Uutinen

PSP:n Skype myöhästyy Japanissa

Sony suunnitteli julkaisevansa Japanissa huomenna PSP Slim & Liten tulevaan Skype-palveluun tarkoitetun mikrofonin, mutta viime hetkellä huomattiin, ettei se täytä Skypen vaatimuksia. Mikrofoni oli käytännössä sama, kuin jo aikoinaan Talkman-tulkkipelin yhteydessä julkaistu.
Oliver
Uutinen

PSP-kauhupeli hiipii PS2:lle

Konami on vahvistanut PSP:lle julkaistun Silent Hill Origins -kauhupelin ilmestyvän myös PlayStation 2:lle. Ajankohtaa ei kuitenkaan täsmennetty.

Konamin mukaan PS2-version kontrolleja hiotaan ja varsinkin taistelutilanteisiin luvataan parannusta. Muuten peli seuraa PSP-version jalanjälkiä.

Toinen PSP:ltä PS2:lle tänä vuonna loikkaava peli on vähemmän kauhistuttava Ratchet & Clank: Size Matters.
Oliver
Uutinen

Call of Duty 4 ohitti suosiossa Halo 3:n

Activisionin sotapeli Call of Duty 4 on noussut Xbox Liven pelatuimmaksi peliksi, selviää Live-yhteisön äänitorvena tunnetun Larry Hrybin blogissaan julkaisemasta viikkotilastosta. Aiemmin piikkipaikkaa piti hallussaan Microsoftin syyshitti Halo 3, joka putosi toiseksi.
Hakkiz
Uutinen

PS3 vahvoilla Espanjassa, Saksa on Nintendon, PC:n ja toista maata

Media Control GfK Internationalin kokoamat listat Espanjan ja Saksan pelimyynneistä vuoden toiselta viikolta paljastavat huimat erot Euroopan eri maiden pelikulttuureissa.

Espanjan kärkikymmeniköstä löytyy Pro Evolution Soccer 2008:n johdolla peräti kolme PS3-peliä ja lukuun ottamatta neljäntenä olevaa PS2:n PESiä, loput sijat menevät Nintendon konsoleille.
Oliver
Uutinen

Guitar Hero on miljardibisnes Jenkeissä

Activision ylpeänä ilmoittaa, että Guitar Heroja on myyty pelkästään Pohjois-Amerikassa yli miljardin dollarin edestä viimeisen 26 kuukauden aikana. Samalla Guitar Hero III: Legends of Rock oli viime vuoden menestynein peli niin kappalemääräisesti, kuin myös dollareissa mitattuna ja lisäksi kaikkien aikojen myydyin peli yhden kalenterivuoden aikana.
Oliver
Uutinen

PS3:n myynti kasvussa Euroopassa

Uusi malli ja halvempi hinta ovat parantaneet PlayStation 3:n kilpailukykyä Euroopassa.

Sony Computer Entertainmentin johtaja Kaz Hirai kertoi Bloombergin tv-haastattelussa, että Eurooppaan toimitetttiin vuoden viiden viimeisen viikon aikana 1,2 miljoonaa PS3-konsolia, mikä on samassa linjassa Yhdysvaltoihin toimitettujen konsolien kanssa.

Sony on ilmoittanut tavoitteekseen myydä maaliskuun lopussa päättyvän tilivuotensa aikana peräti 11 miljoonaa PS3-konsolia, mutta monet analyytikot ovat ennustaneet yhtiön jäävän tavoitteestaan.
Oliver
Uutinen

Valkea PS3 matkalla Jenkkeihin

Yhdysvalloissa telehallintoviranomaisen virkaa hoitava Federal Communications Commission on julkaissut sivuillaan kuvia valkeasta PlayStation 3 -mallista, joka on ollut viraston testattavana ja hyväksyttävänä.

Mallinumerolla CECHH01 tunnettu laite vastaa sivuilta löytyvien dokumenttien mukaan Japanissa jo julkaistua valkeaa 40 gigan kiintolevyllä varustettua mallia.
Oliver
Uutinen

Live Arcade -peleille omat palkinnot

Microsoft jakaa helmikuun Game Developer Conferencessa ensimmäistä kertaa Xbox Live Arcade Awards -palkinnot.

Pelaajat pääsevät äänestämään vuoden 2007 suosikkejaan kuudessa eri kategoriassa. Lisäksi neljä peliä palkitaan muiden perusteiden pohjalta.

Ensi viikon keskiviikkoon asti kestävään äänestykseen pääsee tutustumaan Xbox.comissa.
Paavo Niskala
Uutinen

FiringSquad: PS3:n Frontlines vain myöhässä

Viimepäivien huhumyllyssä Frontlines: Fuel of War -FPS-pelin PlayStation 3 -version on kerrottu peruuntuneen kokonaan.

