Uutinen

Far Cry 4:n pääpahis Pagan Min esittäytyy

Jaakko Herranen
Far Cry -sarja pääsee neljänteen osaansa jo kuluvan vuoden aikana. Nyt Ubisoft esittelee tuoreella trailerilla tulevan pelinsä pääpahista

Pagan Min hallitsee Far Cry 4:n tapahtumapaikkana toimivaa Kyratin kaupunkia sadistisin ottein, jolloin pelaajan tavoitteeksi jää heittää kapuloita miehen rattaisiin. Apuna toimivat tavanomaisen tulivoiman lisäksi esimerkiksi paljon hehkutetut sotanorsut.



Far Cry 4 julkaistaan PC:lle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle sekä Xbox Onelle marraskuun 18. päivä.

Pelin tiimoilta voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Far Cry 4:n elefantit saivat oman trailerinsa

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.