Uutiset

Uutinen

THQ seuraavan konsolisukupolven kimppuun

Yhdysvaltalaisen THQ:n pelistudiot, Volition Inc. ja Rainbow Studios, ovat jo aloittaneet pelien kehittämisen PS3:lle ja Xbox 2:lle.

THQ:n toimitusjohtaja Brian Farrell ilmoitti myös enimmäisten projektien Sonyn PSP-käsikonsolille käynnistyvän muutaman viikon sisällä. Farrell sanoi edelleen uskovansa, että seuraava konsolisukupolvi julkaistaan vasta vuonna 2006, mutta yhtiö haluaa olla valmiina mahdolliseen vuoden 2005 julkaisuun. Sonyn PSP:n odotetaan olevan kaupoissa vuoden 2004 loppupuolella.

Uutinen

Resident Evil Outbreak leikkeitä

Capcom on julkaissut muutaman uuden videoleikkeen PS2:lle tulevasta Resident Evil Outbreak -kauhuseikkailustaan.

Peli sijoittuu sarjan parista edellisestä osasta tuttuun Racoon Cityyn, josta on tarkoitus selvitä hengissä pois paikallisten asukkaiden avustuksella.

Uutinen

Uusia kuvia WRC3:sta

The Magic Boxin sivuille on ilmaantunut nippu uusia kuvia Evolution Studiosin Sonylle kehittämästä WRC3:sta. Pelin pitäsi löytyä kaupoista 19.11.
Lisää kuvia (neljä sivua) löytyy siis lähteen linkin takaa ja keskustelua voi jatkaa BBS:ssä.
Uutinen

RalliSport Challenge 2 -haastattelu

Ruotsalaisten käsissä muovautunut RalliSport Challenge kuului Xboxin teknisesti vaikuttavimpiin julkaisupeleihin ja peli keräsi myös mukavasti pisteitä hieman erilaisesta lähestymistavastaan ralliin. Nyt DICE on väsäämässä pelille jatko-osaa, jolta on lupa odottaa vielä enemmän.
Uutinen

Ubisoft tuo Flipnicin Eurooppaan

Sony Computer Entertainment Japanin kehittämä flipperipeli Flipnic kääntyy PAL-markkinoille Ubisoftin toimesta.

Perinteisten flipperipöytien sijaan pelin tapahtumat sijoittuvat erilaisiin 3D-ympäristöihin, kuten viidakkoon, vesiputouksille tai avaruuteen ja joka tason lopussa pitää vielä voittaa loppupomo. Lisäksi pelistä löytyy muutamia kaksinpelattavia minipelejä, kuten jalka- ja koripallo, flipperityyliin toteutettuna.

Flipniciä odotellaan kauppoihin vielä ennen joulua.

Uutinen

True Crime oikeuteen jo ennen julkaisua

Kirjailija Robert Crais on haastanut Activisionin oikeuteen True Crime: Streets of LA -pelin tiimoilta.

Craisin mukaan True Crimen päähahmo Nick Kang on kopioitu Craisin rikosromaaneissa seikkailevasta Elvis Cole -nimisestä anti-sankarihahmosta. Syyteessään Crais vaatii pelin julkaisun estämistä, rahallista korvausta sekä kaiken tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin tuhoamista.

Activision ei kommentoinut tapausta, mutta ilmoitti pelin julkaisun etenevän suunnitelmien mukaan.

Uutinen

Kiinan oma Nintendo-konsoli lykkääntyy

Vaikka asia ei meitä täällä Euroopassa hirveämmin hetkautakaan, Nintendon vain Kiinassa ilmestyvän iQue Player -konsolin julkaisu on lykääntynyt. Iso N ei ole toistaiseksi ilmoittanut uutta julkaisupäivämäärää, mutta alun perin laitteen piti löytyä kiinalaiskauppiaiden hyllyiltä tämän kuun 22. päivä.

iQue Playerilla ei ole muiden konsoleiden tavoin varsinaista keskusyksikköä, vaan kyseessä on pelkkä televisioon liitettävä ohjain. Laite pyörittää vanhojen Super Nintendo- ja Nintendo 64-pelien käännöksiä, joita voidaan ladata valtuutetuissa peliliikkeissä erityisille muistikorteille.