FiringSquad-sivuston THQ-kontakti kuitenkin kertoi, että peliä ei ole peruutettu, mutta sen julkaisu myöhästyy. FiringSquad oli yhteydessä myös peliä kehittävään Kaos Studiosiin, josta kerrottiin PC- sekä X360-versioden olevan viimeistelyä vailla helmikuun lopun julkaisua varten ja PS3-version ilmestyvän myöhemmin tänä vuonna.
Oliver
Uutinen

Mario ja Sonic tekivät paluun brittilistan kärkeen

Ennen joulua Iso-Britanniasta loppuunmyyty Wiin Mario & Sonic at the Olympic Games teki komean paluun brittilistan kärkeen, kun kauppoihin saatiin uusi lasti pelejä. Lukumääriä listaa kokoava Chart-Track ei paljastanut, mutta kertoi Marion & Sonicin myyneen kaksinkertaisesti DS:n Dr. Kawashima's Brain Trainingiin verrattuna.
Oliver
Uutinen

Bully kohauttaa taas Briteissä

Maaliskuussa Xbox 360:lle ja Wiille saapuva Bully: Scolarship Edition on joutunut vastatuuleen Briteissä, vaikka pelin PS2-versio on ollut kaupoissa jo vuoden päivät.

Computer and Video Games -sivusto raportoi muun muassa The Daily Telegraphin kuvailleen peliä entistä realistisemmaksi versioksi vuoden 2006 teoksesta, joka rohkaisee pelaajaa hyökkäämään kanssaopiskelijoita ja opettajia kohtaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Metal Gear Solid 4 -demo ensi kuussa?

Brittiläinen PlayStation World Magazine kertoo Metal Gear Solid 4 -pelin demon saapuvan ladattavaksi PS3:n Storeen ensi kuussa.

Demon kerrotaan sijoittuvan Lähi-itään, joten kyseessä lienee samaa materiaalia, jota esiteltiin viime syksyn Tokyo Game Show -tapahtumassa. PSW-lehden ennakon demosta voit lukea samaan mediayhtiöön kuuluvan Computer and Video Gamesin -sivulta klikkaamalla tästä.
Oliver
Uutinen

PlayStation 3 Xbox 360:n kannoilla Ranskassa

LivePlay3 kertoo Les Echos -talouslehden kirjoittaneen, että PlayStation 3 on hyvää vauhtia ohittamassa Xbox 360:n myynnin Ranskassa. Lehden mukaan PlayStation 3 on myynyt nyt 563 000 kappaletta, kun yli vuoden kauemmin markkinoilla olleen Xbox 360:n myynti on 589 000 kappaletta.

Sony Computer Entertainment Francen johtaja Georges Fornay kertoi PlayStation 3:n myyvän viikoittain keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin Xbox 360.
Oliver
Blogi

Voi, voi kun se on niin väärin

Xbox Livessä on monia asioita, joista tekisi mieli kitistä maailman tappiin asti, koska ongelmat ovat kiusanneet maksavia asiakkaita vuosikaudet eikä niille ole tehty mitään. En kuitenkaan saata käsittää joulunajan pikku katkoksista ja etenkin niistä luvatusta korvauksesta aiheutunutta haloota.

Hakkiz
Uutinen

SCi:n johto erosi, osakkeet jyrkkään nousuun

SCi Entertainmentin pääjohtaja Jane Cavanagh, julkaisupäällikkö Bill Ennis sekä pelistudioita johtava Rob Murphy jättivät kaikki yhtiön perjantaiaamuna ja jo puoleen päivään mennessä yhtiön osakkeen arvo oli noussut 60 prosenttia Lontoon pörssissä.
Oliver
Uutinen

Jack Thompson kieltää kommentoineensa Buzz-peliä

Viikko sitten brittilehdet kirjoittivat juuri julkaistusta Buzz: The Schools Quiz -tietokilpailupelistä, joka on suunniteltu sikäläisten ala-asteiden käyttöön opetusohjelman tueksi.

