Uutinen

Bionic Commandolla vaisu avaus

Toukokuun 19. päivä julkaistu Bionic Commando onnistui avauskuukautenaan myymään vain 27 000 kappaletta Pohjois-Amerikassa, kertoo Gamasutra. Lukuun sisältyvät sekä PS3- että Xbox 360 -versiot.

Ruotsalaisen Grinin kehittämä toimintapeli perustuu 80-luvulla julkaistuun klassikkoon, josta saatiin uusintapainos Live Arcadeen, PlayStation Networkiin ja PC:lle vime elokuussa. Rearmed-lisänimen saanut peli kelpasi avausviikollaan yli 130 000 pelaajalle.
Paavo Niskala
Uutinen

Call of Duty: World at War myynyt yli 11 miljoonaa

Call of Duty: World at Warin kotisivuilla ilmoitetaan, että toiseen maailmansotaan sijoittuvaa räiskintäpeliä on myyty tähän mennessä yli 11 miljoonaa kappaletta. Treyarchin kehittämä peli julkaistiin viime marraskuussa useimmille alustoille.

Lisää kahisevaa Activisionin kassaan on tuonut ensimmäinen karttapaketti, jonka on ostanut yli kaksi miljoonaa pelaajaa. Pelin toinen laajennus saatiin viime torstaina tehokonsoleille. Molemmat maksavat kymmenisen euroa.
Paavo Niskala
Uutinen

Aliens: Colonial Marines elää yhä

Gearbox Softwaren Randy Pitchford vahvisti Kotakulle, että Aliens: Colonial Marines julkaistaan ensi vuonna. Tiimiräiskinnän oli alun perin tarkoitus saapua markkinoille syksyllä.

Colonial Marines käännetään Xbox 360:n, PlayStation 3:n ja PC:n lisäksi myös DS:lle, mutta Gearbox ei vastaa käsikonsolipainoksesta.
Paavo Niskala
Uutinen

Icarian ladattavaksi juhannusaattona

Espanjalaisen Over The Top Gamesin kehittämä Icarian: Kindred Spirits saapuu juhannusaattona eli perjantaina 19.6. ladattavaksi WiiWareen. Pelin päähenkilö, siivekäs tyttö Nyx saapuu taivaasta muinaiseen Kreikkaan etsimään ystäväänsä Icarusta.

KonsoliFIN haastatteli Over The Top Gamesin Roberto Álvarez de Laraa maaliskuussa, jolloin peli oli 90 prosenttisesti valmiina. de Lara kertoi haastattelussa pelin ohjauksesta.
Esa Linna
Uutinen

Metal Gear Online typyt nyt bikinitopeissa

Vaikka Suomen kelit eivät vielä kovin kevyita asusteita suosi, juhlitaan Metal Gear Onlinessa pelin ensimmäistä vuosipäivää tarjomalla ladattavaksi bikiniasuja naishahmoille. Itse asupaketti on ilmainen, mutta vaatii toimiakseen vähintään Gene Expansion -paketin.

Lisämakua asusteista saat YouTubesta.
Oliver
Uutinen

Brittivankila kielsi PS3-konsolit

Rye Hillin vankila Englannissa on kieltänyt asukkailtaan PlayStation 3 -konsolit, sillä niitä pelätään käytettävän pakoyrityksiin.

Vankien havaittiin käyttävän konsoliin sisäänrakennettuja langattomia yhteyksiä chättäilyyn ulkopuolella olevien kavereiden kanssa. Vartijat takavarikoivat konsolit, sillä niiden pelättiin uhkaavan vankilan turvallisuutta.

Vankeinhoitolaitoksen edustajan mukaan PS3-konsolit kiellettiin, sillä laitteen kyky lähettää ja vastaanottaa radiosignaaleja on kiinteä osa laitetta.
Oliver
Uutinen

Prototype ei pärjännyt The Simsille

The Sims 3 onnistui pysyttelemään Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä, vaikka myynti puolittuikin ensimmäiseltä viikolta.

