Uutinen

Maaliskuussa julkaistava Life is Strange: Reunion tuo takaisin suosikkikaksikko Maxin ja Chloen

Life is Strange -sarja tekee paluun maaliskuun lopussa.

Kuten nimestä voi päätellä, tuo Life is Strange: Reunion takaisin kymmenen vuotta sitten matkaansa aloitelleet Maxin ja Chloen. Max kykenee edelleen kelailemaan aikaa, siinä missä Chloe pääsee osoittamaan sanavalmiutensa hahmojen välisissä keskusteluissa – kumpaisellakin hahmolla päästään siis pelaamaan matkan varrella.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Kultaiselta ysäriltä tuttu pullonokkadelfiini tulee takaisin – useampienkin Ecco-pelien kehitystyö vahvistettiin

Vanha kunnon Ecco-delfiini on tekemässä paluuta.

Ecco the Dolphin -sarjan luonut Ed Annunziata vahvisti jo aiemmin, että ikonisen pullanokkadelfiinin Mega Drive -aikaisista seikkailuista on tulossa uusioversiot. Nyt Annunziata on vahvistanut nämä kunnianhimoiset suunnitelmat, minkä lisäksi kokonaan uusi vedenalainen seikkailukin on ilmeisesti työn alla. Projektien peräsimessä on Ecco-veteraaneistakin koostuva kalifornialaisstudio A&R Atelier.

Jaakko Herranen
Uutinen

Peräti kaksi Styx-hiiviskelyä ensi viikon Epic-ilmaispeleinä

Epic Games -pelikauppa tarjoilee ensi viikolla nasevan kattauksen hiippailupelien ystäville.

Torstaina, tammikuun 15. päivä päästään peräti kahden Styx-seikkailun äärelle, kun ilmaisjakeluun saapuvat sekä Styx: Master of Shadows että jatko-osansa Styx: Shards of Darkness. Styx-pelit ovat kehuttuja mutta kenties hieman turhan vähälle huomiolle jääneitä seikkailupelejä, jotka jakavat universumin vuoden 2012 Of Orcs and Menin kanssa.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Fallout: New Vegas -kehittäjän Avowed-rooliseikkailu julkaistaan PS5:lle uuden sisällön kera

Obsidian Entertainmentin kehuja kerännyt roolipeli Avowed julkaistaan näin vuoden viiveellä myös PlayStation 5:lle.

Avowedin PlayStation 5 -versio saa kylkeensä kaiken sittemmin julkaistun sisällön ja samassa hötäkässä myös helmikuun 17. päivä ilmestyvän Anniversary Update -materiaalin. Päivityksen suurin uudistus lienee New Game+ -ominaisuus, minkä myötä pelaajat voivat aloittaa savotan alusta jo haalittujen kykyjen ja välineistön kera. Tämän lisäksi mukana on uusia rotuja, hahmokustomisaatiovalintoja sekä valokuvamoodi.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Taskuhirviöpelin Ö-A

Pokémon Legends: Z-A on pääosin tylsää kuin ABC, sisällöltään valitettavan EVVK ja näillä saavutetaan loppua lukuun ottamatta melko litteä EKG.

Markus Heino
Uutinen

Star Warsia, Final Fantasyä ja Resident Eviliä tammikuun Xbox Game Pass -lisäyksissä

Xbox on julkistanut alkaneen vuoden kunniaksi tammikuun Game Pass -lisäyksiä.

Yllärinähän valikoimiin saapuivat jo Brews & Bastards sekä Little Nightmares Enhanced Edition. Loppukuuksi tarjolla on vielä poikkeuksellisen isojakin nimikkeitä aina Resident Evil Villagesta ja Star Wars Outlawsista lähtien – unohtaa ei sovi myöskään sitä ihan ensimmäistä Final Fantasy -klassikkoa. Lisätietoja Xbox Wirestä, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony paljasti tammikuun PlayStation Plus -valikoiman

Sony paljasti parahiksi vuodenvaihteessa tammikuun PlayStation Plus -kolmikon.

Kaikkia PS Plus -jäsenyystasoja lahjotaan jälleen kolmella nimikkeellä. Tarjolla on pelattavaa niin PS4:lle kuin PS5:lle, vieläpä mukavasti eri genreistä. Yhteistyöhön painottuvaa kaivossamoilua edustaa Core Keeper siinä missä Disney Epic Mickey: Rebrushed rakentuu tasoloikinnan ja Need for Speed Unbound tyylitellyn kaahailun ympärille. Valikoima saapuu ladattavaksi loppiaisena, tammikuun 6. päivä.

Jaakko Herranen