Uutinen

Halpispelit tulevat

Kesän kunniaksi Microsoft on päättänyt laskea parin pelin hintaa 59,99 euroon. Nyt voimaan astuvan hinnan alennuksen pilkontaan joutuvat mm. Dead or Alive 3, Project Gotham Racing, Azurik: Rise of Perathia, Nightcaster ja NBA Inside Drive 2002. Näiden seurauksina Microsoft odottaa Xboxin- ja pelien myynnin nousevan entisestään paremmiksi. Odottaa saattaa uusia vastaavia hinnan leikkauksia

Eli jo meidän aikaisemmat pohdinnat ja team-xboxin haastattelussa ilmikäyneet alennukset ovat nyt konkreettisesti totta.
Unreal-Hawk
Uutinen

Agerex Oy muutti nimeään

Agerex Oy:nä tunnettu, Suomen Nintendon maahantuoja muutti nimensä AMO Oy:ksi torstaina 6.6.2002. Nimenmuutoksen yhteydessä mukaan sulautettiin Lelumyynti Oy.

Nimenmuutosbileitä vietettiin samaisena torstaipäivänä, aina klo 15:00:sta yömyöhään saakka. Mukana oli tietysti hehkeitä tanssityttöjä, nopeita veneitä ja trubaduureja.

Kaikki n. 150 vierasta viihtyivät kuulemma hyvin AMO Oy:n uusia laitteita testaillessa, ja hyvää ruokaa syödessä.

Griever
Uutinen

Universal tuo Marvelin vihreän jätin Cubelle

Universal Interactive on paljastanut peliverion Ang Leen ohjaamasta The Hulk-elokuvasta olevan kehitteillä. Elokuva itse kertoo, kuten nimestäkin voi päätellä, sarjakuvajätti Marvelin yhdestä tunnetuimmasta supersankarista, The Hulkista. Peli tullaan näkemään GameCuben lisäksi PlayStation 2:lla sekä Xboxilla ja Game Boy Advancekin tulee saamaan oman version vihreän jätin seikkailuista.
Guardian Viper
Uutinen

Cube-Potter saa extraa

GameCube Europe-sivuston mukaan Electronic Arts suunnittelevan lisätä Harry Potter and The Chamber of Secrets-pelin GameCube-versioon bonuksia, joita ei pelin PS2- ja Xbox-versioissa nähdä. Cube-Potter tulee sisältämään tuen Cube/GBA-linkkikaapelille, mutta miten pelien keskeinen kommunikointi tapahtuu, ei ole vielä tietoa.

Lisää kuitenkin tästä, kunhan lisätietoja ilmaantuu!

Guardian Viper
Uutinen

Capcomin Resident Evil 0 -myyntiarviot

GameCube Europe on julkaissut sivustollaan Capcomin paljastamat Resident Evil 0-pelin myyntiarviot.

Capcom odottaa pelin myyvän Japanissa 400.000 kappaletta, Yhdysvalloissa 520.000 kappaletta ja Euroopassa taas 250.000 kappaletta. Vain aika näyttää, kuinka lähelle arviot osuvat.

Guardian Viper
Uutinen

Link hahmona Soul Calibur 2:n Cube-versiossa?

GameCube Europe on uutisoinut mielenkiintoisen uutisen sivustollaan koskien Namcon Soul Calibur 2-mätkintäpeliä. Ilmenneiden tietojen mukaan pelin GameCube-versio tulisi sisältämään pelattanvana hahmona Nintendon The Legend of Zelda-pelien päähahmon, Linkin. Koska Link ei tule uusimmassa Zelda-pelissä esiintymään kuin lapsimuodossa, on Nintendo ja Namco ilmeisesti päättänyt antaa fanien pelata myös vanhemmalla Linkillä Soul Calibur 2:ssa.
Guardian Viper
Uutinen

BBS uudistuksia

Eli Xboxfinin BBS on saanut kaksi uutta osiota. Nyt saivat urheilupelit ja roolipelitkin oman osionsa. Siirsin nyt kumpaankin ikkunaan muutaman vanhemman uutisen, ja siirtoja tullaan varmastikkin näkemään lisää. Eli nyt pitäisi BBS pysyä taas hiukan selkeämpänä.

