Uutinen

Fragile Eurooppaan ensi vuoden alussa

Japanissa jo viime tammikuussa Wiille julkaistu japanilainen roolipeli Fragile: Ruins of the Farewell Moon julkaistaan Eurooppassa seuraavan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhdysvaltoihin peli rantautuu jo loppuvuodesta. 

Fragile sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jossa pelaajan tehtävänä on ratkaista arvoitus ihmiskunnan katoamisesta. Muita eloonjääneitä tuhoutuneelta planeetalta etsiessä vastaan tulee demoneita ja aaveita.
SOJ
Lukijan arvostelu

Guitar Hero III: Legends of Rock

Mitä tästä nyt voi kirjoittaa - todella hauska peli ja loistava biisivalikoima, jonka veroiseen eivät ole vielä jatko-osatkaan pystyneet.

Fisher
Lukijan arvostelu

Call of Duty: World at War

Yksinpeli oli täsmälleen sitä mitä arvelin sen olevan - hyvässä ja pahassa. Vaikka soditaan vaihteeksi Tyynellä valtamerellä Normandian sijaan, ei yksinpelissä juurikaan ole innostumisen aihetta: Euroopan itärintaman sodat ovat itse asiassa mielenkiintoisempia kuin taistelut japanilaisia vastaan. Tarkka-ampuja-kenttää lukuun ottamatta yksinpeli on edelleen mielenkiinnotonta putkijuoksua loputtomilla vihollisjoukoilla. Koska pelin juoni ja lopputilanne ovat käytännössä tiedossa, ei löydy kovin montaa hyvää syytä yksinpelin läpipeluuseen. No myönnetään, achievementit motivoivat.

Fisher
Uutinen

Halo 3:n videopalvelu käynnistyy 7.7.

Halo 3:n Render to Video -videopalvelu käynnistyy 7. heinäkuuta Bungie.netissä. Palvelu sisältyy 750 Microsoft-pistettä vuodessa kustantavaan Bungie Pro -tilaukseen.

Render to Video antaa pelaajien renderöidä Bungie.net-tiliin liitetyt pelipätkät videoksi, jonka voi katsoa verkkosivuilta ja ladata tietokoneelleen. Jokainen Bungie Pro -tilaaja saa käyttöönsä viisi renderöintiminuuttia kuukaudessa.
Paavo Niskala
Uutinen

Obsidianin Aliens-roolipeli virallisesti peruttu

Obsidian Entertainment vahvistaa virallisella keskustelualueellaan, että studio ei enää jatka Aliens-roolipelin kehitystyötä.

Peliä työstettiin yhteistyössä Segan kanssa, mutta projektin peruuttamisesta ehdittiin huhuilla jo tovin. Obsidian hioo parhaillaan syksyllä julkaistavaa Alpha Protocolia sekä valmistelee Fallout: New Vegasia.
Paavo Niskala
Uutinen

Viva Piñata kouluttaa lapsia Uudessa-Seelannissa

Kolme uusiseelantilaisen Waikato-maakunnan koulua on pistänyt Xbox 360:n hyötykäyttöön. Yli sata oppilasta perehdytetään ryhmätyöskentelyn saloihin Viva Piñatan avulla, kertoo Waikato Times

Oppilaat on jaettu neljän hengen ryhmiin. Yksi tiimistä huolehtii puutarhasta pelaamalla Viva Piñataa, kun toinen lapsista seuraa aktiivisesti vierestä. Kolmas jäsen etsii tietoja piñatoista Internetistä, ja neljäs oppilas kirjoittaa muistiin ryhmän edistymisestä.
Paavo Niskala
Uutinen

PlayStation Network kameroihin, televisioihin ja puhelimiin

Talouslehti Fortunen artikkelissä käsitellään Sonyn pääjohtajan Howard Stringerin suunnitelmaa ohjelmistoalustasta, joka yhdistää yhtiön mittavan sisällöntuotannon laitteisiin luoden kuluttajalle palkitsevan multimediakokemuksen, mikäli tämä pysyttelee Sonyn tuotteissa ja palveluissa.
Oliver
Uutinen

PS3:n ensimmäinen Fallout 3 -laajennus viimeistelyä vailla

Bethesdan Pete Hines keroi Eurogamerille, että Fallout 3:n Operation: Anchorage -lisäosan PS3-versio on viimeistelyä vaille valmis, mutta vaatii vielä paljon testausta. Hän myönsi, että PS3:lle kehittäminen vaatii erityistä huomiota, eikä hän antanut lisäosalle vielä tarkkaa julkaisupäivää.
Oliver
Uutinen

Uusi kärkikaksikko Japanin listalle

Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen nousi DS:n Tomodachi Collection, jossa pelaaja voi puuhailla Wiin Mii-hahmojen kanssa. Toiselle sijalle jäi PSP:n Fate/Unlimited Codes Portable -taistelupeli, joka on käännös jouluna PS2:lle julkaistusta pelistä.

