Uutiset

Uutinen

EyeToy: Play jo miljoonaan kotiin

Sony on ilmoittanut, että EyeToy: Play -kamerapeliä on myyty jo yli miljoona kappaletta alle neljässä kuukaudessa.

Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä Play julkaistaan Pohjois-Amerikassa marraskuun alussa ja tammikuussa Japanissa. Eurooppalaiset puolestaan saavat ensi kuussa kameroilleen lisää käyttöä, kun EyeToy: Groove -tanssipeli julkaistaan.

Ohessa muutama kuva tulevasta Groovesta.

Uutinen

Battlestar Galactica kultaan

Vivendi Universal on saanut valmiiksi työstämänsä Battlestar Galactica -avaruusräiskintäseikkailun. Aikanaan 70-luvun lopulla ilmestyneeseen, kulttihitiksi muodostuneen televisiosarjan pelitapahtumat sijoittuvat 40 vuotta ennen tv-sarjan tapahtumia, taistelupilotti Ensign William Adamanin ottaessa ensimmäisen komennuksen Galactica-risteilijällä. Pelaaja käskyttää Adamania yhtenä piloteista, jotka taistelevat ihmiskunnan viimeisenä siirtokuntana pahaa Cylon robotti-imperiumia vastaan.

Uutinen

Kolmas ladattava tehtävä Splinter Celliin

Ubisoft on julkaissut kolmannen Xbox Liven kautta ladattavan tehtävän Tom Clancy's Splinter Cell -hiiviskelypeliin. Uutukainen, joka on jatkoa aiemmin julkaistulle Vselka Infiltrationille, kantaa nimeä Vselka Submarine ja siinä pelaajan tulee soluttautua venäläisten Vselka-sukellusveneeseen ja saada selville, ovatko Alekseevichin jäljelle jääneet joukot poistaneet sukellusveneen ydinkärjet.

Kokoa paketilla on 2098 blokkia.

Uutinen

Kalastusta yhä tiedossa GameCubella

Xicat Interactive on vahvistanut sen kalastusaiheisen Top Angler -pelin olevan yhä kehitteillä GameCubelle. Perättömien peruutushuhujen kouriin joutunut tuotos on aikaisemmin nähty PlayStation 2:lla, joten täysin uudesta pelistä ei ole kyse.
Uutinen

Sony taas oikeuteen

Wisconsinin yliopisto on haastanut Sonyn, Toshiban sekä neljä muuta yritystä oikeuteen patenttirikkomuksesta.

Syyteen mukaan PlayStation 2:n Emotion Engine -prosessori sisältää yliopiston jo vuonna 1986 patentoimaa teknologiaa. Yliopisto hakee korvauksia ja haluaa estää Sonya käyttämästä teknologiaa jatkossa.

Uutinen

Tomahawk Gran Turismo 4:een?

Sony on jo kieltänyt huhut, että GT4 sisältäisi moottoripyöriä, mutta pelin pääsuunnitelija Kazunori Yamauchi vihjaili puhuessaan Tokyo Motor Showssa, että pelistä löytyisi kahdeksan litraisella moottorilla varustettu kulkuneuvo, joka saavuttaisi yli 600 km/h huippunopeuden.

Gamesradar.comin mielestä kuvaus sopii Chryslerin Dodge Tomahawk -konseptiin, joka on käytännössä Viperin V10-moottorin ympärille rakennettu moottoripyörä.

Uutinen

Elokuvia ja musiikkia GBA:n malliin

Japanin Nintendo on ilmoittanut kehittävänsä uuden Game Boy Advance - lisälaitteen, jonka avulla taskukonsolilla voidaan katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia – Advance Movie -niminen laite lataa kuvan tai äänen Smart Media -korteilta.

Nintendo aikoo työskennellä useiden yhtiöiden kanssa tuodakseen laitteelle tarpeeksi tuotevalikoimaa. Koneen Japanin julkaisun (20.11.) yhteydessä elokuvatarjonta on vaivaisen kolmen rainan mittainen, mutta lisää on toki luvassa.

Uutinen

Eurooppaan uusi GBA-bundle

Nintendon Euroopan haara on paljastanut tuovansa joulun paikkeilla markkinoille uuden GBA SP -bundlen – itse asiassa jopa kaksi kappaletta! Marraskuun 28. päivä kauppojen hyllyille tulee nimittäin ilmestymään Pokémon-bundlet Ruby ja Sapphire.

