Uutinen

Resistance ja MotorStorm päivittyvät

PS3:n julkaisupelit Resistance: Fall of Man ja MotorStorm saavat verkosta ladattavan päivityksen heti tuoreeltaan.

Resistanceen päivitys tuo pienten korjausten ja säätöjen lisäksi kaksi uutta moninpelimuotoa, Team Conversion ja Assault. Mielenkiintoinen lisäys on myös tuki tuleville tärinälaitteille, sillä Sony ei ole vielä tarkalleen paljastanut suunnitelmiaan tärinä- ja muita patentteja omistavan Immersionin kanssa.

Oliver
Uutinen

PS3-jonotus alkoi jo Briteissä

Britannian virallisen PS3-julkaisun areenana torstain ja perjantain välisenä yönä toimiva Oxford Streetin Virgin Megastore on saanut jo ensimmäiset jonottajat edustalleen. Kärkipaikan varannut 17-vuotias Ritatsu Thomas kertoi tosin harkinneensa paikalle tulemista jo edellisenä iltana.

Lontoon suurimman kauppakadun muut isot pelejä myyvät liikkeet, kuten HMV ja Game, päättivät yleisön turvallisuudesta huolestuneiden viranomaisten suosituksesta peruuttaa suunnittelemansa yöjulkaisutapahtumat.

Oliver
Uutinen

Hämäräheikit tahrimassa Xbox Liven

Microsoftin Xbox Live -palvelu on joutunut vakavan asiakastietovarkauden uhriksi, useat verkkolähteet vihjailevat. Käyttäjien raporttien mukaan heidän tunnuksiaan on näpelöity luvatta ja luottokorttitietoja on hyödynnetty Microsoft-pisteiden hankintaan.

CNET Newsille antamassa lausunnossaan Microsoft myöntää, että viime aikoina on esiintynyt ilmoituksia Xbox Live -vilpistä. Yhtiö kuitenkin vakuuttaa olevansa hereillä.

- Turvallisuus on Xbox Livelle tärkeintä, ja tutkimme aktiivisesti kaikkia raportteja vilpistä ja varkauksista.

Hakkiz
Uutinen

Gears of War valtaa valkokankaan

Gears of Warin eeppisyys nähdään myös valkokankaalla, sillä elokuvastudio New Line on vastikään voittanut huutokaupassa Microsoftin ja Epic Gamesin palkintomagneetin oikeudet.

Elokuvan käsikirjoituksen kynäilee Stuart Beattie(Collateral) ja tuottamaan asettuvat pelin pääsuunnittelija Cliff ”CliffyB” Bleszniskin rinnalle Marty Bowen sekä Wyck Godfrey.

- En ole pelaaja mutta se, mikä löi minut ällikällä, on ’Gearsin’ tapa taltioida sotatehtävän mytologia ja kuinka korkealla panokset ovat, tunnelmoi Godfrey.

Cubase
Uutinen

PS3:lle uudenlaisia tarvikeohjaimia

Tarvikevalmistajat ovat aina valmiita tarjomaan tuotteitaan uusille alustoille, eikä PS3 ole poikkeus.

PS3:n FPS-räiskintöjen pelaajille tarjoaa tukeaan SplitFish GameWare uudella FragFX-ohjaimellaan, joka mahdollistaa PC:n hiiri/näppis-yhdistelmän veroisen tarkkuuden konsolilla. Lisäksi ohjainkokonaisuuden FragChuck-lempinimellä tunnettu osa tukee liikkeentunnistusta, joten kaikista konsolin ominaisuuksistakaan ei tarvitse luopua. Alussa ohjainta on tarjolla vain langallisena, mutta tarkoitus on myöhemmin julkaista myös langaton bluetooth-malli.

Oliver
Uutinen

PS3-paineet räjähtävät kuin ravistettu pullo

Sony Computer Entertainment Europen johtaja David Reeves aiheuttaa varmasti taas lievää otsasuonen pullistelua kertomalla Reutersin videohastattelussa, että PS3:n julkaisun myöhästyminen Euroopassa kääntyy pitkällä tähtäimellä eduksi.