Kärkikymmenikön kolmas uutuus oli seitsemänneksi noussut Akira Tago's Mind Exercises Vol. 1: Puzzle Solving Journey Around the World, joka on Level-5-studion DS:lle kehittämä puzzleseikkailu.
Oliver
Uutinen

Icarian: Kindred Spiritsin nimi joutuu vaihtoon

Espanjalaisen Over the Top Gamesin kehittämä, viime viikolla WiiWareen saapunut Icarian: Kindred Spirits tottelee uutta nimeä, koska sana "Icarian" ilmeni varatuksi tavaramerkiksi. Pelin uusi nimi on nyt pelin päähenkilöä Nyxiä mukaileva NyxQuest: Kindred Spirits.

Keskustelufoorumeilla ehdittiin epäillä Nintendon olevan nimenvaihdoksen takana Kid Icarus -pelinsä takia, mutta Over the Top Games kertoi epäilyt vääriksi.
Esa Linna
Uutinen

Zuma tuli PS3:n Storeen

PS3:n Storen kevyt kesäpäivitys toi mukanaan jo klassikoksi muodostuneen Zuma-pelin, jonka voi ostaa omakseen 7,95 eurolla.
Oliver
Uutinen

Super Stardust HD PS3:lle vain kahdella eurolla

Kotimainen Housemarque juhlii PlayStation 3:n Storessa julkaistun Super Stardust HD -räiskinnän 2-vuotispäiviä tarjoamalla pelin viikon ajan vain 1,95 euron hintaan.

Housemarque kertoo suunnittelevansa peliin vielä uusia päivityksiä, vaikka tällä hetkellä ajan viekin kokonaan uusi PS3-projekti, joka myöskin on tarkoitus julkaista Storessa.
Oliver
Uutinen

PlayStation 3 päivittyi taas

Sony on julkaissut PlayStation 3:lle päivityksen, joka nostaa käyttöjärjestelmän versionumeron 2.80:aan. Päivitys tyytyy parantamaan joidenkin PS3-pelien toimivuutta.

Edellisen kerran konsolin käyttöjärjestelmää ronkittiin reilu kuukausi sitten.
Paavo Niskala
Uutinen

Serious Sam räjäyttää Live Arcaden loppukesästä

Eurogamer raportoi Majescon paljastaneen, että Serious Sam -räiskintäpeli saapuu Live Arcadeen loppukesästä. Pelin hinnaksi luvataan 1200 Microsoft-pistettä.

Nimellä Serious Sam HD kulkeva toimintapläjäys on käytännössä The First Encounterin uusversio. Päivitetyn audiovisuaalisen toteutuksen lisäksi mukaan ahdetaan tuki neljän pelaajan yhteistyötilalle verkossa.
Paavo Niskala
Uutinen

Worms 2: Armageddon Live Arcadeen ensi viikolla

Team 17 paljastaa Facebookissa, että studion Worms 2: Armageddon julkaistaan Live Arcadessa ensi keskiviikkona. Pelin hinnaksi leimataan 800 Microsoft-pistettä.

Worms 2: Armageddon sisältää verkkopalveun aikaisempaa matosotapeliä huomattavasti monipuolisemmat vaihtoehdot. Asevalikoimaan kuuluu täysin uusia aseita sekä vanhoja klassikkoja, kuten esimerkiksi pyhä käsikranaatti.
Paavo Niskala
Uutinen

EA:n Moore haastaa Obaman kuntoilemaan

Puhuessaan terveydenhuoltouudistuksesta American Medical Associationin tapaamisessa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama totesi, että lasten tulisi pelaamisen sijaan viettää enemmän aikaa ulkona leikkien.

EA Sportsin johtaja Peter Moore kuitenkin puolustaa pelaamista, ja haastaakin Obaman perheineen kokeilemaan uutta EA Sports Active -kuntoilupeliä 30 päivän ajan.
SOJ
Uutinen

Mythic ja BioWare EA:n uuteen MMO-yksikköön

Electronic Arts keskittää yhtiön MMO- ja roolipelikehityksen yksikköön, johon kuuluvat Mythic Entertainment (Warhammer: Age of Reckoning) ja BioWare (Mass Effect, Star Wars: The Old Republic).

