Uutinen

PS3-logon Hämis-fontti oli Kutaragin tahto

PlayStation 3:n ja aikaisempienkin pleikkareiden muotoilusta vastannut Teiyu Goto on kertonut viimeisimmässä Official PlayStation Magazinessa, että Spider-Man-leffoista tuttua fonttia käytettiin PS3-logossa Ken Kutaragin toivomuksesta.

"PS2:n logo suunniteltiin sopimaan laitteen kulmikkaaseen muotoon, eikä sellainen olisi näyttänyt hyvältä PS3:ssa", Goto selvitti. "Uuden kirjaisimen suunnittelun sijaan oli viisaampaa käyttää samaa kuin Spider-Manissa, johon Sonylla oli jo oikeudet.

Oliver
Uutinen

MGS4 jatkaa tutuilla äänillä

Konami on ilmoittanut myös käsikirjoittajana mainetta niittäneen David Hayterin palaavan Solid Snaken ääneksi tulevassa Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -pelissä.

Paluun tekevät myös Quinton Flynn, Paul Eiding ja Christopher Randolph, jotka jatkavat Raidenin, Roy Campbellin ja Hal "Otacon" Emmerichin rooleissa. Ääninäyttelyn ohjauksesta vastaa myöskin tuttuun tapaan Kris Zimmerman.

Oliver
Uutinen

Wistron lopettamassa Xbox 360:n valmistamisen

DigiTimes kertoo, että taiwanilainen Wistron lopettanee Xbox 360:n valmistamisen vuoden 2008 aikana. Syynä tähän pidetään yhtiön konsoleiden tuottamisesta saaman voiton pienenemistä sekä kilpailija Celestican liittymistä Microsoftin tavarantoimittajiin.

Tuotannon lopettamisella ei uskottaisi olevan suurta merkitystä Wistronille, sillä konsolin valmistamisesta saadut voitot vastaavat kymmentä prosenttia yhtiön kokonaisvoitosta.

Paavo Niskala
Uutinen

Risteilyvieraat pelaamaan Wiillä

Nintendo on solminut Norwegian Cruise Linen kanssa sopimuksen, jonka ansiosta yhtiön risteilyasiakkaat pääsevät pelaamaan matkoillaan Wiillä. Konsoleita sijoitetaan yleisiin tiloihin, joissa matkustajat voivat pelata isoilla näytöillä. Myös lastenosastoilta löytyy kaksi konsolikioskia.

Risteilyvieraat voivat nauttia Wiin tarjoamista elämyksistä ainakin Excite Truckin, WarioWare: Smooth Movesin, Wii Playn ja Wii Sportsin parissa. Tällä hetkellä laitteita on NCL:n uusimmalla laivalla, Norwegian Pearlilla, sekä kaikilla NCL America -aluksilla.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiillä kokataan toukokuussa

505 Games ilmoittaa eurooppalaisten Wii-pelaajien pääsevän harrastamaan kokkausta 11. toukokuuta, kun DS:llä aikaisemmin nähty Cooking Mama julkaistaan myös Nintendon kotikonsolille.

Wii-version kontrollien luvataan antavan realistisemman ja syvällisemmän tuntuman kokkaamiseen, ja paikoin pelaaja joutuu käyttämään hyödykseen koko vartaloaan.

Ruokareseptejä Cooking Mama tarjoaa kymmenestä maasta. Uutuutena peli sisältää haastetilan, jossa ruokalajin valmistus arvostellaan kokonaisuutena. Lisäksi kaverinsa tai tekoälyn voi haastaa kokkauskisaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Sony ja Vivendi oikeuteen epilepsiakohtauksesta

Newyorkilaisäiti on haastanut Vivendi Gamesin, Sony Computer Entertainment American ja muutaman muunkin firman oikeuteen väittäen Spyro: Enter the Dragonfly -PS2-pelin aiheuttaneen epileptisen kohtauksen lapselleen.

Syytteen mukaan yritykset ovat syyllistyneet Spyron suunnittelussa ja tuotannossa muun muassa välinpitämättömyyteen ja varomattomuuteen, sillä peli on vaarallinen oikeinkin käytettynä, eikä kuluttajia varoitettu kunnolla. Lapselle aiheutuneiden vakavien ja pysyvien vammojen kerrotaan vaikuttavan päivittäisiin toimintoihin ja vaativan elinikäistä lääkehoitoa.