"Se on kuin soodavesipullo, jota olemme ravistelleet viimeiset kuusi kuukautta ja kun poistamme korkin, se käytännöllisesti katsoen räjähtää", Reeves kuvaili. "Mielestäni se on parempi näkökulma, kuin pitää sitä pettymyksenä, mitä se ei ole. Se on ollut meille ennemminkin eduksi ja me hoidamme homman onnistuneesti."

Oliver
Uutinen

PS3 jo myynnissä Italiassa

Pelikauppaketjujen kilpailu Italiassa johti siihen, että PlayStation 3 -konsolin myynti alkoi joissakin liikkeissä jo tänään, kaksi päivää ennen virallista julkaisua.

Sony on jo ilmaissut tyytymättömyytensä tilanteeseen ja harkitsee mahdollisia vastatoimia liian aikaisin myynnin alottaneita liikkeitä vastaan.

Oliver
Uutinen

PSP-pelien julkaisut muutosten kourissa

Ubisoft on PS3:n julkaisupelien lisäksi siirtänyt myös muutamia PSP-pelejä myöhempiin ajankohtiin.

PS3-versioiden tavoin Tom Clancy's Ghost Recon: Advanced Warfighter 2 siirtyi tämän kuun lopulta kesäkuulle ja Tom Clancy's Rainbow Six: Vegas sai toukokuun sijaan hiukan epämääräisemmän kevät-merkinnän.

Ubisoftin talliin siirtyneen Driver-sarjan PSP-debyytti, Driver 76, tarvitsee myös pari kuukautta lisähiontaa ennen julkaisua. Toivottavasti aika ehditään käyttää paremmin hyväksi kuin rosoiseksi jääneen Driver 3:n kohdalla.

Oliver
Uutinen

Hippikesäisiä pankkiryöstöjä uudelle sukupolvelle

Codemasters palaa kuuman hippikesän ytimeen eli vuoden 1969 San Franciscoon, kun toimintaa ja autoilua yhdistelevä Hei$t julkaistaan PS3:lle, Xbox 360:ja PC:lle vuoden lopulla.

Pelaajan roolina on Johnny Sutton, rikollisilla poluilla viihtyneen suvun vesa, joka juuri on vapautunut vankilasta. Sal-setänsä ja yhteen palanneen ryhmänsä kanssa Johnnyn on tarkoitus saavuttaa kaikkien aikojen pankkiryöstäjän maine. Luonnollisesti jokainen keikka päättyy näyttävään takaa-ajoon, jossa poliisit yrittävät kaikin keinoin pysäyttää pakoauton.

Oliver
Uutinen

Famitsu: Ace Combat uuteen sukupolveen

Japanilainen Famitsu-lehti on julkistanut ensimmäiset tiedot Ace Combat -sarjan kuudennesta osasta, verkkosivusto IGN kertoo. Lehden mukaan peliä työstetään Xbox 360:lle. Namcon ilmataistelupelisarja on perinteisesti pysytellyt PlayStationeilla.

Uudistetun grafiikan lisäksi Ace Combat 6:n kerrotaan sisältävän muun muassa dynaamiset kampanjatehtävät ja Live-moninpelin. Verkossa voisi joko pommittaa toisia tai koota ihmiset yhteen tekoälykoneita vastaan.

Hakkiz
Uutinen

Sony avasi PS3-yhteensopivuussivun

Sony on avannut osoiteeseen faq.eu.playstation.com/bc lupaamansa sivuston PS3:lla toimivista PS2-peleistä pari päivää etuajassa. Tosin ainakin äsken sivusto lakkasi toimimasta ruuhkan vuoksi.

Sivuston toimiessa sieltä voi selvittää, mitkä PS2-pelit toimivat PS3:lla, kun laitteeseen on päivitetty viimeisin 1.60-käyttöjärjestelmä.

Oliver
Uutinen

Paholainen voi itkeä myös Xbox 360:lla

Capcom on vahvistanut Devil May Cry 4 -toimintapelin ilmestyvän PlayStation 3:n lisäksi myös Xbox 360:lle ja PC:lle. Julkaisupäivää ei vieläkään paljastettu, mutta PS3- ja X360-versioiden pitäisi ilmestyä samanaikaisesti.

Tiedotteen mukaan Capcom aikoo jatkossakin panostaa multiplatform-julkaisuihin voittojen maksimoimiseksi.

(Oheiset kuvat ovat PS3-versiosta)

Oliver
Uutinen

Take-Two myyntiin?

