8-bittinen Nintendo palaa kauppoihin uudistettuna ja entistä minimpänä
NES-konsoli tekee paluuta uudistettuna ja entistä pienempänä. Retroilijat, huomio!
Killer Instinct julkaistaan levyllä definitiivisenä painoksena
Microsoft ja Iron Galaxy Studios niputtavat kaiken tähän asti saapuneen Killer Instinct -sisällön yksiin kansiin.
Killer Instinct: Definitive Edition sisältää 26 eri taistelijaa kaikilta pelin kolmelta tuotantokaudelta. Mukana on myös 20 taisteluareenaa, Killer Instinct Classic 1 ja 2, pelin soundtrackin sisältävä levy sekä eksklusiivinen Gold Cargos -skini.
Ainoastaan Xbox Onelle ilmestyvä Killer Instinct: Definitive Edition nähdään pelikauppojen hyllyillä syyskuun 20. päivä.
Avaruusseikkailu Event[0] julkaistaan syyskuussa
Ranskalaisen Ocelot Societyn kehittämä Event[0] päivättiin syyskuulle.
Event[0] heittää pelaajat hylätylle avaruusasemalle, jonka ainoaksi asukiksi paljastuu tekoäly Kaizen. Kaizen pystyy kehittäjiensä mukaan luomaan yli kaksi miljoonaa riviä dialogia, ja tekoälyn kanssa jutustellaankin tarinan edetessä pitkät tovit. Kaizenin luvataan myös reagoivan pelaajan kommentteihin mielialansa mukaan. Tavoitteena on luonnollisesti selvitä takaisin maapallolle.
Suurilmiö Pokémon GO saapui jo Saksaan - Suomen julkaisu entistä lähempänä
Pokémon GO on jälleen askeleen lähempänä suomalaisia pelin tehtyä Euroopan debyyttinsä tänään Saksassa.
Segan humoristisesta sankarien Uber-palvelusta kehitetään elokuvaa
Sega-pelitalon Rent-A-Hero-peli kääntyy elokuvaksi Hot Tub Time Machinen ohjanneen Steve Pinkin toimesta. Mies toimii sekä elokuvan toisena kirjoittajana, että myös ohjaa tulevan teoksen.
Uusi Overwatch-hahmo julkistettiin trailerin kera
Blizzard on julkistanut virallisesti uuden hahmon Overwatch-verkkoräiskintäänsä. Overwatch-hahmo Pharahin äiti, Ana Amari, esittäytyy support-luokan tarkka-ampujana.
Sen lisäksi, että Ana käyttää Widowmakerin tavoin pääaseenaan tarkkuuskivääriä, on hahmo varustettu myös parantavilla support-sankarin kyvyillä sekä nukutusnuolilla. Erikoistaitonaan Analla nähdään Nano Boost -niminen liike, jolla tämä kykenee tehostamaan yhtä tiimitoveriansa kesävyyttä, nopeutta ja tehtävää vahinkomäärää myöten.
NHL 17:n tuore traileri keskittyy pelimekaanisiin uudistuksiin
Electronic Arts julkaisi upouuden silmäyksen NHL 17 -kiekkoiluunsa. Vaikka peli näyttääkin jälleen ulkoisesti sangen tutulta, löytyy kuoren alta iso liuta pelimekaanisia uudistuksia.
Maalinedustakamppailuihin on panostettu tänä vuonna aiempaa enemmän. Puolustajat voivat esimerkiksi pyrkiä nostamaan vastustajien mailoja ilmaan, jotta nämä eivät saa sohittua kiekkoa maalin perukoille. Myös veskarityöskentelely sisältää reilusti uudistuksia sekä liudan autenttiseksi mainostettuja asentoja kuvaamaan jokaista maalivahtia entistä persoonallisemmin.
Videopelien syntyhetket nähtiin jo 1940-luvulla, valottaa tuore videoreportaasi
Minä vuonna kuvittelisit ensimmäisten videopelien syntyneen? Mikäli veikkailet 70-luvun loppua tahi 80-lukua, voit yllättyä uuden videon kertomasta.
