Uutinen

Koronavirus vaati jälleen yhden uhrin: SEGA joutuu myymään valtaosan kolikkopelibisneksistään

SEGA on myynyt 85,1 prosenttia kolikkopelibisneksestään Gendalle.

Vaikka kolikkopelejä ei Suomessa olekaan Pelikaanin katoamisen jälkeen pahemmin näkynyt, on Japanissa bisnes kukoistanut mainiosti ihan viime vuosiin saakka. Nyt korona on kuitenkin verottanut kävijäkuntaa sen verran rankalla kädellä, että Sega Sammy Holdingsin ainoksi vaihtoehdoksi jäi kolikkopelipuolen myyminen lähes kokonaisuudessaan. SEGAn pelihallit jatkavat kuitenkin Gendan omistuksessa tutulla nimellä ainakin toistaiseksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Edes Bethesda-pomo Todd Howard ei tiedä, mille alustoille The Elder Scrolls VI julkaistaan

Bethesdan Todd Howard ei tiedä itsekään, mille alustoille tuleva The Elder Scrolls VI lopulta julkaistaan.

The Elder Scrolls VI:n kohtalo muuttui astetta epäselvemmäksi Microsoftin ostaessa Bethesdan emoyhtiö ZeniMax Median. Microsoft itse ei ole vielä kertonut tulevien nimikkeiden kohtaloa ja alustoja, mutta yksi varteenotettava skenaario on PC- ja Xbox-yksinoikeus.

Jaakko Herranen
Uutinen

McFarlane Toys tuottaa Netflixin The Witcheriin perustuvan figuurisarjan

Netflixissä pyörivä The Witcher -sarja saa kylkiäisekseen nipun aiheeseen liittyviä figuureja.

McFarlane Toysin figuurisarja perustuu nimenomaan Noiturin Netflix-versioon, ei siis tällä kertaa CD Projektin menestyspeleihin. Yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu, mutta mitä todenäköisimmin luvassa on ainakin Henry Cavillin Geraltia, Freya Allanin Ciriä sekä Anya Chalotran Yenneferiä mallintavat figuurit.

Jaakko Herranen
Uutinen

Square Enix tarjoaa lisää Final Fantasy XVI -tietoutta – maailmankarttakin paljastettiin kokonaisuudessaan

Square Enix on päivittänyt virallista Final Fantasy XVI -sivustoa peliä koskevin yksityiskohdin.

Valisthean maailmaan sijoittuva Final Fantasy XVI tarjoaa tuttuun tyyliin reilusti lääniä samoiltavaksi. Pelimaailma jakautuu useampaan mantereeseen, joiden välimaastossa on luonnollisesti astetta merellisempiä maisemia. Tämähän taas tarkoittanee useampiakin matkustusvälineitä – ehkäpä laivoja ja lentoaluksia?

Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoft siirsi myös James Cameronin Avatar-elokuviin perustuvan pelinsä julkaisua

Ubisoft ilmoitti vastikään lykkäävänsä useampiakin tulevia projektejaan – nyt lista kasvaa Avatar-elokuviin perustuvalla pelillä.

James Cameronin Avatar-universumiin sijoittuvaa peliä työstävät paraikaa The Division -studio Massive Entertainment yhteistyössä uudenkarhean Ubisoft Stockholmin kanssa. Toistaiseksi kohtuullisen vähälle huomiolle jäänyt peliprojekti julkaistaan uuden tiedon valossa huhtikuussa 2022 käynnistyvän tilivuoden aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lähes kymmenen vuoden takainen Lone Survivor saapuu laajennettuna ja Super-lisänimen kera PC:lle ja Switchille

Alkujaan vuonna 2012 julkaistu Lone Survivor saapuu PC:lle ja Switchille, vieläpä laajennettuna.

Super-lisänimen saanut 2D-kauhuilu Lone Survivor sisältää uuden Ascending-skenaarion. Lisäksi kehittäjät harkitsevat tuovansa mukaan eri vaikeustasoja joko savottaa helpottamaan tai vaikeuttamaan. Aiheen tiimoilta julkaistuun reilun puolen minuutin mittainen härnäke, jonka voi katsastaa uutisen lopusta.

Super Flat Gamesin kehittämä Super Lone Survivor julkaistaan ensi vuoden aikana.

Jaakko Herranen