Uutinen

Wiin Pro Evolution Soccer 2008 maaliskuussa

Konami ilmoittaa Wiin saavan oman versionsa Pro Evolution Soccer 2008:sta maaliskuun lopulla. Wii-painoksen luvataan sisältävän muilta alustoilta tutun realismin yhdistettynä konsolin omalaatuiseen ohjaukseen.

Pelaajaa ohjataan käyttämällä Wiimotea. Erinäiset kikat onnistuvat hienoisilla käsiliikkeillä. Lisäksi ympäröiviä tiimikavereita voi ohjeistaa juoksemaan vapaaseen tilaan tai vastaanottamaan syöttöä. Esimerkiksi liukutaklaukset puolestaan onnistuvat nunchukulla.
Paavo Niskala
Uutinen

Epic tekee tilaa testaajille

Gears of Warin kehittäjä Epic Games on aikeissa tuplata päämajansa toimistoneliöt Pohjois-Carolinan Caryssa, kertoo The News & Observer. Tällä hetkellä toimistotilaa on yhtiön käytössä vajaat 3000 neliömetriä.

Suunnitelmat ovat vielä alkutekijöissään, mutta yhtiö osti jo kahden hehtaarin kokoisen tontin 1,57 miljoonalla dollarilla (noin 1,07 miljoonaa euroa).
Paavo Niskala
Uutinen

Pinball FX sai uuden flipperipöydän

Pinball FX on saanut kauppapaikalle uuden kummitusteemalla varustetun flipperipöydän. Nightmare Mansion -niminen pöytä irtoaa 200 Microsoft-pisteellä eli reilulla kahdella eurolla. Mukanaan se tuo uuden Monster Hunter -saavutuksen sekä viisi pelitilaa.

Pinball FX on Zen Studiosin Live Arcadeen kehittämä flipperipeli, joka sisältää muun muassa tuen kameraohjaukselle. Pelin hintalapussa lukee 800 pistettä eli vajaat kymmenen euroa.
Paavo Niskala
Uutinen

Päivitys toi uusia ominaisuuksia Virtua Fighteriin

Sega julkaisi Virtua Fighter 5:een päivityksen, joka bugien korjailun ohella lisää peliin muutamia oleellisia ominaisuuksia.

Nyt tietyt hahmot voivat pukea ylleen eri asukokonaisuuksiin kuuluvat housut ja paidan. Muihin uudistuksiin kuuluu muun muassa verkkomättöjen uusintojen tallennusmahdollisuus.

Konsoli huomaa päivityksen automaattisesti pelin käynnistyessä ja saadessa yhteyden verkkopalveluun.
Paavo Niskala
Uutinen

Uusi Dragon Ball Z PS3:lle ja X360:lle

Atari julkaisee Namco Bandain Dragon Ball Z: Burst Limit -taistelupelin myös länsimaissa tämän vuoden aikana.

PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ilmestyvä peli sisältää verkkopelin ja konsolien tarjoamien tehojen kerrotaan mahdollistavan näyttävät 3D-efektit, jotka hämärtävät rajaa videopelin ja anime-sarjan välillä.
Oliver
Uutinen

Super Smash Bros.Brawl sai arvosanaksi Famitsulta 40/40

Ennestään täyden pistepotin on saanut vain 6 peliä: The Legend of Zelda: The Ocarina of Time, Soul Calibur, Vagrant Story, Zelda: Wind Waker, Nintendogs ja Final Fantasy XII. Nyt siis myös Brawl liittyy tälle lyhyelle listalle.

Neljän tuomarin raati kiitteli varsinkin nautittavaa Adventure-moodia, mielenkiintoisia Final Smash-liikkeitä ja loisteliasta presentaatiota.

Pelille ei ole vielä ilmoitettu PAL-alueiden julkaisupäivämäärää.
Jooseppi
Uutinen

Crisis Core: Final Fantasy VII Eurooppaan keväällä

Square Enixin ilmoituksen mukaan syyskuussa PlayStation Portablen myynnit Japanissa huippuunsa nostanut Crisis Core: Final Fantasy VII julkaistaan Euroopassa keväällä.

