Uutinen

Legendaarinen Tetris muuntautuu scifi-elokuvaksi

Viime vuosina on päästy kuulemaan monien pelien siirtymisestä valkokankaalle. Dead Risingin, The Last of Usin, Sonic-siilin ja muiden lisäksi elokuvakäsittelyyn päätyy hieman yllättäen myös Tetris. Legendaarinen palikoiden tiputtamiseen perustuva peli muuntuu scifi-elokuvaksi.
Petri Kataja
Uutinen

Battlefield Hardlinen karttojen ja pelimuotojen määrä selvillä

EA on vahvistanut, että julkaisupäivänä Battlefield Hardlinessä on yhdeksän karttaa sekä seitsemän pelimuotoa.

Muodoista Hotwire, Rescue, Blood Money, Heist sekä vielä tuntematon viides pelitila ovat ennennäkemättömiä Battlefield-sarjan historiassa. Vanhoista tutuista mukana ovat Conquest sekä Team Deadmatch.

Battlefield Hardline julkaistaan vuoden 2015 alkupuolella PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Harri Hartikainen
Uutinen

Xbox One aiheutti jonoja Kiinan julkaisussaan

Xbox Onen Kiinan julkaisu on siitä mielenkiintoinen tapahtuma, että maa ei ole saanut uutta konsolia peräti neljääntoista vuoteen. Konsolikielto astui voimaan vuosituhannen vaihteessa, sillä laitteiden uskottiin olevan kehitykselle epäsuotuisia.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevan Dragon Agen hahmogeneraattori videoesittelyssä

Bioware on aina panostanut hyvin vahvasti peliensä hahmonluontiin. Tuleva Dragon Age: Inquisition ei ole tällä saralla poikkeus.

Dragon Age: Inquisitionin tarjoamat eri rodut antavat luonnollisesti erilaiset mahdollisuudet muokata pelihahmoaan. Esimerkiksi Qunari-rodun edustajat voivat määritellä sarviensa ominaisuudet. Ihmiset taas voivat mennä hahmonluonnissaan jopa aataminomenan koon tasolle.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Hyrule Warriors

Dynasty Warriorsia ja The Legend of Zeldaa yhdistelevä Hyrule Warriors on odottamattoman toimiva hybridi, jossa nähdään Zelda-sarjan hahmoja koko historiansa ajalta.

Nintendon julkaisema sekä Koei Tecmon studioiden, Omega Forcen ja Team Ninjan kehittämä peli julkaistiin reilu viikko sitten Suomessa. Arvostelu luettavana täällä.
Esa Linna
Uutinen

Japanilaisadapteri tuo PlayStation-ohjaimet Wii U:lle ja Wiille

Wii U:n ja Wiin ohjainvalikoima kasvaa marraskuun lopussa, ainakin Japanissa. Markkinoille saapuva adapteri nimittäin mahdollistaa PlayStationeilla käytettävien DualShock 3- ja DualShock 4 -ohjainten käyttämisen Nintendon konsoleilla.

Cyber Gadgetin valmistama adapteri kytketään Wiimote-ohjaimeen, minkä jälkeen DualShock-ohjainten ja tiettyjen PC:llä käytettävien ohjainten käytön pitäisi onnistua kytkemällä ne adapteriin. Huomioitavaa on, että tietyt päivitykset voivat sekoittaa adapterin toimintaa.
Petri Kataja
Uutinen

PlayStation Homen palvelimet sammutetaan maaliskuussa

Joulukuussa 2008 avattu sosiaalisen kohtauspaikan tarjoava PlayStation Home -yhteisöpalvelu tullaan ajamaan alas 31. maaliskuuta 2015. Kuuden vuoden aikana sosiaalinen yhteisöpalvelu on houkutellut kymmenet miljoonat käyttäjät kohtaamaan toisensa.

