A Plague Tale: Requiem -seikkailusta paljastettiin uutta pelikuvaa – Hugoa seuraava kirous ei ole hellittänyt
A Plague Tale: Innocencen jatko-osa sai uuden pelikuvavideon.
A Plague Tale: Innocencen jatko-osa sai uuden pelikuvavideon.
Snufkin: Melody of Moominvalley on saanut ääniraidalleen varsin nimekkään vaikuttajan.
Nuuskamuikkusen ja muiden tuttujen Muumilaakson asukkaiden edesottamuksia seuraileva Snufkin: Melody of Moominvalley etenee islantilaisorkesteri Sigur Rósin rytmittämänä. Kappaleita on ainakin bändin vuonna 2002 ilmestyneeltä ()-albumilta, minkä lisäksi säveltäjä ja äänisuunnittelija Oda Tilset heittää joukkoon vielä omia sovituksiaan.
Team Ninja sai oman aikansa parrasvaloissa eilisessä Xbox & Bethesda Showcase -lähetyksessä.
Nioh-studio Team Ninjan Wo Long: Fallen Dynasty esittäytyi puolentoista minuutin fiilistelytrailerilla, joka ei vielä kerro järin paljoa yksityiskohtia itse pelistä. Projektin peräsimessä puuhastelee kuitenkin Niohiakin luotsannut Fumihiko Yasuda sekä Bloodbornea tuottanut Masaaki Yamagiwa.
"Ei heikkohermoisille" luonnehdittu ruumiinavaussimulaattori pötkähtää ulos loppuvuodesta.
Overwatch 2 on tarkoitus saada pelaajien kätösiin lokakuun 4. päivä, kerrottiin juuri päättyneessä Xbox & Bethesda Showcase -lähetyksessä.
Diablo IV beetan rekisteröityminen on auennut.
The Last of Us oli vahvasti tapetilla taannoisessa Summer Game Fest -lähetyksessä.
Pulmaseikkailuindie Planet of Lana saapuu pelattavaksi myöhemmin tänä vuonna.
Duke Nukem -pelisarjaa pyritään jälleen kerran saamaan elokuvamuottiin, kertoo The Hollywood Reporter.
The Last of Us Part II:n moninpelipuoli on laajentunu kokonaan omaksi julkaisukseen.
Summer Game Fest -tapahtumassa rupatellut Neil Druckman tuumaili, että kyseessä on kokoluokaltaan Naughty Dogin yksinpeleihin verrattava tuotos – monessa suhteessa jopa isompi. Peli saa kylkeensä oman tarinan sekä uudet hahmot ja tapahtumapaikan. Konseptikuvakin kertoo jotain verkkopelin massiivisesta mittakaavasta.
Peli ei saanut vielä virallista nimeä eikä myöskään julkaisuaikaa, mutta lisätietoja lupaillaan ensi vuoden aikana.
Pitkään huhuiltu The Last of Us -uusioversio on paljastunut Summer Game Fest -tapahtuman yhteydessä ihan virallisesti.
Uusioversio kantaa varsin loogista nimeä The Last of Us Part I. Teos on pidetty uskollisena lähdemateriaalille, kyllästettynä modernilla pelattavuudella, ehostetuilla kontrolleilla ja aiempaa monipuolisemmilla saavutettavuusvalinnoilla. Naughty Dogin itsensä kehittämä uusioversio niputtaa samaan pakettiin niin emopelin kuin Left Behind -lisätarinankin. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Summer Game Fest -lähetyksessä paljastettiin Aliens: Dark Descent.
Aliens: Dark Descentiä kuvaillaan "tiimipohjaiseksi yksinpeliksi", joka heittää pelaajan komentamaan omaa solttuporukkaansa reaaliajassa. Viiden hengen kööriä voi kustomoida ainakin toisistaan poikkeavin hahmoluokin, kyvyin, asein ja haarniskoin. Vastassa on pirullisia xenomorfeja laidasta laitaan facehuggereista kuningattariin, mutta tietysti myös Weyland-Yutanin ihmiskätyreitä.
Xbox ja Samsung ovat ryhtyneet yhteistyöhön tuodakseen Xbox-pelit suoraan viimeksi mainitun älytelevisioihin.
Samsungin vuoden 2022 älytelevisiomallit saavat Xbox-sovelluksen, joka tarjoaa pääsyn yli sadan Cloud Gaming -nimikkeen pelivalikoimaan, mukaan lukien kaikki Xbox Game Studiosin nimikkeet heti julkaisussaan. Pelaajat tarvitsevat uudenkarhean televisiomallin lisäksi vain Bluetooth-ohjaimen ja kohtuullisen sukkelan netin, minkä jälkeen homman pitäisi sujua ilman sen kummempaa säätöä.
Ghostbusters-rintamalta kuuluu monenlaista uutta eilisen Ghostbusters-päivän kunniaksi.
Työn alla on ensinnäkin aiheeseen liittyvä Netflix-animaatiosarja. Apulaistuottajan pallilla istuvat Ghostbusters: Afterlifen käsikirjoittaneet Jason Reitman ja Gil Kenan. Haamujengiläiset on nähty piirrosmuodossa aiemminkin, olihan 140 jakson verran rullannut The Real Ghostbusters huiman suosittu vuosina 1986-1991. Tämän jälkeen Extreme Ghostbusters jatkoi tarinaa vielä 40 jakson verran.
Activision ja Infinity Ward ovat julkaisseet ensimmäisen varsinaista pelikuvaa sisältävän trailerin lokakuussa kauppoihin saapuvasta Call of Duty: Modern Warfare II:sta.