Uutinen

Santana pelihahmoksi Guitar Hero 5:een

Activision Blizzard on ilmoittanut kitaralegenda Carlos Santanan olevan pelattavana hahmona syksyllä julkaistavassa Guitar Hero 5:ssä. Jo neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana latinovaikutteita rokkiin tuonut Santana on ehtinyt julkaista yli 40 albumia.

Activision aikoo myöhemmin ilmoittaa vielä neljä muuta artistia, jotka löytyvät pelihahmoina Guitar Hero 5:stä.
Oliver
Uutinen

Capcomin Spyborgs iskee syyskuussa

Tappelurikkaaksi kahden pelaajan co-op -toimintaseikkailuksi suunniteltu Spyborgs julkaistaan Wiille Euroopassa 25.9. 2009. Entisistä Insomniac Gamesin ja High Impact Gamesin (Resistance: Fall of Man, Ratchet & Clank) kehittäjistä koostuva Bionic Games lupailee Wiin kärkipään grafiikkaa, 35 kenttää ja tuoretta näkökulmaa tappelupelien genreen.
Esa Linna
Uutinen

Leffapelit kärjessä Britanniassa

Harry Potter -leffan ensi-ilta auttoi aiheesta kertovaa lisenssipeliä nousemaan kolmannella viikollaan kärkeen Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla.

Usealle alustalle julkaistun pelin parhaat suoriutujat olivat Wii- ja DS-versiot, jotka löytyvät alustoittain eritellyn listan sijoilta 13 ja 15, eikä muita versioita enää näkynyt top-40:n joukossa.

Leffapelien rintamaa täydentää toiselle sijalle kivunnut Transformers. Uusia julkaisuja ei listalla nähty.
Oliver
Uutinen

Coral Sea auki myös PS3:n Battlefield 1943:ssa

Xbox 360 -pelaajat ehtivät jo viime maanantaina saada auki Battlefield 1943 -verkkoräiskinnän Coral Sea -taistelukentän, johon vaadittiin yhteensä 43 miljoonaa tappoa verkkopelissä.

Tuolloin PS3-pelaajat olivat vielä noin 20 miljoonan tapon päässä tavoitteesta, mutta eilen maaginen raja saavutettiin myös Pleikkarilla.

Electronic Artsin virallista ilmoitusta odotetaan tämän päivän aikana.
Oliver
Julkaisu

Batman: Arkham Asylum

Universumin kovin supersankari Batman pistää rikolliset nippuun nopeammin kuin ehdit sanoa lepakkomies! Jokeri houkuttelee viittasankarin pahamaineiseen Arkhamin mielisairaalaan, suunnitelmanaan tehdä Batmanista raivopäinen hullu joka kääntyy Gotham Cityn viattomia asukkaita vastaan. Jokeri tosin unohti Batmanin Lepakkobumerangin, legendaarisen varustevyön ja kivenkovan asenteen, jotka vaikeuttavat Jokerin sekopäisiä suunnitelmia…

Jyri Jokinen
Uutinen

God of War III:n nettivideot sensuurin kouriin

Yhdysvalloissa pelien ikärajoja valvova Entertainment Software Ratings Board (ESRB) on tarttunut joihinkin netissä julkaistuihin God of War III -pelin videoihin ja määrännyt vaihtamaan ne sensuroiduiksi versioiksi.

Esimerkiksi GameTrailersin julkaisemassa walkthrough-videossa on nyt peitetty ESRB-logolla kohdat, joissa Kratos repii kykloopilta silmän päästä ja nykäisee Helios-jumalan pään irti. Sensuroimaton video ehti olla esillä reilun kuukauden.
Oliver
Uutinen

Halo Wars päivittyi

Robot Entertainment julkaisi Halo Warsiin kolmannen päivityksen viikonlopun alussa. Päivitys hioo tuttuun tapaan tasapainotusta sekä korjailee joitakin bugeja.

Halo Wars saa tiistaina myös laajennuksen, kun Historic Battles -karttapaketti saapuu ladattavaksi Xbox Liveen. Hintaa uusille moninpelikentille tulee 800 Microsoft-pistettä.
Paavo Niskala
Uutinen

InFamous-kehittäjä uuden pelin pariin

Sly Racoon -sarjasta ja viimeksi PS3:n inFamous-pelistä muistettava Sucker Punch hakee tulevaa peliään varten vahvistuksia tiimiinsä.

