Kokenut merenkävijäkin yllättyy iloisesti vanhan tutun kohdattuaan
Pirates! Sid Meierin klassisen piraattipelin nimen tehostamiseen huutomerkillä on kokeneen pelijermun kannalta hyvä syynsä, sillä tuo nimi on takuulla kaikunut päässä sitten 80-luvun. Samalla tämä fakta toimii ikävänä muistutuksena kuinka vanhaksi kyseinen pelaajasukupolvi – itseni mukaan lukien – on ehtinyt jo elää. Kun kuulin Sid Meierin suunnittelevan uusintaversiota merirosvopelistään, pääsi suustani huuto. Pirates! Ja kun selvisi, että tästä päästäisiin nauttimaan myös Xboxilla, kajautin tuon saman ilahtuneen kiljahdukseni uudestaan, tällä kertaa jopa useammalla huutomerkillä höystettynä. Voiko jotain näin mahtavaa todella tapahtua?
Uusintaversion lähtöasetelmat vastaavat alkuperäistä peliä. Sid Meier's Pirates! sijoittuu 1600-luvun Karibialle, ja pelaajahahmon ollessa vasta pieni pojankoltiainen kidnappaa paha markiisi Montalbán muut perheenjäsenet vangeikseen. Sitten tarina hyppääkin pisteeseen, jolloin pelaaja on saavuttanut täysi-ikäisyyden ja mieli vetää vesille. Aluksi valitaan, minkä maan lipun alla kulkevassa paatissa pelinsä aloittaa. Vaihtoehtoina ovat Englanti, Ranska, Hollanti tai Espanja. Kohta pelaaja onkin sitten laivansa kapteeni, jolloin valittu maa tuo alkuun monia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Espanja tuppaa olemaan sodassa jatkuvasti kaikkien muiden maiden kanssa, ja pelaajalle annetaan heti alkuun lupa metsästää vihollisvaltioiden laivoja. Tämän myötä pelaaja saakin toteuttaa itseään sillä kivoimmalla tavalla eli ryöstelemällä laivoja, jonka myötä hyppysiin päätyy kultaa ja muuta arvokasta tavaraa kasvattaen omaisuutta.
Dynaaminen mikä?
Merirosvous on luonnollisesti houkuttelevin ja ehkä helpoin tapa pelata, mutta ei läheskään se ainoa. Seuraa sana, jota en uskonut käyttäväni konsolipelin arvostelussa: valinnanvapaus. Tekeekö mieli elää kauppiaan elämää ostamalla tavaroita halvalla yhdestä satamasta ja myymällä ne voitolla jossain muualla? Sehän sopii. Entä miltä kuulostaa lainkuuliaisen palkkionmetsästäjän ura etsintäkuulutettuja merirosvoja ja muita rikollisia jahdaten? Mikäs siinä, kukaan ei ole estämässä, paitsi tietysti ne etsintäkuulutetut. Näiden uravaihtoehtojen lisäksi kekseliäs pelaaja takuulla keksii muitakin tapoja tienata elantonsa Karibian kaoottisen poliittisen tilanteen eläessä aivan omaa elämäänsä. Minkä myötä voinkin käyttää toista sanaa, noh, kahta sanaa, joille en koskaan uskonut löytäväni käyttöä konsolipelin yhteydessä: dynaaminen maailma.
Sid Meierin Piratesin esittämä Karibia elää. Eikä vain merellä omia menojaan menevien laivojen muodossa, joista jokaisella on oma uniikki merkityksensä ja tehtävänsä maailmassa, vaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä aina joidenkin suurvaltojen välillä on sota menossa, mutta rauha voi puhjeta ihan milloin vain. Pelaajan kannalta sota merkitsee sitä, että aiheuttamalla harmia jollekin valtiolle upottamalla tämän laivoja tai valtaamalla ja ryöstelemällä kaupunkeja, on tiedossa ylennyksiä sodan toiselta osapuolelta. Tämäkään ei tietenkään sido itseään kunnioittavaa piraattia yhtään mitenkään, vaan merirosvon takki kääntyy tarvittaessa tuossa tuokiossa. Ei ole mitenkään kummallista, että pelaaja ylenee amiraaliksi tai sitäkin korkeammalle jokaisessa neljässä valtiossa. Varjopuolena terrorisoinnilla on ylennyksien tuomien hyötyjen, kuten laivojen korjaaminen satamassa halvemmalla tai tavaroiden ostaminen halvemmalla/myyminen kalliimmalla, menetys ainakin siihen asti, kunnes pelaaja pääsee taas kyseisen valtion suosioon tavalla tai toisella.