Ilmaisessa PlayStation Home -palvelussa voi esimerkiksi pelata minipelejä sekä keskustella muiden käyttäjien kanssa. Mikäli kuitenkin haluaa, voi oikealla rahalla ostaa esimerkiksi huonekaluja sekä vaatteita.
Harri Hartikainen
Uutinen

Myös kissanpennut hallitsevat salamurhaamisen

Youtube-kanava Mr.TVCow on aiemminkin pistänyt kissoja peliaiheisten videoidensa pääosaan. Tällä kertaa vuorossa on Assassin's Creed.

Neljän kissanpennun tähdittämä video ottaa inspiraationsa marraskuussa julkaistavasta Assassin's Creed Unitystä, jossa salamurhaamista päästään harjoittamaan peräti neljän pelaajan voimin. Ketteryydessään kissat vetävät vertoja jopa pelin päähahmo Arno Dorianille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Far Cry 4:n pääpahis Pagan Min esittäytyy

Far Cry -sarja pääsee neljänteen osaansa jo kuluvan vuoden aikana. Nyt Ubisoft esittelee tuoreella trailerilla tulevan pelinsä pääpahista

Pagan Min hallitsee Far Cry 4:n tapahtumapaikkana toimivaa Kyratin kaupunkia sadistisin ottein, jolloin pelaajan tavoitteeksi jää heittää kapuloita miehen rattaisiin. Apuna toimivat tavanomaisen tulivoiman lisäksi esimerkiksi paljon hehkutetut sotanorsut.
Jaakko Herranen
Uutinen

Wii U:n Watch Dogs jää ilman lisäsisältöä

Puolisen vuotta muiden konsoleiden perässä laahaava Wii U:n Watch Dogs ei tule saamaan muille alustoille saapuvaa lisäsisältöä.

Lähitulevaisuuden Chicagoon sijoittuva Watch Dogs on ollut Ubisoftille selkeä menestystitteli ja pelitalo onkin ilmoittanut alusta saakka julkaisun ilmestyvän myös Nintendon tuoreimmalle konsolille. Tästä huolimatta pahat kielet ovat mananneet ajoittain koko projektin peruuntumisesta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Taskukokoinen FIFA ja fantasiaelämää Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla nimikkeillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat. 

Art of Balance - Tasapainoilun alueelle sijoittuvan pelisarjan toinen osa löytää tiensä Wii U:lle. Pelin saa ostettua alempaan 6,70€ hintaan, mikäli olet ostanut Art of Balance TOUCH! -nimikkeen 3DS:lle samalla Nintendo Network -tunnarilla. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Uusi Call of Duty -traileri tarjoilee kuvaa co-op-pelimoodista

Call of Duty: Advanced Warfaren hypejuna puksuttelee eteenpäin vauhdilla. Nimikkeestä on julkaistu uusi Power Changes Everything -niminen traileri, joka valottaa ensi kertaa yhteistyöhön painottuvaa survival-moodia.

Uunituore traileri esittelee kokonaisuudessaan liikkuvana kuvana yksinpelikampanjaa, moninpeliä sekä uutta yhteistyötilaa. Uutukaiseen Exo Survival -pelimoodiin on mahdollista ottaa osaa maksimissaan neljän pelaajan kesken.
Petri Kataja
Uutinen

Titanfall saa lisäkarttoja torstaina

Respawn Entertainmentin Titanfall laajentaa moninpeliään viimeisen kerran jo torstaina.

IMC Rising -niminen lisäpaketti tuo robottiräiskintään tuttuun tyyliin kolme uutta taistelutanteretta. Blackwater, Sand Trap sekä Zone 18 nostavat Titanfallin karttamäärän peräti 24:een.

IMC Rising julkaistaan PC:lle ja Xbox Onelle 25. päivä syyskuuta. Xbox 360 -puolen julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Trials Fusionin seuraava lisäsisältö päivättiin

Suomalaisen RedLynxin kehittämä Trials Fusion saa lisää pelattavaa lokakuun aikana.

Welcome to the Abyss -nimeä kantava lisäpaketti sijoittuu nimensä mukaisesti varsin merellisiin maisemiin. Lisäsisällön myötä Trials Fusionin ratavalikoima kasvaa kymmenellä, kun taas haasteita tulee lisää peräti 24. Myös saavutukset sekä pelin rataeditori saavat aiheeseen liittyviä lisäyksiä.
Jaakko Herranen
Uutinen

NHL 15 paikkailee puutteitaan päivityksellä

Electronic Arts on julkaissut päivityksen tuoreimpaan NHL-peliinsä. Päivityksen myötä parannellaan selkeitä pelin julkaisussa ilmenneitä puutteita.