Crisis Coren tarina käynnistyy seitsemän vuotta ennen alkuperäisen Final Fantasy VII:n tapahtumia ja peliin on lisätty uusia haasteita tarjoava Hard Mode, jota ei Japanissa ilmestyneestä versiosta löydy.
Oliver
Uutinen

Japaniin uusi Monster Hunter -PSP

PSP:n Monster Hunter 2nd G julkaistaan Japanissa 27.3. ja samassa yhteydessä kauppoihin saapuu paketti, josta löytyy pelin lisäksi Monster Hunter -teemainen PSP-konsoli, pari erilaista koteloa sekä rannehihna. Hintaa pakkauksella on 25 800 jeniä eli noin 160 euroa ja sitä on saatavilla vain rajoitetun ajan.
Oliver
Uutinen

Lisävaloa Xboxin tulevaisuudenkuville GDC:ssä

Microsoftin on määrä valottaa Xbox-suunnitelmiaan tämän vuoden Game Developers Conferencessa, San Franciscossa, järjestäjät tiedottavat. Ohjelmistojätin pelialustoja luotsaava John Schappert luennoi tulevaisuudesta alan ammattilaisille suunnatussa tapahtumassa 20. helmikuuta.

Xboxin valmistaja on tähän asti pysytellyt vaitonaisena vuoden 2008 teemoistaan keskittyen lähinnä viime vuoden pelitarjontaan ja konsolivaihtoehtojensa hienosäätöön.
Hakkiz
Uutinen

Kuvernööri muistuttaa vanhempia pelien ikärajoista

Pennsylvanian kuvernööri Edward G. Rendell on tänään muistuttanut vanhempia tarkistamaan pelien ikärajat ennen niiden hankkimista lapsille.

- Vanhemmat kohtaavat monia vaikeita valintoja päättäessään mitä kuvastoa ja mediaa he sallivat koteihinsa, Rendell sanoi.
Oliver
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit ajalta 1.1 - 13.1.2008

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 1.1 - 13.1.2008:



PS3:

1. Call of Duty 4: Modern Warfare (Activision)
2. Uncharted: Drake's Fortune (Sony)
3. NHL 08 (Electronic Arts)
4. Need For Speed ProStreet (Electronic Arts)
Corca
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Xbox 360 -pelit ajalta 1.1. - 13.1.2008

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Xbox 360 -peleistä ajalta 1.1. - 13.1.2008



Xbox 360:

1. Call of Duty 4: Modern Warfare (Activision)
2. Halo 3 (Microsoft)
3. Mass Effect (Microsoft)
4. Guitar Hero III: Legends Of Rock (Activision)
Corca
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit ajalta 1.1. - 13.1.2008:

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 1.1. - 13.1.2008:



Wii:

1. Guitar Hero III: Legends Of Rock (Activision)
2. The Legend of Zelda: Twilight Princess (Nintendo)
3. Super Mario Galaxy (Nintendo)
Corca
Uutinen

Strategiapeliveteraanien studio THQ:n omistukseen

Brian Reynoldsin, Jason Colemanin, Dave Inscoren ja Tim Trainin vuonna 2000 perustama sata henkeä työllistävä Big Huge Games on siirtynyt THQ:n omistukseen. Perustajien historiasta löytyy useita PC-klassikoita, kuten Rise of Nations, Alpha Centauri ja Civilization II.
Oliver
Uutinen

Turok näyttäytyy kauppapaikalla

Touchstonen kehitämä Turok-sarjan tuoren osa näyttäytyy Xbox Liven kauppapaikalla demon merkeissä.

Turokin pääosassa on entinen kommandomies Turok Joseph, joka tällä kertaa kuuluu Whiskey Company -nimiseen eliittiryhmään. Heidän tehtävänään on eliminoida sankarin entinen oppi-isä Roland Kane.
Paavo Niskala
Uutinen

Ninja Gaiden 2 kaipaa saavutuksia

Surkeisiin saavutuksiin turhautuneilla pelaajilla on kerrankin mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Team Ninja nimittäin haluaa tietää, mitä gamerscoren arvoista pelaajat haluaisivat tehdä Ninja Gaiden 2:ssa.

Omat ehdotuksensa voi esittää Gamerscore Blogin kommenteissa. Ehdotuksilta kaivataan saavutukselle nimeä, kuvausta, gamerscore-määrää sekä mahdollista kuvaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Noin puolet tehokonsoleista kiinni kotiteatterissa

THX Ltd. kertoo tutkimuslaitos Nielsenin tuoreen kyselyn osoittaneen, että 54 prosenttia PlayStation 3 -konsoleista on liitetty monikanavaiseen kotiteatterijärjestelmään. Xbox 360:lla vastaava osuus oli yli 48 prosenttia. Tutkimusalueena on todennäköisesti ollut Yhdysvallat.
Oliver
Uutinen

Puput joraavat tiensä Live Arcadeen

Tällä viikolla Live Arcadessa päästään harrastamaan jälleen aivotyöskentelyä, sillä keskiviikkona palvelussa julkaistaan koko perheelle suunnattu Boogie Bunnies.