Ja myös taanoin tapahtuneista ongelmista on taidettu päästä jo kokonaan eroon, niin sivujen kuin BBS:n puolelta. Jos kumminkin havaitset häiriöitä, niin olisi kiva kuulla niistä. Kertoa ne voit esim näin.
Wombut
Uutinen

Xbox myy myös Japanissa

Xbox on saanut mukavan piristeen Japanissa, sillä toukokuun viimeisellä viikolla Xboxia myytiin 6 447 kpl, kun toinen tulokas Gamecube myi samana jaksona vain 3 502 kpl.
Lähde : computerandvideogames

Hieman uudemmat tulokset näyttivät kesäkuun alussa tältä
(kyseessä siis viikon myynti)

PlayStation 2: 60,000
Game Boy Advance: 36,200
PSOne: 7,900
Xbox: 5,700
GameCube: 5,400
Game Boy Color: 2,200
Wombut
Uutinen

Taktisen nopeatempoista toimintaa - Far Cry

GameCube Europe kertoo muutamia seikkoja Ubi Softin julkaisulistalla olevasta saksalaisen CryTek-tiimin Far Cry-pelistä, jota kuvaillaan nopeatempoiseksi ja taktiikkaa vaativaksi FPS-peliksi. Far Cry on ollut 40 henkeä omaavan tiimin kehityksessä joulukuusta 1999 saakka ja peli on aiemmin myös kulkenut nimellä Exhile.

Tekijät selvästi haluavat panostaa realismiin.

Guardian Viper
Uutinen

Fire Pro Wrestling GameCubelle

BAM! Entertainment on Cube Europen mukaan ilmoittanut julkaisevansa Game Boy Advancelta tutun Fire Pro Wrestling -painipelin myös GameCubelle.

Minkäänlaisia yksityiskohtia tai mahdollista julkaisuaikaa ei kerrottu, mutta ainakin kahden GBA:lla Japanissa julkaistun FPW -pelin perusteella Cuben omistajille voi olla luvassa aikamoista mannaa.

Lisää kuitenkin pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Soul Calibur II - video

Xboxgamers on saanut jostain käsiinsä videon Xboxin Soul Calibur 2:sta

Imuroi se tästä (n. 15megaa)

tässä vielä xboxgamersin suositukset videosta

"We advise you guys to watch the movie at half its original size - then you'll really experience the true beauty of this stunning title!"
Wombut
Uutinen

BBS bugailee, malttia!

PS2FIN BBS on palveluntarjoajamme Sigmatic.fi:n levyrikon jälkeen sekoillut oikein kunnolla: osa käyttäjätunnuksista on hävinnyt, osa ei voi lähettää privaattiviestejä ja viestien kellonajat ovat mitä sattuu. Hässäkkää säädetään edelleen, toivottavasti kaikki on taas kunnossa ASAP.
Jore
Uutinen

Capcom vs. SNK 2 -yksityiskohtia

Cube Europe on paljastanut uutta mediaa ja uusia yksityiskohtia koskien GameCubelle ilmestyvää 2D -mätkintää Capcom vs. SNK 2: EO. Nähtävästi peli tulee ilmestymään Euroopassa jo tämän vuoden Elokuussa, joten julkaisu tapahtuu näin ollen yllättävänkin aikaisin.

Lisäksi sivulla julkaistiin kansikuva ja tukuittain ruutukaappauksia.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Nintendo puhuu Final Fantasystä ja online-peleistä

The Gameforms Project uutisoi Nintendon entisen johtajan Hiroshi Yamauchin, sekä hänen seuraajansa Satoru Iwatan puhuneen Nintendon tulevaisuudesta ja online-pelaamisesta jokin aika sitten pidetyssä kokouksessa. Vaikka tilaisuudessa keskusteltiinkin enimmäkseen johtajuuden vaihdosta Yamauchilta Iwatalle, herrat kuitenkin kommentoivat omia näkemyksiään pelialasta ja etenkin Nintendosta.
Guardian Viper
Uutinen

Game Critics Awardsin Best of E3 2002 -ehdokkaat

Game Critics Awardsin Best of E3 2002-gaalan tuomarit ovat paljastaneet tämän vuoden palkintoehdokkaat. Voittajat ilmoitetaan kesäkuun 18. päivä 2002.