Toisena debytoi kanadalaisen Radical Entertainmentin X360:lle ja PS3:lle kehittämä Prototype. Komean nousun teki Call of Duty: World At War, joka edullisemman hinnan siivittämänä kasvatti myyntiään 79 prosenttia edelliseltä viikolta.
Oliver
Uutinen

Kojima vahvasti mukana uusissa Metal Geareissa

Metal Gear Solid 4:n jälkeen Hideo Kojima ilmoitti jo tutuksi käyneeseen tapaansa, että kyse on viimeisestä sarjan pelistä jossa hän on mukana. Sittemmin mies on uppoutunut sekä PSP:n Metal Gear Solid: Peace Walkerin, että useille alustoille julkaistavan Metal Gear Solid: Risingin kehitykseen alkuperäisiä suunnitelmiaan syvemmälle.
Oliver
Uutinen

Guitar Hero: Van Halen ilman Hagaria ja Anthonya

Activision on vahvistanut, että David Lee Roth on ainoa yhtyeen vokalisteista, joka on mukana Guitar Hero: Van Halen -pelissä, jossa on mukana 25 Van Halen -biisiä, kolme Eddie Van Halenin kitarasooloa sekä 19 muuta bändiä, kuten Queen, Weezer, Blink 182, The Offspring ja Queens of the Stone Age.
Oliver
Uutinen

Heavylegenda Dio syrjään Brütal Legend -pelistä

Legendaarisen heavyvokalisti Ronnie James Dion edustajat ovat vahvistaneet Blabbermouth.netille, ettei miestä vastoin alkuperäisiä suunnitelmia kuulla Brütal Legend -pelissä.

Dion osuudet saa hoitaakseen näyttelijä Tim Curry, joka saatetaan muistaa esimerkiksi kulttileffasta The Rocky Horror Picture Show. Syytä vaihdokseen ei annettu.
Oliver
Julkaisu

Tiger Woods PGA Tour 10

Koe golf-pelien kutkuttava tunnelma Tiger Woods PGA TOUR 10 -pelissä! Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa mukana on myös U.S. Open -turnaus aina yhtä haastavine Bethpage Black -kenttineen. Pelaa suurten väkijoukkojen edessä, keskity lyönteihisi tiukemmin kuin koskaan ja yritä voittaa Tiger Woods ja muut and PGA TOUR -ammattilaiset. Haastavat radat, vaihtelevat sääolosuhteet ja innostunut yleisö takaavat, että Tiger Woods PGA TOUR 10 -pelin jokainen kierros on jännittävä elämys.

Jyri Jokinen

Harry Potter and the Half-Blood Prince

Peli englanniksi, ohjekirja suomeksi

Harry Potter ja puoliverinen prinssi™ -elokuvassa Voldemort tiukentaa otettaan sekä jästien että noitien ja velhojen maailmasta. Edes Tylypahka™ ei ole enää yhtä turvallinen paikka kuin aikaisemmin. Harry epäilee vaaran vaanivan jo koulun muurien sisälläkin, mutta Dumbledorea näyttää kiinnostavan vain Harryn kouliminen nopeasti lähestyvään viimeiseen taistoon.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Harry Potter and the Half-Blood Prince

Peli + ohjekirja suomeksi

Pachter KonsoliFIN-haastattelussa: Antaa fanipoikien olla fanipoikia

KonsoliFIN onnistui tavoittamaan Michael Pachterin, pelialan kiireisimmän analyytikon, ja esittämään miehelle muutamia kysymyksiä muun muassa tyypillisestä työpäivästä ja lempipeleistä.

Pachterilta löytyi lisäksi opastusta fanipoikien käsittelyyn.