Oliver
Uutinen

Sony: X360 Elite todistaa PS3-strategian oikeaksi

Sony Computer Entertainment American markkinointijohtajan Peter Dillen mukaan Microsoftin ilmoitus suuremmalla kiintolevyllä ja HDMI-liittimellä varustetusta Xbox 360 Elite -mallista osoittaa Sonyn olevan oikealla tiellä PS3-strategiansa kanssa.

"Sony on ollut teräväpiirtopelaamisen vahvin puolestapuhuja ja tämä vaatii HD-komponentteja, kuten HDMI-ulostulon ja tallennuskapasiteetiltaan suuria laitteita rikkaan ja elävän teräväpiirtosisällön jakamiseen", Dille sanoi.

Oliver
Uutinen

EA jatkaa seikkailujaan Keskimaassa

Sormusten Herra -leffoihin perustuneita pelejä jo vuodesta 2001 tehnyt Electronic Arts on saanut lisenssilleen jatkoa ensi vuoden loppuun saakka. Leffojen lisäksi EA sai oikeudet käyttää myös J.R.R. Tolkienin alkuperäistä kirjatrilogiaa pelien ideoimiseen.

EA:n suunnitelmissa on julkaista uusi Sormusten Herra -peli ensi vuoden aikana. Useat nettilähteet arvelevat kyseessä olevan henkiin herätetty The Lord of the Rings: The White Council, jonka kehitys pistettiin jäihin alkuvuodesta. Peliä kehitettiin PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.

Oliver
Uutinen

PSP:n ohjelmisto versioon 3.30

Sony jatkaa PlayStation Portablen tiuhaa päivitystahtia, sillä tänään japanilaisiin konsoleihin tuli tarjolle ohjelmistoversio 3.30.

Uuden version myötä PS3 Storesta ladattujen PlayStation 1 -pelien "levylukunopeudeksi" on mahdollista valita normaali tai nopea. Kuten PS2:llakin, lisänopeus voi tuottaa peleihin pieniä graafisia virheitä.

Videotiedostojen ikoneina voi nyt käyttää normaaleja JPEG-kuvia ja videoiden pitäisi jatkossa toimia 720×480 -, 352×480 - ja 480×272 -resoluutioilla. Myös RSS-kanaville on mahdollisuus laittaa ikoni, mikäli kanava sellaista tarjoaa.

Oliver
Uutinen

Mario ja Sonic yhdessä kilpasille

Nintendo ja Sega tekivät tänään historiaa ilmoittamalla, että yhtiöiden maskotit Mario ja Sonic nähdään samassa pelissä ensimmäistä kertaa. Kyseinen nimike on Wiille ja DS:lle jouluksi julkaistava Mario & Sonic at the Olympic Games.

Pelissä pelaajat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan Pekingin vuoden 2008 olympialaisten virallisiin ympäristöihin perustuvilla areenoilla. Johtotähtien ohella mukana menossa ovat sivuhahmot kuten Luigi, Knuckles, Yoshi ja Tails.

Paavo Niskala
Uutinen

Uusia sisällöntuottajia Liven kauppapaikalle

Microsoft on solminut yhteistyösopimukset A&E Networkin, ADV Filmsin, National Geographicin sekä TotalVid.comin kanssa sisällön tuottamisesta vain Yhdysvalloissa toimivalle videokauppapaikalle.

A&E Network tuo Xbox 360 -käyttäjien ulottuville laatusarjoja kuten Dog the Bountyhunter (Mieheni on palkkionmetsästäjä) ja Criss Angel Mindfreak. ADV films tunnetaan yhtenä suurimmista Japanin ulkopuolisista animen tuottajista.

Paavo Niskala
Uutinen

Nyt se on virallista: Xbox 360 Elite

Microsoft on vahvistanut kauan huhujen kohteena olleen uuden Xbox 360 -mallin, joka tunnetaan lisänimellä Elite. Mustanpuhuva konsoli ilmestyy kauppoihin Pohjois-Amerikassa huhtikuun 29. päivä 120 gigatavun kiintolevyllä, HDMI-liitännällä ja 479,99 dollarin eli noin 360 euron suositushinnalla varustettuna.