Siilin ja putkimiehen olympialaiset
Videopelimaskotit on laitettu jälleen kerran samaan kehään. Edes sormet eivät säästy vesikelloilta, sillä luvassa on Track and field -tyylistä paukutusta, mutta myös letkeämpää tekemistä.
GTA Online laajeni hurjapäisellä stuntpaketilla
Rockstar Gamesin Grand Theft Auto V jatkaa laajentumistaan jälleen yhdellä Online-puolen lisäpaketilla.
Maksutta jaeltava Cunning Stunts -laajennus heittää pelaajat mittelemään paremmuudesta Los Santosin ylle kyhätyille stunt-radoille. Mikäli ratansa haluaa luoda itse, saa projektiin monenmoisia uusia osia putkista ja kiemuroista viuhuviin tuulimyllyn siivekkeisiin saakka. Pelaajat saavat kattavan paketin mukana myös aiheen teemaa mukailevia asuja ja menopelejä.
Kuolettavan kaunis matka
Maailmassa on huonoja ja hyviä pelejä sekä kaikkea siltä väliltä. Sitten on teoksia, jotka jäävät mieleen kummittelemaan. Tummanpuhuva Inside kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan.
Battlefield-brändi laajenee televisiosarjaksi
Ruotsalaisen DICEn kehittämistä ja Electronic Artsin julkaisemista Battlefield-peleistä kaavaillaan toteutettavaksi televisiosarjaa.
Kunnianhimoisen projektin takana hääräävät tuotantoyhtiöt Paramount Television sekä Anonymous Content. Tuottajan pallilla istuvat Spotlight-elokuvan tiimoilta Oscar-pystinkin napannut Michael Sugar sekä Mr. Robotin ja True Detectiven takaa löytyvän Anonymous Contentin Ashley Zalta.
Pelaajia hullaannuttanut Pokémon Go julkaistaan lähipäivinä myös Suomessa
Muutamassa päivässä valtaisaksi ilmiöksi kohonnut Pokémon Go on näkemässä päivänvalon piakkoin myös Suomen kamaralla.
Pokémon Go on toistaiseksi houkutellut ihmisiä ylös, ulos ja lenkille ainoastaan Pohjois-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa. Ingress-aluevaltauspelinkin kehittänyt Niantic Labs lykkäsi laajempaa julkaisua selvittääkseen peliä vaivaavat, astetta suuremmat serveriongelmat. Yhteysongelmien lisäksi Pokémon Go on painiskellut monenlaisten bugien kanssa.
Dead or Alive 5 laajenee toisesta taistelupelisarjasta napatulla hahmolla
Painovoimaa uhmaavasta fysiikkamallinnuksestaan tunnettu Dead or Alive 5 on saamassa lisää sisältöä uuden taistelijan muodossa.
The King of Fighters -sarjasta tuttu Mai liittyy osaksi Dead or Alive 5: Last Roundin turpakäräjiä syyskuun aikana. Mai teki ensiesiintymisensä SNK Neo Geon Fatal Fury 2 -mätkinnässä vuonna 1992. Samassa yhteydessä peli saa nipun uusia The King of Fightersin naishahmoilta lainattuja kostyymejä.
System Shock -klassikon uusioversio saavutti joukkorahoitustavoitteensa heittämällä
Kickstarterissa rahoitusta kerännyt System Shock saavuttanut tavoitteensa heittämällä.
Vuoden 1994 klassikon remasterointi keräsi tavoittelemansa 900 000 dollaria varsin nopeaan tahtiin, reilussa kymmenessä päivässä. Seuraava rajapyykki huitelee 1,1 miljoonassa dollarissa, jolloin pelistä saadaan versiot myös Macille ja Linuxille. Kampanja jatkuu vielä 18 päivän ajan.
Kuolettavaa kaahausta ysärihengessä
Carmageddon palaa vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen rytinällä konsoleille. Vaikka lopputulos kunnioittaa selkeästi juuriaan, jää petrattavaa vielä melkoinen läjä.
Atari Jaguar
Atari Jaguar julkaistiin marraskuussa 1993. Sen markkinoinnissa käytettiin teholausetta "ensimmäinen 64-bittinen konsoli".