– Luulen että kannattaa antaa KonsoliFIN-jäsenien nauttia siitä ulottuvuudesta jonka he valitsevat. Jos he haluavat olla fanipoikia, meidän ei kannata järkyttää heidän todellisuuttaan, Pachter neuvoi.
Oliver
Julkaisu

Kart Racer

Häkkinen ja Räikkönen aloittivat karttingilla, mikset sinäkin! Nämä mikroautoihmeet ampaisevat radalle kuin tykin suusta ja sinulla on tosi työ pitää kiesi radalla. Vauhtia ja vaaraa samassa paketissa, aja hyvin tai ...

Jyri Jokinen
Julkaisu

Rock Band Unplugged

Rock Band Unplugged yhdistää perinteisen rytmipelikokemuksen Rock Bandin ja Rock Band 2:n elementteihin antaen myös matkustavalle pelaajalle tilaisuuden täyteen Rock Band –kokemukseen. Rock Band Unplugged perustuu aiempien rytmipelimenestysten levynpyöritysmekaniikkaan ja lisää siihen monia Rock Band 2:n elementtejä, kuten soinnut ja overdriven. Rock Band –brändin tyyli ja tuntuma ulottuvat läpi koko pelin. Tämän lisäksi Unplugged tarjoaa Rock Band 2:n tyylisen, runsaan kiertuepelikokemuksen.
Jyri Jokinen
Julkaisu

SBK09 Superbike World Championship

Virallinen Superbike World Championship -peli. Isojen katupyörine vaihdinhurmaa on luvassa. Valitse vaativa simulaatio tai kepeämpi arcade-vaihtoehto. Viiden yksinpelitilan lisäksi kolme moninpelimoodia. Anna adrenaliinin virrata ja väännä hanaa kohti maalia ja mestaruutta!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Dynasty Warriors 6: Empires

Onko sinussa hallitsijan vikaa? Onko sinulla kykyjä johtaa Kiinan mahtavaa armeijaa? Pystytkö tekemään myös vaikeitakin päätöksi'? Dynasty Warriors 6 Empires antaa vastauksen näihin kysymyksiin. Voit olla joko hallitsija tai upseerii. Sinulla on valta toteuttaa ja tehdä merkittäviä päätöksiä, joilla nostat Kiinan takaisin mahtivaltioksi.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Prinny: Can I Really Be the Hero?

Prinny-pingviinit valloittavat maailman! Nämä söpöt pikkueläimet ovat joutuneet vastentahtoisesti keskelle toiminnantäytteistä tasohyppelyä. Yritä läpäistä hengenvaarallisia taistelukenttiä heittämällä esineitä, tallomalla vihollisia ja jopa tankkeja ja lentokoneita hyväksikäyttämällä. Käytössäsi on 1000 ”vapaaehtoista” pingviiniä, joiden loputtua it’s game over..

Jyri Jokinen
Julkaisu

SBK09 Superbike World Championship

Virallinen Superbike World Championship -peli. Isojen katupyörine vaihdinhurmaa on luvassa. Valitse vaativa simulaatio tai kepeämpi arcade-vaihtoehto. Viiden yksinpelitilan lisäksi kolme moninpelimoodia. Anna adrenaliinin virrata ja väännä hanaa kohti maalia ja mestaruutta!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Guitar Hero: Greatest Hits

Himennä valot, tyrkkää vahvarit täysille ja valmistaudu kipuamaan lavalle, sillä nyt soitetaan kaikkien aikojen tykimpiä ralleja Guitar Hero -pelisarjan aiemmista osista koko bändille sovitettuna. Guitar Hero, Guitar Hero II, Guitar Hero Encore: Rocks the 80's sekä Guitar Hero III: Legends of Rock -pelit ovat saaneet uusintakäsittelyn ja tällä kertaa jokaiselle soittimelle sekä lauluraidoille sovitettuna!

Peräti 48 master-nauhoitusta kattava setti tarjoaa pelaajilleen niin nettipelin kuin perinteisen bändi- ja yksinpelitilan.

