Uutinen

X05: Ensimmäiset kuvat Xbox 360:n Battlefieldistä

Microsoftin paripäiväinen X05-tapahtuma alkaa vasta huomenna Amsterdamissa, mutta Electronic Arts on käynnistänyt tapahtumaan liittyvän mediarumpan aikaisin julkaisten X05-kuvia yhtiön tulevista Xbox 360 -peleistä. Ensimmäisenä vuorossa on Battlefield 2: Modern Combat, jonka Xbox 360 -versiosta ei ole aiemmin kuvia julkisesti esitetty.
Hakkiz
Uutinen

Uusia kuvia Xbox 360:n Test Drive Unlimitedistä

Atarin ja Eden Studiosin Test Drive Unlimitedistä on julkaistu uusia kuvia. Oahun saarelle, Havaijille, sijoittuva autopeli tarjoaa monipuolisia, vehreitä tieosuuksia yli 1600 kilometrin verran sekä runsaasti huippukalustoa maailman maineikkaimmilta autovalmistajilta. Live-moninpeli on nostettu oleelliseksi osaksi peliä, ja toisia ihmispelaajia vastaan kilpailun lisäksi mahdollisuuksia on muun muassa autoklubien ylläpitoon ja autokauppaan.
Hakkiz
Arvostelu

Sid Meier's Pirates!

Arrrr! Silmälappu ja puujalka paikalleen, on aika omistaa elämä Sid Meierin Piratesin pelaamiselle.
Yargo
Uutinen

Kuvia PS2:n Tourist Trophysta

Sony on julkaissut joukon uusia kuvia Polyphony Digitalin PS2:lle kehittämästä Tourist Trophy -moottoripyöräpelistä. Lisää kuvia löydät lähdelinkin kautta, kun klikkaat "Introduction" ja siirryt avautuvan sivun oikeassa yläkulmassa olevan valikon avulla sivulle "P".

Tourist Trophyn julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu, mutta Sony kaavailee esittelevänsä jo pelattavaa versiota tämän kuun 22. päivä käynnistyvässä Tokyo Motor Showssa.

Oliver
Uutinen

Konsolisotaa Call of Dutyssa

Call of Duty 2: Big Red Onen verkkopeli antaa PlayStation 2 - ja Xbox-pelaajille mahdollisuuden käydä konsolisotaa toisen maailmansodan maisemissa. Molempien konsoleiden omistajat ympäri maailmaa pääsevät siis osallistumaan samoihin 16 pelaajan mittelöihin verkossa.

Call of Duty 2: Big Red One julkaistaan marraskuussa PlayStation 2:n ja Xboxin lisäksi myös GameCubelle, mutta Cube-versio jää ilman verkkopeliä.

Oliver
Uutinen

Sony hermostutti Italian uskovaiset

Italian Sonyn mainoskampanja PlayStationin 10-vuotisjuhlien kunniaksi on hermostuttanut paikalliset roomalais-katoliset siinä määrin, että kampanja päätettiin lopettaa alkumetreillään. Mainoskuvissa esiintyneellä miehellä oli päässään orjantappurakruunu, jossa näkyivät PlayStationin ohjainsymbolit. Kuvan alareunassa oli vielä teksti "Dieci anni di passione" eli "Kymmenen vuotta intohimoa".

Sony Computer Entertainment Italia on pahoitellut mainoksen aiheuttamia reaktioita ja heidän mielestään sen sanoma ymmärrettiin väärin.

Oliver
Arvostelu

Ape Academy

PSP:n apinamainen minipelikokoelma jää luokalle.
Dandy
Uutinen

Pelikuvaa Oblivionista E3-messuilta

Bethesda Softworksin Xbox 360:lle ja PC:lle kehittämästä Elder of Scrolls IV: Oblivionista on nyt levinnyt Internetiin E3-messuilla näytetty esittelyvideo. Kyseinen esittelyvideo on pelin varsin varhaisesta versiosta, joten kehitystä on taatusti tapahtunut.

Kokonaan aidosta pelikuvasta koostuva video antaa hieman maistiasia pelin grafiikoista, kehittyneestä fysiikanmallinnuksesta, hahmonkehityksestä ja pelimaailmasta. Vähän yli 20 minuutin pätkän voi kokonaisuudessaan katsastaa esimerkiksi Xboxydestä.

