Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Selvitystä PS3:n peliasennuksista

MTV Multiplayer on selvitellyt syitä joidenkin PS3-pelien vaatimaan pakolliseen asennukseen, jossa latausaikojen lyhentämiseksi blu-ray-levyltä kopiodaan useiden gigojen edestä dataa PS3:n kiintolevylle. Varsinkin Devil May Cry 4:n 20 minuuttia kestävä ensiasennus aiheutti keskustelua maailman foorumeilla ja Capcomilla luvataankin ottaa palaute huomioon tulevissa julkaisuissa.
Uutinen

Nettipokeria naamatusten PS3:lla

PlayStation Storesta PS3:lle kymmenellä eurolla ladattavaan High Stakes on the Vegas Strip: Poker Edition -peliin on tulossa kameratuki, jonka avulla jopa kuusi pelaajaa voi nähdä ja kuulla toisensa verkkopelin aikana.

Ominaisuus toimii ainakin pleikkareiden EyeToy- ja Eye-kameroilla sekä muilla PS3:n kanssa yhteensopivilla USB-kameroilla.
Uutinen

Langattomasti latautuvat PS3-ohjaimet Eurooppaan huhtikuussa

APRILLIA!

Eurooppalaiset Playstation 3:n omistajat ovat joutuneet odottamaan täriseviä ohjaimia jo useamman kuukauden, vaikka Japanissa DuaIShock 3 on ollut myynnissä viime vuoden puolelta asti. Viivästymisen syynä on ollut uudella induktiolataustekniikalla toimivien ohjainten kehittely.

"Emme pantanneet DualCharge-ohjainten Euroopan julkaisua turhan takia, vaan halusimme tarjota uskollisille asiakkaillemme jotain aivan uutta", kommentoi Sonyn Computer Entertainment Europen tuotekehitysjohtaja Jo Kensington.
Uutinen

Gran Turismo kiihdytti brittilistan kärkeen

Perjantaina Iso-Britanniassa julkaistu Gran Turismo 5: Prologue ehti kiihdyttää Chart-Trackin viime viikon listojen kärkeen ja nappasi samalla Resistance: Fall of Manilla olleen PS3-pelin ensimmäisen viikon myyntiennätyksen.
Uutinen

PS3 pian auki homebrew-ohjelmille?

DCEmu-foorumeilla nimimerkki dragula96 ilmoittaa saaneensa pienen Hello World -sovelluksen käynnistymään PlayStation 3:lla ilman rautamuutoksia. Todisteeksi hän on liittänyt viestiinsä myös YouTube-videon.
Uutinen

GTA IV:lle vihreää valoa Briteissä

Iso-Britanniassa ikärajoista päättävä British Board of Film Classification (BBFC) on asettanut Grand Theft Auto IV:lle 18-vuoden ikärajan.

Rockstarin hittisarja vältti siis Manhunt 2:n kohtalon, jolle BBFC ei viime kesänä suostunut myöntämään lainkaan ikärajaa. Pari viikkoa sitten päättyneen valitusprosessin jälkeen BBFC joutui kuitenkin pyörtämään päätöksensä ja sallimaan pelin julkaisun 18-vuoden ikärajalla. Kauppoihin peliä ei kuitenkaan ole vielä saatu.
Uutinen

Kuvia uudistetusta PlayStation Storesta

Sony Computer Entertainment Europe ilmoittaa PlayStation Storen jäävän kokonaan ilman päivityksiä parina seuraavana viikkoa, sillä huhtikuun puolivälissä Store on tarkoitus avata uudistetussa ulkoasussaan.

Muutokset pohjautuvan viime vuonna järjestettyyn kyselyyn, jonka perusteella käyttäjät kaipasivat parempaa käyttöliittymää ja helpompaa navigointia. Uuden ulkoasun kerrotaan tarjoavan kaikkea tätä, sekä muun muassa sisällön parempaa kategorisointia.
Uutinen

Ajauduitko rikolliseksi pelien vuoksi? Lehti ostaa tarinasi!