Sierra Onlinen pelissä on tarkoituksena estää erivärisiä pupuja joutumasta vaaraan eksoottisissa ympäristöissä. Ketjuttamalla söpöt eläimet oikein pelaaja saa aikaiseksi huvittavia tanssikuvioita.

Kolmen erilaisen pelimuodon ohella Boogie Bunnies sisältää tuen verkkopelille, jota voi harrastaa joko yhteistyössä tai kilpailumielessä.
Paavo Niskala
Uutinen

Factor 5 tekee paluun Wiillä

GameCubella Rogue Squadroneilla kunnostautunut Factor 5 työskentelee ainakin yhden Wii-projektin parissa. Kehittäjien viimeisin tuotos on PlayStation 3 -debyytti Lair.

Asiasta IGN-pelisivustolle kertonut yhtiön johtaja Julian Eggebrecht ei paljon projektista paljastanut. Kyseessä ei kuitenkaan ole verkkopalvelussa julkaistava nimike vaan täysiverinen peli.
Paavo Niskala
Uutinen

Epävirallisetkin ohjelmistopäivitykset suoraan verkosta PSP:lle

Jo kertaalleen PlayStation Portablen epävirallisten käyttöjärjestelmien kehittämisen lopettanut Dark Alex on julkaissut käsikonsolille uuden 3.80 M33 -ohjelmiston.

3.80 M33 sisältää kaikki virallisenkin 3.80-ohjelmiston ominaisuudet ja mahdollistaa tietysti myös kotikutoisen ohjelmistokoodin käynnistämisen. Tämän lisäksi käyttöjärjestelmäpäivitykset on jatkossa mahdollista ladata suoraan PSP:lle aivan kuten Sonyn omassakin palvelussa.
Oliver
Uutinen

Jack Thompson nyt PS2:n Buzz-visailun kimpussa

Vuosi sitten Buzz!-pelejä Sonylle kehittävä Relentless Software ilmoitti tekevänsä Iso-Britannian ala-asteiden käyttöön erityisen Buzz: The Schools Quiz -pelin, joka sisältää yli 5000 opetusohjelmaan sisältyvää kysymystä.
Oliver
Uutinen

SCi:n pomoja painostetaan eroamaan

SCi Entertainmentin johtaja Jane Cavanagh on suurten eroamispaineiden alla, kun yhtiön myyntineuvotteluiden ilmoitettiin päättyneen tuloksettomina.

Yhtiön perustajiin kuuluvan Cavanaghin ohella hänen miehensä Bill Ennisin ja puhemies Tim Ryanin asemat ovat uhattuina. Times Onlinen kuulemat sisäpiirihuhut väittävät viime helmikuussa taloon tulleen Phil Rogersin ottavan ohjakset käsiinsä tilapäisesti.
Paavo Niskala
Uutinen

Linux Player tuo PC-pelit PS3:lle

StreamMyGame.com on esitellyt ilmaisen Linux Player -sovelluksen, joka mahdollistaa minkä tahansa PC-pelin pelaamisen Linuxilla varustetulla PlayStation 3 -konsolilla.

StreamMyGame Server kääntää PC:llä pyörivän pelin kuvan ja äänen datavirraksi, joka voidaan siirtää kotiverkkoa pitkin toiselle koneelle, jossa sitä voidaan pelata StreamMyGame Player -ohjelmiston avulla. Toinen kone voi olla PC, läppäri, PS3 tai muu Linux-laite.
Oliver
Uutinen

Super Smash Bros. tulossa Virtual Consoleen?

Suosittu Nintendo Power-lehti uskoo Super Smash Brosin olevan tuloillaan Wiin Virtual Consoleen. Lehden uusimman numeron osiossa, jossa julkaistaan lukijoiden kirjeitä ja kyselyitä, on kiinnostavaa tietoa tulevista VC-julkaisuista. Lehti muun muassa aprikoi alunperin Nintendo 64:lle julkaistun Super Smash Brosin saapuvan Virtual Consoleen samoihin aikoihin odotetun Wii-pelin, Super Smash Bros. Brawlin julkaisun kanssa.
despire
Uutinen

Standardisoitu pelialusta Jaffenkin mielessä

God of Warin luojana tunnettu ja nyttemmin omaa Eat, Sleep, Play -pelistudiotaan vetävä David Jaffe on liittynyt joukkoon, joka pohtii monen eri konsolialustan mielekkyyttä. Aikaisemmin voimakkaampiakin kommentteja ovat antaneet ainakin Valven (Half-Life) Gabe Newell sekä Silicon Knightsin (Too Human) Denis Dyack.
Oliver
Uutinen

1UP: GoldenEye oli tulossa Live Arcadeen

Pelisivusto 1UP raportoi Raren sisäisten lähteiden pohjalta, että huhut Nintendo 64 -klassikko GoldenEye 007:n Live Arcade -versiosta ovat pitäneet paikkansa. Pelin kehitys tosin keskeytyi kaksi kuukautta ennen sen valmistumista.