Take-Two on siirtänyt perjantaille kaavaillun osakkeenomistajille tarkoitetun vuosittaisen tapaamisen ensi viikon torstaille.

Johtokunta aikoo käyttää lisäviikon tutkiakseen tarkemmin osakkeenomistajaryhmältä saamaansa toimintaehdotusta, jossa vaadittiin muun muassa pääjohtaja Paul Eibelerin eroa. Johtokunta aikoo tutkia myös vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten koko yrityksen myyntiä, mutta ei luvannut, että uusia ehdotuksia välttämättä esitetään osakkeenomistajille.

Oliver
Uutinen

Blue Dragonin käännöksessä ei säästellä

Xbox 360:n japanilaista Blue Dragon -roolipeliä on käännetty Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoille sopivaksi jo tovin. Massiivisen käännöstyön valmistuminen vie Microsoftin mukaan yhteensä noin viisi kuukautta, eikä yhtiö aio säästellä kustannuksia käännöksen laadussa.

IGN:lle puhunut lokalisaatio-ohjelman johtaja Masaki Akahane kertoi, että projektissa on kiinni 30–40 henkeä. Vaikka kyse on vain valmiin tuotteen kääntämisestä, työntekijöiden määrä ylittää jopa joidenkin isojen pelijulkaisujen kehitysryhmän koon.

Hakkiz
Uutinen

PS3:lle päivitys heti perjantaina *PÄIVITETTY*

Eurooppalaiset PS3-konsolit toimitetaan ohjelmistoversiolla 1.5, mutta heti perjantaina julkaistaan 1.6-päivitys, jonka voi ladata koneelleen PlayStation Networkista. Päivitys tulee todennäköisesti myöhemmin jakeluun myös pelilevyjen mukana, kuten esim. PSP:llä on jo totuttu.

1.6-versio lisää PS3:n yhteensopivuutta PS2-pelien kanssa ja mahdollistaa tiedostojen latauksen taustalla. Myös PS3:n nettiselain saa joitakin käyttöä helpottavia lisäominaisuuksia ja jatkossa ruudulle saa halutessaan täysmittaisen virtuaalinäppäimistön, nykyisen kännykkämallisen sijaan.

Oliver
Uutinen

PS3-pula ei vaivaa Eurooppaa julkaisussa

Media-analyyseja tekevän Screen Digestin Nick Parker arvioi Sonyn saavan tänä vuonna Euroopassa kaupaksi neljä miljoonaa PlayStation 3 -konsolia. Iso-Britannian osuudeksi hän arveli peräti 1 - 1,5 miljoonaa.

Britannian julkaisuun on varattu 220 000 konsolia, joten laitepulan ei arvella aiheuttavan ongelmia. Kauppiaatkin kertovat konsoleita löytyvän tarpeeksi, eivätkä he usko nopeaan loppuunmyyntiin.

Suomeen on arvioiden mukaan toimitettu perjantain julkaisua varten noin 8000 konsolia ja maahantuoja tavoittelee tänä vuonna 30 000:n laitteen myyntiä.

Oliver
Uutinen

Tutkimus: Autopelit lisäävät riskinottoa liikenteessä

Saksalaistutkimuksen mukaan autopelien pelaaminen saattaa aiheuttaa tarpeetonta riskinottoa myös liikenteessä.

Tuhannen koehenkilön tutkimuksen perusteella virtuaalirällästely näyttäsi johtavan agressiiviempaan ajotyyliin ja suurempiin riskeihin varsinkin miehillä. Pelaajat olivat todennäköisemmin lähtemässä kisailemaan ja ohittelemaan myös kadulla, vaikka heillä mitattiin jopa sekunnin hitaampia reaktioaikoja.

Tutkijoiden mukaan liikenneturvallisuudesta vastaavien tulisi pitää mielessä se mahdollisuus, että autopelit saattavat lisätä vaaroja tieliikenteessä.

Oliver
Arvostelu

Ridge Racer 6

Ridge Racerin debyytti Xbox-alustalla on kohtalainen, mutta se jokin jää uupumaan.
Hakkiz
Uutinen

Kitarasankarin jatko-osa valmis

Activision ja RedOctane paljastivat, että Guitar Hero II on valmis ja lähtenyt monistukseen.