Perjantaina Iso-Britanniassa julkaistiin hallituksen psykologi Tanya Byronilta tilaama raportti digitaalisen viihteen vaikutuksista lapsiin. Vaikka Byronin raportissa esittämät ehdotukset lasten suojelemiseksi digitaaliväkivallalta ovatkin varsin maltillisia ja järkeenkäypiä, on brittimedialta kadonnut suhteellisuudentaju asian käsittelyssä.
Uutinen

MotoGP-oikeudet kaikilla alustoilla Capcomille

Vuosi sitten Capcom hankki aikaisemmin Namcon omistuksessa olleen PlayStation-konsolien MotoGP-lisenssin, mutta muiden alustojen lisenssi jäi edelleen THQ:n haltuun

Tänään Capcom kuitenkin ilmoitti, että se on saanut seuraavaksi viideksi vuodeksi maailmanlaajuisen yksinoikeuden julkaista virallisia MotoGP-pelejä kaikille pelialustoille. Lisenssi tuo peleihin mukaan sarjan kuskit, tallit, radat ja muun autenttisuutta lisäävän sisällön.
Uutinen

Echochrome ja Elefunk PS3:lle toukokuussa

Eurogamer keertoo saaneensa Sonylta vahvistuksen, että PlayStation Storesta ladattavat Echochrome- ja Elefunk-pelit saapuvat Eurooppaankin toukokuussa.
Uutinen

GTA IV:n lisäepisodit eivät ole tärkeitä Sony-pomolle

Sony Computer Entertainment American markkinointipomo Scott Steinberg ei myönnä olevansa huolestunut siitä, ettei Grand Theft Auto IV:n PS3-versioon ole luvassa myöhemmin ladattavia lisäepisodeja Xbox 360 -version tapaan.
Uutinen

THQ:n tämän vuoden painikörmyjen ekat kuvat

THQ on paljastanut kuvamateriaalia WWE SmackDown vs. Raw 2009 painipelistä, joka on kehitteillä PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, Wiille, PlayStation 2:lle, PSP:lle ja DS:lle.
Uutinen

Facebookin edeltäjä Pleikkarilla jo kymmenen vuotta sitten

Sony Computer Entertainment Europen ja Sony Europen entinen johtaja Chris Deering on kertonut uransa suurimmaksi haasteeksi saada Sony vakuuttuneeksi siitä, että PlayStation voisi olla verkkoyhteisö.

Deering kertoi jo vuonna 1997 ensimmäisellä Pleikkarilla käynnistetystä salaisesta Moccasin 5 -projektista, joka oli tekstipohjainen yhteisö ja keskusteluryhmä. Projekti ulottui suurimpiin Euroopan maihin ja jopa Yhdysvaltoihin.
Uutinen

Voita kutsu Mario Kart Wii -iltaan

Pelaaja-lehti ja AMO Oy järjestävät 9. huhtikuuta Mario Kart Wii -illan Espoon Iso Omena -kauppakeskuksen vieressä sijaitsevassa GR8-keilahallissa.

Paikalla on kymmenen pelipistettä, joissa pääsee kokeilemaan peliä neljän pelaajan voimin. Tarjolla on myös virvokkeita ja pikkupurtavaa.

Tilaisuus on avoin vain kutsuvieraille, mutta Pelaaja-lehti järjestää sivuillaan kilpailun, jossa 50 onnellista voi voittaa kutsun tapahtumaan.
Uutinen

PS3:lla ja Xbox 360:lla tiukkaa kisaa Briteissä

MCV raportoi Chart-Trackilta saamiensa tietojen perusteella, että PlayStation 3 johtaa niukasti Xbox 360:a tämän vuoden myynneissä. Lukumääriä Chart-Track ei tapansa mukaan taaskaan paljastanut.

Pääsiäistä edeltävällä viikolla PS3 lisäsi myyntiään 72 prosenttia ja Xbox 360 peräti 78 prosenttia.