Pelimekaniikkaa voi kauttaaltaan luonnehtia viehättävän yksinkertaiseksi. Jo Piratesin PC-versiossa ohjaaminen oli toteutettu hämmästyttävän simppelisti, mutta koska ne toimivat jo tuolloin erinomaisesti, on pelattavuus Xbox-versiossakin huippuluokkaa. Esimerkiksi oman laivan ohjaamiseen laivataisteluissa ei tarvitse kuin tattia ja paria nappia, jolloin kontrollit iskostuvat selkärankaan välittömästi ja älyllistä keskittymistä ei tarvita kuin siihen olennaisimpaan, eli kuinka saada tykit suunnattua optimaalisesti vihulaista kohti. Koska laivan upottaminen ei ole kovin kannattavaa aarteiden haalimisen kannalta, haluaa todellinen piraatti kaartaa päin vastustajan laivaa ja valloittaa sen suhteellisen ehjänä itselleen. Tällöin pelaaja pääsee miekkailemaan toisen laivan kapteenia vastaan. Sanomattakin selvää, että myös miekkailun oppii tuossa tuokiossa, sillä kontrollit on typistetty uskomattoman onnistuneesti ristiohjaimen ja parin napin varaan. Toki tämä merkitsee sitä, että miekkailu on toimintaosuutena erittäin skriptattua. Esimerkiksi laivassa kaksinkamppailu menee lähes aina seuraavaa kaavaa: jos pelaaja pärjää hyvin, hän ajaa ensin vastapuolen kapteenin laivan yläkannelle, josta jossain vaiheessa vihulainen pudotetaan yli laidan.
Pirates on täynnä minipeleiksi luonnehdittavia osioita, joihin laivataistelut ja miekkailukin täytyy lukea. Jos aikoo puhdistaa jonkin kaupungin sen kultavarannoista, on edessä ensin maataistelu kaupungin sotilaita vastaan. Täten eteen avautuu strategiapeli, mutta aivonsa lopullisesti jossain Halossa käräyttäneiden ei tarvitse huolestua. Kyseessä on strategiaa mitä yksinkertaisimmillaan ja vaikka tuo pelimuoto on aluksi haasteellinen, ei silti tarvitse olla mikään nojatuolikenraali pärjätäkseen siinä (Vihje: ei kannata hyökätä kaupunkiin, jota puolustaa useampi sotilas kuin itseltä löytyy miehistöä). Eräs mielenkiintoinen minipeli on kuvernöörien tyttärien tanssittaminen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan käsittää vain oikean napin painamisen oikeaan aikaan. Tanssittamisen mennessä hyvin voi hameväeltä tippua lahjaksi jokin piraatin elämää helpottava esine tai vihje jonkun rikollisen olinpaikasta. Mikäli onnistuu hurmaamaan kaunista tytärtä pidemmällä aikavälillä tarpeeksi, on edessä eräs tärkeä kysymys, nimittäin lupa kuvernööri-isukilta mennä naimisiin tämän kuvankauniin silmäterän kanssa...
Arrrr! Tätä piraattipeliä ei tule kieltämän!