Kitarasankarien tilutettavaksi tarjotaan mukana yli 70 raitaa, joista 10 on Xbox 360:n yksinoikeuksia. Lisäksi jatko-osaan tulee graafisesti parannellut hahmot, avattavia virtuaalikitaroita ja erilaisia pelitiloja.

Ensimmäistä kertaa pelaajat voivat myös vertailla omien sooloilujensa tuloksia muihin kilpakumppaneihin Liven välityksellä. Samalla voi ladata kauppapaikalta lisäsisältöä: pelaajateemoja, kuvapaketteja ja yhtenäisenä virtana tulevia uusia kappaleita.

Cubase
Uutinen

Microsoft vahvisti Halo 3:n kolme versiota - katso kuvat!

Microsoft vahvisti eilen tiedot Halo 3:n kolmesta erilaisesta myyntiversiosta: Legendary Edition, Limited Edition ja Standard Edition.

Jokaisen Halo-fanin märkä uni on 130 dollaria eli vajaat 97 euroa maksava Legendary Edition, jonka muhkeaan numeroituun pakettiin sisältyy pelin ohella pieni MJOLNIR-kypärä sekä kaksi bonuslevyä. Ensimmäinen DVD sisältää kuvamateriaalia kulissien takaa mukaan lukien korkearesoluutioisen Making of Halo 3 -dokumentin.

Paavo Niskala
Uutinen

Capcom päästää Wii-pelaajat ryöstöretkelle

Viime aikoina loistavasti menestynyt Capcom aikoo yllättää Nintendon fanit syksyllä, sillä se kehittää yksinomaan Wiille tulevan pulmapelinsä. Työnimellä Project Treasure Island Z varustetun pelin luvataan hyödyntävän konsolin uniikkia ohjausta, jotta pelaajat voisivat kokea jotain uutta.

- Innovaatio on ollut Capcomin menestystarinan kulmakivi. Tutustuttamalla vuorovaikutuksen täysin uuteen tasoon tämä nimike vahvistaa meidän sitoumustamme viedä ihmisten näkemys ja pelitapa äärirajoille, visioi Capcomin markinoinnin varajohtaja Charles Bellfield.

Cubase
Uutinen

Lifestyle-roolipeli Koeilta Wiille

Koei tuo Wiille lifestyle-roolipeliksi kutsumansa Opoonan, jonka kehitystyöstä vastaa tunnettujen tuottajien Arte Piazza. Tiimiin kuuluvat muun muassa taiteellinen ohjaaja Shintaro Majima, suunnittelija Sachiko Sugimura sekä Final Fantasy XII:n musiikit säveltänyt Hitoshi Sakimato.

Pelin sankarina toimii Opoona-niminen poika, joka on urheiden Cosmo Guards -soturien jälkeläinen. Matkalla Landroll-planeetalle hän joutuu erilleen sisaruksistaan. Etsiäkseen heitä joutuu Oopna hankkimaan töitä sekä matkustamaan eri siirtokuntien välillä.

Paavo Niskala
Uutinen

Castlevaniaa keskiviikkona

Ensi viikon Live Arcade -peli on Castlevania: Symphony of Night. Xbox 360:n omistajille tämä legendaarisen sarjan 12. inkarnaatio maksaa 800 Microsoft-pistettä eli noin 9,6 euroa. Kyseisen version parissa pelin voi kokea niin alkuperäisenä kuin hieman paranneltunakin.

Symphony of Nightissa pelaajat ottavat ohjaksiinsa Draculan pojan Alucardin. Puolivampyyri seikkailee linnassa keräillen esineitä, aseita ja varusteita päihittääkseen rakennuksen salaisuuksia vartioivat hirviöt.

Paavo Niskala
Uutinen

Microsoft aloitti pelivuotensa myyntimenestyksellä

Microsoftin peliosaston vuosi alkoi hyvissä merkeissä, kun kauden ensimmäinen julkaisu Crackdown kiilasi Yhdysvaltain helmikuun myyntien kärkeen. Skotlantilaisen Real Time Worldsin tekemää peliä kaupattiin yhdeksässä päivässä 427 000 kopiota, selviää tutkimusyhtiö NPD:n tilastoista.

