Tuli kaveriporukan kebabsession äärellä puheeksi DualShock 3, erityisesti kun omani (satin silver lällällää) lähti alkuviikosta matkaan kaukomailta.

- Sähän voisit hankkia kohta jonkun kolmin- tai nelinpelin. Sitte sulla olis peli ja ohjaimet neljälle.

- Nii. Sitten pitäs enää hankkia kolmas ja neljäs kaveri. (Tässä vaiheessa keskustelun ulkopuoliset kaverit mulkaisivat pahasti)

- Hahaa, totta kyllä.

- Pitäiskö ohjainpaketteihin lisätä varoitus 'EI SISÄLLÄ KAVERIA', samaan tapaan kuin leluissa lukee 'EI SISÄLLÄ PARISTOJA'?

- Pitäis.

Uhkailin tuossa jo aiemmin, että saatan vielä intoutua kirjoittamaan KonsoliFINin historiahetkistä. Myöhäisen yön temmellyksessä juttu lähtee usein käsistä, ja nyt vuorossa oli keskivahva nostalgiatrippi sivuston alkuaikoihin.

Hiljaiselosta huolimatta blogi ei ole kesälomalla. Tosin, mikäli ennusmerkkeihin on uskomista niin kesän eeppisyysaste lähentelee viimeistä kesää ikinä.

Kerran elämässä viiden minuutin hommaan tarvittavaksi laitteeksi kolmos-pleikkariin soveltuva muistikorttiadapteri on kyllä röyhkeän hintainen. Paikallisen pelikaupan ryöstöhinnoittelulla kakskytviis euroa tarvikeadapterista, joka ei edes suostunut leikkimään PSone-tarvikekortin kanssa (kopioin tallennukset PS2-kortin kautta, vink vink) tuntuu vähän jyrkältä.

Myöhäisyön mesekeskusteluissa tulee välillä paljonkin erilaisia ideoita. Silloin tällöin tarvitaan tekosyitä niiden ideoiden ömm...hedelmien näyttämiseen.

Olen kieltämättä huono pelaamaan pelejä läpi, myönnetään. Uuden konsolisukupolven kohdalla olen silti saanut pidettyä kiinni siitä, että ensin yksi peli läpi, sitten seuraava kiikariin ja hankintaan.

Ihanainen Jade Raymond sai minut vakuutettua siitä, että Assassin's Creed on minun eurojeni ja aikani arvoinen. Ehkä kyse oli enemmän siitä, että Jade itse olisi vaivan arvoinen, mutta ei pelikään ihan kiville karahtanut. Ihan.

Muistanpa erään arvoisan suomalaisen peej...IT-kolumnistin kirjoittaneen, että kukaan ei ole koskaan ikinä oppinut sanaakaan mitään kieltä mistään tietokonepelistä. Ei kai siinä sitten mitään, jos asia kerran niin on.

Normaalisti en palaa kovinkaan herkästi läpipelattuihin peleihin, luettuihin kirjoihin tai katsottuihin elokuviin. Metal Gear Solidit ovat poikkeus. Niihin tulee palattua, varsinkin jos on jokin 'vaihe' tai 'tilanne' menossa oikeassa elämässä.

Tällä kertaa vuorossa oli sarjan ykkösosa, joka ravisutti maailmaa alkuperäisellä PlayStationilla. On muuten eräs niistä peleistä, joita inhosin aluksi. Hetki oli oikea napata kaverilta GameCube lainaan ja kokeilla Silicon Knightsin uusintaversiota ykkös-Solidista, lisänimeltään The Twin Snakes.