Uusissa työpaikkailmoituksissa kaivataan lähinnä taiteellisen ja visuaalisen puolen väkeä uuden ilmeen luomiseen, mutta käyttöä kerrotaan olevan myös verkkopuolen ohjelmoijalle, joten odotettavissa lienee pelistudion ensimmäinen verkkomoninpeli.
Oliver
Uutinen

Valkyria Chronicles jatkuu PSP:llä

Viime syksynä PlayStation 3:lle julkaistu Valkyria Chronicles saa jatko-osansa PSP-käsikonsolille.

Tarina jatkuu kaksi vuotta PS3-pelin jälkeen ja sijoittuu edelleen Eurooppaa 1930-luvulla muistuttavalle alueelle, mutta päähahmot ovat vaihtuneet. Tosiaikainen BLiTZ-taistelumekaniikka on mukana, joten ilmeisesti peli tarjoaa jälleen sekoituksen strategiaa ja toimintaa.

Japanissa Valkyria Chronicles 2 : Gallia Royal Officer Academy ilmestyy vuoden lopulla.
Oliver
Uutinen

Braid-kehittäjältä tulossa kolmiulotteinen peli

Braid-suunnittelija Jonathan Blow ilmoittaa blogissaan hakevansa johtavaa 3D-artistia sekä 3D-konseptitaiteilijaa uuteen projektiinsa.

Ongelmanratkontaan ja tutkimiseen panostavaa peliä kuvaillaan filosofiseksi ja hiljaiseksi, eikä sitä tehdä rahallinen voitto mielessä. Kehityksessä halutaan panostaa visuaalisiin yksityiskohtiin.
Paavo Niskala
Uutinen

Julkkikset läskeinä prinsessoina

Ilmeisesti myös julkkisuutisten rintamalla on hiljaista, sillä brittilehti The Sun päätti piristää päivää photoshoppaamalla Fat Princess -pelin hengessä tähtösten muotoja muutamaa numeroa pulskempaan suuntaan.
Oliver
Uutinen

Sonylta paljon paljastuksia ensi kuussa?

Euroopan suurimpana pelimessuna Leipzigin Games Conventionin korvaa elokuun 19.-23. päivä Kölnissä järjestettävä Gamescom.

Tuttuun tapaan pelifirmat pitävät samassa yhteydessä omia pressitilaisuuksiaan ja useiden lähteiden mukaan Sonyn Computer Entertainment Europe on varannut 18.8. kello 18 käynnistyvälle tapahtumalleen aikaa peräti kolme tuntia. Yleensä firmat ovat saaneet sovitettua asiansa kahden tunnin sisään.

Messujen muista pressitilaisuuksista on toistaiseksi selvillä vain Electronic Arts, jonka esitys on 18.8. kello 16.30.
Oliver
Uutinen

Killzonen seuraava lisäpaketti ensi viikolla

Sony lupaa Killzone 2:n Napalm & Cordite -moninpelipaketin tulevan saataville ensi viikon torstaina.

Mukana ovat Suljeva Cliffside - ja Arctower Landing -kartat sekä mahdollisuus käyttää pulttipyssyä ja liekinheitintä, joilla aikaisemmin pääsi riehumaan vain yksinpelikampanjassa.

Hintaa ei paljastettu, mutta kahdesta edellisestä paketista on pyydetty 5,95 euroa kappaleelta.
Oliver
Lukijan arvostelu

Soulcalibur 3

Soul Calibur 3, vain ja ainoastaan PlayStationille. Soul Calibur 2 oli monien, monien pelaajien herkkua, mutta kolmonen taas jää yhden kyseisen konsolin omistajien iloksi. Säälin niitä jotka eivät tätä koskaan ole pystyneet pelaamaan.

Soul Calibur 3 on nopea tempoinen, ihanan väkivaltainen taistelupeli. Miekkailu taisteluitahan nämä ovat, mutta väkivaltaa kumminkin.

Muggshotter
Lukijan arvostelu

Mario Party 5

Kun saatin tuo helmen valkoinen GameCube, saatiin Mario Smash Football bundlepakkauksesta ja tämä Mario Party 5 erikseen. Samoihin aikoihin kaverinikin sai GameCuben. Juu, ehkä myöhässä oltiin kun Wiit sun muut tekivät tulojaan, mutta kuitenkin.