Paratiisissa ei tekniikkaa kaivata
Mis sie tarvitset oikei hyvvää tasoloikkaa. Täs siul on sellane.
GTA Onlinen seuraava suurpäivitys vie kilpa-ajon uusiin sfääreihin
Rockstar on paljastanut Grand Theft Auto V:n verkkopuolen seuraavan suurpäivityksen sisällön.
Katsaus Xbox Onen pikkupeleihin - osa 5
Xbox Onelle julkaistaan nykyisin hurja määrä eritasoisia pikkupelejä. KonsoliFINin artikkelisarjan viides osa tutustuu taas muutamaan.
Trials of the Blood Dragon tarjolla ilmaiseksi – tosin vain parhaille motoristeille
Ubisoft tarjoaa pelaajille houkuttelevaa mahdollisuutta tienata Trials of the Blood Dragonin PC-versio ilman erillistä maksua.
Virtuaalimotoristien täytyy ainoastaan ladata koneilleen Trials of the Blood Dragonin PC-demo ja tahkota kokonaisuus lävitse alle 15 virheen kera. Pelaajat voivat myös vertailla tuloksiaan globaaleilla tulostauluilla. Mikäli haasteen suorittaa kunnialla, saa koko päristelyn itselleen täysin maksutta.
The Witcher 3 julkaistaan kaikenkattavana GOTY-versiona
Lukuisia palkintoja kahmineen The Witcher 3: Wild Huntin on vahvistettu ilmestyvän uudelleen odotetun Game of the Year -version muodossa.
Uusi Pokémon-peli julkaistiin Australiassa – paikallinen poliisiasema sai kokea hupaisat seuraukset
Puhelimen sijaintipalveluihin ja tosielämän liikkumiseen luottava Pokèmon GO on saatu julkaistua Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä Japanissa. Australian viranomaiset ilmoittivat heti kättelyssä hupaisista lieveilmiöistä Darwinilaisella poliisiasemalla.
Lisää kulttipelejä nykyraudalle - Rockstarin The Warriors ladattavissa nyt PlayStation 4:lle
Rockstar ilmoitti eilen Red Dead Redemption -lännenseikkailunsa saavan taaksepäin yhteensopivuuden Xbox Onella. Myös PlayStation 4 -pelaajat pääsevät klassikon makuun The Warriorsin muodossa.
Rockstar Toronton kehittämä The Warriors pohjautuu vuoden 1979 samannimiseen kulttielokuvaan. Kiitosta keränneessä mätkinnässä seuraillaan alati jengitappeluihin ajautuvan Warriors-köörin edesottamuksia 1970-luvun New Yorkissa.
Rockstarin kuuden vuoden takainen klassikko ratsastaa Xbox Onelle perjantaina
Rockstar paljasti Newswire-sivustollaan odotetun taaksepäin yhteensopivuuden toteutuvan vihdoinkin, kun yksi viime konsolisukupolven kiitellyimmistä teoksista rullaa pian myös Xbox Onella.
Päivitetyt Xbox-avatarit kokevat reilusti uudistuksia
Xbox 360:llä ensiesiintymisensä tehneet avatarit on pidetty Xbox Onen käyttöliittymässä hyvin pitkälti taka-alalla. Jatkossa hahmoja pyritään tuomaan esille myös Xbox Onella ja Windows 10:n Xbox-sovelluksessa.
Pelaajia kuvaavien hahmojen ulkoasu on tulevaisuudessa selkeästi yksityiskohtaisempi ja astetta realistisempi. Avatarin voi varustaa myös pyörätuolilla, paljastivat Phil Spencer ja Mike Ybarra Twitterissä.
Minuutin mittainen Halo Wars 2 -videomaistiainen on täyttä toimintaa
Kiitellyistä Total War -strategiapeleistä vastanneen The Creative Assemblyn työstämä Halo Wars 2 oli esillä viime viikolla pidetyssä RTX-paneelissa. Pelistä paljastettiin samassa yhteydessä lyhyt videomaistiainen.
Yllä nähtävä video ei ole varsinainen traileri, vaan silmäys Halo Wars 2:n kampanjan tunnelmiin. Toiminnallinen kampanjapätkä antaa oivan silmäyksen pelin mittakaavaan eeppisen kokoisine armeijoineen.