Paavo Niskala
Uutinen

Tuoretta pelikuvaa Xbox 360:n Call of Duty 2:sta

TeamXbox on päässyt kokeilemaan Activisionin toiseen maailmansotaan sijoittuvaa Call of Duty 2 -räiskintää.

Esikatselun myötä pelistä on nyt tarjolla kolme uutta videota sekä kehitystiimi Infinity Wardille neuvoja armeijan näkökulmasta antavan Hank Kerseyn videohaastattelu. Tuoreet videot sekä kasan vahhempiakin pätkiä voi käydä katsomassa täältä.

Paavo Niskala
Uutinen

Syyskuun kuukauden kysymyksen tulokset

Kuukausi on jälleen vierähtänyt nopeasti kuin mikä, ja se tietää uutta CubeFIN-gallupia. Ennen uuteen kysymykseen siirtymistä kerrataan vielä edellisen kysymyksen tulokset.

Hieman hiljaisemman GameCube-kesän myötä kysyimme syyskuussa, miltä konsolin tuleva pelitarjonta vaikuttaa. Vastausten perusteella Nintendo-pelaajien katseet alkavat jo siirtyä seuraavaan sukupolveen, sillä 821 vastaajasta reilu 42% enemmistö pitää tulevaa The Legend of Zelda: Twilight Princess -peliä Cuben ainoana pakko-ostoksena.

Guardian Viper
Uutinen

Mario Party 7 tukee 8 pelaajan peliä

Nintendon Mario Party 7 -pelistä on paljastettu ensimmäiset yksityiskohdat. Jälleen kerran tuotos on Hudson Softin käsialaa, ja tämä näkyy myös pelin sisällössä. Mario Party 6:n tavoin jatko-osa tukee mikrofonia, jolla voi pelata 11 mukana olevaa minipeliä. Halutessaan näitä pelejä voi pelata ilman mikkiä.

Suurin uudistus seitsemännessä osassa on tuki kahdeksan pelaajan välisille yhteenotoille. Tämä on mahdollista sillä tavoin, että yhtä ohjainta käyttää kaksi ihmistä, jolloin pelaajien määrä saadaan tuplattua.

Kanis
Uutinen

Kuukauden kysymyksen tulokset

XboxFINin syyskuun kysymyksen perusteella Xbox 360 Core System on jäämässä selvästi konsolin kalliimman myyntiversion jalkoihin. 1035 vastanneesta peräti 88 % pitää 419 euron hintaista Xbox 360:n premium-pakettia houkuttelevampana kuin varustukseltaan karsittua, 319 euroa maksavaa Core Systemiä.

Lokakuussa kysymme, mitä kaapelivaihtoehtoa Xbox-pelaajat käyttävät konsolinsa kytkemiseksi televisioon: S-Videota, RGB:tä, komposiittia, komponenttia vai RF-adapteria.

Hakkiz
Uutinen

NBA 2k6:n Xbox 360 -traileri julki

2K Gamesin NBA 2k6 -korispelin Xbox 360 -versiosta on tarjolla tuore traileri, joka koostuu kokonaan pelikuvasta. Video keskittyy esittelemään uusia graafisia kikkoja sekä pelaajien ja vaatteiden kehittynyttä animaatiota. Kansikuvapoikana komeilee itse Shaquille O'Neal.

Ainakin Pohjois-Amerikassa pelin olisi tarkoitus ilmestyä loppuvuodesta.

  • NBA 2k6 HD (26.22 MB) (1280x720)
  • NBA 2k6 (10.49 MB) (640x360)
  • Paavo Niskala
    Uutinen

    Lisää pelikuvaa PGR3:sta

    PlayerOne.be on julkaissut eilen uutisoitujen kolmen videon lisäksi vielä kuusi uutta videota Microsoftin ja Bizarre Creationsin Project Gotham Racing 3:sta. Videoilla ajetaan kilpaa Enzo Ferrarilla, piipahdetaan pelin autotallialueella, tarkastellaan Photo Modea ja seurataan useita uusintoja.
    Hakkiz
    Uutinen

    EA tuo Ridge Racer 6:n Eurooppaan

    Electronic Arts ja Namco ovat ilmoittaneet, että EA hoitaa Namcon Xbox 360:lle kehittämän Ridge Racer 6:n julkaisun PAL-alueilla.

