Uutiset

Uutinen

Halo: The Master Chief Collectionin viimeiseksi jäävä kausi käynnistyy ensi viikolla

Halo: The Master Chief Collection kulkee vääjäämättä kohti 13. lokakuuta käynnistyvää viimeistä kauttaan.

Kahdeksas ja siis näillä näkymin viimeiseksi jäävä kausi on saanut inspiraationsa myyttisistä soturihahnmoista aina Rooman valtakunnan ajalta saakka. Esimakua voi katsastaa uutisen lopun trailerilta. 343 Industries keskittyy jatkossa pääasiassa Halo Infinite -sisältöön, joskin pienimuotoisempia Master Chief Collection -päivityksiäkin lupaillaan vielä saapuvaksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil: Welcome to Raccoon City vie katsojansa pahuuden alkulähteille – ensimmäinen traileri julkaistiin

Resident Evil -leffasarjaa alusta käynnistelevä Resident Evil: Welcome to Raccoon City on saanut ensimmäisen trailerinsa.

Resident Evil: Welcome to Raccoon City vie katsojansa mytologian alkulähteille Raccoon Cityn perukoille ja sinne legendaariseen kartanoon saakka. Trailerillakin nähdään reilusti tuttuja hahmoja Capcomin pelisarjan matkan varrelta aina Redfieldin sisaruksista Jill Valentineen ja tietysti pahis Albert Weskeriin saakka – ikonisia hirviöitä tietysti unohtamatta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Electronic Arts pisti NHL 22:n suomalaispelaajat paremmuusjärjestykseen – myös Liigan kärkikiekkoilijat rankattiin

Electronic Arts on rankannut NHL 22:n suomalaispelaajia paremmuusjärjestykseen – Liigakiekkoilijoita unohtamatta.

NHL:n puolella jaettua kärkipaikkaa pitävät Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja Tuukka Rask, kaikki 90 pisteellä. Perässä seuraavat Sebastian Aho (89), Miro Heiskanen (86), Teuvo Teräväinen (86), Patrik Laine (85), Roope Hintz (85), Juuse Saros (85) sekä Antti Raanta (84).

Jaakko Herranen
Uutinen

Panzer Dragoon VR:n kohtalo epäselvä: Tuottajan kerrottiin menehtyneen, vaikka näin ei ilmeisesti ole

Panzer Dragoon: Voyage Recordin tiimoilta on tarjolla astetta hämmentävämpiä uutisia.

Sega Saturnin Panzer Dragoon -pelien episodeja virtuaalitodellisuuteen tuovan projektin julistettiin olevan peruutettu tuottaja ja Wildman-studiopomo Haruto Watanaben menehtymisen vuoksi. Sittemmin poistetun twiitin alle kuitenkin kertyi nopeasti ihmetteleviä kommentteja, joissa Watanaben kerrottiin olevan edelleen elossa. Nyt koko projektin kohtalo on siis toistaiseksi hyvin epäselvä – toivoa sopii, että Haruto Watanabe elää ja voi hyvin.

Jaakko Herranen