Uutinen

Julkaisussaan epäonnistunut Grand Theft Auto -trilogia päivittyi – kammottava sade-efekti ja valtava määrä bugeja korjattu

Rockstar on saanut tuupattua linjoille ensimmäisen Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition -korjauspäivityksen.

Bugien riivaama kolmen klassikon paketti on kulkenut julkaisunsa jälkeen hullunmyllystä toiseen. Rockstar on kuitenkin lupaillut parantavansa pelikokemusta lukuisin korjauspäivityksin, joista ensimmäinen on nyt siis saatu linjoille kaikilla alustoilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mega Driveltä ja Super Nintendolta tuttu Earthworm Jim tekee paluun animaatiosarjana

Erityisesti ysärilapsia viihdyttänyt Earthworm Jim tulee takaisin oman animaatiosarjansa tähtenä.

Kaksi mainiota Earthworm Jim -tasohyppelyä julkaistiin Super Nintendolle ja Mega Drivelle 90-luvun puolivälin tienoilla. Vuosituhannen lopussa ilmestynyt Earthworm Jim 3D ja jatko-osansa puolestaan epäonnistuivat siirtämään matosen seikkailut kolmanteen ulottuvuuteen, minkä jälkeen sarja onkin elellyt pelipuolella hyvin pitkälti hiljaiseloa. Pelien kylkeen kyhätty animaatiosarja toki rullasi parin tuotantokauden verran, mutta nyt lisää on siis tulossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Halo-televisiosarjan tuotanto etenee hitaasti mutta varmasti – ensimmäinen kiusoitteluvideo julkaistiin vihdoinkin

Halo-televisiosarja on edennyt jo ensimmäisen kiusoitteluvideonsa asteelle.

Ikonisen Master Chiefin edesottamuksia seurailevaa sarjaa on työstetty jo vuositolkulla, eikä valmista ole tuntunut tulevan sitten millään. Jopa kuolleeksi luultu projekti on kuitenkin edelleen elossa, sen todistaa eilisessä Xbox-syntymäpäivälähetyksessä paljastettu kiusoitteluvideo. Paramount+ -palveluun saapuvan Halon pääosissa nähdään Pablo Schreiber, Natasha McElhone sekä tutussa Cortanan roolissa jatkava Jen Taylor.

Jaakko Herranen
Uutinen

Halo Infiniten kaikille ilmainen moninpeli sai yllätysjulkaisunsa Xboxin syntymäpäivälähetyksen päätteeksi

Halo Infiniten moninpeli on vapautettu kaiken kansan kokeiltavaksi Xboxin 20-vuotisjuhlalähetyksen päätteeksi.

Halo Infiniteä on työstetty pitkään ja hartaasti nykyisen julkaisupäivän ajoittuessa joulukuun 8. päivälle. 343 Industries on kuitenkin saanut moninpelipuolen jo sen verran mukavaan kuosiin, että kaikki innokkaat uskalletaan päästää käsiksi siihen peräti kolme viikkoa etuajassa. Tarjolla on siis tälläkin hetkellä koko Season 1:n sisältö, minkä lisäksi eteneminen säilyy lopullisen pelin julkaisun ollessa ajankohtainen.

Jaakko Herranen
Uutinen

PlayStation 5 täytti yhden vuoden – Sony paljasti laitteen suosituimmat pelit

Sony on paljastanut blogahduksessaan vuoden ikään ehtineen PlayStation 5:n suosituimmat pelit.

Sony panostaa vahvasti konsoliyksinoikeuksiinsa, mutta tämä ei heijastu suoraan ainakaan laitteen kymmenen suosituimman pelin listalle. Ainoat PlayStation-yksinoikeudet ovat heti laitteen ilmestymisen yhteydessä julkaistut Marvel's Spider-Man: Miles Morales sekä Demon's Souls. Muutoin pelitunteja on kulunut eniten hyvin pitkälti vanhojen tuttujen pelisarjojen (ja Fortniten) parissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Bugien riivaama ja laajalti tylytetty GTA-trilogia palasi ostettavaksi ja pelattavaksi PC:llä

Rockstar on palauttanut Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Editionin PC-version myyntiin.

Kolme GTA-klassikkoa niputtava paketti on kärsinyt ongelmista heti 11. päivän julkaisustaan lähtien. Aluksi Rockstar Games Launcher kärsi pidemmän aikaa teknisistä ongelmista, minkä jälkeen trilogian huomattiin sisältävän sinne kuulumattomia tiedostoja. Nyt tilanne on kuitenkin näiltä osin korjattu ja peli on jälleen ostettavissa Rockstarin kauppapaikalta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seittisinkoileva hahmolisäys saapuu PlayStation-konsoleiden Marvel's Avengersiin marraskuun 30. päivä

Marvel's Avengersin hahmokööri laajenee vihdoin marraskuun 30. päivä odotetulla Spider-Manilla.

Naapuruston ystävällisen Hämähäkkimiehen kerrottiin laajentavan Marvel's Avengersin PlayStation-versioiden hahmovalikoimaa jo ennen pelin julkaisua. Odotus venähti yllättäen yli vuoden mittaiseksi, mutta niin vain oman tarinansakin saava Spidu on päivätty, vieläpä trailerin kera. Kuvia voi katsastaa uutisen lopun galleriasta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Eilen julkaistu Grand Theft Auto -trilogia vedettiin myynnistä – PC-versiota ei voi ostaa saati pelata

Rockstar on hätää kärsimässä oman pelisovelluksensa kanssa, mikä on aiheuttanut ongelmia varsinkin Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Editionin julkaisuun.

Rockstar Gamesin oma launcher poistettiin eilen illalla käytöstä huoltotoimenpiteiden vuoksi. Ongelma on, että palvelua ei ole saatu edelleenkään takaisin toimintaan, joten mitkään sen kautta tahkottavat nimikkeet eivät ole pelattavissa. Näihin lukeutuu eilen julkaistu Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition, joka on nyt PC:llä poistettu myynnistä kokonaan.

Jaakko Herranen