Crackdownin jälkeen kärkikolmikon täyttivät Nintendo-pelit, joista lisäohjaimen kanssa myytävä Wii Play pääsi lähimmäs ykkössijaa 371 000 kopion myynnillään. 260 000 pelaajalle kelvannut Diddy Kong Racing sijoittui kolmanneksi.

Hakkiz
Uutinen

Ferrareita Pleikkareille ja Nintendoille

System 3 ilmoittaa sopineensa Ferrari Challenge -kilpa-autoilusarjaan perustuvien pelien julkaisusta PlayStation 3:lle, PSP:lle, Wiille sekä DS:lle.

PS3:lle lupaillaan 16-pelaajan verkkopeliä ja joitakin autopeleissä ennennäkemättömiä elementtejä. PSP:llä ja DS:llä toimii neljän pelaajan langaton moninpeli ja Wii-versio tukee luonnollisesti konsolin ohjaimen ominaisuuksia.

Oliver
Uutinen

FlatOutin tekniikka perusteellisessa remontissa

Bugbear Entertainment remontoi FlatOut-sarjansa tekniikan perusteellisesti, kun Ultimate Carnage, kakkososan Xbox 360 -versio, näkee päivänvalon ensi kesänä. Autojen kasvaneen yksityiskohtaisuuden ja radoille lisätyn tavaran lisäksi luvassa on muitakin silmiinpistäviä parannuksia.

Erääksi suurimmista uudistuksista on nostettu tarkentuneet pintakuviot. Peli käyttää kaikkialla tekstuurien kohokuviointia, minkä pitäisi tehdä radoista aiempaa kolmiulotteisemman näköisiä. Lisäksi sora- ja mutaradoilla autojen renkaista jää tiehen pysyviä uria.

Hakkiz
Uutinen

Lisää PS3-rintamakarkureita

Eilen ranskalainen Jeux Expo kertoi Ubisoftin Splinter Cell Double Agentin, Rainbow Six Vegasin ja Elder Scrolls IV : Oblivionin PS3-versioiden julkaisun siirtyvän ensi kuulle ja nyt Play France uutisoi, että myös F.E.A.R. ja Untold Legends: Dark Kingdom kokevat saman kohtalon.

Ubin julkaisujen suhteen ei ole vielä tullut virallista vahvistusta, mutta ainakin yhtiön oma nettikauppa tarjoaa julkaisupäiväksi vain Enchanted Armsia ja Blazing Angelsia.

Oliver
Uutinen

Applen mainontaguru GTA:n avuksi

Rockstar Games aikoo panostaa tosissaan tulevien peliensä, kuten Manhunt 2 ja GTA IV, markkinointiin ja onkin pestannut tehtävään Alex Moullé-Berteaux'n, jonka työhistoriaan kuuluvat muun muassa Applelle tehdyt maailmanlaajuiset Mac-, iPod-, iTunes- ja iPhone-kampanjat.

Rockstarin aikaisempi markkinointipäällikkö Terry Donovan jätti yrityksen vajaa pari kuukautta sitten.

Oliver
Uutinen

Virtua Tennis 3:sta ladattava maistiainen

Xbox 360 -pelaajat voivat nyt tutustua virtuaalitenniksen tuoreimpaan edustajaan, Segan Virtua Tennis 3:een. Live-kauppapaikalla tänään julkaistu ilmainen demo sisältää neljä tennisammattilaista, joilla voi pelata yksittäisotteluita tekoälyä vastaan. Kokeiluversio vaatii 850 megatavua kiintolevytilaa.

Virtua Tennis 3 tulee myyntiin Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, PSP:lle ja PC:lle kuun lopulla.

Hakkiz
Uutinen

Brittipoliisi huolissaan PS3:n julkaisusta

Britannian poliisi on ilmaissut huolensa PlayStation 3:n julkaisutapahtumista, joissa konsolin myynti aloitetaan heti vuorokauden vaihtuessa 23.3. Viranomaiset ovatkin käyneet keskusteluja muun muassa Sonyn ja virallisena julkaisupaikkana toimivan Virgin Megastore -ketjun Oxford Streetin myymälän kanssa yleisön turvallisuuden takaamiseksi.

"Emme halua ihmisten kävelevän ympäri Lontoota keskellä yötä kalliiden laitteiden kanssa," sanoi poliisin edustaja. "Olisi parempi, jos nämä tapahtumat järjestettäisiin päivällä, niin kuluttajiin kohdistuvat riskitekijät vähenisivät," hän lisäsi.