    Klassisen kaahailusarjan tuorein vesa sisälää yli 30 rataa, joilla päästään kurvailemaan yli 130 erilaisella kaaralla. Pelistä löytyy myös kahdeksan erikoisautoa. Yksinpelissä autoja avataan World Explorer -moodissa, jonka kilpailuja saa ajaa oman ajomakunsa mukaan. Uuden nitrosysteemin turvin vauhdintunteenkin pitäisi olla kohdillaan.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    Kirbyn luoja lähtee HALilta

    Nintendon alaisuudessa toimivan HAL Laboratoryn Masahiro Sakurai on jättänyt yhtiön. HALilla toimiessaan Sakurai loi muun muassa kuuluisan Kirby-hahmon ja oli kehittämässä Super Smash Bros. -pelisarjaa.
    Kanis
    Uutinen

    Minisaitteja avattu

    Nintendo on avannut langatonta Wi-Fi-yhteyttä koskevan minisaitin Internetiin. Toistaiseksi sivulta ei löydy muuta kuin Wi-Fi-logo, joka näkyy nettipeliä tukevissa Nintendo DS -pelien kansissa tulevaisuudessa.

    Samalla myös Mario Kart on saanut oman sivustonsa, josta löytyy pieni infopaketti tuotoksesta. Sivulta löytyy lisäksi uuden Mario Kartin logo sekä "Nintendo Wi-Fi Connection" -lätkä.

    Kanis
    Uutinen

    Pelaajat valitsevat Amped 3:n soundtrackin

    2K Sportsin hieman aikaisempia osia enemmän arcadeen painottuvasta Amped 3:sta on nähtävilä uusi traileri.

    Pelin kotisivuilla on tarjottu pelaajille mahdollisuus vaikuttaa pelin soundtrackiin äänestyksellä, jonka 20 eniten ääniä saanutta bändiä pääsevät mukaan snoukkailun musiikkiraidalle.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    Microsoft suunnittelee Xbox 360:n myyntiä Kiinassa

    Ohjelmistojätti Microsoft aikoo viedä Xbox 360 -konsolinsa Kiinan markkinoille. Yhtiön Kiinan-aluejohtaja Tim Chen kertoi Reutersille keskiviikkona, että hän toivoo myynnin käynnistyvän ensi vuonna, mutta painotti tarkan aikataulun olevan vielä auki.

    Vaikka konsoleita valmistetaan Kiinassa, maa on ollut konsolivalmistajien epäsuosiossa rehottavan piratisminsa takia. Esimerkiksi viime vuonna Kiinan markkinoille ilmestyneen PS2:n piratisoituja pelejä myydään julkisesti vain noin euron hintaan.

    Hakkiz
    Uutinen

    Tuoreita kuvia ja kolme uutta pelivideota PGR3:sta

    Project Gotham Racing 3:sta on ilmestynyt uusia kuvia ja kolme kameralla kuvattua pelivideota. Videoilla esitellään pelin grafiikkaa ja ajetaan kilpaa useista eri kamerakulmista. Videot voi imuroida koneelleen KonsoliFINin mediaserveriltä ZIP-tiedostossa (24,5 Mt).

    PGR3 valmistunee Xbox 360:n julkaisuun.

    Hakkiz
    Uutinen

    World Airforcen TGS-traileri ladattavaksi

    Taito on julkaissut World Airforce -nimisestä taistelulentopelistään Tokyo Game Show'ssa esitetyn trailerin. Noin neljäminuuttisella videolla on kokoa vain 15,5 megatavua, ja sen voi ladata WMV-muodossa pelin kotisivuilta.

    World Airforce ilmestyy Xbox 360:lle.

    Hakkiz
    Uutinen

    Sid Meier ennustaa strategisempia konsolipelejä

    Firaxis Gamesin pelisuunnittelija Sid Meier ennustaa nykyistä strategisempien pelien yleistyvän konsolimarkkinoilla. Meierin mukaan pelaajat kaipaavat syviä ja rikkaita pelikokemuksia, joita strategiapelit tuottavat.

    Hän kuitenkin myönsi, että Age of Empiresin kaltaiset tosiaikastrategiat olisivat hankalia toteuttaa konsoleilla ja että konsolipelin pitäisi olla raskasta PC-strategiaa viihteellisempi menestyäkseen.

    Hakkiz
    Uutinen

    PGR3:een lisensoitua musiikkia

    Microsoft ja Bizarre Creations ilmoittivat eilen, että kaahailupeli Project Gotham Racing 3 sisältää musiikkia lukuisilta tunnetuilta nimiltä. Mukana ovat esimerkiksi Queens of the Stone Age, Bloc Party, Death Cab for Cutie, Hot Hot Heat ja The Chemical Brothers. Kaiken kaikkiaan pelin musiikkivalikoimaan kuuluu yhdeksän eri tyylilajia ja yli 90 lisensoitua kappaletta.

    Project Gotham Racing 3 ilmestyy Xbox 360:n julkaisuun.

    Hakkiz
    Uutinen

    Koodi avaa Line of Contactin lukitun sisällön

    Capcom on julkaissut koodin, joka avaa Steel Battalion: Line of Contactin lukitut mechit ja kartat käytettäväksi Free Mission Modessa ja System Link -peleissä. Pelin verkossa pelattava kampanjatila, jossa lukittua sisältöä on voinut avata, suljetaan tämän ja huomisen päivän aikana.

    Koodi syötetään Steel Battalion -ohjaimen keskikappaleen oikean yläkulman näppäintaululla pelin ohjainasetuksissa. Näppäintaulun yhdeksällä näppäimellä olisi tarkoitus kirjoittaa ”TEKKI” siten, että sanan jokainen kirjain edustaa erillistä näppäinyhdistelmävaihetta.

    Hakkiz
    Uutinen

    Magna Cartan jatko-osa Xbox 360:lle

    PlayStation 2:n japanilaistyyppinen roolipeli Magna Carta: Tears of Blood, joka tunnetaan myös nimellä Magna Carta: Crimson Stigmata, saa jatkoa Xbox 360:llä. Yksinkertaisesti Magna Carta 2 -työnimellä kulkevaa peliä kehittää korealainen Softmax ja pelin julkaisee sikäläisillä markkinoilla japanilainen Banpresto vuoden 2007 aikana.
    Hakkiz
    Arvostelu

    Metal Gear Acid

    "All-new 'Gear' for your all-new gear" mainostetaan takakannessa. Solid Snaken ensimmäinen seikkailu PSP:llä on MGS-sarjasta erillinen ja erilainen kokemus.
    designed
    Uutinen

    Eidoksen tulevia julkaisuja

    SCi Games on julkaissut taloustiedotteen, jonka mielenkiintoisinta sisältöä oli Eidoksen julkaisut tulevaisuudessa.

    Total Overdose ja Conflict Global Storm saavat jatko-osat, jotka ovat suunnitteilla PS2:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle. Eidoksen kautta julkaistaan X360:lle elokuvaan perustuva Highlander-peli, johon SCi hankki oikeudet jo vuosi takaperin. Toinen kauan julkaisua odottanut elokuvapeli on Reservoir Dogs, jota odotellaan PC:lle ja PS2:lle.

    Oliver
    Uutinen

    Sony selitteli Tokion videoesittelyjä

    Sony Computer Entertainmentin johtaja Masatsuka Saeki on selvitellyt Famitsu-lehdelle syitä, miksi pelattavia PS3-pelidemoja ei nähty Tokyo Game Showssa Ken Kutaragin aikaisemmista lupauksista huolimatta.

    Saekin mukaan Sonylla olisi ollut mahdollisuus esitellä pelattavaa materiaalia, mutta videoesittelyyn päädyttiin, kun kyseessä oli PS3:n ensiesiintyminen Japanin maaperällä ja tavoitteena oli tehdä kuluttajiin sama vaikutus kuin E3-messuilla keväällä.

    Oliver
    Uutinen

    Emmy ekalle Pleikkarille

    Yhdysvaltalainen National Academy of Television Arts and Sciences on myöntänyt eilen ensimmäiselle PlayStation-pelikonsolille Emmy-palkinnon. Palkinto myönnettiin edelläkävijän roolista polygonipohjaisen 3D-pelikokemuksen saralla.

    PSoneksi kutistunut PlayStation ylitti viime kesänä jo 100 miljoonan myydyn konsolin rajan ja sen ansioksi luetaan myös videopelaamisen tuominen massamarkkinoille.

    Oliver
    Uutinen

    Haastattelussa Dan Paladin

    KonsoliFIN sai muutama kuukausi sitten tilaisuuden haastatella Dan Paladinia. Tämä vuonna 1979 syntynyt miekkonen teki uransa alkuaikoina toverinsa kanssa Alien Hominid -nimisen flash-pelin, josta kehittyi myöhemmin erinomainen shoot 'em up eri konsolialustoille. Alien Hominid on tulossa myös GBA:lle ja euroopassa se on julkaistu PS2:lle sekä XBoxille (muualla maailmassa myös GameCubelle).

    Haastattelussa Dan Paladin.

    Alien Hominid -peli (flash).
    Jarmo Hänninen
    Uutinen

    PS3 voittaa ja uusi PSP ensi kesänä?

    Investointifirma Piper Jaffrayn analyytikot ovat kiilloittaneet kristalllipallojaan ja tutkineet pelikonsolibisneksen tulevaisuutta.

    Seuraavan sukupolven kotikonsoleilla voiton ottaa ennusteiden mukaan PS3, mutta Xbox 360 ei tule kaukana perässä. Nintendo jäisi 15 prosentin osuuteen, mutta kokonaisuudessaan konsolimyynnin odotetaan kasvavan 30 prosenttia.

    Oliver
    Artikkeli

    Sid Meier pelaajien tentattavana

    Sid Meier on yksi johtavista pelisuunnittelijoista. Pelaajat pääsivät pommittamaan kysymyksillä Civilizationin ja Piratesin isää Microsoftin järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Tässä on käännös keskustelusta.
    Hakkiz
    Artikkeli

    Haastattelussa Dan Paladin

    KonsoliFIN haastatteli Alien Hominid -pelin pääkehittäjä Dan Paladinia.
    Jarmo Hänninen
    Artikkeli

    Haastattelussa Dan Paladin

    KonsoliFIN haastatteli Dan Paladinia, joka on miekkonen Alien Hominid -pelin takaa.
    Jarmo Hänninen
    Artikkeli

    Haastattelussa Dan Paladin

    KonsoliFIN haastatteli Alien Hominid -pelin luojaa ja puuhamiestä Dan Paladinia.
    Jarmo Hänninen
    Artikkeli

    Haastattelussa Dan Paladin

    KonsoliFIN haastatteli jokunen kuukausi sitten Dan Paladinia, miestä Alien Hominid -pelin takaa.
    Jarmo Hänninen
    Uutinen

    Pinball Hall of Fame PSP:lle

    Crave Entertainment tuo Pinball Hall of Fame -sarjansa myös PSP:lle. PSP-versio sisältää 11 pöytää, jotka on mallinnettu ääniään myöten maineikkaan Gottliebin vanhoista flippereistä. Mukana ovat mm. Aces High, Central Park, Big Shot, Genie, Black Hole, Victory sekä kolme pelisarjassa ennen näkemätöntä pöytää.

    Pohjois-Amerikassa PSP:n Pinball Hall of Fame julkaistaan marraskuun 22. päivä kohtuulliseen 30 dollarin hintaan. Euroopan julkaisusta ei ole vielä tietoa.

    Oliver
    Uutinen

    Manailua ainakin DS:llä

    Uusin Jump Magazine -lehden numero paljastaa, että Square-Enix kehittää tällä hetkellä kahta World of Mana -peliä, jotka kuuluvat Secret of Mana -sarjaan. Ensimmäinen tuotoksista, Seiken Densetsu DS: Children of Mana, on kaksiulotteinen roolipeli, joka on ilmestymässä Japanissa vuoden 2006 aikana Nintendo DS:lle.

    Vastaavasti toinen peleistä, Seiken Densetsu 4, on kolmiulotteinen RPG, josta ei ole vielä paljon tietoja. Toistaiseksi pelin alusta ja julkaisuajankohta ovat hämärän peitossa.

    Kanis