Fight Night Round 3
Kun sarja on kerran luotu, niin sitä pitää lypsää. Onneksi EA Sportsin nyrkkeilypeli osaa tehdä monet asiat oikein.
Kun sarja on kerran luotu, niin sitä pitää lypsää. Onneksi EA Sportsin nyrkkeilypeli osaa tehdä monet asiat oikein.
Tuoreimman Weekly Famitsun mukaan tutun prinssin lisäksi pelihahmoja löytyy yli viisikymmentä ja ympäristöt ovat ovat huomattavasti laajempia kuin aikaisemmissa peleissä. Molemmista versioista löytyy tuki myös verkkopelille, mutta sen yksityiskohtia ei vielä paljastettu.
(Oheiset kuvat PS3-versiosta)
- Itse asiassa Lost Planet -tiimi on tavallaan jaettu pariin erilaiseen osaan: Yksi työskentelee ladattavien laajennusten parissa. Toinen työstää PC-versiota. Ja sitten on kolmas osa, jonka tehtävistä en voi puhua... mutta se on edelleen Lost Planet -aiheista, Svensson kuvaili Lost Planet -osaston jakoa.
Tarkemmin ottaen kaksikko vastasi kysymykseen siitä, ilmestyykö peli tänä vuonna Xbox 360:lle, johon vastaus kuului: "Ei vain Xbox 360:lle, vaan myös PS3:lle ja PC:lle."
Ensimmäinen nimike pohjautuu The Incredible Hulk -elokuvaan ja ilmestynee leffan kanssa samoihin aikoihin. Captain America ja Thor seuraavat perässä, kunhan elokuvien ilmestymisajankohdat selviävät.
Sega julkaisee myös Iron Man -pelin, joka perustuu vuoden 2008 kesällä teattereihin saapuvaan leffaan.
Täysin uudet kentät ovat Doscala Restaurant, Marshalling Yard ja Roof. Vanhoista tutuista puolestaan Killhousesta ja Border Townista saadaan erilaisella ulkoasulla varustetut versiot.
Lisää Resident Eviliä saadaan Wiille myöhemmin tänä vuonna, kun Umbrella Chronicles rantautuu Eurooppaan.
Electronic Arts ja Guitar Hero -pelien kehityksestä aikaisemmin vastannut Harmonix ilmoittivat pari viikkoa sitten julkaisevansa syksyllä Rock Band -musapelin PS3:lle ja X360:lle. Kitaran lisäksi bassoa, rumpuja ja mikrofonia tukeva peli mahdollistaa bändimusisoinnin netin välityksellä.
Kilpailu on avoinna kaikkien Xbox Live -maiden asukkaille. Osallistujia pyydetään toimittamaan raadille 5–15 minuutin mittainen komediapilotti kesäkuun 29. päivään mennessä. Mukaan ei hyväksytä TV-yhtiöiden tai studioiden hankkeita, vaan estradille kaivataan nousevia kykyjä.
Päivityksen jälkeen peliin aiotaan julkaista suunnitelmien mukaisesti lisäsisältöä. Ensimmäisessä aallossa saadaan kolme pakettia, jotka sisältävät erilaisia taustaääniä, uuden kenttäteeman sekä puhetyylejä madoille.
Yksi puhepankeista antaa madoille suomenkieliset äänet.
- Sekä Wiin että DS:n Wi-Fi-ominaisuudet antavat Jet Blackille kehittyneen ilmaisuvälineen, jonka avulla tuoda jo valmiiksi suositut sarjat entistä laajemman yleisön tietoisuuteen, studion perustajiin kuuluva Roger Freddi kertoo.
Nourain mukaan tähän mennessä on vasta raapaistu pintaa ja verkkopalvelua kehitetään jatkuvasti vastaamaan kuluttajien toiveita. Tarkempiin yksityiskohtiin tulevista suunnitelmista ei vielä menty, mutta tavoittena on, että PlayStation-laitteilla saisi yhteyden PSN:n kaikkiin palveluihin mistä vain milloin vain.
Stringerin mukaan PS3 täytti odotukset vanhalla mantereella, toisin kuin esimerkiksi Japanissa.
Reevesin mukaan SCEE:n on tehostettava sekä muutettava organisaatiotaan vastatakseen pelibisneksen muutoksiin ja säilyttääkseen asemansa alan huipulla.
Syynä ominaisuuden puuttumiseen PAL-versiosta ovat pelin lukuisat kielivaihtoehdot, jotka veivät levyltä HD-muodon vaatiman tilan.
Huhumyllyssä povaillaankin ensi syksyksi PC:lle julkaistavan Crysis-räiskinnän kääntyvän Sonyn konsolille.
(kuva PC-versiosta)
PS3 kyllä tuli, mutta voittiko se? Ratchet & Clank-sarjan luojien uusi räiskintäpeli tekee parhaansa auttaakseen tässä.
Apuvälineitä ei heitetä, vaan ne pudotetaan. Varusteet poimitaan taistelukentältä. Bungie hioo vielä ykstityiskohtia, joten lopullinen versio voi erota näiltä osin vielä videosta sekä betasta, jossa vehkeitä päästään kokeilemaan ensimmäistä kertaa.
- Me olemme todella innostuneita Wii-versiosta, koska Wiimote tajoaa niin paljon mahdollisuuksia. Peliä pelataan kuitenkin kitaralisälaitteella, ja se on samankaltainen kuin aikaisemmin nähdyt kitarat, Huang kertoo.