Muggshotter
Lukijan arvostelu

Mario Kart Wii

Wiin Mario Kart-kokemus kyllä jäi hieman latteaksi, tosin sen jälkeen kun kaikki Grand Prix -kisat oltiin voitettu kullalla ja kaikki sälä avattu. Tosin nettipelaaminen ja jatkuvat kilpamieliset kilpailut pitävät kyllä pelin parissa, jos siis henkeä siihen riittää.

Slaidaus systeemin nerffaus oli kyllä aika sikamainen temppu, itse kun olin tämän "käärmeilyn" käyttäjä vanhemmissa Mario Karteissa, kun yritettiin puristaa se viimeinenkin sadasosa ajasta pois.

Muggshotter
Uutinen

Bayonetta länteen vasta tammikuussa

Sega on siirtänyt Platinum Gamesin Bayonettan länsimaisen julkaisun ensi vuoden tammikuulle, kertoo Shacknews. Japaniin peli saadaan edelleen lokakuussa.

Bayonetta on erittäin tärkeä uusi peli Segalle ja lisää syvyyttä kasvavaan portfolioomme. Markkina-analyysin tuloksena päätimme, että tammikuu 2010 on optimaalinen julkaisuaika länsimaisilla markkinoilla tämän jännittävän uuden pelin potentiaalin maksimoimiseksi, Segalta kerrottiin.
Paavo Niskala
Uutinen

Rock Band Network avaa musiikkipelin ovet artisteille

MTV testaa parhaillaan sisäisesti uutta Rock Band Network -sovellusta. Projektin ideana on antaa kaikille artisteille mahdollisuus saada kappaleensa pelattavaksi Rock Band -musiikkipeliin.

Artistit tai näitä edustavat levy-yhtiöt lähettävät biisinsä Harmonixin kouluttamien kehittäjien käännettäväksi. Levy-yhtiöt voivat sovittaa kappaleet Rock Bandiin myös itse.
Paavo Niskala
Uutinen

Helsinkiläiseltä Frozenbyteltä tulossa DS-peli

Frozenbyten Joel Kinnunen kertoo Shacknewsin haastattelussa, että helsinkiläisstudio kehittää parhaillaan peliä Nintendo DS:lle.

– Työstämämme uusi peli on hiukan pienempi kuin Trine, ja se on Nintendo DS:lle. Se on ollut kehityksessä pitkään, ja uskon sen olevan todella mahtava, kun se valmistuu, Kinnunen lupaa.

Kinnusen kommenttien perusteella luvassa on jälleen jotain erilaista verrattuna studion aikaisempiin projekteihin. Kehittäjät harkitsevat pelin tuomista myös PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

WipEout HD:n Fury-laajennus ensi viikolla

PS3:n futuristisen WipEout HD -kaahailun Fury-lisäpaketti julkaistaan Storessa ensi torstaina.

Hinnaksi on määritelty 9,95 euroa ja sillä saa peliin kolme uutta pelimuotoa, 12 uutta rataa, 13 uutta alusta, kuusi uutta musiikkiraitaa, uudistetut valikot, uuden kampanjan sekä joukon uusia trophy-palkintoja tavoiteltavaksi.
Oliver
Uutinen

Opeth lipsautti pelin julkisuuteen

Ruotsin metalliylpeys Opeth kertoo nettisivuillaan, että bändin musiikkia kuullaan tulevassa videopelissä. Orkesteri ilmoittaa Saints Row -sarjan saapuvan PSP-käsikonsolille ja pelin ääniraidalla kuullaan sävellys nimeltä 'The Lotus Eater'.

Yhtyeen tietojen mukaan PSP:n Saints Row saapuu kauppoihin maaliskuussa 2010.
Oliver
Uutinen

Madden NFL 10:n demo kuun lopulla

EA Sports ilmoittaa Madden NFL 10:n demon saapuvan ladattavaksi 30. heinäkuuta Xbox Liveen ja PlayStation Networkiin. GameStop-ennakkotilaajat pääsevät käsiksi erityiseen kokeiluversioon viikkoa aikaisemmin.