Tavallisen Premium-pakkauksen tapaan mukana tulee musta kuulokemikrofoni sekä musta langaton ohjain. Myös HDMI-kaapeli kuuluu pakettiin. Eliten kanssa väriltään yhteensopivia lisätarvikkeita saapuu kauppoihin huhtikuun lopulla.

Paavo Niskala
Artikkeli

PS3 - odotus on ohi

Lähes neljä vuotta sitten kirjoitettiin ensimmäinen viesti KonsoliFIN-foorumin Playstation 3 -ketjuun. Speksien uusiksi laittamisten, myöhästymisten ja huonojen uutisten jälkeen maailman tehokkain pelikonsoli on vihdoin nähnyt suomalaisenkin päivänvalon. Miltä se tuntuu.

Jyri Jokinen
Uutinen

Lego-lepakkomies peliksi

Warner Bros. Interactive Entertainment on vahvistanut tuovansa Lego Star Wars -pelien huikean menestyksen vanavedessä Batmanin muovipalikkaversion konsoleille.

Lego Batman -pelin kehittäjäksi on palkattu brittiläinen TT Games, joka syntyi Giant Interactiven ja Lego Star Warsit kehittäneen Traveller's Talesin yhdistyessä. Valmis peli on tarkoitus julkaista ensi vuonna useille alustoille.

Oliver
Uutinen

Valkyrie Profile Eurooppaan

Square Enix ilmoittaa julkaisevansa PSP:n Valkyrie Profile: Lenneth - ja PS2:n Valkyrie Profile 2: Silmeria -roolipelit myös Euroopassa. Lenneth ilmestyy kauppoihin ensi kuun lopulla ja Silmeria loppukesästä.

Norjalaismytologiasta vaikutteensa ammentavassa Valkyrie Profile -sarjassa pelaajan roolina on valkyyri, jonka tehtävänä on Odinin ohjeiden mukaisesti kerätä sieluja taistelijoiksi eeppiseen kamppailuun maailmojen välillä.

Oliver
Uutinen

Wipeout Pulse PSP:lle syyskuussa

Eurogamer.net tietää kertoa, että PSP:lle julkaistaan syyskuussa Wipeout Pulse, jonka kehittää tuttuun tapaan Studio Liverpool.

Pulse sisältää uutta 24 rataa sekä uudet alukset ja aseet. Ääniraidalla pauhaa jälleen lisensoitua musaa, mutta tällä kertaa futuristista kaahailua voi säestää myös omilla MP3-tiedostoilla. Moninpeli onnistuu suoraan konsolien kesken, sekä lisäksi internetin välityksellä. Netin kautta voi myös jakaa Photo Modessa nappaamiaan kuvia.

Puren tapaan tarjolle on tulossa paljon ladattavaa lisämateriaalia, kuten ratoja, aluksia sekä musiikkiraitoja.

Oliver
Uutinen

Take-Twon johto taipumassa omistajien tahtoon

Take-Two Interactiven johtoryhmä on ilmoittanut, ettei se todennäköisesti tule esittämään omia vaihtoehtojaan sijoittajaryhmän kuun alussa asettamille vaatimuksille yhtiön toiminnan tervehdyttämiseksi.

Vaatimuksiin kuuluivat muun muassa pääjohtaja Paul Eibelerin erottaminen, sekä kuuden uuden sijoittajaryhmän valitseman johtajan nimeäminen.

Take-Twon osakkeenomistajat kokoontuvat päättämään yhtiön tulevaisuudesta 29.3.

Oliver
Uutinen

Electronic Arts perusti uuden musafirman

Maailman suurin pelijulkaisija Electronic Arts on perustanut yhdessä Nettwerk One Musicin kanssa Artwerk-musiikkiyhtiön, jonka on tarkoitus palkata riveihinsä uusia ja jo kokeneempiakin kykyjä. Firmalla on käytössään Nettwerkin osaaminen muun muassa digitaalisessa jakelussa sekä EA:n hittipelien tarjoama markkinavoima.

