Simon the Sorcerer Origins on ihastuttava paluu klassisen seikkailupeligenren juurille, johon on helppo rakastua yhä uudestaan.
Poikkeuksellisen hyvin toimiva ja tiivis rakentelu- ja resurssienhallintapeli.
Kameleontti ja lepakko palaavat parempana kuin koskaan, mutta onko uusioversio uusvanhasta keräilytasoloikinnasta sittenkään ysärihyppelyjen veroinen?
Ihmishahmot on niin nähty, loppuun kaluttu, menneen talven lumia, poissa muodista, minä ohjaan mieluummin… majakkaa, joka liikkuu omilla jaloillaan?
Yksi vuoden positiivisimmista yllätyksistä on tässä: Digimon Story Time Stranger vakuuttaa Digimon-ummikonkin pienistä käynnistymisvaikeuksistaan huolimatta, ollen varsin pätevä vuoropohjainen roolipeliseikkailu, jota edes Pokémon-puristien ei kannata ohittaa olankohautuksella.
Klassiselta Disneyn animaatioleffalta näyttävä 2D-selviytymiskauhuseikkailu Bye Sweet Carole on ulkoisesti korea, mutta pelillisesti hyvin turhauttava kokemus.
Vuotuinen jääkiekkopäivitys saapui tänä vuonna hieman aikaisemmin, mutta se tuntuu edelleen kovin samalta.
Little Nightmares -sarjan kolmas osa ei uudista kaavaa, vaikka tekijät ovatkin vaihtuneet. Lopputulos on tunnelmallinen mutta liian turvallinen jatko-osa, jossa on hämmentävän paljon tyhjäkäyntiä sekä turhauttavia toimintakohtauksia.
Electronic Artsin tuoreinta vuosittaista futispäivitystä on markkinoitu etukäteen kasvojenpesuna. Mutta miten yhtiö lunastaa lupauksensa?
Putkimiehen 40-vuotista taivalta juhlistetaan Galaxy-parivaljakon voimin. Ja hommaa rokkaa yhä kuin Wiin kultavuosina konsanaan.
Hercule Poirot suuntaa auringon alle, hyvä niin.
Silent Hill f on hienosti kirjoitettu kauhuseikkailu, jota on tylsä pelata.
Pulmaseikkailu Strange Antiquities on pohjimmiltaan hyvän mielen peli, vaikka se onkin tunnelmaltaan hieman kauhuun kallellaan.
Swery ja Suda yhdessä! Mikä voisi mennä pieleen? No valitettavasti aika monikin asia.
Jos on lajinsa priimus, eikö silloin voi antaa täydet pisteet?