Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Sega sulki kisastudionsa

Devlop kirjoittaa saanensa omilta lähteiltään tiedon, että Sega on sulkenut vuonna 2005 Britteihin avaamansa Racing Studion.

Studio ehti saada valmiiksi vain viime syksynä PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle julkaistun Sega Rallyn, joka kohtalaisesta arvostelumenestyksestä huolimatta ei menestynyt kaupallisesti.
Uutinen

LittleBigPlanet myös PSP:lle?

Computer And Video Games kertoo oman lähteensä ilmoittaneen, että Sonyn Studio Liverpool työstää PSP-versiota PlayStation 3:lle ensi syksynä odotetusta LittleBigPlanet -pelistä. Virallista kommenttia Sonylta ei ole saatu.

LittleBigPlanet on verkkoyhteisöön ja pelaajien luomaan sisältöön panostava tasohyppely, mutta sisältää myös ilman verkkoyhteyttä pelattavan tarinavetoisen pelimuodon. Mikäli PSP-versio osoittautuu todeksi, on todennäköistä, että se toimii jollain tasolla yhdessä PS3-version kanssa.
Uutinen

Rock Band aloittaa Euroopan valtauksen toukokuussa

Harmonix, MTV Games ja Electronic Arts ilmoittavat odotetun Rock Band -musiikkipelin Xbox 360 -version saapuvan Iso-Britanniassa kauppoihin toukokuun 23. päivä. PS2-, PS3, ja Wii-versiot julkaistaan myöhemmin kesän aikana.

Tarkempaa aikataulua muualle Eurooppaan ei annettu, mutta levyltä löytyy jo muutamia ranskan- ja saksankielisiä lauluja, joten Keski-Euroopan suuret maat saavat pelinsä melko varmasti pian Britannian jälkeen.
Uutinen

PSP päivittyi versioon 3.95

PlayStation Portablelle tuli tänään jakoon käyttöjärjestelmän päivitys versioon 3.95.

Uusi versio mahdollistaa näppäinjärjestyksen muokkaamisen, kun PSP:llä pelataan muistikortille ladattuja ensimmäisen PlayStationin pelejä. Lisäksi PSP:n ja PS3:n välistä Remote Play -ominaisuutta on hiottu antamalla mahdollisuus jättää PS3 päälle, kun yhteys katkaistaan PSP:n kautta.
Uutinen

Uusi Carmageddon kuopattu?

Next-Gen.biz kirjoittaa luotettavana pitämänsä lähteen perusteella, että äskettäin suljetun Pseudo Interactive -pelistudion mukana tiensä päähän tuli myös uusi Carmageddon-peli.
Uutinen

GTA IV ja PS3 samaan pakettiin?

Ruotsalainen verkkokauppa Webhallen.com mainostaa sivuillaan Grand Theft Auto IV:n ja PlayStation 3 -konsolin yhteispakkausta 4499 kruunun eli noin 480 euron hintaan. Samalta sivulta löytyy myös varsin virallisen näköinen kuva pakkauksesta.

Shacknews on puolestaan saanut käsiinsä nipun uusia kuvia GTA IV:n moninpelistä. Aikaisempien tietojen mukaan moniinpeliin mahtuu jopa 16 pelaajaa monissa eri pelimuodoissa.
Uutinen

Gran Turismo piti johtopaikkansa Britanniassa

Vaikka Gran Turismo 5: Prologuen myynti laskikin toisella viikolla 40 prosenttia, onnistui peli pitämään saavuttamansa kärkisijan Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla.

Viidentenä debytoi Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle julkaistu Condemned 2: Bloodshot ja juuri kärkiymmenikön ulkopuolelle jäi yhdenneksitoista kivunnut Dark Sector (X360, PS3).


Pelimyynnit kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 14:
Uutinen

Ladattavien PSP-pelien kopiosuoja murrettu

Computer & Video Games -sivusto kertoo hakkereiden kehittäneen PC-ohjelman, jolla voi poistaa kopiosuojauksen PlayStation Networkista ladattavista PSP-peleistä. Murrettu peli vaatii toimiakseen vielä epävirallisen käyttöjärjestelmän PSP-konsolille.