Noin 170 euron hintaisia pelipaketteja tullaan näkemään vain rajoitettu erä, ja kysyntää varmasti tulee riittämään. Pokémon-ilmiö jyllää Euroopassa varsin mukavasti, sillä jo kahdeksassa viikossa tuore pelikaksikko on myynyt 1,5 miljoonaa kappaletta.

Uutinen

Molyneux saa kunniatohtorin arvon

Peleistään ja myös liioittelevasta hypetyksestään tunnettu Peter Molyneux saa ensi kuussa skotlantilaiselta Abertayn yliopistolta teknologian kunniatohtorin arvon saavutuksistaan videopelien luomisessa ja suunnittelussa. Kyseinen yliopisto on teknologia- ja suunnittelukoulutuksen pioneeri videopelialalla.

Molyneux on vuosien saatossa ehtinyt työstää jos jonkinmoista peliä. Menestyneimmät pelinsä mies on tehnyt brittiläisen Bullfrogin leivissä, jolloin hän oli luomassa muun muassa Populous-simulaatiota, joka on yksi parhaiten menestyneistä videopeleistä kautta aikain.

Uutinen

Muutamia kuvia Dragon Ball Z: Budokai 2:sta

The Magic Box -sivusto on julkaissut muutamia ruutukaappauksia PlayStation 2:lle tulevasta Dragon Ball Z: Budokai 2 -pelistä. Alla muutamia maistiaiskuvia, mutta loput löydät klikkaamalla vaikkapa tästä.

Peli julkaistaan näillä näkymin tämän vuoden loppuun mennessä.

Uutinen

Mega Man jatkaa taisteluaan

Ennen Mega Man Battle Network 4: Red Sun- ja Blue Moon -pelien paljastusta, Gbafininkin korviin kantautui tietoja myös vielä yhdestä Game Boy Advancelle kehitettävästä Mega Man –pelistä, joka kulki nimellä Rockman EXE Battlechip GP. Kyseessä tosiaan täysin uusi peli, joka kuitenkin pohjautuu Battle Network –sarjan ideaan, tosin uutuutena on hieman strategisempi ote.

Mega Man Battle Chip Challenge, kuten pelin länsimaalainen nimi kuuluu, tullaan Capcomin suunnitelmien mukaan julkaisemaan tammikuussa 2004.

Uutinen

Seuraavan Syphon Filterin tarina muuttuu

Alkuvuodesta julkaistavaksi kaavailtu Syphon Filter: The Omega Strain kokee muutoksia Kanadan hallituksen toivomuksesta.

Pelistä poistetaan Torontoon sijoittuva tehtävä, jossa oli tarkoitus vallata takaisin fiktiivisen terroristiryhmän valtaanottama metrojärjestelmä. Kanadan hallitus ei pitänyt kanadalaisten kuvaamista terroristeina ja joidenkin mielestä terroristiryhmässä oli liikaa yhteneväisyyksiä Front de Liberation du Quebec (FLQ) -ryhmään, joka murhasi kanadalaisen ministerin vuonna 1970.

Muutoksista huolimatta Sony ilmoitti, ettei julkaisuaikatauluun tule muutoksia.

Uutinen

True Crime with tru playa

Activison on paljastanut, että True Crime: Streets of LA -peliin musiikkiraitoja väsännyt Snoop Dogg löytyy pelistä myös pelattavana hahmona.

Jos onnekas pelaaja saa Snoopin hahmon avattua, avustaa Dogg Father pelin päähahmoa, Nick Kangia, LA:n katujen siivomisessa rikollisista.

Uutinen

ESPionage muutosten kourissa

Midwayn jo jonkin aikaa kehityksessä ollut ESPionage -peli tulee kokemaan muutamia muutoksia ennen julkaisuaan. Ensinnäkin pelin nimi tulee vaihtumaan muotoon PSI Ops.

Aiemmin jopa Metal Gear Solid -tyyliseksi hiiviskelyksi kuvailtu tuotos ilmeisesti tuleekin keskittymään psionisilla voimilla höystettyyn toimintaan. Midwayn uusi toimitusjohtaja David Zucker lupailee lisätietoja piakkoin, ja toteaa samalla PSI Opsin julkaistavan näillä näkymin kesällä 2004.