Hudsonilta lisää NES-lämmittelyitä
Kaikkiaan firma aikoo uudelleenjulkaista kuusi vanhaa klassikkoa. Kaksi peleistä on siis vielä hämärän peitossa, mutta kaikki saadaan ulos viimeistään ensi vuoden alkupuolella.
Kaikkiaan firma aikoo uudelleenjulkaista kuusi vanhaa klassikkoa. Kaksi peleistä on siis vielä hämärän peitossa, mutta kaikki saadaan ulos viimeistään ensi vuoden alkupuolella.
Videoihin pääsee käsiksi täältä.
Samaisen sivuston mukaan Nintendon edustajat ovat aiemmin maininneet muutamien kehittäjien vähentävän GameCube-pelien valmistusta.
Lisää pian.
14 toiminnantäyteistä tehtävää sisältävässä pelissä päästään lentelemään muun muassa Yavinin ja Endorin ilmatiloihin, mutta muita yksityiskohtia pelistä ei tiedetäkään. Julkaisusta huolehtii THQ ja kauppojen hyllyille pelin pitäisi saapua myöhemmin kesän aikana.
CubeFIN raportoi putkimiehen tulevista vaiheista myöhempänä ajankohtana.
Klikkaa tästä nähdäksesi kuvan uutisen konsolista.
Alkuperäinen uutinen (22.6.2003):
Useiden japanilaisten nuorisolehtien julkaisijana tunnettu Shueisha tarjoaa Gamers.comin saamien tietojen mukaan valkoisella värillä pinnoitettua GameCube-konsolia Final Fantasy: Crystal Chronicles -promootiokilpailunsa yhteydessä. Kyseistä masiinaa ei tulla myymään kaupassa, vaan ainoat kappaleet jaetaan muutamalle onnekkaalle voittajalle.
Brute Forcen arvio julkaistaan XboxFINissä lähiaikoina.
Pelin ostajat saivat mukaansa myös ainutlaatuisia lahjoja, kuten hahmofiguureja sekä nimikirjoituksia. Ohessa paikallaolijat ihailivat myös lukuisia messuhallin Mother-patsaita ja muita taideteoksia.
Nyt tämä valitettava tilanne saatiin onneksi korjattua tuoreen ruutukaappauspaketin myötä.
Virallinen EyeToy: Play -saitti löytyy osoitteesta www.eyetoy.com ja se on selailtavissa myös suomeksi. Sivuilla on videopätkiä ja selostusta pelin sisällöstä.
CubeFIN arvioi tekeleen pettymykseksi, mutta varoitukset näyttävät kaikuvan kuuroille korville. Tekijät puuhaavatkin kovaa vauhtia netissä pelattavaa jatko-osaa, Matrix Onlinea. Sen pitäisi saapua kauppoihin vielä tämän vuoden aikana.
Alunperin oikeusprosessi lähti käyntiin Nintendon väitteistä, joiden mukaan Lik Sang kauppasi pelikopionnin mahdollistavia laitteita Game Boy Advancelle. Nyt kiista on ainakin taloudelliselta kannalta sovittu, mutta sota lienee vasta alussa.
Kuviin pääset käsiksi tästä.
Pelin päähahmoiksi on nimetty Nichol ja Karen.
Mukaan tulevista uusista ominaisuuksista ei ole vielä ilmaantunut yksityiskohtia.
Samaisessa lehdykässä arviotiin myös GameCube-julkaisu Animal Forest + (34/40 - 8, 8, 9, 9) sekä Xboxille ilmestynyt Dino Crisis 3 (30/40 - 8, 8, 7, 7).
Nyt tekijät ovat vahvistaneet, että rajoitetussa erässä myyntiin tuleva paketti sisältää Biohazard Zeron, Biohazardin (GameCube-versio), Biohazard 2:n ja 3:n sekä Biohazard: Code Veronican. Tietämättömille kerrottakoon, että Biohazard on Resident Evil japanilaisittain.
Kyseessä on pieni, mutta tervetullut lisä. Lisää piakkoin.
Julkaisutoiminta ei rajoitu peleihin, vaan konsolin käyttämille Universal Media Disceille pystyy tallentamaan DVD-laatuista kuvaa ja ääntä.
Tomb Raider -sarjan kuudes osa on takuuvarma myyntihitti, etenkin kun aiheesta tehty elokuva saa ensi-iltansa kesällä.
Ensimmäinen kartta on jäinen Jotenheim. Kartta on tarkoitettu edellisessä laajennuksessa julkaistuun ja nopeasti laajan kannattajakunnan saaneeseen Capture the Flag -pelimuotoon.
Super Mario Advance 4 julkaistaan Euroopassa loppuvuodesta.
Ensimmäiset ruudut voit löytää täältä.
Kovin suuresta aikavälistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä päiväys vaihtui lokakuun 7. päivästä syyskuun 30. päivään. Eurooppaan peli ilmaantuu näillä näkymin lokakuun 31. päivä.
Valinnan puute ei tarkoita, etteikö pelaajille riittäisi riemua Sonynkin formuloista.
Xenosaga on kuusiosaiseksi kaavailtu sarja, joka kuvaa ihmiseloa scifi-tyyliin. Sitä kehittää japanilainen Monolith.
Colin McRae Rally 04 ilmestyy Xboxille ja PlayStation 2:lle vuoden loppupuolella. Lisätietoa pelistä löytyy sen kotisivuilta.