Uutinen

Batman: Arkham Knight näyttää eeppiseltä uudella videoklipillä

Lepakkomiehen uudet seikkailut nähdään vasta ensi vuonna, mutta siltikään ei ole liian aikaista saada niistä esimakua. Batman: Arkham Knight -seikkailusta on nimittäin julkaistu videomateriaalia, eikä liikkuvaa kuvaa voi haukkua kauhean näköiseksi.

Video esittelee uutta Fear Takedown -liikettä sekä erilaisia tapoja käyttää ympäristöstä löytyviä asioita taistelun tuoksinassa. Myös Batmobilella räiskiminen on osana materiaalia.
Petri Kataja
Uutinen

Joukkorahoitusidea: Kun pelissä vuodetaan verta, vuodat sinäkin verta

Miltä kuulostaisi pelivarustus, joka valuttaa sinusta verta aina kun ohjaamasi pelihahmo menettää henkensä tai ottaa vahinkoa? Tämä on kohta todellisuutta, mikäli Brand and Grotesquen joukkorahoitusta hakeva Blood Sport -projekti ottaa tuulta siipiensä alle.

Vähintäänkin erikoinen idea toimii nykyohjaimissa olevien tärinätoimintojen avulla. Elektroninen signaali, joka on laukaissut ohjaimien tärinän, valjastetaan käynnistämään Blood Sportin veren valuttaminen.

Petri Kataja
Uutinen

Quantum Break sai taakseen isoja nimiä

Remedyn odotettu Quantum Break on saanut taakseen kohtuullisen isoja vahvistuksia. Suuren mittakaavan Hollywood-elokuvista tutut Dominic Monaghan sekä Shawn Ashmore ovat liittyneet pelin näyttelijäkaartiin.

Dominic Monaghan on suurelle yleisölle tuttu Merrin roolista vuosituhannen alun Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa. Epäonninen mies ajautui myös autiolle saarelle muutaman vuoden takaisessa Lost-sarjassa. Shawn Ashmore on puolestaan tehnyt itseään tutuksi peräti neljässä X-Men -elokuvassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Haastattelussa Shin'en Multimedian Manfred Linzner

Shin'en Multimedia on jäänyt pitkästä urastaan huolimatta suurelle yleisölle kohtuullisen tuntemattomaksi pelitaloksi. Lukuisia pienempiä julkaisuja 2000-luvun alusta saakka tahkonneen studion viimeisin tuotos on Wii U:n Art of Balance.

Kastle sai haastateltavakseen Shin'en Multimedian toimitusjohtajan ja perustajan Manfred Linznerin. Lue haastattelu kokonaisuudessaan täältä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Assassin's Creed Unity

Uusi vuosi, uusi Assassin's Creed, tuumailee ranskalaisjätti Ubisoft. Tällä kertaa pelisarjassa loikataan vallankumouksen ravistelemaan Pariisiin Arno Dorianin saappaisiin. Salamurhaaminen mahdollistetaan vihdoin myös kavereiden kesken peräti neljän hengen yhteistyöpelimuodon myötä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Halo: The Master Chief Collection

343 Studios tekee Master Chief Collectionillaan karhunpalveluksen Halo-sarjan ystäville. Peräti neljä John-117:n tähdittämää Haloa on niputettu ensimmäistä kertaa samalle konsoliraudalle yhdeksi massiiviseksi kokoelmaksi. Puristien mieliksi mukaan on mahdutettu myös jokaisen pelin moninpelit juuri sellaisina kuin ne vuosia sitten nähtiin ja koettiin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ori and the Blind Forest lykkääntyy ensi vuoteen

Moon Studiosin Ori and the Blind Forest -pelin julkaisu venähtää ensi vuodelle, kerrotaan pelitalon verkkosivuilla.