SBK09: Superbike World Championship

Virallinen Superbike World Championship -peli. Isojen katupyörine vaihdinhurmaa on luvassa. Valitse vaativa simulaatio tai kepeämpi arcade-vaihtoehto. Viiden yksinpelitilan lisäksi kolme moninpelimoodia. Anna adrenaliinin virrata ja väännä hanaa kohti maalia ja mestaruutta!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Transformers: Revenge of the Fallen

The Transformers: Revenge of the Fallen video game lets gamers step into the shoes of the AUTOBOTS or DECEPTICONS, select any available mission and pick from the largest, most diverse range of playable Transformers – each with their own distinct abilities and weaponry. Set in unique environments across the globe such as Cairo and Shanghai, the game allows players to instantly switch between vehicle and robot modes as they drive, fly, fight and blast their way through intense, pressure-packed levels.

Fight Night Round 4

EA SPORTS Fight Night Round 4 on nyrkkeilypelien uusi kiistaton mestari. Menestyneen ja kriitikoiden ylistämän EA SPORTS Fight Night Round 3 -pelin seuraajaan on lisätty uusia ja ennen näkemättömiä ominaisuuksia, joihin kuuluvat muun muassa täysin uudistettu fysiikanmallinnus ja siihen perustuvat animaatiot, toisistaan selkeästi erottuvat nyrkkeilytyylit sekä kaikkien aikojen laajin nyrkkeilijäkaarti, jossa ovat mukana myös Suomen edustajana Amin Asikainen sekä raskaan sarjan legendaarinen mestari Mike Tyson. EA SPORTS Fight Night Round 4 vie nyrkkeilypelit aivan uudelle tasolle.

Jyri Jokinen
Lukijan arvostelu

Fallout 3

Kannattaa muistella aina taaksepäin, kun on pelannut 300 tuntia peliä ja alkaa puuduttaa, että kauanko oikein on tullut pelattua ja montako hyvää hetkeä on kokenut.

Fallout syö aikaa, varsinkin jos haluaa olla "kerään kaiken ja menen joka paikkaan"-hahmo. Parhaiten toimii kuitenkin niin, että menee pelin läpi roolilla X, ja toisella kertaa roolilla Y tekee jotain muuta. Aina jää jotain tekemättä ja saavuttamatta, jota toisella hahmolla sitten voi myöhemmin yrittää. Peli on todella laaja.

Tempura
Lukijan arvostelu

NHL 09

Be a pro on hyvä idea, ja jaksoinkin sitä vähänaikaa tahkota. Omien kädettömyyteen menee aikanaan hermo, varsinkaan kun en halua painaa joka kerta idioottikonetta laukomaan syötöstäni tyhjiin, ja silloinkin viivyttelevät tilanteita hukkaan. Be a pro kuitenkin syy, miksi en totaalisesti hauku koko peliä.

Tempura
Uutinen

Pachter uskoo Wiin hinnan laskevan tänä vuonna

Investointifirma Wedbush Morganin analyytikkoguru Michael Pachter uskoo Nintendon laskevan Wiin hintaa ennen seuraavaa joulusesonkia. Uudeksi hinnaksi Yhdysvalloissa hän ennustaa 199,99 dollaria, kun se nykyään on 249,99 dollaria.

Pachterin mukaan konsolin tarjonta on vihdoin ylittänyt kysynnän, ja hän uskoo myynnin laskevan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoteen verrattuna. 
SOJ
Uutinen

Mirror's Edge 2 muhii Ruotsissa

Electronic Artsin eurooppalaisesta kehitystyöstä vastaava Patrick Söderlund paljasti VideoGamer.comille, että ruotsalainen DICE työstää parhaillaan jatko-osaa Mirror's Edgelle.

– Näette toisen Mirror's Edgen vielä varmasti. Se on vain ajan ja tekemisiemme kysymys. Meillä on pieni tiimi sen parissa ja olen innostunut siitä, mitä me teemme, Söderlund kertoi.
Paavo Niskala