Julkisessa demossa Dallas Cowboys ja New York Giants ottavat yhteen raskaan lumisateen keskellä. GameStop-versiossa uusitaan Pittsburgh Steelersin ja Arizona Cardinalsin välinen Super Bowl.
Paavo Niskala
Uutinen

Kuvamateriaalia PES 2010:sta

Konami tarjoilee annoksen tuoretta kuvamateriaalia Pro Evolution Soccer 2010:sta. Peli julkaistaan syksyllä lähes kaikille alustoille DS-käsikonsolia lukuun ottamatta.

Kuvissa esitellään futispelin taktiikkapuolta, Lionel Messin vartaloa ihomyötäisessä asussa motion capture -sessiossa sekä ruutukaappauksia Liverpoolin ja Barcelonan välisestä mittelöstä. Kehittäjät haluavat lisäksi esitellä pelaajien kokemaa kasvojenkohotusta.
Paavo Niskala
Uutinen

Lisää haasteita Red Alert 3 -komentajille

Yhdysvaltalainen ESRB listaa verkkosivuillaan Command & Conquer Red Alert 3: Commander's Challengen Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.

Commander's Challenge oli osa pelin PC-versioon julkaistua Uprising-laajennusta. Pelitila tarjoaa 50 haastetta suoritettavaksi vapaassa järjestyksessä.

Electronic Arts ei ole vielä kertonut suunnitelmistaan virallisesti.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360 päivittyy loppukesästä (päivitetty)

Microsoft on paljastanut Xbox 360:n seuraavan päivityksen sisällön. Konsolin käyttöliittymää uudistetaan jälleen loppukesästä.

Päivitys tuo mukanaan avatar-kauppapaikan, josta virtuaalivastineelleen voi hankkia vaatteita sekä uusia oheistarvikkeita, kuten vaikkapa radio-ohjattavan warthogin. Avatar-varusteita voidaan jakaa tulevaisuudessa myös palkintoina peleissä.
Paavo Niskala
Uutinen

Marvel vs Capcom 2 elokuussa PS3:lle

Marvel vs Capcom 2 ilmestyy PlayStation Storeen torstaina 13. elokuuta, kaksi viikkoa Xbox 360 -version jälkeen. Mätkintäpelin hinnaksi kerrotaan 14,99 euroa.

Verkkopalveluissa julkaistava peli pohjautuu vanhaan Dreamcast-painokseen. Kaikki 56 hahmoa ovat käytettävissä välittömästi ilman erillistä avaamista.

Pelistä kiinnostuneiden kannattaa tarkistaa KonsoliFINin mediapuolen videot aiheesta.
Paavo Niskala
Uutinen

Gears of War 2 -laajennus karkasi Liveen

Gears of War 2:n All Fronts Collection -laajennus ilmestyi aamuyöstä Xbox Liveen odotettua halvemmalla. Lisäpaketti vedettiinkin pois verkkopalvelusta nopeasti.

All Fronts Collectionin oli tarkoitus ilmestyä kauppapaikalle 28. heinäkuuta 1600 Microsoft-pisteen hintaan, mutta laajennus oli hetken aikaa ladattavissa 800 Microsoft-pisteellä. Onnekkaimmat pelaajat ehtivät käydä noutamassa omansa.
Paavo Niskala
Uutinen

Pornonäyttelijätär ehdolla pelihahmoksi

Edelliseen Yakuza-peliin Sega palkkasi ammattimalleja pelaajaa viihdyttävien klubiemäntien rooliin. Jatko-osaan halukkaat saivat ilmoittautua itse ja Sega kehoitti varsinkin oikeasti alalta kokemusta saaneita lähettämään hakemuksensa.

Nyt kuusitoista finalistia on valittu yleisöäänestykseen ja ainakin Kotakun mukaan numerolla viisi kisailevalla Riolla (kuva) on viihdytyskokemusta jopa pornonkin puolelta.

Ehdokkaiden japaninkieliset tiedot ja esittelyvideot löydät lähdelinkin takaa.
Oliver
Uutinen

Operation Flashpoint: Dragon Rising lokakuussa

Codemasters julkaisee Operation Flashpoint: Dragon Risingin 8. lokakuuta Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.

Brittijulkaisijan sisäisen studion kehittämä Dragon Rising jatkaa Bohemia Interactiven viitoittamalla tiellä. Pelaajille annetaan hiekkalaatikkomainen taistelukenttä, jolla päästään temmeltämään jalan sekä ajoneuvojen ohjaksissa.
Paavo Niskala