Final Fantasy VII Remake saa jatkoa jo tänä vuonna, mutta eri tavalla kuin odotettiin
Viimeinen fantasia jatkuu jo tänä jouluna esiosan voimin.
Viimeinen fantasia jatkuu jo tänä jouluna esiosan voimin.
Epic Games -pelikaupan viikon ilmaispeli on torstaiseen tapaansa mennyt vaihtoon.
Perheystävällinen Zorro The Chronicles sai tuoreen trailerin julkaisunsa kunniaksi.
GSC Game World on joutunut siirtämään S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl -pelinsä julkaisun ensi vuoteen.
Blizzardin tuleva Overwatch 2 -peli alkaa olla lähellä beetatestiajankohtaa.
Ei tullutkaan uutta Need for Speed -tyylistä elokuvaa.
Bethesda-pomo Todd Howard on kertonut studionsa tulevaisuudensuunnitelmista – joihin lukeutuu siis myös Fallout 5.
Oletko tosipelaaja tällä Vin Dieselin määrittelemällä asteikolla?
Nyt on isot rahat kyseessä.
Valheim suuntaa ensin PC:n Game Pass -palveluun, minkä jälkeen vuorossa ovatkin Xbox-konsolit.
Viime vuonna Steamin Early Access -jakelussa julkaistu ja huimaksi menestykseksi kohonnut Valheim suuntaa PC Game Passiin ja Microsoft Storeen tulevan syksyn mittaan. Peliporukkaa ei tarvitse onneksi jakaa useampaan leiriin, sillä mukana on tällöin ristiinpeluu Steam-pelaajien kanssa.
Uusia herkkuja jopa kolmeen zombiörkki-savottaan!
ARK: Survival Evolvedin saa nyt ilman sentin senttiä.
Xbox esittelee tulevia pelejään laajennetusti tämän illan Xbox Games Showcase Extended -lähetyksessä.
Toissapäivän Xbox & Bethesda Showcasessa nähtiin roppakaupalla seuraavan vuoden aikana julkaistavia nimikkeitä. Illan lähetys lupailee näihin peleihin syventyviä silmäyksiä, uusia trailereita ja kehittäjähaastatteluja. Ken tietää, vaikka Starfield olisi illan aikana entistäkin vahvemmin tapetilla. Virittäydy siis linjoille Suomen aikaa kello 20:00.
Kauan odotettua pelikuvaa on viimein julkistettu.
Minecraft saa toimintastrategia spin-offin.