Uutinen

Splashdown kääntyy Xboxille

PlayStation 2:lle ilmestynyt Splashdown kääntyy Xboxille. Pelin julkaisija Infogrames on innostunut ylistämänään Xbox-versiota joka yhtiön mukaan antaa Xboxin tehojen ansiosta pelaajalle entistä realistisemman ja paremman pelielämyksen. Graafisten ja muiden pienten uudistusten lisäksi Xbox-versiossa pääsee päristelemään vesiskoottereilla kahdella täysin uudella radalla. Kesällä ilmestyvän Xbox-version kehityksestä vastaa alkuperäisen PS2-version kehittänyt Rainbow Studios.
Slaisser
Uutinen

Dragonkind julki

Dragonkind TriLunar kertoi eilen heidän ensimmäisestä peliprojektistaan, Dargonkindistä. Peli kertoo Grail-nimisestä nuorukaisesta hänen etsiessään elämänsä tarkoitusta Vermilioniin fantasia-maailmasta käyttäen apunaan taitoaan hallita lohikäärmeitä.
Slaisser
Arvostelu

Peter Pan - paluu Mikä-Mikä-Maahan

Kun uusi Disneyn piirretty tulee elokuviin, voi melkein odottaa kauppoihin tulevan elokuvaan perustuvia pelejä. Peter Pan – paluu Mikä-Mikä-Maahan ei tee tässäkään tapauksessa poikkeusta. Kysymys kuuluukin, onko Disney saanut vihdoinkin parannettua tasoaan, vai jatkuuko ala-arvoisten lisenssirahastusten tekeminen.
Kimmo Sjöblom
Arvostelu

Guilty Gear X

Tämä taistelupeli tarjoaa sopivassa suhteessa vauhtia, räjähdyksiä, huumoria ja kliseitä, kuorrutettuna oudoilla mutta tyylikkäillä sankareilla. Vain kaksiulotteisen mätkinnän ystäville.
Anonyymi (ei varmistettu)
Arvostelu

Rampage Puzzle Attack

Suomalaisia pelejä näkyy tätä nykyä todella harvassa ja siksi onkin virkistävää nähdä kotimaisen Ninai Games-pelitalon yhteistyössä Midwayn kanssa tuomassa Game Boy Advance-pelaajille yhden konsolin parhaista puzzlepeleistä.
saintbert
Uutinen

Sega iskee Ferrarin pöytään

Gran Turismo 3 A-Spec on hallinnut julkaisustaan lähtien PlayStation 2:n autopeliosastoa, mutta tänä vuonna se saa yllättävän haastajan. Viikonloppuna Tokiossa järjestetyssä GameJam-tapahtumassa Segan kehitysyksikön AM2:n johtohahmo Yu Suzuki ilmoitti tiiminsä tuovan F355 Challengen PlayStation 2:lle. Kyseessä on yksi Dreamcast-konsolin pidetyimmistä autopeleistä, jota on kaiken muun hyvän lisäksi siunattu Ferrari-lisenssillä.
saintbert
Uutinen

FFX:n PAL-käännös odotettua laadukkaampi?

Final Fantasy X:n demo nosti sapen pintaan monien fanien keskuudessa, sillä se antoi valmiista PAL-käännöksestä todella huonolaatuisen kuvan. Demo oli alkuperäiseen versioon verrattuna hidas, hieman sahalaitainen, ja mikä pahinta, mustana ammottavat sururaidat litistivät kuvan häiritsevän pieneksi. Jokaisen fanin mielessä kummitteli sama kysymys: "Onko valmis PAL-käännös todellakin näin huonolaatuinen, vai saadaanko käännöksestä sittenkin edes vähän viimeistellympi?"

Hyviä uutisia: PAL-käännöksen laatu on todellakin parempi kuin hitaassa ja ahtaan oloisessa demossa.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Xboxiin perustuva arcade-rauta vs. Nintendon Triforce

Uusimmassa Famitsu-lehdessä yksi Segan johtajista, Tetsu Kayma, kertoi että Xboxiin perustuva arcade-rauta on huomattavasti Nintendon vastaavaa Triforcea (joka perustuu GameCubeen) tehokkaampi. Tästä syystä Segalla on kehitteillä enemmän pelejä tälle "Xbox-arcadelle" kuin Triforcelle. Se mitä pelejä alustalle on suunnitteilla kerrotaan kuitenkin vasta ensiviikolla. Joten ei varmaan tarvitse pitkään miettiä kun ajatellaan sitä mille konsolille näiden pelien konsolikäännökset tulevat.
Slaisser
Uutinen

Homma toimii...