Playoff Mode -tilan myötä pelaajat voivat rakentaa peräti 16 joukkueen turnauskokonaisuuksia. Karkeloihin voi valikoida joukkueensa kaikista pelin tarjoamista liigoista. Be a Pro -pelimuoto taas antaa puheenvuoron myös valmentajalle, joka heitteleekin vinkkejä pelaajalle tämän istuessa vaihtopenkillä.
Jaakko Herranen
Podcast

KonsoliFIN Podcast 163: KHL-kauden avajaiset

Vaikka Teemu lopettikin NHL-uransa, muiden on jatkettava vääntämistä. Näin tuumasi myös KonsoliFIN Podcastin väki ja päätti runnoa kasaan jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen änärikastikkeen. Lauteilla sekavia jorisemassa ovat Paavi, maagiset, ULVI ja Waluigi. Varoitus: Edellisjakson asialinjaan tottuneet voivat säikähtää raiteilta rysähtänyttä riettautta. Tai ei kai sen tässä vaiheessa pitäisi olla enää mikään yllätys.

Uutinen

Giana Sisters saamassa jatkoa

80-luvun loppupuolella debytoinut The Great Giana Sisters jäi pelaajien mieliin lähinnä räikeänä Mario-kloonina. Viime vuonna pelisarja teki kiitellyn paluun Giana Sisters: Twisted Dreamsin muodossa. Twisted Dreamsin kehittänyt Black Forest Games työstääkin paraikaa pelilleen jatkoa.
Jaakko Herranen
Uutinen

SingStar SuomiBileet kauppoihin marraskuussa

SingStar-pelisarjan ensimmäisestä julkaisusta on kulunut 10 vuotta. Marraskuussa lauluintoiset pääsevät lurittelemaan uusien kappaleiden tahtiin, kun seuraava suomenkielinen SingStar-peli saapuu kauppoihin.

Kappalelistalta löytyy laulettavaa 30 biisin verran. Mukana on muun muassa Cheekin Timantit on ikuisia, JVG:n Huominen on huomenna sekä Kasmirin Vadelmavene.

SingStar-sovellus mahdollistaa älypuhelimien käyttämisen mikrofonina pelissä.
Harri Hartikainen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikko 37/2014

Suuren hypen saattelemana kauppoihin viime viikon tiistaina saapunut Destiny kärsi niukan tappion julkaisuviikollaan samaisen viikon torstaina julkaistulle NHL 15:lle.

Muita uutuuksia ei viime viikon Suomen suosituimmat pelit -listalla nähty.
Harri Hartikainen
Uutinen

Peltiheikki kaivaa kultaa - arvostelussa SteamWorld Dig

Ruotsalaisperäinen SteamWorld Dig -peli asettaa pelaajat mainarirobotin housuihin etsimään arvokkaita mineraaleja ja muita kaivannaisia. Myös muilta alustoilta tuttu nimike teki debyyttinsä Wii U:n eShop-latauspalvelussa viime kuun viimeisinä päivinä.

Iskeytyykö pelin hakku kiveen vai kultasuoneen? Sitä voi selvitellä Ulukain kirjoittamasta arvostelusta, jonka saa luettavaksi tämän linkin (klik) kautta.
Petri Kataja
Uutinen

Hyrule Warriors ja rytmikästä Final Fantasya Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla nimikkeillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat.

Hyrule Warriors - Ota ohjat The Legend of Zelda -sarjan hahmosta ja lähde pieksemään satapäisiä vihollislaumoja Hyrulen maailmaan. Warriors-sarjan mekaniikalla varustettu toimintanimike saapuu ladattavaksi sekä kauppojen hyllyille perjantaina. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Bloodbornelle julkaisupäivä ja uusi traileri

From Softwaren ja Sony Japan Studiosin yhteistuotos Bloodborne julkaistaan 6. helmikuuta 2015.