Uutinen

Baten Kaitoksen ostajille pientä bonusta

Namcon ja Monolith Softwaren tuleva GameCube-roolipeli Baten Kaitos ja klassinen Famicom/NES-peli Tower of Druaga tullaan näkemään samassa pelipaketissa. Asiasta uutisoivat useat lähteet, mutta raporteissa on jonkin verran ristiriitaa.

GameCube Europe -sivuston mukaan Tower of Druaga julkaistaan erillisellä bonuslevykkeellä, joka lähetettään Baten Kaitoksen japanilaisille ennakkotilaajille.

Uutinen

Tukku Mario Kart: Double Dash!! -kuvia

Nintendon odotetusta Mario Kart -sarjan tuoreimmasta osasta on julkaistu tuoreita ruutukaappauksia, joista esimakua alla. Kaikkiin kuviin pääsette käsiksi The Magic Box -sivustolla, ja huomiokaa ruutuja olevan peräti kolmen sivun verran. Marion ja kumppaneiden tuorein mikroautohulluttelu julkaistaan näillä näkymin Euroopassa 14.11.2003.
Uutinen

Rainbow Six 3 kultaan

Ubisoft on saanut Tom Clancy's Rainbow Six 3:n Xbox-version valmiiksi ja pelin pitäisi löytyä kaupoista ensi kuun puoliväliin mennessä.

Xbox-versio, joka ei ole suora käännös PC:n Raven Shieldistä, sisältää uuden yksinpelikampanjan ja vain Xboxia varten suunnitellut grafiikat ja pelattavuuden. Realismin ja rehdin räiskinnän välimaastoon painottuvassa pelissä liikutaan nelihenkisen kommandoryhmän matkassa.

Uutinen

Vaihtoehto Nintendon Game Boy Playerille

Datel tuo GameCubelle uuden - GBA-pelien pelaamisen mahdollistavan - lisälaitteen, joka on tarkoitus tuoda markkinoille lokakuun lopulla. Toisin kuin Nintendon GameCuben pohjaan asennettava Game Boy Player, Datelin Advance Game Port -nimeä kantava laite liitetään suoraan kiinni peliohjainporttiin.

Valitettavasti Datelin tulevalla lisälaitteella voi pelata ainoastaan Game Boy Advancen pelejä, joten vanhempien Game Boy -pelien ystävät joutuvat edelleen tyytymään Nintendon Game Boy Playeriin.

Uutinen

EverQuestin tilausmaksut julki

PlayStation 2:n ensimmäinen maksullinen verkkoroolipeli, EverQuest Online Adventures tulee maksamaan 105,99 euroa vuodessa. Tarjolla on useita muitakin maksuvaihtoehtoja, kuten 58,99€/6kk, 31,99€/3kk tai 11,99€/kk.

Maksu onnistuu toistaiseksi vain luottokortilla, mutta kehitteillä on myös jonkinlainen kuponkijärjestelmä luottokortittomille pelaajille. Loppukuusta ilmestyvää EverQuestia voi pelata verkossa kuukauden ilmaiseksi.

Peliseuraa haetaan jo BBS:ssä.

Uutinen

Ghost Recon: Island Thunder päivittyi uudella kartalla

Ubisoftin uusin tiimitaktikointi-räiskintä, Ghost Recon: Island Thunder sai uuden moninpelikartan ladattavaksi Xbox Liven kautta. "Beach Invasion"-nimeä kantava kartta on ollut jo tiistaista asti latausvalmiina GRIT-pelaajien iloksi.

Uutinen

Worms 3D sai uudet verkkosivut

Team 17:sta uusin matosota, Worms 3D, on saanut uudet verkkosivut innostaakseen pelaajia ostoksille, kun kyseinen tuotos 31. päivä kuluvaa kuuta Segan julkaisemana pelihyllyihin ilmestyy. Entisen saitin rinnalle ilmestynyt "Start a War" -saitti kattaa muun muassa tietoa, videomateriaalia ja tukun kuvia Worms 3D:stä.