Mikään pelin osa-alueista ei yksistään sietäisi vertailua muiden pelien toteutukselle, mutta niiden luoma paletti yhdessä muodostaa kokonaisuuden, joka vie tämän taideteoksen kauaksi muiden edelle. Pirates ei vajoa koskaan puuduttavaksi seilaamiseksi ilman varsinaista päämäärää, vaan jatkuvasti pelaajalla on työn alla tavoite, jonka voi saavuttaa yleensä tuossa tuokiossa. Koossa voi olla esimerkiksi juuri tarpeeksi kartan palasia, että pelaaja pystyy paikallistamaan piilotetun aarteen. Ja kuinka ollakaan, yksi kadonneista sukulaisista onkin aivan tuossa toisessa läheisessä saaressa. Saman tien vastaan seilaakin joku Karibian metsästetyimmistä piraateista, joten miehet tykkeihin! Otetaanpa rihkamat talteen tuostakin. Ja niin edespäin, ja niin edespäin.
Varsinainen haaste on maineen ja mammonan maksimaalinen rohmuaminen ennen kuin merirosvon aktiiviura saapuu päätökseensä. Pelaajahahmo aloittaa urakkansa 18-vuotiaana, mutta piraatin elämä kuluttaa kroppaa rankalla kädellä, joten eläkkeelle on pakko siirtyä yleensä joskus neljänkymmenen tultua täyteen. Aikaa on siis rajoitetusti ja taitava pelaaja käyttää joka minuutin hyödyllisesti. Valitettavasti aina jossain vaiheessa on pakko vetäytyä miehistön vaatimuksesta satamaan jakamaan siihen asti kerätty kulta palkkana. Tästä taas seuraa useiden kuukausien pituinen loma, joka luonnollisesti lyhentää kokonaisaikaa merillä. Pelitunteja riittää yleenä 12-15, mutta kun ne tulevat täyteen, ei huolta: Sitten onkin aika aloittaa uusi peli nuorella piraatilla, jonka ura mitä todennäköisimmin kulkee aivan erilaisia polkuja edelliseen verrattuna. Pelin uudelleenpeluuarvo ampuu siis oikeastaan koko mittarin asteikon yli ja on jo kolmas ominaisuus, josta en uskonut kirjoittavani minkään konsolipelin yhteydessä.
Ne lukijat, jotka jo katsoivat antamani arvosanan, saattanevat ihmetellä, että mistä tuo miinus kympin perään sitten tulee. Tähän asti kirjoitetun perusteellahan kyseessä on itse täydellisyys, messiaan uusi tuleminen, tuhkasta nouseva Fenix. Luonnollisesti kaikesta löytyy jotain paranneltavaa. Näin myös Piratesista, mutta kyseessä on seikkoja, joiden mainitseminen tuntuu suorastaan pikkusieluisuudelta. Graafisesti Pirates ei aiheuta kummoisempia väristyksiä. Maailma toki näyttää erittäin värikkäältä ja viehättävältä sekä hahmot persoonallisilta, mutta grafiikkafanittajille löytyy Xboxille monia koreampia pelejä. Sama pätee suurimmaksi osaksi myös äänitoteutukseen. Tykit toki jylisevät vakuuttavasti ja laivat uppoavat nautittavan puurakennelmien hajoamisesta kuuluvan narinan kera, mutta muuten ääniin ei sitten tulekaan kiinnitettyä huomiota. Musiikit toisaalta ovat riemastuttavat, ja silloin kun peliä ei pelaa, voi huomata itsensä hyräilemässä niitä. Miinusta tulee myös satunnaisista teknisistä ongelmista, kuten valikoissa esiintyvästä viiveestä, mutta itselläni kaikki nämä ongelmat korjaantuivat vapauttamalla kiintolevylle tilaa.
Pirates on siis tullut takaisin ja vieläpä Xboxille, joten olkaamme onnellisia. Itselleni peli on raikas tuulahdus menneiltä ajoilta, jolloin pelattavuus ja sisältö olivat kuninkaita eikä mikään ulkoinen blingbling. Samalla se palautti toivoni tulevaisuuden suhteen. Jos tällainen peli todella näkee päivänvalon Xboxilla, tuolla tympeiden valtavirran ammuskelu- ja autopelien konsolilla, niin ehkä kaikkea ei ole vielä menetetty. Ehkä jotain näin hienoa nähdään lisääkin.
Tämän arvostelun sanahelinästä ei tarvitse noukkia kuin yksi ajatus: täysin purjein kauppaan ja sieltä mukaan vähintään yksi kappale peliä nimeltä Sid Meier's Pirates!
