Uutiset

Uutinen

Ubisoft muistuttelee: Far Cry 6:n voi päivittää ilmaiseksi konsolisukupolvelta toiselle

Ubisoft muistuttaa, että tulevan Far Cry 6:n voi päivittää maksutta laitesukupolvelta toiselle.

Muun muassa Sony on herättänyt pelaajissa viime aikoina närää esimerkiksi Horizon Forbidden Westin päivityskikkailulla. Ubisoft ei halua langeta samaan myrskyyn vesilasissa, vaan ranskalaisjätti muistuttelee Twitterissä, miten helppoa Far Cry 6:n päivittäminen sukupolvelta toiselle onkaan. On toki hyvä muistaa, että päivitys onnistuu vain saman konsolituoteperheen sisällä, eli Xbox Onelta Series S|X:lle ja PlayStation 4:ltä PlayStation 5:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Death Stranding Director’s Cutin viimeisin ja viimeinen traileri keskittyy fiilistelemään ennen H-hetkeä

Death Strandingin Director’s Cut -painos on saanut jälleen uuden trailerin. Seikkaperäisten ominaisuuksien esittelyn sijaan tällä kertaa keskitytään fiilistelemään Hideo Kojiman visioiman luomuksen omintakeisella tunnelmalla.

Aiempien infopätkien perusteella PlayStation 5:lle suuntaava Director’s Cut tarjoaa teknisten ehostusten ohella kosolti uutta sisältöä niin ennennäkemättömien tehtävien, ajokisojen kuin esimerkiksi erilaisten ammuntaharjoitusten muodossa.

Tero Lepistö
Uutinen

Syyskuun PS Plus -pelit nyt ladattavissa – runsaasti uusia PS Now -nimikkeitäkin julki

PlayStationin verkkopalveluissa pitelee kiirettä, sillä Plus-pelit ovat menneet vaihtoon ja Now-palveluun on julkistettu saapuvaksi lisäyksiä.

Syyskuun PlayStation Plus -nimikkeistä uutisoimme kertaalleen jo männä viikolla. Tarjolla on kuitenkin meneillään olevasta tiistaista lähtien tahkottavaa niin vanhemman kuin uudemmankin PlayStation-masiinan omistajille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Remedyn Sam Lake sen vahvistaa: Alan Wake Remastered on lähes valmis ja julkaisukunnossa jo tänä syksynä

Pidemmän aikaa huhuiltu Alan Waken uusioversio on nyt julkistettu ihan virallisia reittejä pitkin.

Alan Waken uusioversio on Sami "Sam Lake" Järven kynäilemän tiedotteen mukaan lähestulkoon julkaisua vaille valmis. Epicin kanssa yhteistyössä julkaistavan Remastered-painoksen kerrotaan toteutuvan fanikunnan armottoman rummutuksen ansiosta – yksi syy, miksi pelin olemassaolo haluttiin julkistaa vuodesta 2012 saakka porskuttaneella The Sudden Stop -fanisivustolla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kingdoms of Amalurin Fatesworn-laajennus on edelleen työn alla, todistaa tuore kuvakaappaus

Kingdoms of Amalurin uusioversio Re-Reckoning on edelleen saamassa lisäsisältöä.

Alkuperäinen Kingdoms of Amalur julkaistiin vuonna 2012 kohtuullisten arvioiden saattelemana. Valitettavasti myyntien kanssa kävi köpelösti, vaikka fanit tuntuivatkin suhtautuvan teokseen pääasiassa positiivisesti. THQ Nordicin Re-Reckoning julkaistiin viime vuonna, minkä jälkeen laajennusta on odoteltu kovasti.

Jaakko Herranen