Killer Instinct -fanikysely vihjailee mielenkiintoisista hahmolisäyksistä
Double Helixin kehittämä Killer Instinct -sarja on ehättänyt jo kolmannelle kaudelle saakka. Nyt fanikysely antaa mahdollisesti osviittaa tulevista hahmoista.
Kauhuräiskintä Scorn tulee kahdessa osassa
Ebb Softwaren kehittämä Scorn sai uuden trailerin. H. R. Gigeriltä vaikutteita ottanut kauhuräiskintä on tällä hetkellä Steam Greenlightissa.
Resident Evil 7:n demo kiinnostanut pelaajia - ladattu yli kaksi miljoonaa kertaa
Capcom on kertonut, että viime kuussa PlayStation 4:lle julkaistu Resident Evil 7 Teaser: Beginning Hour on otettu latausmääriensä perusteella hyvin vastaan.
Microsoftin ultimaattinen alennuskampanja käynnistyy tiistaina
Xbox Games Storessa pilkotaan hintoja rankemmalla kädellä tiistaista eteenpäin, kun perinteeksi muodostunut Ultimate Game Sale käynnistyy.
Pelejä heitetään tarjolle laidasta laitaan aina Quantum Breakista, The Witcher 3: Wild Huntista ja The Divisionista lähtien. Mukaan on saatu ensimmäistä kertaa myös Windows 10 -nimikkeitä. Alkuperäisestä hintalapusta raapaistaan parhaimmillaan pois yli puolet. Kultajäsenille tarjoukset ovat vielä astetta tuntuvammat.
Ranskassa arvotaan Game of Thrones -aiheisia Xbox One -konsoleita
Ranskan Xbox-tiimi järjestää kilpailun, jossa voi voittaa Game of Thrones -kuosisia Xbox One -konsoleita. Laitteita arvotaan yhteensä kolme kappaletta. Niitä voi voittaa Ranskan Xboxin omistamilla some-kanavilla.
DJ Steve Aoki mukana uusimmassa Dragon Ball Xenoverse -pelissä
Animen ja mangan sekä videopelien kautta tutuksi tullut Dragon Ball -sarja saa jatkoa 28. lokakuuta, jolloin kauppojen hyllyille saapuu Dragon Ball Xenoverse 2.
Summer Games Done Quick alkaa tänään
Vuotuinen Summer Games Done Quick alkaa tänään Minneapolisissa. Viikon aikana yli 180 pelaajaa tahkoo pelejä mahdollisimman nopeasti läpi ympäri vuorokauden. Ohjelmistossa nähdään monia tunnettuja pelejä usealta eri konsolilta sekä PC:ltä.
Tapahtuma kerää tänä kesänä varoja Doctors Without Borders -järjestölle, joka auttaa sairauksista, sodista ja luonnonkatastrofeista kärsiviä ihmisiä ympäri maailman. Katsojat voivat lahjoittaa rahaa tapahtuman aikana ilmoitettavalle tilille.
Traagisesti menehtynyt kiinalaismies sai muistomerkin Overwatchiin
Äkillisesti menehtynyt 20-vuotias kiinalaisnuorukainen on saanut oman muistomerkin Overwatchin Lijiang Tower -karttaan
Xbox One saa massiivisen päivityksen elokuussa
Microsoft on ilmoittanut, että Xbox One saa elokuussa massiivisen päivityksen. Uusien ominaisuuksien myötä pelaajat voivat muun muassa kuunnella taustamusiikkia samalla, kun pelaavat konsolilla.
Blizzard hakee uudelle Diablo-pelille ohjaajaa
Blizzardin suunnalta kuuluu huhuja Diablon seuraavasta osasta. Pelitalon kotisivuille jätetyssä ilmoituksessa yhtiö kertoo hakevansa ohjaajaa tulevaa projektia varten.
F1-pelin trailerissa päästään Max Verstappenin kyytiin
Uunituoreella videolla päästään alankomaalaisen Formula 1 -kuljettaja Max Verstappenin kyytiin.