Enää ei olla vuotojen varassa: lokakuun PlayStation Plus -ilmaispelit paljastettiin virallisesti
Vihoviimeisen virallista infoa, tarjolla nyt.
Vihoviimeisen virallista infoa, tarjolla nyt.
Microsoft tekee Windows 11:n myötä kauppapaikastaan aavistuksen aiempaa avoimemman paikan.
Sonyn ja PlayStationin joukot vahvistuvat.
Suunnitelmia on, mutta vielä epäselviä.
Trokareilla on uusi tuote trokaroitavanaan.
Odotus on kohta ohi. Kahdesti.
Resident Evil 4 nähdään pian virtuaalitodellisuudessa Oculus Quest 2 -VR-kakkuloilla.
Resident Evil 4 VR sisältää koko vuonna 2005 ilmestyneen klassikkopelin, joskin kokonaisuus hyödyntää alusta loppuun Oculus Quest 2:n ominaisuuksia. Esineitä voi esimerkiksi ottaa käyttöön suoraan pelihahmon keholta ilman työlästä valikkokikkailua. Myös matkan varrella vastaan tulevat pulmailutilanteet ratkotaan tätä nykyä VR-ulottuvuutta hyödyntäen.
Eilen vietettiin The Last of Us -päivää.
Lokakuun PS Plus -peleistä huhuillaan tuttuun tyyliin jo ennakkoon ennen Sonyn virallista tiedotetta.
Dune "Funselektor" Casun kaunis rallipeli valtaa uusia alustoja.
Konami tiputti yllättäen ilmoille kokoelmallisen Game Boy Advance -vanioita.
Square Enix yllätti sokkojulkaisemalla vanhan kaupunginrakentelu-/toimintaroolipeli-hybridinsä päivitetyssä muodossa.
Soolokehittäjä Mikko Rytkönen julkaisi Polychoron-arkadeammuskelun.