässä vihdoin tuloaan myös konsoliväen saataville.
Ensi kuussa Xbox Onelle saapuva lisäsisältöpaketti on jaettu kahteen osaan. Näistä planeetoille laskeutumisen mahdollistava Planetary Landings -puolisko on ladattavissa 3. kesäkuuta alkaen, kun taas insinöörin rooliin keskittyvästä The Engineers -osiosta päästään nauttimaan kesäkuun 26. päivänä samanaikaisesti PC-pelaajien kanssa. Kokonaisuudessaan laajennus on lunastatettavissa noin 20 eurolla.
Vankilasuunnittelupeli Prison Architect julkaistaan 28. kesäkuuta PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle ja Xbox Onelle.
Ennakkotilaajille on luvassa ilmainen latauspaketti "All Day and a Night", joka sisältää kahdeksan uutta karttaa, juonia ja vankilanjohtajia. Tarjous on saatavilla myös niille, jotka omistavat Xbox Onen Early Access -version. Julkaisun jälkeen latauspaketin voi poistaa noin kymmenellä dollarilla.
California's Great America on avannut Mass Effect -teemaisen huvipuistolaitteen.
The Witcher 3: Wild Huntin ensi viikolla ilmestyvä Blood and Wine -laajennus on saanut uuden trailerin, joka tutustuttaa katsojansa Toussaintin ranskalaisvivahteisiin maisemiin.
Shadow of the Beast tekee näyttävän paluun PlayStation 4:llä. Verenvuodatukselta ei säästy oikeastaan kukaan.
Marraskuussa kauppoihin saapuvasta Gran Turismo Sportista pelikuvaa sekä kosolti yksityiskohtia.
Ensimmäistä pelikuvaa tulevasta Gran Turismo Sport -pelistä luvassa tämän illan suorassa lähetyksessä PlayStationin YouTube-kanavalla.
Electronic Sports League ESL on perustanut yhdessä tunnettujen eSports-joukkueiden kanssa World Esports Association nimisen yhdistyksen.
Epic Gamesin suljetussa beetassa ollut toiminnantäyteinen ja näyttävä MOBA Paragon aukeaa kaikille ilmaiseen testiin 26.-30.5.
Nopeuspelaajat ovat olleet ahkerina uuden Doom-pelin parissa. Reilusti kehuja kerännyt räiskintä on mahdollista läpäistä alle puolentoista tunnin.
Käyttäjä DraQun tarkka ennätysaika on tällä hetkellä yksi tunti, 29 minuuttia ja rapiat päälle. Miehen suoritus on taltioitu helpoimmalla vaikeustasolla, muutamia pelin tarjoamia bugeja apuna käyttäen. Hahmo esimerkiksi rimpuilee ylös paikoista, jotka eivät ole tarkoitettu kiipeiltäväksi.
Rocksteadyn kaksi ensimmäistä Batman-seikkailua nykykonsoleille tuovan Arkham-kokoelman on vahvistettu tekevän virallisesti tuloaan.
Batman: Return to Arkham -niminen paketti kattaa remasteroituna sekä menestyssarjan aloittaneen Arkham Asylumin että edeltäjänsä tavoin yhtälailla kehuja keränneen Arkham City -jatko-osan. Näistä molemmat sisältävät myös kaiken aikoinaan julkaistun lisäsisällön.
Pelitalo Namco Bandai on vahvistanut jatkoa viime vuonna nähdylle Dragon Ball Xenoverselle. Dragon Ball Xenoverse 2:n on määrä rökittää tiensä kauppoihin vielä kuluvan vuoden puolella.
Julkistuksen yhteydessä pelistä ilmaantui myös ensimmäinen traileri, joka vilkaistavissa oheiselta videolta. Debyyttiosan tavoin Dragon Ball Xenoverse 2 laittaa pelaajan luomaan oman hahmonsa, jolla tämän on turvattava pääsankari Gokun ja kumppanien matka läpi Dragon Ball -universumin tapahtumien. Lisää pelistä saadaan kuulla ensi kuun E3-messuilla.
Battlebornin uniikki pelityyli vaihtelee yksinkertaistetusta liian monimutkaiseen, kertoo Smosh Games -Youtube-kanavan tuore rehellinen pelitraileri.
Forza Motorsport 6 ja NASCAR yhdistävät voimansa maksullisessa lisäsisältöpaketissa.
Pelistudio Coldwood Interactive ja vuoden 2015 E3-messuilla nähty Martin Sahlin ovat sopineet EA:n kanssa uuden pelin kehittämisestä ja tuottamisesta.
Loppuvuodesta julkaistava Assassin’s Creed -elokuva sijoittuu pelisarjasta poiketen valtaosin moderniin aikaan.
Steamin Early Access -palvelussa hyvän vastaanoton saanut selviytymisseikkailu Subnautica julkaistiin Xboxin Game Preview -palvelussa tänään 17.05.2016. Peliä huhuiltiin tulevaksi jo huhtikuun alkupuolella, mutta kehittäjät eivät kokekeneet sen olevan tuolloin julkaisukelpoinen.
Tällä kertaa testilaboratoriossamme tutkitaan erilaisia tapoja kuolla 101 Ways To Dien parissa. Luvassa ongelmanratkontaa sekä irtoraajoja.
Blizzard on julkaissut lyhytanimaatioita, jotka valaisevat tulevan pelin tunnelmia.
Nintendon presidentin Tatsumi Kimishiman mukaan yhtiö on tulevaisuudessa liittymässä elokuva-alalle.
Blizzardin ikuisuusprojekti, Titanin tuhkista noussut Overwatch sai pelkän beetan perusteella muut moninpelit tuntumaan tylsiltä ja mitäänsanomattomilta.
Vajaa kuukausi takaperin PC:llä julkaistu The Banner Saga 2 nähdään konsoleilla jo heinäkuussa, kertoo kehittäjä Stoic Studios.
Konsolikäännös saapuu varsin nopealla aikataululla, sillä pelisarjan edellisen osan konsolijulkaisua saatiin odotella kokonaiset kaksi vuotta. Stoic Studiosin tavoitteena on saada The Banner Saga 3 julkaistua samanaikaisesti kaikille alustoille. Kickstarterissa alkunsa saanutta The Banner Saga -sarjaa on kehitetty alusta saakka trilogiamuotoiseksi kokonaisuudeksi.
Oletko koskaan halunnut kokata hunajamaustettua jäkälää tai muuta World of Warcraftin inspiroimaa ruoka-annosta, mutta et ole löytänyt reseptiä? Tähän spesifiin ongelmaan on kohta tarjolla ratkaisu.
Puheet 8-bittisen NES-konsolin kuolemasta ovat selkeästi ennenaikaisia. Länsimaissa vuonna 1985 julkaistu pelilaatikko on nimittäin saanut fanivoimin lisälaitteen, jonka avulla on mahdollista lukea Twitterin sisältöä.
ConnectedNES-nimen saanut laite syntyi kahden innostuneen harrastajan puhdetyönä. Sitä ei ole tarkoitettu myyntiin, mutta sen koodi on aikomus muokata myös muiden koodareiden käyttöön sopivaksi.