Vuosi 2020 on jo nyt peli-investointien selkeä ennätysvuosi
Aiempi ennätysvuosi oli 2017, jolloin investoinnit kipusivat lähes 8 miljardiin dollariin.
Aiempi ennätysvuosi oli 2017, jolloin investoinnit kipusivat lähes 8 miljardiin dollariin.
Kehittäjä Teyon istuttaa pelaajat jättimäisten pyörien päälle ja tarjoaa kunnon rapashown.
Epic Storen viikon ilmaispelit liikahtelevat tällä viikolla varsin halloween-henkisissä tunnelmissa.
Pelaajat pääsevät ikonisen Haamujengi-köörin ohjaimiin Ghostbusters: The Video Game Remasteredin myötä. Alkuperäistä peliä kutsuttiin vuoden 2009 ilmestymisensä aikoihin monessa mielessä siksi kauan kaivatuksi kolmanneksi Ghostbusters-elokuvaksi – syystäkin, saatiinhan mukaan muun muassa alkuperäiset ääninäyttelijät aina Bill Murrayta myöten.
Kaikki Sonyn viralliset kuvat ovat nähtävissä tämän uutisen lopussa olevassa galleriassa.
Ubisoft on ilmoittanut lykkäävänsä sekä Far Cry 6:n että Rainbow Six Quarantinen julkaisuja pitkälle tulevaisuuteen.
Blizzard on asettanut uuden päivämäärän kertaalleen lykätylle World of Warcraft -laajennukselleen.
World of Warcraft: Shadowlands oli alkujaan tarkoitus julkaista kuluvalla viikolla, mutta lokakuun alussa ilmestymispäivää lykättiin hamaan tulevaisuuteen. Kauaa ei kuitenkaan tarvitse odotella, sillä uudeksi julkaisuajankohdaksi lätkäistiin marraskuun 23. päivä, vain vajaa kuukausi alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin.
Microsoft on paljastanut marraskuun synkkyyttä piristävät Games with Gold -nimikkeensä.
Kultajäsenet voivat napsia talteen tuttuun tyyliin neljä eri nimikettä, valikoiman ulottuessa aikoinaan KonsoliFINin arvostelussa viisi tähteä napanneen Full Spectrum Warriorin muodossa aina originaalille Xboxille saakka. Huomattavaa muuten, että jokainen peli rullaa Xbox Onen ohella nätisti myös marraskuun 10. päivä ilmestyvällä Xbox Series S/X -konsolikaksikolla.
Onko Little Hope tämän halloweenin paras kauhupeli? Ehkä.
Demon's Souls julkaistaan Suomessa 19. marraskuuta.
Ubisoft työskentelee parhaillaan tilanteen korjaamiseksi.
Halo Infinite julkaistaan joskus ensi vuonna.
Sony on paljastanut marraskuun PlayStation Plus -pelivalikoiman.
Tällä kertaa mukaan mahtuu jopa uuden konsolisukupolven sisältöä, hassunhauskan Bugsnaxin muodossa. Tokihan myös PlayStation 4 -pelit Middle-Earth: Shadow of War sekä Hollow Knight: Voidheart Edition rullaavat PlayStation 5:lle, kiitos laitteen taaksepäin yhteensopivuuden. Tarkempia yksityiskohtia PlayStation Blog -tiedotteesta, täältä.
Vuosien ajan porskuttanut No Man's Sky jatkaa kehittymistään vielä uudella konsolisukupolvellakin, kertoo Hello Games.
Xbox Series S/X:lle ja PlayStation 5:lle ilmestyvä Next Generation Update tuo muassaan monipuolisempia ja näyttävämpiä maisemia, joista voi myös bongailla aiempaa enemmän otuksia ja muita hahmoja. Myös planeettojen yksityiskohtia on lisätty rankalla kädellä, joten jatkossa ruudulla voi olla kerralla reilusti enemmän kiviä, kasveja ja eläimiä.
