Uutinen

Microsoftin xCloud-suoratoistopalvelun testivaihe käynnistyi vihdoin myös Suomessa

Microsoft on laajentanut xCloud-suoratoistopalvelunsa testivaiheen koskemaan myös Suomea, muutaman muun maan ohella.

Pelien suoratoisto onnistuu toistaiseksi ainoastaan Android-mobiililaitteisiin. Käyttäjä tarvitsee itse päätelaitteen (Android 6.0 tai uudempi) ohella ainoastaan Microsoft-tilin ja Xbox-gamertagin, Bluetoothilla varustetun langattoman Xbox One -ohjaimen sekä kyllin nopean verkkoliittymän. Lopputulemana käyttäjät voivat siis suoratoistaa pelejä suoraan mobiililaitteensa ruudulle käyttämättä Xbox One -konsolia välikätenä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Oscar-voittaja Taika Waititi ohjaa ja käsikirjoittaa tulevan Star Wars -elokuvan

Kovassa nousussa oleva Taika Waititi on kiinnitetty seuraavan Star Wars -elokuvan ohjaajaksi.

Viimeistään Thor: Ragnarokilla isojen ohjaajien joukkoon nousseella Waititilla pitää kiirettä, viehän miehen suurimman huomion tällä hetkellä jalkapallokomedia Next Goal Wins sekä vuodelle 2022 uumoiltu Thor: Love and Thunder. Star Warsin vuoro olisi ilmeisesti tämän jälkeen, joskaan edes ensi-iltavuotta ei ole toistaiseksi määritelty.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tekeekö Ubisoft Google Stadiasta pelien Netflixin? Pelitalo lisää nimikkeitään pilvipalveluun

Ubisoft tuo pelejään Google Stadialle, luvassa myös pääsy valittuihin nimikkeisiin UPLAY+ -tilauksen kautta.

Ubisoft vaikuttaisi tukevan Google Stadian ideoita ja tavoitteita enemmän kuin yksikään toinen kustantaja. Pelitalon kuukausimaksullinen UPLAY+ antaa pian pääsyn moniin sen peleihin Stadialla. Ubisoftin tulevan tilaussuunnitelman on tarkoitus muuttaa Stadia ikään kuin pelien Netflixiksi. Vielä ei tiedetä tarkkaan, mitkä kaikki nimikkeet kuuluvat pakettiin.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Xbox Series X:n kehitystyö etenee aikataulussa – osa julkaisupeleistä saattaa kärsiä viivästyksistä

Xbox-puolen pomo Phil Spencer on avautunut koronaviruksen vaikutuksista seuraavan sukupolven konsolin kehitystyöhön.

Xbox Series X ei ole Spencerin mukaan kohdannut ylitsepääsemöttämiä tuotannollisia vaikeuksia. Pienistä rautapuolen ongelmista on selvitty toistaiseksi kunnialla, joten myös loppuvuoden julkaisuajankohtaan suhdaudutaan siis edelleen luottavaisin mielin.

Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 18/2020: Assassin's Creed viikinkitamineissa ja roppakaupalla indiearvosteluja

KonsoliFINin kätevä viikkokatsaus tekee muutaman vuoden tauon jälkeen paluun, kooten saman uutisen alle kaikki männä viikon sisällöt.

Totuttuun tyyliin sisältöä riitti mukavasti viikon jokaiselle päivälle niin arvostelujen, artikkeleiden, striimilähetysten kuin ytimekkään blogahduksenkin muodossa. Uutisviikon kirkkaimpana helmenä patsastelee viikinkiteemaan luottava Assassin's Creed Valhalla, jonka debyyttitraileri on herättänyt runsaasti positiivista pöhinää intternetsin ihmemaassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kirveet tanassa taistoon – Assassin's Creed Valhallan elokuvallinen traileri julki

Seuraava Assassin's Creed -seikkailu sijoittuu Viikinkien syntymaille.

Ubisoft North American YouTube-kanavalla nähtiin juuri Assassin's Creed Valhallan elokuvallisen trailerin maailman ensi-ilta.

Sotureita ja kaukopurjehtijia vilisevän Assassin's Creed Valhallan kehittäjä on Ubisoft Montreal, eli tiimi Assassin's Creed IV: Black Flagin ja Assassin's Creed Originsin takana. Trailerin mukaan synkeän komeassa miekkataistelussa tavataan myös itse Odin.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Taistele Kaaoksen Jumalten demonien kanssa ja aja rallia niin että sora lentää – Games with Goldin toukokuu julki

Microsoft julkisti ensi kuun Games with Gold -pelit.

Jälleen saadaan nauttia neljästä ilmaisnimikkeestä, joista kaksi on puhtaasti Xbox Onelle. Sensible Softwaren jalkapallopeliä ja strategista toimintaseikkailu Overlord II:ta pääsee pelaamaan myös Xbox 360:lla. Kiinnostavana faktana todettakoon, että Sensible World of Soccer on listattu Stanfordin yliopiston kymmenen kaikkien aikojen tärkeimpien videopelien listalle vuonna 2007.

Tarja Porkka-Kontturi