Oliver
Uutinen

Ubisoftin PS3-julkaisurintama rakoilee?

Ranskalaisen Jeux Expon mukaan Ubisoft on ilmoittanut kolmen merkittävimmän PS3-julkaisupelinsä siirtyvän ensi kuun puolelle.

Huhtikuulle siirtyvät ilmeisesti Splinter Cell Double Agent, Rainbow Six Vegas ja Elder Scrolls IV : Oblivion. Julkaisupäivänä eli 23.3. nähtäisiin siis vain Enchanted Arms ja Blazing Angels.

Odottelemme vielä vahvistusta suoraan Ubilta.

Oliver
Uutinen

PS3 osallistuu syöpätutkimukseen kuun lopussa

PlayStation 3:n seuraava ohjelmistopäivitys tuo PS3:n valikkoon Folding@Home-ikonin , jonka kautta konsolinsa voi liittää osaksi projektia, jossa on tarkoitus käyttää maailman Pleikkareiden laskentatehoa proteiinien käyttäytymisen simulointiin.

Folding@Home-projektissa on tarkoitus saada lisätietoa muun muassa erilaisista syövistä, Alzheimerin sekä Parkinsonin taudeista ja muista vastaavista sairauksista, joiden yhteisenä piirteenä on proteiinien epänormaali toiminta. PlayStation 3 näyttää laskentaprosessin tarvittaessa myös näyttävänä 3D-animaationa.

Oliver
Uutinen

Etsi itsellesi PlayStation 3

Legendaariseen IRC-Galleriaan on ilmestynyt "käyttäjä", joka lupaa PlayStation 3 -pelikonsolin niille, jotka laitteen (tai sen laatikon) löytävät Helsingistä, Turusta tai Tampereelta profiiliin tallennettujen valokuvien perusteella.

Kyseessähän on selkeästi mainoskamppanja, mutta jos kuvien maisemat näyttävät tutuilta, eikä välimatka ole este, niin lähes 700 euron hintainen laite voi olla edullisesti Sinun.

Vinkistä kiitokset Dreamflylle

Oliver
Uutinen

Dave Mirra pyöräilee Wiille

Yli kaksi miljoonaa peliä myynyt pyöräilysarja saapuu Wiille, kun Crave Entertainment tuo jo PSP:lle julkaistun Dave Mirra BMX Challengen Nintendon uutukaiselle. Peli tarjoaa 13 pyörää ja 12 erilaista ympäristöä, joista jokaiseen sijoittuu sekä temppu- että kilpa-ajoreitti.

BMX Challenge hyödyntää konsolin ohjaimia tarjoamalla useita kontrollivaihtoehtoja.

Paavo Niskala
Uutinen

GRAW2 syrjäytti Final Fantasyn Iso-Britanniassa

Viime viikolla julkaistu Ghost Recon Advanced Warfighter 2 onnistui edeltäjästään poiketen nousemaan Iso-Britannian kaikkien alustojen myyntilistan ykköseksi syrjäyttämällä Final Fantasy XII:n. PlayStation 2:n viimeinen fantasia ehti nauttia piikkipaikasta kaksi viikkoa.

Sonyn vanhan sotaratsun budjettihintainen Grand Theft Auto: Vice City löytyy kolmannelta sijalta, kun Nintendo-nimikkeistä parhaiten pärjäsi neljännelle sijalle yltänyt Sonic and the Secret Rings Xbox 360 -hitti Crackdownin pudotessa viidenneksi.

Paavo Niskala
Uutinen

Supertuottaja Timbalandin biiteistä PSP-peli

Rockstar Games ja muun muassa Missy Elliottin, Aaliyahin, Nelly Furtadon, Justin Timberlaken ja lukuisten muiden artistien taustalla sekä joskus rinnallakin vaikuttanut Timbaland (Timothy Z. Mosley) kehittävät yhteistyössä PSP:lle Beaterator-musiikkipeliä, joka on tarkoitus julkaista ensi kesänä.

Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä Beateratorin kerrotaan olevan tehokas musiikkimikseri, josta löytyy lisäksi työkalut omien biittien tekemiseen sekä rytmipelejä ja haastemuotoja.

Oliver