Kuten osa varmaan huomasi niin Xboxfin.com-osoite vei hetken aikaa Sigmaticin etusivulle. Tämä johtui puhtaasti serverin vaihdosta aiheutuneista syistä ja olisi ollut varmaan ystävällistä kertoa että näin tulee käymään. Siinä oli vain se mutta etten itsekkään asiaa tajunnut ennekuin huomasin domain osoittavan väärään paikkaan, anteeksi. No onneksi homma nyt toimii ja olemme edelleen palveluksessanne.
Slaisser
Arvostelu

Maximo

Capcomin julkaisu on ikimuistettavaa pelattavaa ja tasoloikkien aatelistoa. Maximon haarniska on taottu samasta raudasta kuin vanhan Arthur-ritarin sotisopa aikoinaan.
saintbert
Uutinen

SWAT: Global Strike Team-kuvia

Xboxille ilmestyvästä SWAT: Global Strike Team -pelistä on julkaistu tällä viikolla uusia upeita kuvia jotka löytyvät alta. SWAT: Global Strike Team
Slaisser
Arvostelu

Simpsons Road Rage, The

Vihdoinkin edes suhteellisen mielenkiintoinen Simpsons-peli, joka tosin kopioi surutta taannoista Segan taksihurjasteluhittiä, Crazy Taxia. Tyytyminen on kuitenkin kakkossijaan, kiitos muutamien virheiden, jotka antanevat anteeksi vain sarjan hartaimmat fanit.
Griever
Artikkeli

Squaren merkitys Nintendolle

Square on palannut takaisin tekemään pelejä Nintendolle, mutta mitä koko yhtiö edes isolle "N":lle merkitsee? Pitkästä aikaa uusi pääkirjoitus selvittää asiaa.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Xboxille Mechi-peli

MechAssault Microsoft kertoi tänään että Xboxille tulee yksinoikeudella BattleTech:n pohjautuva peli, MechAssault.

MechAssault on tulevaisuuteen sijoittuva sci-fi 3rd-person räiskintäpeli. Pelaaja sijoitetaan ison kävelevän BattleMechinä tunnetun tankin ohjaimiin, tarkoituksena käydä taistoon vihollisen Mechejä sekä rakennuksia vastaan. Pelistä löytyy tusinan verran erillaisia Mechejä varustettuna tajunnan räjäyttävällä tulivoimalla.

Slaisser
Uutinen

Xboxin myynnistä

Xboxin "myyntiluku-nälkään" tuo vähän helpotusta se että Microsoft UK on kertonut Xbox kolmen ensimmäisen päivän myyntiluvut Iso-Britanniassa. 48 000 koneen myyntiin yltänyt Xbox jäi jonkin verran PS2:sta joka ylsi hieman vajaaseen 70 000 koneen myyntiin ensimmäisinä myyntipäivinään Iso-Britanniassa. Sitä montako konetta myyntiin toimitettiin ei ole kerrottu, mutta yleinen arvio pyörii 80 000 kappaleen paikkeilla.

Se minkä Xbox hävisi koneiden myynnissä PS2:lle voitti Xbox takaisin pelien myynnissä. Xboxin mukana vietiinkin keskimäärin 2.5 peliä suosituimpana tietysti Halo.

Slaisser
Uutinen

Crimson Skies lentää Xboxille

Eilen kerrottiin että Microsoftin Crimson Skies: High Road to Revenge tulee yksinoikeudella Xboxille. Tänään pelistä tuli saataville ensimmäiset kuvat. Kyseessä on 1930 luvulle sijoittuva lento-räiskintäpeli. Pelin lentokoneet ovat kuin ilmojen HotRodeja jotka on aseistettu varpaista hampaisiin mitä erillaisimmilla aseilla, kuten napalami ohjuksilla, hiekkamyrsky tykeillä yms. Tälläisen koneen ohjaimiin pelaaja istutetaan ampumaan alas pelihahmon parhaan kaverin tappaneita rikollisia, eli ihan juontakin löytyy.
Slaisser
Uutinen

Star Wars Jedi Starfighter Xboxille

LucasArts on kertonut että Star Wars Jedi Starfighter tulee PS2:n lisäksi myös Xboxille. Peli sijoittuu ajallisesti ja ilmeisesti myös toiminnallisesti "Star Wars: Episode II Attack of the Clones"-elokuvan aikaan.