PlayStation 4:lle yksinoikeutena julkaistava Souls-sarjan perillinen saa myös keräilyversion, joka on toistaiseksi ilmoitettu ilmestyvän vain Pohjois-Amerikassa. Sony Japan Studiosin tuottaja Masaaki Yamagiwa kuitenkin kertoi, että pelin ennakkotilauseduista ja eri versioista tiedotetaan myöhemmin lisää.
Kabanossi
Uutinen

Arvostelussa Destiny

Suurella hypellä olohuoneisiin rynnistänyt Destiny on vihdoin julkaistu. Yhteisöllisyyden voimaan panostava Destiny heittää pelaajat koluamaan lähiplaneettoja useamman soturin voimin.

FelisLeo otti haastavan tehtävän vastaan ja päätti arvostella Destinyn Xbox One -version. Onnistuuko Bungie toistamaan Halo-sarjansa kiistattoman menestyksen?
Jaakko Herranen
Uutinen

Yhteistyö on voimaa uudessa Assassin's Creedissä

Ubisoft on julkaissut upouuden trailerin loppuvuodesta julkaistavasta Assassin's Creed Unitystä.

Uuden konsoliraudan tehoihin luottava Assassin's Creed Unity päästää samanaikaisesti peräti neljä assassiinia tutustumaan salamurhaamisen koukeroihin. Juonensa puolesta Unity loikkaa Pariisin vallankumouksen aikoihin.


Jaakko Herranen
Uutinen

WWE 2K15 myöhästyy uusilla konsoleilla

2K Games tiedotti, että tuleva WWE 2K15 -painipeli viivästyy PlayStation 4:llä ja Xbox Onella. Uusi julkaisupäivä on 21. marraskuuta.

PlayStation 3:n ja Xbox 360:n versiot pelistä julkaistaan alkuperäisen suunnitelman mukaan 31. lokakuuta.

Julkaisupäivää siirrettiin, jotta WWE 2K15:tä kehittävät Yuke’s ja Visual Concept voisivat hioa tuotoksensa pelaajien odotuksia vastaavaan kuntoon.

Kabanossi
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikko 36/2014

Suomen suosituimpien pelien listalla nähtiin viikolla 36 yksi uutuus, kun PC:lle julkaistu The Sims 4 otti haltuunsa ykkössijan.

Listapalaajat Watch Dogs, Call of Duty: Ghosts sekä Lego Marvel Super Heroes sijoittuivat sijoille kaksi, seitsemän ja kahdeksan.
Harri Hartikainen
Uutinen

Far Cry 4:n elefantit saivat oman trailerinsa

Elefanttien kanssa ei parane pelleillä. Näin opetetaan Far Cry 4:n uusimmassa trailerissa, joka on rymistellyt tiensä verkkoon.

Vuoristoiselle Kyrat-alueelle sijoittuva räiskeseikkailu vie pelaajan sisällissodan keskelle. Vastarintaa tekemään päästään tällä kertaa kampanjassa myös kaverin kera. PlayStation 4 -versiossa myös peliä vailla olevat pääsevät tutustumaan vapaaseen maailmaan Keys to Kyrat -ominaisuuden avulla.

Kärsällä varustettujen eläinten tuhovoimaa, älykkyyttä ja muistia kehuvan videoklipin voi katsastaa alta.
Petri Kataja
Uutinen

Harmonix jatkaa mobiilipelien parissa

Bändipelit huipulle nostanut Harmonix on tuskaillut viime vuodet alati pienenevien musiikkipelien markkinoilla. Nyt amerikkalainen pelitalo näkee positiivisempia tulevaisuusnäkymiä mobiilipelien parissa.

Pienen Tilting Point -studion kanssa solmittu yhteistyösopimus antaa Harmonixille oivan mahdollisuuden jatkaa rakastamansa peligenren parissa, joskin pienemmässä mittakaavassa. Yhteistyön myötä Harmonix lupailee jatkavansa innovatiivisten musiikkipelien parissa myös tulevaisuudessa.
Jaakko Herranen