Ryhmän johtoon asettuvat BioWaren Ray Muzyka ja Greg Zeschuk. Studion toiminta säilyy muuttumattomana.
Paavo Niskala
Uutinen

Tekken 6 lokakuussa Pohjois-Amerikkaan

Namco Bandai julkaisee Tekken 6:n 27. lokakuuta PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle Pohjois-Amerikassa. Eurooppalaisen julkaisun luvataan seuraavan nopeasti perässä. Peli saapuu syksyllä myös PSP:lle.

Tekken 6:sta saadaan Pohjois-Amerikassa 150 dollaria kustantava erikoisversio, joka sisältää pelin lisäksi langattoman tikkuohjaimen sekä taidekirjan. Erikoispainoksen saapumisesta Eurooppaan ei ole tietoa.
Paavo Niskala
Uutinen

Gears of War 2:n neljäs päivitys lähestyy

Epic Gamesin tuottaja Rod Fergusson paljastaa Gears of War 2:n keskustelualueella pelin seuraavan päivityksen tarjoamat uudistukset ja korjaukset.

Päivitys lisää peliin tuen Road to Ruin -kampanjalaajennukselle sekä uusille saavutuksille. Lisäksi pelaajat pääsevät tienaamaan kokemuspisteitä myös Horde-taisteluissa.

Listan voi tarkastaa kokonaisuudessaan uutisen kommenteista tai lähdelinkin takaa.
Paavo Niskala
Uutinen

THQ jakautuu kolmeen osaan

Pelitalo THQ on päättänyt jakautua kolmeen osioon, joista yksi on omistettu ydinpeleille, toinen verkkotoiminnoille ja kolmas koko perheen peleille sekä casual-nimikkeille.

Ydinosaston vastuualueelle kuuluvat Warhammer 40,000 Space Marinen ja Darksidersin kaltaiset julkaisut. Casual-peleihin keskittyvä osasto lupaa puolestaan panostaa muun muassa Microsoftin Project Nataliin.
Paavo Niskala
Uutinen

Bethesda ja id Software saman yhtiön omistukseen

ZeniMax Media on ostanut Doom- ja Quake-räiskinnöistään tunnetun id Softwaren. ZeniMaxin omistukseen kuuluu myös Fallout 3:n kehittänyt Bethesda Softworks.

John Carmack perusti id Softwaren vuonna 1991. Kauppa ei aiheuta muutoksia studion toimintaan, joten se jatkaa Ragen ja Doom IV:n kehittämistä.
Paavo Niskala
Uutinen

Stoked-lumilautailu syyskuussa Eurooppaan

Zushi Games ilmoittaa tuovansa Xbox 360:n Stoked-lumilautailun syyskuussa Eurooppaan. BongFishin kehittämä peli julkaistiin Pohjois-Amerikassa aikaisemmin tänä vuonna.

Stoked tarjoilee pelaajille avoimen pelimaailman, jossa päästään lautailemaan viidellä vuorella vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Paavo Niskala
Uutinen

Lips-mikrofonit kauppoihin myös erikseen

Microsoft tuo Lips-laulupelin kylkiäisinä kaupatut mikrofonit myös erikseen pakattuna markkinoille syksyllä. Laitteet kustantavat Pohjois-Amerikassa noin 50 dollaria.

Liikkeentunnistuksen sisältävät langattomat mikrofonit toimivat muun muassa Guitar Hero: Metallican, Rock Band 2:n (vaatii päivityksen) ja syksyllä julkaistavan The Beatles: Rock Bandin kanssa.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

Sacred 2

Light-kampanja viimein silverillä läpi levelillä 56, pelikellon pysähtyessä 75 tuntiin.

Seraphimilla mentiin ja tämä oli hyvä valinta tupla miekoilla. Combat Artseista löytyi nopeasti ne suosikit; taisteluihin Soul Hammer sekä Pelting Strikes jakamaan perusiskuja ja sinne taustalle buffina Battle Stance. Muuten Flaring Nova sekä Radiant Pillar olivat hyvä yhdistelmä pehmittämään ympäristö ennen miekkoihin tarttumista. Hallowed Restorationilla taas pääsi harrastamaan varovaista itsensä ja muiden hiilausta. Nämä olivat perustyökalut.