Pelissä pääseen lentämään läpi 20 tehtävää upeissa maisemissa niin yksin kuin kaksinpelinäkin (Co-operative) liittoutuneiden uudella "Jedi starfighter"-aluksella. Alus käyttää aseina, mitäs muuta kuin, Jedi-voimia. Peli julkaistaan tämän vuoden toukokuussa.

Slaisser
Arvostelu

NHL 2002

EA:n NHL-sarja on päässyt jo kypsään ikään, sarjan osille on aina löytynyt ystävänsä ja vihaajansa. Mihin riittävät eväät tällä kertaa?
kani
Uutinen

Sony rikkoo sääntöjä

Parhaillaan käynnissä olevilla CeBIT-messuilla Saksan Hannoverissa Sony on jälleen rikkonut messujen sääntöjä. Sony on jo kolmen vuoden ajan rikkonnut CeBIT-messujen sääntöjä joiden mukaan messuväki ei saa itse kokeilla tuotteita vaan niitä demoavat messuosaston esittelijät. Tänä vuonna Sonylle tuli kuitenkin ikävä loppu messuilla kun Microsoft ei pitänyt sääntöken rikkojan toiminnasta vaan päätti valittaa siitää.
Slaisser
Arvostelu

Ico

Ico on selkeästi yksi vuoden positiivisista yllättäjistä, sillä tämän tasoiseen laatuun ja tunnelmaan ei ole yksikään seikkailupeli aiemmin yltänyt. Ico todistaa, että kaikkien pelien ei tarvitse olla pelkkää viihdettä. Ne voivat olla myös taidetta.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Microsoft valitti Sonyn ulos CeBITistä

Parhaillaan käynnissä olevilla CeBIT-messuilla Saksan Hannoverissa on käyty Suuren Konsolisodan viimeisin taistelu, joka päättyi Microsoftin voittoon ja Sonyn PS2-osaston poistamiseen.

CeBITin sääntöjen mukaan messuyleisö ei saa kokeilla itse tuotteita, vaan niitä demoavat messuosastojen esittelijät. Sony on kuitenkin antanut ihmisten pelata osastollaan kolmen viimeisen vuoden ajan, eikä se ole häirinnyt ketään.

Jore
Arvostelu

MotoGP 2

Namcon viimevuotinen moottoripyöräkaahailu ei ollut ehkä se täydellisin ja viimeistellyin. Varsin pikaisesti seuraava jatko-osa kuitenkin hioo alkuperäistä julkaisua tehden uutuudesta varteenotettavan kilpa-ajopelin.
Shaban
Uutinen

Saittiuutisia

Menneellä viikolla sattui ja tapahtui paljon. Suurin osa teistä lieneekin jo huomannut, että PS2FIN:n ulkoasu muuttui viime viikolla sulautuakseen paremmin Konsolifin.net-verkottumaan yhdessä jo aiemmin tapahtuneen serverimuuton kanssa. Serveriä vaihtoi myös jokin aika sitten DCFIN, joka niin ikään kuuluu verkottumaan.

designed
Uutinen

Uusi ulkoasu ja osoite

Ensinnäkin anteeksi pyynnöt siitä että sivu on viettänyt hiljaiseloa juuri Xboxin Euroopan lanseerauksen ajan, mutta siihen on niinkin hyvä syy kuin pienoinen myöhästyminen uuden ulkoasun kanssa. Toivottavasti sivusto on nyt myös kokonaisuutena toimivampi ja miellyttävämpi silmälle kuin edellinen.

Xboxfin löytyy nyt kahdesta osoitteesta, toinen on aito ja alkuperäinen http://www.xboxfin.com ja tämän lisäksi rinnalle on tullut http://xbox.konsolifin.net.

Slaisser
Uutinen

Mistä jäimme paitsi

Mitä kaikkea meni ohi kun sivusto oli päivitystauolla? Alla muutamia mielenkiintoisimpia uutisia.

1. Tärkeimpänä tietysti se että Xbox on todellakin nyt Suomessa myynnissä yleisesti hieman reilun 500 euron hintaan ja pelien hinta pyörii tuossa 70 euron hujakoilla.