Lehtien mukaan pelien ja peliteollisuuden vastustajana tutuksi tullut floridalaisasianajaja Jack Thompson oli ehtinyt kommentoimaan tapausta kertomalla videopelien vahingoittaneen ihmisiä huomattavasti enemmän, kuin auttaneen ja ettei hän ymmärrä, kuinka Buzz-pelistä voisi olla enemmän hyötyä, kuin normaalista opetuksesta.
Oliver
Uutinen

Far Cry 2:sta lisää tietoa

Edge-lehden uusimmassa numerossa Far Cry 2:n luova johtaja Clint Hocking ja tuottaja Lois-Pierre Pharand paljastavat uusia yksityiskohta PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle tämän vuoden aikana julkaistavasta pelistä.
Oliver
Blogi

Suomalaiset lukevat verkossa roskaa

Oliver bongasi hiljattain tyrmäävän uutissikermän Ampparit-uutispalvelun suosikkilistalta. Listan perusteella suomalaiset janoavat verkosta sensaatiojournalismia, vai miltä seuraavat otsikot näyttävät:

Hakkiz
Arvostelu

The Eye of Judgment

Keräilykorttien, lautapelin ja EyeToyn risteytys elää, muttei välttämättä jatka sukuaan.
feldon
Uutinen

Microsoft hyvittää Live-ongelmat Undertow'lla

Joulupäiville ajoittuneet Xbox Live -verkkopalvelun takkuilut korvataan Undertow-toimintapelillä, Microsoft vahvisti tänään. Palvelun käyttäjät voivat ladata pelin veloituksetta Xbox 360:lle alkaen ensi keskiviikon puolelta päivin. Hyvitystarjous on voimassa seuraavaan maanantaiaamuun.

Digitaalisessa Live Arcade -pelikaupassa myytävä Undertow maksaa normaalisti 800 pistettä, joka vastaa vajaata kymmentä euroa.
Hakkiz
Uutinen

PS3:n digiviritin Ranskaan ensi kuussa?

PlayFrance kirjoittaa PlayStation 3:n PlayTV-digivirittimen ilmestyvän Ranskassa ensi kuun puolivälissä ja hinnaksi mainitaan 99,99 euroa. Jo viime elokuussa lisälaitteen ilmoitettiin ilmestyvän ensin Ranskassa, Briteissä, Italiassa, Saksassa sekä Espanjassa ja vasta myöhemmin muualla Euroopassa.
Oliver
Uutinen

Capcom vahvisti Bionic Commandon paluun

Capcom on vahvistanut päivittävänsä vuonna 1988 NES:ille julkaistun Bionic Commando -2D-pelin uudella grafiikalla, uusilla aseilla, online-tulosluetteloilla, muokatulla ääniraidalla sekä kahden pelaajan co-op-pelimuodolla. Bionic Commando Rearmed julkaistaan PlayStation 3:n ja Xbox 360:n verkkopalveluissa sekä PC:lle kevään aikana.
Oliver
Uutinen

Telkkarin Lex Luthor Dark Sectorin pääosaan

Jo lähes neljä vuotta sitten uuden sukupolven konsoleille paljastetun Dark Sector -toimintapelin päähahmon ääneksi on pestattu Michael Rosenbaum, joka tunnetaan parhaiten Smallville-tv-sarjan Lex Luthorina.
Oliver
Uutinen

Konsoli-Crysis vain PS3:lle?

Games Radar kertoo samaan mediakorporaatioon kuuluvan PlayStation World UK -lehden kirjoittaneen, että Crysis-PC-räiskintä olisi tulossa vain PlayStation 3:lle. Lehden mukaan teknisistä syistä Xbox 360 -versiota ei ole kehitteillä.

Huhuja konsoliversiosta on liikkunut jo yli vuoden ajan ja pelin kehittänyt Crytek on rekrytointisivuillaan hakenut palvelukseensa PS3-osaajia.
Oliver
Uutinen

Circle of Doomin demo ladattavaksi Euroopassa

Microsoft on julkaissut toimintaroolipeli Kingdom Under Fire: Circle of Doomin demoversion Euroopassa. Noin 1,2 gigatavun suuruisen paketin voi ladata Xbox Livestä ilmaiseksi.

Demossa pelaajat pääsevät kokeilemaan paria hahmoa, joilla taistellaan ensimmäisen luvun kahdessa vaiheessa.

Kokeiluversio julkaistiin jo aiemmin rapakon takana, jossa peli tuli myyntiin reilu viikko sitten. Euroopassa Circle of Doom ilmestyy helmikuun alussa.
Hakkiz
Uutinen

Bioshockille 12 AIAS-palkintoehdokkuutta

Yhdysvaltalainen Academy of Interactive Arts & Sciences palkitsee tänä vuonna 11. kertaa pelimaailman parhaita teoksia.