Luvassa oli suora käännös grafiikkoja, kenttiä ja aseita myöten. Osa hahmoista olisi jäänyt pois lisenssiongelmien takia, mutta tätä olisi luonnollisesti paikannut tuki verkkopelille.
Paavo Niskala
Uutinen

Turtle Rock Studios Valven huomaan

Valve on ostanut Turtle Rock Studiosin, joka kehittää parhaillaan Xbox 360:lle ja PC:lle yhteistyötä painottavaa Left 4 Dead -selviytymisräiskintää.

Pelissä keskenään nujakoivat viruksen saastuttamat ihmiset ja neljä immuunia selviytyjää, joiden tavoitteena on paeta pelialueelta. Terveet ihmisraukat ovat aseistettuja, mutta vihollisella on ääretön miesylivoima.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n valmistuskustannukset laskeneet jo puoleen

Nikko Citigroupin analyytikko Kota Ezawa kertoo PlayStation 3:n valmistuskustannuksien laskeneen noin 400 dollariin konsolilta. Ennen laitteen julkaisua vuoden 2006 marraskuussa Japanissa ja Pohjois-Amerikassa kustannuksiksi arvioitiin yli 800 dollaria.

- Mielestämme suurin tekijä on ollut komponenttien vähentämisen mahdollistama yksinkertaistaminen, joka on johtanut kustannusten laskemiseen, Ezawa kirjoitti raportissaan.
Oliver
Uutinen

PS3:n Resistance 2:een huimat verkkopelimuodot

Ensi kuun Game Informer -lehdessä tarkemmin esiteltävästä Resistance 2 -pelistä on jo paljastettu joitakin yksityiskohtia.

Pelissä on kaksi erillistä kampanjaa, joista toinen on tarkoitettu yksinpelaajille ja toinen tukee kahden pelaajan yhteistyötä samalla konsolilla tai kahdeksaa pelaajaa verkossa. Tämän lisäksi varsinainen verkkopeli tukee peräti 60 pelaajaa.

Resistance 2 on tarkoitus julkaista ensi syksynä.
Oliver
Uutinen

Uusin Tomb Raider myös Wiille, DS:lle ja PS2-konsolille

Tomb Raider –sarjan seuraava osa, Tomb Raider: Underworld ilmoitettiin jo aikaisemmin ilmestyväksi sekä PC, Xbox 360 että PS3 –versioina. Nyt SCi Entertainment on ilmoittanut tuovansa pelin myös molemmille Nintendon konsoleille sekä Sony Playstation 2:lle. Samalla SCi ilmoitti, että kaikki versiot julkaistaan yhtäaikaisesti eli vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä.
Jooseppi
Uutinen

Konsolimyynti jatkuu vahvana Japanissa

Uusi vuosi ei tuonnut muutoksia konsoleiden järjestykseen Japanin myyntilistalla, vaikka kaikki laitteet onnistuivatkin parantamaan myyntiään edelliseltä viikolta. Media Create näyttäisi myös jättäneen Game Boy Advancen ja GameCuben pois seurannasta.

Pelilistan kärkikymmenikön valtastivat täysin DS- ja Wii-pelit, kun viime viikon ykkösenä debytoinut PS2:n Super Robot Wars OG Gaiden romahti sijalle 18. Korkeimmalle kivunnut uutuus oli DS:n Rune Factory 2 sijalla 12.
Oliver
Uutinen

Metal Gear Solid 4 jo lähes valmis

Viimeisimmässä Kojima Productionsin podcastissa apulaistuottaja Ryan Payton kertoo Metal Gear Solid 4:n olevan jo lähes valmis, eikä uusi viivästyksiä ole luvassa.

Pelistä puuttuu vielä joitakin pieniä ja vähän suurempiakin yksityiskohtia, kuten avauskohtaus, mutta muuten ohjelmassa on enää viimeisten bugien liiskausta.
Oliver
Uutinen

Sony ja Nintendo saivat syytteen ohjaimistaan

Copper Innovations Group on haastanut Sonyn ja Nintendon oikeuteen peliohjaimissa käytetystä tekniikasta.