Slaisser
Arvostelu

Golden Sun

Nintendon huippuodotettu ja viimeinkin Suomeen saapunut Golden Sun-roolipeli lupaa tuoda takaisin legendaariset 16-bittisen Super Nintendon roolipelihetket, jotka ovat hyvin monen mielestä juuri ne kaikkein hienoimmat. Chrono Triggerin ja Final Fantasyjen seuraksi liittyy nyt Game Boy Advancen ehdottomasti paras roolipeli ja yksi tämän taskukoneen parhaimmista peleistä tähän asti, Golden Sun.
Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Project Gotham Racing

Project Gotham Racingissä ei ole tavoite olla vain nopein. Pelissä ajotaito ja ajotyyli ovat yhtä tärkeässä osassa. Lue arvostelu niin saat selville kuinka tyylikkäästi Project Gotham Racing pääsi maaliin asti.
Code
Arvostelu

Max Payne

Mies jolla ei ole mitään menetettävää... PC:llä hänen tarinansa oli loistava, mutta miltä se maistuu konsolilla.
Code
Arvostelu

State of Emergency

Mellakan keskellä on vaikea säilyttää maltti ja rauhallisemmastakin pelaajasta paljastuu verenhimoinen puoli. Moraalista ei ole tietoakaan, vaan raajat repeilevät ja irtaimisto saa kyytiä.
saintbert
Uutinen

Xbox myyntiin - ei vielä uhkaa PS2:lle

Xbox tuli sitten vihdoin myyntiin, mutta menekki ei ole ollut ihan odotetunlaista ainkaan heti aluksi. Xboxin julkistamistilaisuudessa Helsingin keskustassa ei ollut varsinaisesti ruuhkaa, kun Xbox tuli yöllä myyntiin 14.12 klo 00.00.

Jore
Uutinen

Final Fantasy X:n julkaisupäivä vihdoin selvillä

PS2:n seuraava Messiaspeli MGS2:n jälkeen, Squaren Final Fantasy X, on vihdoin saanut virallisen Euroopan julkaisupäivän. Peli tullaan julkaisemaan toukokuun 31. päivä. Ei sen enempää eikä vähempää kuin noin 10 ja puoli kuukautta Japanin vastaavaa myöhemmin. Kaiken kukkuraksi ainakin demon perusteella PAL-käännös on vielä aivan surkea. Lisää tunnelmia demosta voi lukea PS2finin ennakosta.
Shaban
Uutinen

Lisää rallia...

Microsoft Game Studios kertoi tänään että Xboxille tulee Project Gotham Racing ja RalliSport Challengen joukkoon viel hieman erillaistakin rallia. Kyse on tietysti Quantum Redshiftistä joka sijoittuu autoineen tulevaisuuteen ja muistuttaakin paljon Wipeouttia. Peli sijoittuu noin 100 vuotta tulevaisuuteen ja siitä löytyy erittäin nopeita lentäviä "autoja" joita siis varustelellaan erillaisilla aseilla ja muilla tarpeilla ja onpa peliin tungettu jonkinmoinen juonikin.
Slaisser
Arvostelu

WWF Smackdown: Just Bring it!

Isojen miesten vetäessä trikoot ylleen ei jälki ole kauneinta saati sulavinta katsottavaa. THQ on kuitenkin onnistunut tehtävässään ja WWF Smackdown -sarja saa kunniakasta jatkoa PS2-alustalla.
Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Space Channel 5

Sega tuo menneiden vuosien kehutun Dreamcast-herkun PS2:lle, mutta maalipinta halkeilee jo ja Ulalakin on raihnainen eukko nykypelien pintakiiltoon verrattuna. Alan harrastajille luvassa on kuitenkin mukava hetki tutun pelin parissa.
saintbert
Uutinen

Matrix-pelit vain Xboxille?

Microsoft sijoitti Shiny Entertainment-kehitysstudioon viime vuonna $5 miljoonaa, ja nyt pikkulinnut laulavat että vuorossa olisi koko studion osto. Shiny Entertainment omistaa Matrix-elokuvien pelilisenssit joten mahdollinen osto tarkottaisi melko varmasti pelien tulemista yksinoikeudella Xboxille. Shinyn aikaisempia pelejä ovat olleet mm. Earthworm Jim, Sacrifice, MDK ja Messiah.
Code