Uutiset

Uutinen

Activision-Blizzard haastettiin jälleen oikeuteen – syytteenä työntekijöiden uhkailu

Yhdysvaltojen viestintäalan liitto Communication Workers of America on haastanut Activision Blizzardin oikeuteen työntekijöiden uhkailusta. Liitto syyttää pelijättiä työntekijöiden liittoutumisen estämisestä meneillään olevan oikeusjutun tiimoilta. Järjestäytyminen liittyy Activision Blizzardin aiempaan oikeudenkäyntiin, jossa yhtiön johtoportaan työntekijöitä syytetään seksuaalisesta ahdistelusta ja syrjinnästä.

Syytteiden myötä useampi Activision Blizzardin johtohahmo on eronnut, mutta yhtiö ei ole vielä sitoutunut pitkäaikaisiin muutoksiin työpaikkakulttuurissaan.

Joonatan Itkonen
Uutinen

Tusina nimikettä suuntaa Xbox Game Passiin vielä syyskuun jälkipuoliskon aikana

Xbox Game Passin syyskuun toinen puolisko on pääasiassa indiepelien juhlaa.

Tarjolle heitetään peräti täysi tusina pelejä, joista valtaosa on ID@Xbox-sisältöä. Näistä heti julkaisupäivänään Game Passiin suuntaavat I Am Fish, SkateBird, Aragami 2 sekä pitkään odoteltu Sable. Lisää yksityiskohtia tuttuun tyyliin Xboxin uutissivulta, täältä.

Tulevien lisäysten päivämäärät, alustat ja mahdolliset arvostelulinkit alla:

Jaakko Herranen
Uutinen

Dying Light 2 viivästyy jälleen kerran, nyt pitkälle ensi vuoteen saakka

Dying Light 2:n pariin ei päästäkään vielä joulukuussa, kuten oli tarkoitus, kertoo kehittäjä Techland.

Noin A4-arkin mittaisen tiedotteen mukaan Dying Light 2 Stay Humanin kehitystyö etenee tasaiseen tahtiin maaliviivan ollessa jo näkyvissä. Zombihurvittelu on kehittäjänsä mukaan käytännössä valmis pelitestauksen ollessa paraikaa käynnissä. Ylimääräistä aikaa kuitenkin tarvitaan vielä projektin saattamiseksi julkaisukuntoon. Uudeksi ilmestymispäiväksi määriteltiin helmikuun 4. päivä, vuonna 2022.

Jaakko Herranen