Odotettu ja paljon positiivista huomiota kerännyt Ori and the Blind Forest oli alunperin tarkoitus saada latauspalveluihin jo kuluvan vuoden loppupuolella. Nyt Moon Studios ja Microsoft ovat yhteistuumin päättäneet kiillottaa satumaista seikkailuaan vielä hieman lisää tuodakseen pelaajille haluamansa unohtumattoman pelikokemuksen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäinen traileri tulevasta Game of Thrones -pelistä julki

Telltale Gamesin kehittelemästä Game of Thrones -pelistä on juuri saatu ilmoille ensimmäinen pätkä liikkuvaa kuvaa.

Cersei Lannisteria näyttelevän Lena Headeyn puhujaäänen saattelemana tavataan televisiosarjasta tuttuja hahmoja sekä uusia tuttavuuksia. Episodimaisesti julkaistavan pelin pääosassa tavataan Stark-suvulle uskollisen Forrester-perheen jäseniä. Sarjan ensimmäinen osa, joka on vielä vailla tarkkaa julkaisupäivämäärää, tottelee nimeä Iron From Ice.
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa NBA 2K15

Electronic Arts heiluttelee ylpeänä urheilupelijohtajan valtikkaa lähes lajissa kuin lajissa. Koripallo on tällä saralla harvinainen poikkeus EA:n rypiessä syvällä suossa oman sarjansa kanssa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Watch Dogs lisäsisältöineen Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat.

Watch Dogs - Ubisoftin hakkerointiin ja toimintaan keskittyvä peli on antanut odottaa itseään Wii U:lle pitkän aikaa. Nyt nimike on kuitenkin saatavilla kahden lisäsisältöpaketin saattelemana. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa The Evil Within

Shinji Mikami tekee The Evil Withinillä paluun selviytymiskauhupelien pariin. Varsin brutaali ja synkkä seikkailu heittää Sebastian Castellanosin tutkimaan mielisairaalassa tapahtunutta joukkomurhaa. Vastaan heitetään genrelle ominaiseen tyyliin mitä mielikuvituksellisimpia mörköjä ja ainoastaan kourallinen panoksia.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevan Game of Thrones -pelin ensimmäiset kuvat vuotaneet verkkoon?

Telltale Gamesin työstämästä Game of Thrones -pelistä on vuotanut julki ensimmäiset kuvakaappaukset. Näistä kuvista on mahdollista tunnistaa television puolelta tuttuja hahmoja täysin uusien tuttavuuksien ohella.

Vuoto on peräisin Twitterin lifelower-nimiseltä käyttäjältä, joka on myös aiemmin jakanut kuvia tulevista peleistä. Nimikettä työstävä Telltale Games -studio ei ole vielä kommentoinut vuotoa, joten ne ovat vielä vailla virallista vahvistusta.
Petri Kataja
Uutinen

GTA V laajenee vihdoin ryöstötehtävillä

Mikäli Rockstaria on uskominen, saapuvat odotetut yhteistyöhön painottavat ryöstötehtävät vihdoin piristämään Grand Theft Auto V:n verkkokarkeloita.

Alunperin tehtävien oli tarkoitus tulla peliin ilmaisena lisälatauksena jo kuukausia sitten. Rockstarin venyneen kehitystyön vuoksi nämä ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään tähän päivään saakka.

Rockstar ei anna ryöstötehtäville edelleenkään tarkkaa julkaisuajankohtaa, mutta vakuuttaa niiden saapuvan hyvin pian kunhan pelin uudemman sukupolven versio saadaan kauppojen hyllyille.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFINin suoratoistossa Assassin's Creed Unity

Toimituksemme on päässyt käsiksi uunituoreeseen Assassin's Creed Unity -peliin. Tämän seurauksena JaakkimO päätti pistää taitonsa koetukselle seikkailussa Pariisin kattojen yllä.

Kuinka uutistoimittajamme pärjää Ranskan suuren vallankumouksen aikaisissa maisemissa? Ota itse selvää katsomalla KonsoliFINin Twitch-kanavalla käynnissä olevaa lähetystä. Peli pyörii Xbox Onella ilman kommentointia.

Harri Hartikainen
Uutinen

Bloodbornen julkaisu siirtyy kuukaudella

PlayStation 4:n yksinoikeuspeli Bloodborne ei valmistu aiemmin ilmoitetussa aikataulussa. Helmikuussa julkaistavaksi aiottu peli näkee päivänvalon kuukautta myöhemmin maaliskuussa.