Ensimmäisenä yhtiön palvelukseen pestautui Tom "Junkie XL" Holkenborg, jonka tuotanto onkin jo tullut tutuksi esimerkiksi EA:n Madden ja Need for Speed -sarjoissa.

Oliver
Uutinen

Resistance ja MotorStorm brittilistan kärkeen

PlayStation 3:n etukäteenkin suosituimmiksi julkaisupeleiksi arvioidut Resistance: Fall of Man ja MotorStorm kiilasivat odotetusti Iso-Britannian myynti listan kärkisijoille. Pronssipaikan valtasi paikallinen suosikki, Brian Lara International Cricket 2007, joka julkaistiin PS2:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle. Kärkikymmenikön ulkopuolelle jäivät mm.
Oliver
Uutinen

Shivering Isles ladattavissa, mutta...

The Elder Scrolls IV: Oblivionin ensimmäinen ja ainoa varsinainen laajennus Shivering Isles ilmestyi ladattavaksi kauppapaikalle sopivasti ennen noin kymmeneltä alkanutta Liven huoltokatkoa. Hintaa lisäosalla on 2400 Microsoft-pistettä eli noin 28,8 euroa.

Onnekkaimmat ehtivät ehkä ladata koko 993,75 megatavun paketin kiintolevylleen ennen katkosta. Loputkin innokkaat saavat mahdollisuutensa, kunhan huoltotyöt loppuvat puolenyön maissa.

Paavo Niskala
Uutinen

PS3:sta Britannian nopeiten myynyt kotikonsoli

Iso-Britannian myyntitilastoja laskevan Chart-Trackin ennakkotietojen mukaan PlayStation 3:n nappasi julkaisuviikonloppuna kainaloonsa 165 000 asiakasta.

Tuloksella PS3 kaappaa nopeiten myyneen kotikonsolin tittelin Wiin (105 000) ja Xbox 360:n (70 000) edestä, joiden julkaisua tosin vaivasivat toimitusvaikeudet. Sony toimitti viime perjantaiksi Britteihin 220 000 konsolia.

Käsikonsolit mukaanlukien PS3 jää kuitenkin toiseksi, sillä ykkössijaa pitää PlayStation Portable, jonka menekki ensimmäisenä viikonloppuna kohosi 185 000:een kappaleeseen.

Oliver
Uutinen

PlayStation Store ei yllä kaikkialle

Perjantaina Euroopassa julkaistun PlayStation 3:n nettikauppa, PlayStation Store, ei ole vielä avoinna kaikissa maissa ja jotkin maat saattavat jäädä kokonaan ilman palvelua. Ainakin Bulgariasta, Kroatiasta, Kreikasta, Islannista, Israelista, Saudi-Arabiasta ja Sloveniasta on kantautunut tietoja PS Storen toimimattomuudesta.

SCEE:n Nick Sharples on vahvistanut, että palvelun avaus on myöhästynyt joissakin maissa, sillä PS Store muokataan aina paikalliselle kielelle ja valuutalle.

Oliver
Uutinen

Uusia saavutuksia ja supersankareita huhtikuussa

Verkkojulkaisu CVG kertoo, että Xbox 360:n Marvel: Ultimate Alliance saa lisäsisältöä huhtikuussa uusien saavutuksien sekä supersankarien muodossa.

Ladattavaksi ilmestyy sekä hyvis- että pahispaketit, jotka sisältävät uusien saavutuksien ohella yhteensä kahdeksan hahmoa: Cyclops, Doctor Doom, Hawkeye, Magneto, Nightcrawler, Sabretooth, The Incredible Hulk ja Venom.

Yksittäisinä pakkaukset maksavat 500 Microsoft-pistettä eli noin kuusi euroa kappaleelta, mutta yhdessä ostamalla selviää 800 pisteellä (n. 9,6 eurolla).

Paavo Niskala
Uutinen

GRAW2 takavarikkoon Meksikon Chihuahuassa

Meksikolaisen Juárezin pormestari Héctor Murguía nosti hiljattain äläkän Ghost Recon Advanced Warfighter 2:n juonikuvioista, jotka hänen mielestään ovat halveksuttavia ja altistavat nuoret sotaisille aatteille. Hän vaati viranomaisilta välittömiä toimenpiteitä.