Copper Innovationsin mukaan Sonyn PlayStation 3:n Sixaxis-ohjain ja blu-ray-kaukosäädin sekä Nintendon Wiin ohjaimet rikkovat yhtiön vuonna 1996 saamaa patenttia, jossa viitataan ohjainten liittämiseen langattomasti laitteisiin, sekä ohjainten välittämien komentojen yksilöimiseen laitteiden tunnistetietojen perusteella.
Oliver
Uutinen

Segan virallisessa olympialaispelissä kisataan myös verkossa

Sega ilmoitti jo pari vuotta sitten hankkineensa oikeudet kehittää peli ensi kesän Pekingin olympialaisten pohjalta ja nyt yhtiö on vahvistanut Beijing 2008:n ilmestyvän kisojen käynnistymisen aikoihin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle.
Oliver
Uutinen

Pientä piristymistä PS3:n Storessa

Vuodenvaihde tuntuu edelleen painavan PlayStation Storen päivityksiä, mutta lievää piristymistä on kuitenkin havaittavissa.

MotorStorm sai maanantaina uutisoidun Double Track Packin, joka tuo 4,95 eurolla valikoimaan Eagle’s Nest - ja Diamondback Speedway -radat, joilla pääsee kaahmaan kaikilla ajoneuvoilla kaikissa verkkopelimuodoissa.
Oliver
Uutinen

Huhu: Microsoft ostamassa Logitechin

Pörssihuhut väittävät, että Microsoft olisi tarjoamassa merkittävän summan rahaa sveitsiläisestä Logitechista, joka tunnetaan muun muassa hiirien ja näppäimistöjen valmistajana.

Näin Microsoftista tulisi käytännössä suurin PC-oheislaitteiden valmistaja. Nykyään kyseiset yhtiöt jakavat markkinat keskenään.

Logitechin osakkeiden arvo kohosi pörssissä 12 prosentilla, minkä on spekuloitu johtuneen juuri Microsoftin ostamisaikeista. Osa kauppiaista on kuitenkin asian suhteen pessimistisiä.
Paavo Niskala
Uutinen

Beautiful Katamari pyörii helmikuussa Eurooppaan

Atari ilmoittaa Xbox 360:n Beautiful Katamarin rantautuvan Eurooppaan helmikuussa. Pohjois-Amerikassa peli julkaistiin jo viime vuoden lokakuussa.

Beautiful Katamari tarjoaa sarjalle tyypillistä eriskummallista pyörimistoimintaa 720p-resoluutiolla näytettynä. Pakettiin kuuluvat myös neljän pelaajan verkkopeli, tulostaulut sekä tuki ladattavalle sisällölle.

Tarkkaa päivämärää julkaisulle ei vielä annettu.
Paavo Niskala
Uutinen

40 gigan PS3 ainoaksi malliksi myös Japanissa

Sony lopettaa 20 ja 60 gigatavun kiintolevyillä varustettujen PlayStation 3 -mallien toimittamisen Japanin markkinoille tammikuun jälkeen.

Jatkossa ainoaksi malliksi Japanissakin jää siis 40 gigan levyllä varustettu versio, josta on karsittu muistikortinlukijat, kaksi USB-porttia sekä yhteensopivuus PS2-pelien kanssa. 40 gigan malli sisältää kuitenkin uudempaa tekniikkaa, jolla virrankulutusta ja lämmöntuottoa on saatu laskettua merkittävästi aikaisempiin malleihin verrattuna.
Oliver
Uutinen

Kehittäjä: WiiWare käyntiin maaliskuussa

Engine Software väittää, että pelien digitaaliseen levitykseen tarkoitettu WiiWare-palvelu tulisi käytettäväksi maaliskuussa. Asia käy ilmi Nintendon palveluun kehitteillä olevan Project Bang!:n lehdistötiedotteesta.

Iso N ei ole vielä ehtinyt kommentoimaan tietoja.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360:n emulaattoripäivitykset loppumassa

Microsoftin Albert Penello kertoi Kotakun haastattelussa, että yhtiön työskentely Xbox 360:n Xbox-pelejä pyörittävän emulaattorin parissa on hiipumassa. Hän ei tiedä, kuuluuko heidän suunnitelmiinsa enää uusia päivityksiä.

- Työtä tehdään edelleen Xbox Originalsin merkeissä, mutta yhteensopivien nimikkeiden lisäämiseen tähtäävä insinöörityö on mielestäni hiipumassa, Penello kertoi.
Paavo Niskala