Ehdokkaat parhaaksi peliksi:
- Doom III (ID Software / Actvision - PC)
- Metroid Prime (Retro Studios / Nintendo - GameCube)
- Neverwinter Nights (Bioware / Infogrames - PC)
- The Legend of Zelda (Nintendo - GameCube)
- The Sims Online (Maxis / Electronic Arts - PC)

Guardian Viper
Uutinen

Uusia ruutukaappauksia LucasArtsin Gladius-pelistä

GameSpot on huomannut LucasArtsin paljastaneen uusia ruutukaappauksia tulevasta vuoropohjaisesta Gladius-roolipelistään. Peli pyörii gladiaattori-taisteluiden ympärillä, joissa pelaaja pystyy ohjamaan useita taistelijoita. Hahmot kehittyvät ja oppivat uusia taitoja pelin aikana, sekä käyttävät aseiden lisäksi myös taikoja.

Gladiuksessa tulee olemaan 16 hahmoluokkaa, 400 varustetta, 100 muokattavaa hahmotyyppiä, 20 erilaista taisteluareenaa ja 12 muuta aluetta.

Guardian Viper
Uutinen

Star Fox sittenkin Eurooppaan ilman nimenmuutosta

Muutama päivä sitten CubeFIN raportoi, että GameCuben Star Fox Adventures -peli tulisi Eurooppaan Lylat Wars Adventures -nimisenä. Lähteenä oli käytetty Cube Europea sekä Euroopan Nintendon tilaajilleen lähettämää uutiskirjettä. Joku oli nähtävästi tehnyt inhimillisen virheen kyseisen kirjeen kanssa, sillä nyt Nintendo on kertonut asiaankuuluvan korjauksen:

"Our recent E3 email newsletter contained a small inaccuracy.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Kessen II

PS2:n alkuaikoina kohua DVD-formaatillaan herättänyt Kessen on saanut jatkoa. Valitettavasti aika ja kehitys ovat joutuneet erilleen toisistaan.
designed
Uutinen

Xboxin suojaus murrettu

Monet ovat jo lukeneet että Xboxin suojaus on saatu murrettua. Heille jotka eivät asiasta ole lukeneet tai tietoisia, mutta ovat uutisesta kiinnostuneita niin alla on lainattuna Muropaketti.commin uutinen asiasta.

Andrew Huang, joka opiskelee Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa, on onnistunut murtamaan Microsoft Xbox -pelikonsolin ohjelmistosuojauksen.

Slaisser
Arvostelu

Super Smash Bros. Melee

Pikachu ja kumppanit astuvat kehään veren maku suussaan Nintendon uudessa mätkintäpelissä Super Smash Bros Melee. PAL -version arvostelu.
Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Toptronicsin Xbox-tiimi

Xboxfin esitti muutaman ajankohtaisen kysymyksen Toptronicisin Xbox-tiimille. Katsotaanpa mitä heillä oli sanottavana.
Wombut
Arvostelu

Shadow Hearts

Mikäli tavallista synkempi aihepiiri kiinnostaa eikä uusin Final Fantasy tyydyttänyt roolipelinälkää, Shadow Hearts menettelee maittavana jälkiruokana. Koska pelissä uskalletaan puhua häiritsevistäkin asioista, perinteinen maailmanpelastus ei enää tunnu niin tylsältä.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

CDV:ltä kolme peliä Xboxille

CDV ilmoitti tänään virallisesti ensimmäisistä konsolijulkaisuistaan. CDV julkaisee mm. Xboxille ensi vuonna kolme peliä jotka ovat: Core, Project Nomads ja Vultures.

Core
Core on ruotsalaisen UDS-pelifirman kehittämä peli joka kertoo maan uumenista maanpinnalle nousseesta avaruusaluksesta. Pelaaja on luonnollisesti se erikoisvoimin varustettu tutkija joka lähtee härveliä tutkimaan. Peli on tarkoitus julkaista syksyllä 2003.