Chihuahuan osavaltion kuvernööri Jose Reyes Baeza Terraces on nyt ilmeisesti vastannut kutsuun määräämällä kaikki GRAW2-kopiot takavarikoitavaksi alueella.

Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360:n Ace Combat vahvistettiin

Namco Bandai Games on vahvistanut laajentavansa Ace Combat -sarjaansa Microsoftin konsolille. Xbox 360:lle kehitettävä Ace Combat 6: Fires of Liberation lisää 10 miljoonan kopion ilmataistelusarjaan verkkomoninpelin. Livessä vastustajia voi tähtäillä joko kaikki vastaan kaikki -periaatteella, osana joukkuetta tai yhteistyötilassa.

Yksinpelikampanjassa pelaajalla on mahdollisuus vaikuttaa oman koneensa lisäksi samalla puolella taisteleviin ilma-, maa- ja merivoimiin. Käskytysjärjestelmän tarkoituksena on tukea koordinoituja hyökkäyksiä.

Hakkiz
Uutinen

Microsoft: Xbox Live -tuki mokasi

Microsoftin Larry Hrybin mukaan yhtiö on ruvennut uudelleen kouluttamaan Xbox Liven asiakaspalveluaan. Samalla ohjelmistojätti tarkistaa linjauksiaan. Toimiin ryhdyttiin, kun kävi ilmi, että jotkut ovat onnistuneet huijaamaan tukihenkilöiltä toisten asiakastietoja.

- Näin ei olisi pitänyt käydä. Asiakkaamme ansaitsevat parempaa, Major Nelsonina paremmin tunnettu Hryb pahoittelee.

Hakkiz
Uutinen

PS3 pisti syöpätutkimuksen uudelle vaihteelle

PS3:n 1.60-ohjelmistopäivityksen mukana saatiin valikkoon Folding@Home -ikoni, jonka kautta pelikonsolinsa voi liittää osaksi projektia, jossa proteiinien epänormaalia käyttäytymistä tutkimalla on tarkoitus saada lisätietoa erilaisista syövistä sekä muun muassa Alzheimerin sekä Parkinsonin taudeista.

Jo reilussa vuorokaudessa PS3:lla laskettujen liukulukuoperaatioiden määrä ohittaa moninkertaisesti Windows-, Linux- ja Mac-alustoilla tehdyt laskelmat, vaikka mukana olevien laitteiden lukumäärä jää vielä kauas esim. Windows-koneista.

Oliver
Uutinen

Rare tekee Live Arcade -debyyttinsä keskiviikkona

Raren pelitarjonta Xbox 360:lla saa pian neljännen edustajansa, kun brittistudion Jetpac Refuelled julkaistaan keskiviikkona 28. maaliskuuta. Live Arcade -pelipalveluun suunniteltu avaruusräiskintä sisältää sekä alkuperäisen 80-luvun Jetpacin että uuden sukupolven painoksen.

Pelissä on tarkoituksena saada vihamieliseen ympäristöön laskeutunut raketti lentokuntoon, jotta voisi edetä seuraavalle tasolle. Samalla pelaajan on puolustauduttava muukalaisilta. Alkuperäinen Jetpac sisältää 16 tasoa, mutta uuden sukupolven versiossa niitä on peräti 128.

Hakkiz
Uutinen

Microsoft huoltaa Xbox Liveä

Xbox Live ja Xbox.com ovat poissa käytöstä tiistaina 27.3., kun Microsoft huoltaa palvelua. Huoltokatko kestänee aamukymmenestä puoleen yöhön. Luvassa ei vielä ole keväistä Dashboard-päivitystä.

Microsoft kiistää Live-palvelun kärsivän tietoturvaongelmasta. Ohjelmistojätin mukaan tuleva huoltotoimenpide on kuukausia sitten ajoitettu serveripuolen päivitys.

Vääriin käsiin joutuneet Live-tunnukset yhtiö pistää huijareiden ja pelaajien varomattomuuden piikkiin. Käyttäjiä neuvotaan olemaan luovuttamatta henkilökohtaisia tietojaan.

