Arvostelu

Vanhuus tulee yksin

Kotimaisen Healin, kaksiulotteisen pulmapelin, keskiössä on rakkaat muistot – tai tarkemmin sanottuna niiden menetys.

Petri Leskinen
Uutinen

Ubisoftin avoimen maailman päristely The Crew 2 kaahailee kohti ilmaisviikonloppua

Ubisoft on päättänyt heittää The Crew 2 -kaahailunsa ilmaiskokeiluun PC:llä ja PlayStation 4:llä.

Tarjolla on ilahduttavasti koko The Crew 2:n tarjoama Pohjois-Amerikan mantereen muodostama leikkikenttä, vieläpä täyden tehtävä- ja ajoneuvovalikoiman kera. Kuten tavallista, kaikki ilmaisviikonlopun aikana saavutettu eteneminen säilyy, mikäli peli päätyy lopulta ostoskoriin saakka. Tarkempia tietoja voi katsastaa pelin kotisivujen tietopaketista, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft laajentaa suoratoistopalvelu Project xCloudin testivaihetta uusiin maihin, aina Suomeen saakka

Microsoftin Project xCloud -suoratoistopalvelun testivaihe laajenee lähiaikoina kohti Länsi-Eurooppaa, aina Suomeen saakka.

Varsin kunnianhimoinen Project xCloud antaa eväät suoratoistaa Xbox-pelejä verkon kautta suoraan Androidilla varustettuun puhelimeen tai tablettiin. Tarkkaa päivämäärää ei ole muun muassa koronaviruksen vuoksi vielä toistaiseksi määritelty, mutta rekisteröitymisiä otetaan toki jo vastaan, täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevia pelejä esittelevä Inside Xbox -lähetys palaa linjoille tänään

Microsoft lähettää tänään pitkästä aikaa uuden Inside Xbox -lähetyksen.

Series X -uutisia odottelevat joutuvat valitettavasti pettymään, sillä tulevasta konsolista ei ilmeisesti ole luvassa uusia yksityiskohtia, vaikka aiheesta toki lähetyksessä rupatellaankin. Sen sijaan parrasvaloihin nostetaan ainakin Game Passin tulevat lisäykset, Sea of Thievesin tulevaisuus, Gears Tactics sekä RPG-pelitalona tunnetun Obsidianin Grounded. Myös ID@Xbox-tiimi on luvannut tuoda näytille muutamia yllätysnimikkeitä indien saralta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Black Widow, Doctor Strange, Thor, Indiana Jones... Koronavirus rukkasi Marvelin leffa-aikataulun täysin uusiksi

Koronavirus on muuttanut astetta rankemmalla kädellä tulevien Marvel-elokuvien aikataulua.

Ensimmäinen kärsijä on toukokuun alkuun ajoitettu Black Widow, jota lykättiin peräti kokonaisella puolella vuodella. Tästäpä johtuen myös kaikki myöhemmät päivämäärät ovat lipsahtaneet eteenpäin osapuilleen samassa suhteessa. Myös ikuisuuksia työstetty, tällä hetkellä 77-vuotiaan Harrison Fordin tähdittämä Indiana Jones 5 siirtyi jälleen, tällä kertaa kokonaisella vuodella.

Uudet päivämäärät näyttävät seuraavanlaisilta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Saints Row: The Third saa uusiokäsittelyn – ehostettu versio julkaistaan toukokuussa

Saints Row: The Third tuodaan ehostettuna nykyraudalle, kertoo julkaisija Deep Silver.

Kuten aiemmin ESRB-vuoto vihjailikin, nähdään uusioversio PC:llä, PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella. Sperasoftin tekemä käännöstyö tuo muassaan uuden aseen ja autoja, mutta lisäksi aiempaa reilusti nätimmät tekstuurit, efektit ja valaistuksen, kuten uutisen lopun trailerikin osoittaa. Mukana on tietty myös kolme suurempaa laajennusta sekä 30 pienempää ekstrasälää.

Saints Row: The Third Remastered julkaistaan toukokuun 22. päivä.

Jaakko Herranen