2K Gamesin jännitysnäytelmä Bioshock on ryöstämässä pankin 12 ehdokkuudellaan, joihin lukeutuvat melkein kaikki pelille mahdolliset palkinnot mukaan lukien paras peli, paras PC-peli, paras konsolipeli, paras toimintapeli ja paras alkuperäinen musiikkiraita.
Paavo Niskala
Uutinen

Arki saapui Japanin konsolilistalle

Vuodenvaihteen juhlien jälkeen Japanissakin on palattu arkeen ja niinpä Media Createn kokoaman myyntilistan kärkeen jumiutuneen Nintendo DS:n menekki laski alle 100 000 kappaleen ensimmäistä kertaa sitten marraskuun. Reipasta laskua oli myös muiden konsolien kohdalla, mutta järjestys säilyi samana edelliseltä viikolta.
Oliver
Uutinen

Live-johtaja haluaa demoilta enemmän yritystä

Xbox Live Arcaden portfoliojohtaja David Edery tilittää blogissaan, kuinka kehittäjät eivät kiinnitä varsinkaan digitaalisen levityksen pelien kanssa tarpeeksi huomiota mainontaan ja nimikkeen saamaan julkisuuteen.

- Ilmaisen demon saataville tuominen ei vapauta ladattavaa peliä mainonnan hyödyntämisestä. Ei edes Xbox Live Arcadessa, jossa jokaisen pelin lataa suuri joukko ihmisiä. Miksi? Kahdesta syystä. Tuo "suuri joukko ihmisiä" voisi olla paljon suurempikin. Toiseksi, odotukset vaikuttavat ostosuhteeseen, Edery tilittää.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360 johtaa Pohjois-Amerikassa

NPD Groupin Pohjois-Amerikassa vuodelta 2007 keräämät myyntitilastot kertovat Xbox 360:n olevan konsolikilvan johdossa edelleen. Microsoftin uusin löytyy mantereella nykyään noin 9,4 miljoonasta kodista. Viime vuonna Xbox 360:n hankki 4,62 miljoonaa onnellista ostajaa.

Myydyin kotikonsoli oli kuitenkin Wii, joka kelpasi 6,29 miljoonalle kuluttajalle. Näin Nintendon uutukaisen kokonaismäärä Pohjois-Amerikassa nousi 7,38 miljoonaan. PlayStation 3:lla vastaavat luvut olivat 2,65 ja 3,25 miljoonaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Jaffe paljastaa tulevan PS3-pelinsä PS2-pelissä

PS2:n God of Warin luojana maineeseen noussut David Jaffe ja hänen kanssaan jo aikojen alusta työskennellyt Scott Campbell ovat paljastaneet PlayStation 2:lle julkaistavan Twisted Metal: Head-On: Extra Twisted Editionin sisältävän selkeän vihjeen miesten Eat Sleep Play -studion tulevasta PlayStation 3 -pelistä.
Oliver
Uutinen

Ubisoft valtaa Louvren toukokuussa

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn Ubidays-tapahtuman menestyksen innoittamana ranskalainen Ubisoft on päättänyt järjestää tämän vuotisen tilaisuuden Pariisin Louvressa 28.-29. toukokuuta.

Paikalle kutsutaan tietenkin vain valikoituja pelialan ja lehdistön edustajia, mutta me muut pääsemme varmasti osallisiksi julkistuksista ja yllätyksistä, joita luvataan tällekin vuodelle.
Oliver
Uutinen

Korista ja katufutista PS3:n Storeen

PlayStation 3:n Storen päivitykset alkavat hiljalleen päästä vauhtiin vuodenvaihteen jälkeen ja tämän viikon päivitys toikin mukanaan kaksi uutta demoa, joissa palloilutaitojaan pääsee kokeilemaan NBA 08:n ja FIFA Street 3:n parissa. FIFA Street 3:n demo lisättiin tänään myös Xbox 360:n Live-palveluun.
Oliver
Uutinen

SingStar Studios vastaa kritiikkiin

PlayStation 3:n Singstar-laulupeliin kaavailtiin alunperin heti julkaisussa n. 350 kappaletta. Toisin kuitenkin kävi. SingStar Storen lauluvalikoimassa biisejä on vasta vähän reilut 60. Nyt SingStar Studios on antanut virallisen lausunnon SingStar Storen tilanteesta.
Tuomas Tonteri
Uutinen

Wiillä pelaaminen parantaa kirurgien suorituskykyä

Phoenixilaisen Banner Good Samaritan Medical Centren tutkijat Kanav Kohel ja Marshall Smith ovat saaneet tutkimustuloksia, joiden mukaan Wiillä pelaaminen parantaa kirurgien leikkaussuorituksia.

Tulokset saatiin, kun kahdeksan apulaislääkäriä lämmitteli pelaamalla Wiillä tunnin verran ennen ProMIS-harjoitustyökalulla treenaamista. Konsolilla pelanneet saivat 48 prosenttia paremmat pisteet tyäkalujen hallinnasta ja suorituskyvystä kuin lämmittelemättä treenanneet.
Paavo Niskala