Hakkiz
Uutinen

Voima palasi PS3:n Gran Turismoon

Euroopassa elettiin epätietoisuudessa, kun PS3:lle ilmaiseksi ladattavan Gran Turismo HD Conceptin japanilainen versio sisälsi täyden tuen Logitechin force feedback -rattiohjaimille, mutta amerikkalaisesta puuttui voimanpalaute, vaikka ohjaus muuten toimikin.

Vielä eilen eurooppalaisesta PlayStation Storesta löytyi vain jenkkityyppinen versio, mutta tänään ladattavaksi ilmaantui GT HD Concept 2.0, jossa ff-ratit toimivat niin kuin pitääkin.

Muiden autopelien force feedback -tuesta ei vielä ole tarkkaa tietoa.

Oliver
Uutinen

PS3 julkaistiin Euroopassa, yökuvia Kampista

PlayStation 3:n myynti alkoi Euroopassa ja Australiassa 23.3. heti puolenyön jälkeen ja hiukan uutislähteestä tai mahdollisesti tapahtumapaikasta riippuen menestys oli kohtalainen tai jäi laimeaksi.

Lontoon päätapahtumassa laite kävi kaupaksi yli sadalle innokkaalle, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä Sony tarjosi kaikille PS3:n ostajille 46-tuumaisen HD-television ja taksimatkan kotiin kaupan päälle. Lahjoitettujen televisioiden yhteisarvoksi arveltiin 250 000 puntaa eli noin 365 390 euroa.

Oliver
Uutinen

Wii Browserin lopullinen versio huhtikuussa

Nintendo on ilmoittanut, että lopullinen versio Wiin nettiselaimesta on ladattavissa huhtikuussa monien uudistusten kera.

Ilmainen testiversio Operan selaimesta on ollut saatavissa viime joulukuusta lähtien. Käyttäjiltä saadun palautteen perusteella Nintendo on tehnyt selaimeensa lukuisia parannuksia, joihin sisältyvät tällä hetkellä ainakin nämä:

  • Parannettu zoomaus ja selaaminen

  • Parannettu teksti zoomatessa
  • Nopeutettu käynnistyminen
  • Nopeampi pääsy suosikkeihin
  • Toiminto työkalupalkin poistamiseen
despire
Uutinen

EA:n Boogie päästää rytmit valloilleen Wiillä

Electronic Arts ilmoittaa, että yhtiön Montrealin studio työstää parhaillaan Wiille yksinoikeudella Boogie-nimistä rytmi- ja musiikkipeliä. Kyseessä on Montrealin osaston toinen nimike Nintendon uutukaiselle SSX Blurin ohella.

Boogiessa pelaajat pääsevät tanssimaan, laulamaan ja tähdittämään omia musiikkivideoita, kun rytmitajua testataan Wiin ohjaimien välityksellä. Ruudulla tanssahtelevaa hahmoa voi muokata omaa tyyliään vastaavaksi.

Paavo Niskala
Uutinen

Forza 2:n aasialaismallisto julki

Turn 10 Studios on julkaissut Forza Motorsport 2:n kotisivuilla oheisen listan pelin aasialaisvalmisteisista autoista. Tulossa on tämän lisäksi vielä kaksi tuhtia pakettia 5. ja 19. huhtikuuta ennen pelin toukokuussa tapahtuvaa julkaisua.

Kehittäjät julkaisivat sivustolla myös mielenkiintoista luettavaa amerikkalaisen Le Mans -sarjan kulisseista. Turn 10 toimii nimittäin Risi Competizione -tallin sponsorina.

Paavo Niskala
Uutinen

Colin kurvailee jo kesällä

Codemastersin Colin McRae: DIRT kaahaa kesäkuussa Xbox 360:lle ja PC:lle, PS3-version ilmestyessä hiukan myöhemmin.

Ralleja, mäkikisoja ja muita vastaavia sisältävään lajivalikoimaan on lisätty Yhdysvalloissa ajettava C.O.R.R. (Championship Off-Road Racing) -sarja, jossa jopa kymmenen autoa ottaa toisistaan mittaa soraradoilla.

Oliver