Slaisser
Uutinen

Xbox-tiimin haastattelu

Eli kuten monet näkeekin, on jutut osiolle tullut jälleen uusi artikkeli. Kyseessä on siis Tuomas Kaukisen haastattelu, ja hän kuuluu Toptronicsin Xbox-tiimiin. Kaksisivuisen artikkelin pääset lukemaan suoraan tästä.
Wombut
Arvostelu

Sled Storm

Sled Storm yhdistää moottorikelkoilla hurjastelun ja freestyle-temppuilun. Lopputulos on sekava keitos, joka jättää melkoisesti toivomisen varaa.
Tommi
Uutinen

Eternal Darkness sai oman kotisivun

GameCubelle tuleva Silicon Knightsin Eternal Darkness: Sanity's Requiem-peli on saanut oman kotisivun, jota voit mennä ihailemaan tämän linkin kautta.

Sivulta löytyy ruutukaappauksia, juoniesittely, taustakuvia tietokoneeseen ja muuta pikkukivaa kaikille pelistä kiinnostuneille.

Guardian Viper
Arvostelu

Virtua Fighter 4

Tältä peliltä on turha odottaa hyvää tarinaa, loppudemoja tai pienintäkään kuvausta eri hahmojen taustoista ja persoonallisuudesta. Tarjolla ei myöskään ole silmäniloa, pomppivia rintoja tai muhkeita efektejä. Sen sijaan Virtua Fighter 4 keskittyy ainoaan olennaiseen asiaan: mätkintään.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Star Fox vaihtoi nimeä

Cube Europe -sivuston mukaan Euroopan Nintendon hiljattaisessa uutiskirjeessä on seuraava lainaus:

"See the Nintendo GameCube footage of Mario Sunshine, The Legend of Zelda, Metroid Prime and Lylat Wars Adventures: Dinosaur Planet that wowed the crowds..."

Kuten ylläolevasta tekstistä voi hyvin lukea, niin GameCuben Star Fox Adventures tulee Euroopassa olemaan Lylat Wars Adventures -niminen.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Spaceworld 2002 peruttu?

Vaikka Nintendo ei ole asiaa vielä virallisesti vahvistanut, niin Planet GameCuben mukaan Nintendon vuosittainen Japanissa järjestettävä pelimessutapahtuma Spaceworld 2002 on tämän vuoden osalta peruttu kokonaan.

Tämä on kuitenkin vielä toistaiseksi huhu, mutta lisää tästä hälyttävästä uutisesta heti, kun jotain kerrottavaa ilmaantuu.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Solid Snake debytoi GameCubella

IGN Cuben mukaan Konamin superagentti Solid Snake on tekemässä ensiesiintymistään GameCubella, tosin ei Metal Gear-pelissä, vaan E3-messuspesiaalissakin mainitussa Konamin Evolution Skateboarding-pelissä. Mielenkiintoista tässä on se, että PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle tulevassa Metal Gear Solid 2: Substance-pelissä tulee olemaan myös samankaltaisia skeittaus-osioita, jotka käyttävät Evolution Skateboardingin pelimoottoria.

Evolution Skateboarding sisältää Snaken lisäksi myös oikeita skeittaajia, kuten mm.

Guardian Viper
Uutinen

Metroid Prime Nintendon tarkassa valvonnassa

Planet GameCube-sivusto pääsi E3-messujen aikana keskustelemaan Shigeru Miyamoton kanssa hänen osaanotostaan Retro Studiosin Metroid Prime-pelin kehityksessä. Miyamoto mukaan hänen henkilökohtaisen osuutensa projektissa olevan "erittäin suuri".

Lisäksi Miyamoto kertoi kolmen hänen EAD-tiiminsä jäsenen työskentelevän Metroid Primen parissa päivittäin erittäin mittavia aikamääriä. Tarkoituksena tällä yhteistyöllä Retro Studiosin kanssa on saada pelistä Metroid-nimen arvoinen.

Guardian Viper
Arvostelu

Super Monkey Ball

Ainakaan sponsorien huonosta esilletuomisesta ei tätä omaperäistä puzzlepeliä voi syyttää. Harmi vain, että Dole-banaaneista pursuavat radat ovat liian nopeasti ohi, ja moninpeli ei pidä peliä pinnalla kuin hetken. Sen jälkeen voit mukatyytyväisenä hymäillä uuden pölynkerääjäsi perään.
Griever