Peli tukee Wiillä myös verkkopeliä sekä ladattavaa lisäsisältöä.
Windmill Villagesta alkavan seikkailun aikana pelaajat käyvät läpi seitsemän kaksiulotteista kenttää, jotka sijoittuvat erilaisiin ympäristöihin merenpohjasta ja rehevistä metsistä aina lumisille vuorille asti. Jokaisen tason lopussa kohdataan eeppinen kolmiulotteinen pomotaistelu.
3D Ultra Minigolf Adventures sisältää 36 reikää, joita pääsee pelaamaan yksinpelin lisäksi maksimissaan neljän pelaajan Live-moninpelinä. Reiät sijoittuvat kolmeen eri teemaan, ja mukana toimitetaan myös rataeditori. Pelistä vastaa Assault Heroesin aikaisemmin työstänyt Wanako Games ja se maksaa 800 pistettä (noin 9,6 euroa).
Teinikauhuleffoista ammentavan Obscure II:n tarina alkaa kaksi vuotta ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen. Eloonjääneet päähenkilöt edellisestä pelistä yrittävät palata normaaliin elämään ja ovat nyt siirtyneet yläasteelta lukioon. Kampukselta löytyy kuitenkin kaunis, mutta omituinen kasvi ja tapahtumat kääntyvät pian huonompaan suuntaan.
Päivityksen ansiosta peli osaa nyt tulkita painallukset oikein, vaikkei kampi palautuisikaan täysin.
Kakkoseksi yltäneen Wiin myynti kohosi reilulla tuhannella 52 583 yksikköön. Arvioiden mukaan konsolia löytyy japanilaisista kodeista yli 2 miljoonaa kappaletta.
Päivityksen tarkoituksena oli vähentää pelaajien imeytymistä suojaan tahattomasti. Epic Gamesin Rod Ferguson selventää, että uusi systeemi päättelee tatin osoittamasta suunnasta, haluaako pelaaja suojautua vaiko vain kääntyä. Tämä ei kuitenkaan toimi aivan niin kuin oletettiin.
Trials and Tribulations sisältää viisi episodia, jotka ovat länsimaille täysin uusia tapauksia.
Seikkailun päähahmoina toimivat Grey- ja Ashe-nimiset sankarit, joilla kummallakin on oma pelikampanjansa ihmisten ja robottien välisen sodan runtelemassa maailmassa.
Capcomin ensimmäistä MotoGP-peliä voidaan odottaa PlayStation 2:lle ensi syksynä. Mahdollisista PS3- tai PSP-versioista ei vielä ilmoitettu.
Super Street Fighter II Turbo HD Remix -mätkinnässä pelattavuus pyritään pitämään ennallaan alkuperäistä koodia käyttämällä, mutta esimerkiksi hahmoanimaatiot ja taustat tehdään kokonaan uusiksi nykypäivän teräväpiirtotelevisioita varten. Mukana on myös kaksipeli samalla ruudulla tai verkossa. Vastaavan käsittelyn saa myös Super Puzzle Fighter II Turbo HD Remix.
Viimeviikkoisen Super Rub'a'Dubin tapaan numeropuzzlailusta on tarjolla ilmainen Starter Pack -demo (177MB) joka on ladattava ensin ja kaikki tasot peliin voi avata 7,95 euron hintaan. Neljä eri vaikeustasoa voi halutessaan imuroida myös erikseen 2,95 euron kappalehintaan.
Aiemmin Red vs. Blueta on nähty Xbox Livessä Out of Mind -minisarjan verran. Viiden jakson mittaisen spin-offin lataamisesta ei peritä maksua.
Electronic Arts avasi uuden Internet-sivuston, joka käsittelee kehittäjän Xbox Live Arcade -tarjontaa.
Sivuilta löytyy lisätietoa yhtiön peleistä, joita tällä hetkellä edustavat vastikään kauppapaikalle tullut Boom Boom Rocket ja kuluvan vuoden kesällä julkaistava Wing Commander Arena. Vierailijoille on tehty myös keskustelualue.
EA:n Arcade-peleistä kiinnostuneiden kannattaa lukaista Craig Howardin tuore haastattelu Boom Boom Rocketista.
"Meillä ei ole epäilystäkään siitä, etteikö PS3 tulisi olemaan erittäin menestyvä pelialusta ja olemme täysin sen tukena," vannoi Murphy. "Haluamme kuitenkin, että koneita löytyy maailmalta 8-10 miljoonaa kappaletta, ennenkuin tuomme hittituotteemme alustalle.
Sony lopetti juuri 20 gigan kiintolevyllä varustetun PS3-mallin myynnin Pohjois-Amerikassa ja Fukuokan mukaan syynä tähän oli 60GB-mallin parempi menekki. 20GB-mallin osuus myynneistä oli vain noin 10 prosenttia.
Perusidea säilyy onneksi samana eli tarkoitus on kerätä timantteja vältellen putoavia esineitä, ansoja sekä vihollisia ja löytää ulospääsy ennen määräajan loppumista. Apuna on muun muassa pommeja ja laserpyssyjä, joihin saa eri tavoin toimivia ammuksia.
Sivustolla lupaillaan myös, että pelin demo saapuu kauppapaikalle lähiviikkoina.