Viivästymisen syyksi ilmoitetaan lisäajan tarve pelin viimeistelemiseksi.

Bloodborne julkaistaan PlayStation 4:lle 25. maaliskuuta 2015. Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.

Harri Hartikainen
Uutinen

Just Cause 3 liitopukuineen saapuu ensi vuonna

Ruotsalaisen Avalanche Studiosin Just Cause -sarja viihdytti pelaajia viimeksi nelisen vuotta sitten. Nyt pienoisen kulttimaineen kerännyt peli on tekemässä paluuta kolmannen osan muodossa.

Just Causen valttikorttina toimi jo ensimmäisen osansa aikoihin varsin näyttävä ja laaja avoin maailma, joka tarjosi päähahmona toimineelle Rico Rodriguezille mitä moninaisemmat keinot aiheuttaa päätöntä kaaosta. Apuna Ricolla oli sekä tavaroita että hahmoa itseään sinne tänne heittelevä tarttumakoukku.
Jaakko Herranen
Uutinen

Master Chief Collectionin verkkopuolen kanssa ongelmia

Halo: The Master Chief Collection jatkaa tätä nykyä kovin tavanomaista trendiä eikä päästä pelaajia verkkokarkeloihin kunnialla julkaisupäivänään.

Varsin äänekkäiden Halo-fanien mukaan peliseuran haku ei toimi toistaiseksi alkuunkaan suunnitellulla tavalla. Osan mukaan toimivan moninpelin löytäminen voi viedä tunteja, toisilla virheilmoitus kertoo että otteluita ei löydy lainkaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Jari Kurri ja muut legendat palaavat jäälle NHL 15:ssä

EA Sports palauttaa monet takavuosien jääkiekkolegendat kaukaloon lisätessään NHL 15:n Hockey Ultimate Team -pelimuotoon nipun kaikkien aikojen legendaarisimpia NHL-kiekkoilijoita.

Pelaajista tullaan julkaisemaan heidän historiallisia suorituksia sekä virstanpylväitä juhlistavia erikoisversiokortteja. Suomea edustaa viisinkertainen Stanley Cup -voittaja Jari Kurri.

Harri Hartikainen
Uutinen

Ota esimakua Far Cry 4:ään vuotaneen kartan avulla

Far Cry 4 saapuu pelaajien ulottuville muutaman hetken päästä, mutta mikäli et kestä odottaa sinne asti, voit katsastaa tulevan räiskinnän kartan jo nyt.

Verkkoon vuotanut kartta valottaa nimikkeen pelialueita lukuisine villieläimineen, joihin kuuluvat muun muassa tiikerit, sarvikuonot, muutamat erilaiset sudet ja... demonikalat. Mikäli et pelkää spoilereita, vilkuile kuvaa tämän uutisen kuvituksesta. Varmaa ei ole, että ovatko kartan mustat alueet pelialueen rajat vai eikö pelaaja ole vain käynyt näillä alueilla.
Petri Kataja
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikko 44/2014

Viikolla 44 Suomen suosituimpien pelien listan kärkeen noussut Farming Simulator 2015 pudotti ykköspaikkaa viisi viikkoa hallinneen FIFA 15:n kakkossijalle. The Sims 4 palasi listalle sijoittuen yhdeksänneksi.
Harri Hartikainen
Uutinen

Tuleva Mass Effect esittäytyy uusin taidekuvin

Bioware on raottanut esirippua visusti piilossa pidetyn Mass Effect -pelinsä edestä. Nyt tiimin jäsenet paljastivat Twitch-lähetyksessään tuoreita taidekuvia pelin tiimoilta.

Aiemmin tiedettiin Mako-mönkijän tekevän paluuta sarjan tuoreimpaan peliin. Muun muassa Makon myötä tutkimusmatkailu onkin nostettu keskeiseen rooliin neljännessä Mass Effect -pelissä. Kehittäjät paljastivat pelin sisältävän myös uusia muukalaisrotuja.
Jaakko Herranen