Pirates! Sid Meierin klassisen piraattipelin nimen tehostamiseen huutomerkillä on kokeneen pelijermun kannalta hyvä syynsä, sillä tuo nimi on takuulla kaikunut päässä sitten 80-luvun. Samalla tämä fakta toimii ikävänä muistutuksena kuinka vanhaksi kyseinen pelaajasukupolvi – itseni mukaan lukien – on ehtinyt jo elää. Kun kuulin Sid Meierin suunnittelevan uusintaversiota merirosvopelistään, pääsi suustani huuto. Pirates! Ja kun selvisi, että tästä päästäisiin nauttimaan myös Xboxilla, kajautin tuon saman ilahtuneen kiljahdukseni uudestaan, tällä kertaa jopa useammalla huutomerkillä höystettynä. Voiko jotain näin mahtavaa todella tapahtua?
Uusintaversion lähtöasetelmat vastaavat alkuperäistä peliä. Sid Meier's Pirates! sijoittuu 1600-luvun Karibialle, ja pelaajahahmon ollessa vasta pieni pojankoltiainen kidnappaa paha markiisi Montalbán muut perheenjäsenet vangeikseen. Sitten tarina hyppääkin pisteeseen, jolloin pelaaja on saavuttanut täysi-ikäisyyden ja mieli vetää vesille. Aluksi valitaan, minkä maan lipun alla kulkevassa paatissa pelinsä aloittaa. Vaihtoehtoina ovat Englanti, Ranska, Hollanti tai Espanja. Kohta pelaaja onkin sitten laivansa kapteeni, jolloin valittu maa tuo alkuun monia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Espanja tuppaa olemaan sodassa jatkuvasti kaikkien muiden maiden kanssa, ja pelaajalle annetaan heti alkuun lupa metsästää vihollisvaltioiden laivoja. Tämän myötä pelaaja saakin toteuttaa itseään sillä kivoimmalla tavalla eli ryöstelemällä laivoja, jonka myötä hyppysiin päätyy kultaa ja muuta arvokasta tavaraa kasvattaen omaisuutta.
Dynaaminen mikä?
Merirosvous on luonnollisesti houkuttelevin ja ehkä helpoin tapa pelata, mutta ei läheskään se ainoa. Seuraa sana, jota en uskonut käyttäväni konsolipelin arvostelussa: valinnanvapaus. Tekeekö mieli elää kauppiaan elämää ostamalla tavaroita halvalla yhdestä satamasta ja myymällä ne voitolla jossain muualla? Sehän sopii. Entä miltä kuulostaa lainkuuliaisen palkkionmetsästäjän ura etsintäkuulutettuja merirosvoja ja muita rikollisia jahdaten? Mikäs siinä, kukaan ei ole estämässä, paitsi tietysti ne etsintäkuulutetut. Näiden uravaihtoehtojen lisäksi kekseliäs pelaaja takuulla keksii muitakin tapoja tienata elantonsa Karibian kaoottisen poliittisen tilanteen eläessä aivan omaa elämäänsä. Minkä myötä voinkin käyttää toista sanaa, noh, kahta sanaa, joille en koskaan uskonut löytäväni käyttöä konsolipelin yhteydessä: dynaaminen maailma.
Sid Meierin Piratesin esittämä Karibia elää. Eikä vain merellä omia menojaan menevien laivojen muodossa, joista jokaisella on oma uniikki merkityksensä ja tehtävänsä maailmassa, vaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä aina joidenkin suurvaltojen välillä on sota menossa, mutta rauha voi puhjeta ihan milloin vain. Pelaajan kannalta sota merkitsee sitä, että aiheuttamalla harmia jollekin valtiolle upottamalla tämän laivoja tai valtaamalla ja ryöstelemällä kaupunkeja, on tiedossa ylennyksiä sodan toiselta osapuolelta. Tämäkään ei tietenkään sido itseään kunnioittavaa piraattia yhtään mitenkään, vaan merirosvon takki kääntyy tarvittaessa tuossa tuokiossa. Ei ole mitenkään kummallista, että pelaaja ylenee amiraaliksi tai sitäkin korkeammalle jokaisessa neljässä valtiossa. Varjopuolena terrorisoinnilla on ylennyksien tuomien hyötyjen, kuten laivojen korjaaminen satamassa halvemmalla tai tavaroiden ostaminen halvemmalla/myyminen kalliimmalla, menetys ainakin siihen asti, kunnes pelaaja pääsee taas kyseisen valtion suosioon tavalla tai toisella.