Janne Kauppinen
Uutinen

Fallout 3:n tuorein laajennus ladattavissa

Fallout 3:n tuorein laajennus on ilmestynyt Xbox Liven kauppapaikalle. Suomaisemiin sijoittuva Point Lookout kustantaa tuttuun tapaan 800 Microsoft-pistettä.

Ostosten kanssa empivien kannattaa muistaa, että laajennuksista kaksi ensimmäistä ovat jo saatavilla kaupoista. Broken Steel ja Point Lookout saavat saman kohtelun elokuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

Kuvia Max Payne 3:sta

Rockstar Games on julkaissut Max Payne 3:n kotisivuilla tuoreita kuvia toimintapelistään. Osa ruutukaappauksista saattaa olla tuttuja aikaisemman Game Informer -lehden sivuilta.

Max Payne 3:a kehittää Rockstarin vancouverilainen studio Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Uusi kehittäjä tuo sarjaan muutoksia, muun muassa uuden ääninäyttelijän päähahmolle.

Rockstar ei ole vielä antanut pelille talvea tarkempaa julkaisupäivää.
Paavo Niskala
Uutinen

Castle Crashersilla miljoona pelaajaa

The Behemothin blogissa kerrotaan, että Live Arcadessa viime elokuussa julkaistun Castle Crashersin tulostauluille ilmestyi hiljattain miljoonas pelaaja.

Kehittäjien mukaan Castle Crashers on nopeimmin kasvanut peli verkkopalvelussa.
Paavo Niskala
Uutinen

Tropico 3 myös Xbox 360:lle syksyllä

Kalypso Media julkaisee Tropico 3:n PC:n ohella Xbox 360:lle syyskuussa. Pelin molempia versioita kehittää bulgarialainen Haemimont Games.

Tropico 3 pistää pelaajat karibialaisen saarivaltion diktaattorin tyylikkäisiin housuihin. Tavoitteena on rakentaa omaa kaupunkiaan ja pitää tiukka ote vallankahvasta.
Paavo Niskala
Uutinen

KonsoliFIN matkaa ajassa taaksepäin (päivitetty)

Keskustelualueen säätämisen yhteydessä tapahtuneen lipsahduksen johdosta KonsoliFINin keskustelualueen ulkoasu palasi alkutekijöihinsä. Tilanne korjataan palauttamalla oikeat asetukset yöllä otetuista varmuuskopioista.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki KonsoliFINiin varmuuskopioinnin (noin klo 03:00-04:00) jälkeen lisätty sisältö katoaa. Mikäli siis olet ehtinyt postaamaan kriittisiä viestejä, olisi nyt hyvä aika ottaa sisältö talteen.

Kiitämme käyttäjiä kärsivällisyydestä sekä toivotamme viihtyisää tiistai-iltaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Project Natal innostaa Telltale Gamesia

Telltale Gamesin Dan Connors kertoo VideoGamer.comin haastattelussa, että yhtiö on innostunut Microsoftin Project Natal -liikkeentunnistuksesta.

– Se on huima tilaisuus antaa käyttäjälle lisää tapoja vuorovaikuttaa pelimaailman kanssa muutenkin kuin perinteisellä osoitin- ja dialogipohjaisella tavalla, jolla pelit toimivat. Se antaa pelaajien ohjata hahmoa uudella tavalla ja kommunikoida erilaisten hahmojen kanssa, Connors pohtii.
Paavo Niskala
Uutinen

GTA: Chinatown Wars matkaa PSP:lle

Rockstar Games ilmoittaa tuovansa Grand Theft Auto: Chinatown Warsin PSP:lle syksyllä. Peli tuodaan UMD-versiona kauppoihin sekä ladattavana painoksena PlayStation Networkiin.

Keväällä DS:lle julkaistu toimintapeli seuraa Huang Leen edesottamuksia Liberty Cityssä. PSP-version luvataan tarjoavan uusia tarinatehtäviä paremmalla visuaalisella kuorrutuksella höystettynä.

Peliä kehittää Rockstar Leeds yhteistyössä Rockstar Northin kanssa.

(Kuva DS-versiosta)
Paavo Niskala
Uutinen

Antichrist-kohuleffasta myös videopeli

Lars Von Trierin keskustelua herättäneestä Antichrist-elokuvasta ollaan työstämässä myös Eden-nimistä videopeliä. Kehitystä luotsaa Morten Iversen, joka on aikaisemmin muun muassa käsikirjoittanut Hitman-pelisarjaa.
Oliver