CVG:n mukaan hakkereiden kohteena ovat olleet ainakin Beats-musiikkipeli ja Pohjois-Amerikassa PSP:lle äskettäin julkaistu flOw.
Uutinen

PS2- ja PSP-pelien verkkopalveluja karsitaan

Sony Computer Entertainment Europe ilmoittaa lopettavansa kahdentoista PS2-pelin ja kahden PSP-pelin verkkopelituen kesäkuun lopussa.

PlayStation 2:lla tuki loppuu seuraavilta peleiltä:
Uutinen

Monster Hunter ja PSP jyräsivät Japanissa

Viime viikolla Japanissa PSP:lle julkaistu Monster Hunter Portable 2nd G sai odotetusti kansan liikkeelle ja Media Createn kokoaman listan mukaan peliä myytiinkin yli 880 000 kappaletta. Pelin ja Monster Hunter -erikoismallin siivittämänä myös PSP-käsikonsolin menekki kaksinkertaistui edelliseltä viikolta.
Uutinen

Bourne kesällä, Mercenaries ja Star Wars syksymmällä

Robert Ludlumin Bourne-kirjoihin (Suomessa Medusan milloin mitäkin) perustuva The Bourne Conspiracy -toimintapeli myöhästyy kokkojuhlista ja ilmestyy PS3:lle ja Xbox 360:lle 27. kesäkuuta.  Täysin uudessa tarinassa pelattavana hahmona on tietysti Jason Bourne, mutta elokuvissa Bournea esittänyt Matt Damon ei ole mukana pelissä.
Uutinen

Sinä sankariksi seuraavaan Guitar Heroon?

Activision hakee Release Your Rockstar -sivuston kautta tosielämän kitarasankaria esiintymään seuraavassa Guitar Hero -pelissä.

Rekisteröinnin jälkeen saitille uppaamansa videon huomioarvoa mitataan internetin aina ailahtelivaisilla mittareilla, joten tuotostansa kannattaa mainostaa taajaan myös muualla.
Uutinen

PS3:n tärinäohjaimet Jenkkeihin ensi viikolla (Päivitetty)

Virallinen PlayStation-blogi ilmoittaa DualShock 3 -ohjaimien saapuvan Pohjois-Amerikassa kauppojen hyllyille ensi viikon aikana. Hintaa ohjaimelle tulee 54,99 dollaria eli noin 35 euroa.

Tärinäominaisuutta tukevia pelejä on ilmestynyt PS3:lle BD-levyllä sekä Storessa jo viime syksystä lähtien ja monet vanhemmatkin pelit ovat saaneet tuen päivitysten yhteydessä.

Sony Computer Entertainment Europe ei vielä ole julkistanut aikatauluaan DualShock 3:n saapumiselle.
Uutinen

Masturbaatiota, fellaatiota ja yhdyntää: GTA IV tulee kovaa

Useat verkkosivustot uutisoivat Brittien ikärajoja hallinnoivan BBFC:n julkaisseen maanantaina tietoa Grand Theft Auto IV:n sisältämästä väkivallasta, kiroilusta, huumeiden käytöstä ja seksiviittauksista. Sittemmin BBFC on poistanut tiedot sivuiltaan ja ilmoittanut, että kyseessä oli vahinko. Tiedot luvataan laittaa uudelleen esille kymmenen päivää ennen GTA IV:n ilmestymistä eli 19.4.
Uutinen

PSP:n Monster Hunter taas miljoonahitti

Capcom ilmoittaa toimittaneensa Japanissa viime torstaina PSP:lle julkaistua Monster Hunter Portable 2nd G -peliä kauppoihin jo miljoona kappaletta. Sarjan edellisellä osalla meni saman merkkipaalun saavuttamiseen kaksi viikkoa.

Media-Createn keräämät viralliset lukemat Japanin viime viikon pelimyynnistä saadaan perjantaiaamuna.