Pelimekaniikkaa voi kauttaaltaan luonnehtia viehättävän yksinkertaiseksi. Jo Piratesin PC-versiossa ohjaaminen oli toteutettu hämmästyttävän simppelisti, mutta koska ne toimivat jo tuolloin erinomaisesti, on pelattavuus Xbox-versiossakin huippuluokkaa. Esimerkiksi oman laivan ohjaamiseen laivataisteluissa ei tarvitse kuin tattia ja paria nappia, jolloin kontrollit iskostuvat selkärankaan välittömästi ja älyllistä keskittymistä ei tarvita kuin siihen olennaisimpaan, eli kuinka saada tykit suunnattua optimaalisesti vihulaista kohti. Koska laivan upottaminen ei ole kovin kannattavaa aarteiden haalimisen kannalta, haluaa todellinen piraatti kaartaa päin vastustajan laivaa ja valloittaa sen suhteellisen ehjänä itselleen. Tällöin pelaaja pääsee miekkailemaan toisen laivan kapteenia vastaan. Sanomattakin selvää, että myös miekkailun oppii tuossa tuokiossa, sillä kontrollit on typistetty uskomattoman onnistuneesti ristiohjaimen ja parin napin varaan. Toki tämä merkitsee sitä, että miekkailu on toimintaosuutena erittäin skriptattua. Esimerkiksi laivassa kaksinkamppailu menee lähes aina seuraavaa kaavaa: jos pelaaja pärjää hyvin, hän ajaa ensin vastapuolen kapteenin laivan yläkannelle, josta jossain vaiheessa vihulainen pudotetaan yli laidan.
Pirates on täynnä minipeleiksi luonnehdittavia osioita, joihin laivataistelut ja miekkailukin täytyy lukea. Jos aikoo puhdistaa jonkin kaupungin sen kultavarannoista, on edessä ensin maataistelu kaupungin sotilaita vastaan. Täten eteen avautuu strategiapeli, mutta aivonsa lopullisesti jossain Halossa käräyttäneiden ei tarvitse huolestua. Kyseessä on strategiaa mitä yksinkertaisimmillaan ja vaikka tuo pelimuoto on aluksi haasteellinen, ei silti tarvitse olla mikään nojatuolikenraali pärjätäkseen siinä (Vihje: ei kannata hyökätä kaupunkiin, jota puolustaa useampi sotilas kuin itseltä löytyy miehistöä). Eräs mielenkiintoinen minipeli on kuvernöörien tyttärien tanssittaminen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan käsittää vain oikean napin painamisen oikeaan aikaan. Tanssittamisen mennessä hyvin voi hameväeltä tippua lahjaksi jokin piraatin elämää helpottava esine tai vihje jonkun rikollisen olinpaikasta. Mikäli onnistuu hurmaamaan kaunista tytärtä pidemmällä aikavälillä tarpeeksi, on edessä eräs tärkeä kysymys, nimittäin lupa kuvernööri-isukilta mennä naimisiin tämän kuvankauniin silmäterän kanssa...
Arrrr! Tätä piraattipeliä ei tule kieltämän!
Mikään pelin osa-alueista ei yksistään sietäisi vertailua muiden pelien toteutukselle, mutta niiden luoma paletti yhdessä muodostaa kokonaisuuden, joka vie tämän taideteoksen kauaksi muiden edelle. Pirates ei vajoa koskaan puuduttavaksi seilaamiseksi ilman varsinaista päämäärää, vaan jatkuvasti pelaajalla on työn alla tavoite, jonka voi saavuttaa yleensä tuossa tuokiossa. Koossa voi olla esimerkiksi juuri tarpeeksi kartan palasia, että pelaaja pystyy paikallistamaan piilotetun aarteen. Ja kuinka ollakaan, yksi kadonneista sukulaisista onkin aivan tuossa toisessa läheisessä saaressa. Saman tien vastaan seilaakin joku Karibian metsästetyimmistä piraateista, joten miehet tykkeihin! Otetaanpa rihkamat talteen tuostakin. Ja niin edespäin, ja niin edespäin.