Tämähän se oli suoranainen yllätys.
Unboksauksessa marraskuun 10. päivä julkaistava Xbox Series X.
Ninjala julkaistiin 24. kesäkuuta Nintendo Switchillä.
Oikea Mario-auto tarvitsee paljon tilaa toimiakseen.
Tappouhkauksia pelintekijöille myöhästymisen takia.
Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020 -artikkelisarja esittelee GDWC:n kilpailijoita ja tarinoita tiimien sekä pelien takana.
Taistelukonnien paluu kiinnostaa.
Kameraa saa kohta ohjata myös käänteisesti.
Sony kertoo tekevänsä kaikkensa saadakseen PlayStation 5:n tarjonnan vastaamaan kysyntää.
Cave Digger 2: Dig Harder on tähän mennessä suurin suomalainen VR-pelihanke.
Videolla mukana myös Xbox Series S, mutta vain koristeena.
Sony Santa Monica on kertonut yksityiskohtia siitä, miten God of War rullaakaan uudella konsoliraudalla.
Kehittäjien Twitter-viestissä tuumaillaan PlayStation 5 -version pyörivän "Favor Performance" -moodissa aiempaa sulavampaa 60 ruudun sekuntivauhtia. Jotta konsolin vaihtaminen olisi entistäkin vaivattomampaa, toimivat myös PS4-tallennukset suoraan uudella masiinalla – sama tilanne muuten God of War III Remasteredin suhteen.
Cyberpunk 2077 ei valmistu marraskuuksi, ilmoittaa CDPR.
Microsoft on julkistanut roppakaupalla lisää Xbox Game Pass -lisäyksiä.
Lokakuun loppuun ja marraskuun alkupuoliskolle mahtuu nimikkeitä niin PC:lle, Xbox-konsoleille kuin suoratoistettavaksi Androidillekin. Erityisesti nostalgikoille on tarjolla herkkua, saapuuhan valikoimiin peräti kolme LucasArts-klassikkoa, vieläpä remasteroituina versioina. Tarkempia yksityiskohtia voi lueskella Xboxin uutissivulta, täältä.
Netflix on napannut oikeudet Assassin's Creed -peleihin pohjautuvaan televisiosarjaan.
Ubisoftin pitkäikäiseen pelisarjaan pohjautuva sarja toteutetaan oikein näyttelijöin, kuten esimerkiksi varsin pidetyksi osoittautunut The Witcher. Toistaiseksi projektista ei ole tihkunut mitään yksityiskohtia logon lisäksi, mutta eiköhän tarina nivoudu ainakin jollain tasolla sinne tänne ja vähän tuonnekin rönsyilevään Assassin's Creed -kaanoniin.
Respawn on valottanut hieman Apex Legendsin seitsemännen kauden sisältöä.
Taannoin julkaistu Star Wars -lentely juhlistaa pikku-Yodan ja Mandalorianin paluuta.
Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020 -artikkelisarja esittelee GDWC:n kilpailijoita ja tarinoita tiimien sekä pelien takana.
Jo tehdyt Destruction AllStarsin ennakkotilaukset hyvitetään ostajille.
Dave Bautistan väsymätön Gears-rummutus alkaa tuottaa tulosta, sillä jatkossa mies nähdään myös Gears 5:n kampanjassa.
Marvelin Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings -leffan kuvaukset on saatu kunnialla päätökseensä.
Keitä siis kupponen höyryävän kuumaa kaakaota, ota mukava asento ja nautiskele kultistien karmaisevasta seurasta.
Tällä viikolla arvosteltiin pelejä enemmän kuin tuli lunta!
Ghostbustersit ovat saapuneet Fortniten kauppaan osana Fortnitemares-tapahtumaa.
Facebook ja Oculus sulautuivat yhtenäiseksi palveluksi lokakuun alussa, jonka jälkeen ilmassa on ollut erinäisiä ongelmia.