Varsinainen haaste on maineen ja mammonan maksimaalinen rohmuaminen ennen kuin merirosvon aktiiviura saapuu päätökseensä. Pelaajahahmo aloittaa urakkansa 18-vuotiaana, mutta piraatin elämä kuluttaa kroppaa rankalla kädellä, joten eläkkeelle on pakko siirtyä yleensä joskus neljänkymmenen tultua täyteen. Aikaa on siis rajoitetusti ja taitava pelaaja käyttää joka minuutin hyödyllisesti. Valitettavasti aina jossain vaiheessa on pakko vetäytyä miehistön vaatimuksesta satamaan jakamaan siihen asti kerätty kulta palkkana. Tästä taas seuraa useiden kuukausien pituinen loma, joka luonnollisesti lyhentää kokonaisaikaa merillä. Pelitunteja riittää yleenä 12-15, mutta kun ne tulevat täyteen, ei huolta: Sitten onkin aika aloittaa uusi peli nuorella piraatilla, jonka ura mitä todennäköisimmin kulkee aivan erilaisia polkuja edelliseen verrattuna. Pelin uudelleenpeluuarvo ampuu siis oikeastaan koko mittarin asteikon yli ja on jo kolmas ominaisuus, josta en uskonut kirjoittavani minkään konsolipelin yhteydessä.
Ne lukijat, jotka jo katsoivat antamani arvosanan, saattanevat ihmetellä, että mistä tuo miinus kympin perään sitten tulee. Tähän asti kirjoitetun perusteellahan kyseessä on itse täydellisyys, messiaan uusi tuleminen, tuhkasta nouseva Fenix. Luonnollisesti kaikesta löytyy jotain paranneltavaa. Näin myös Piratesista, mutta kyseessä on seikkoja, joiden mainitseminen tuntuu suorastaan pikkusieluisuudelta. Graafisesti Pirates ei aiheuta kummoisempia väristyksiä. Maailma toki näyttää erittäin värikkäältä ja viehättävältä sekä hahmot persoonallisilta, mutta grafiikkafanittajille löytyy Xboxille monia koreampia pelejä. Sama pätee suurimmaksi osaksi myös äänitoteutukseen. Tykit toki jylisevät vakuuttavasti ja laivat uppoavat nautittavan puurakennelmien hajoamisesta kuuluvan narinan kera, mutta muuten ääniin ei sitten tulekaan kiinnitettyä huomiota. Musiikit toisaalta ovat riemastuttavat, ja silloin kun peliä ei pelaa, voi huomata itsensä hyräilemässä niitä. Miinusta tulee myös satunnaisista teknisistä ongelmista, kuten valikoissa esiintyvästä viiveestä, mutta itselläni kaikki nämä ongelmat korjaantuivat vapauttamalla kiintolevylle tilaa.
Pirates on siis tullut takaisin ja vieläpä Xboxille, joten olkaamme onnellisia. Itselleni peli on raikas tuulahdus menneiltä ajoilta, jolloin pelattavuus ja sisältö olivat kuninkaita eikä mikään ulkoinen blingbling. Samalla se palautti toivoni tulevaisuuden suhteen. Jos tällainen peli todella näkee päivänvalon Xboxilla, tuolla tympeiden valtavirran ammuskelu- ja autopelien konsolilla, niin ehkä kaikkea ei ole vielä menetetty. Ehkä jotain näin hienoa nähdään lisääkin.
Tämän arvostelun sanahelinästä ei tarvitse noukkia kuin yksi ajatus: täysin purjein kauppaan ja sieltä mukaan vähintään yksi kappale peliä nimeltä Sid Meier's Pirates!
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja