Joulukalenterissa suippokorvan synttärit
Kalenteriluukun pääsee lukemaan tästä. Joulukalenterin muuhun sisältöön voi taasen tutustua kätevästi foorumin kalenteriketjussa.
Louvre saa 5000 3DS:ää
Laitteilla ryhdytään maaliskuusta lähtien korvaamaan nykyisin käytössä olevia audio-oppaita, joita käyttää tällä hetkellä vain neljä prosenttia museon 8,5 miljoonasta vuosittaisesta kävijästä.
3DS-konsolit valtaavat Louvren ensi vuonna
Nintendon pelilaitteita voi kohta löytää Pariisin maailmankuulusta Louvre-taidemuseosta. Pelijätti nimittäin toimittaa Mona Lisan kotiin 5 000 kappaletta 3DS-käsikonsoleita taiteen ystävien käyttöön.
Konsoleille ladataan kävijöitä varten ääniopastusta seitsemällä eri kielellä. Tämän lisäksi laitteilta löytyy Nintendon erityisesti Louvrea varten kehittelemää sisältöä, jonka tarkemmasta muodosta ei vielä ole kerrottu. Muutoksella pyritään kasvattamaan audio-opastuksen suosiota, sillä nykyinen ääniopas on käytössä vain neljällä prosentilla museokävijöistä.
Batman: Arkham City
Rocksteadyn kehittämä parin vuoden takainen Batman: Arkham Asylum yllätti kaikki täysin. Lisenssiin perustuva peli, joka ei ollut vain hyvä vaan kuului lähes joka pelaajalla vuoden 2009 parhaimpien pelien listalle. En ole poikkeus tässä katraassa vaan ylistin Arkham Asylumin maasta taivaaseen ja rankkasin sen omilla kirjoillani yhdeksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni.
Joulukalenterissa bensankäryistä sisältöä
Jutussa listataan esimerkiksi vuoden yllättäjä, pettymys sekä tietenkin suurimman vaikutuksen tehnyt kaahailu. Lisäksi Gran Turismo 5 saa mustana hevosena ylimääräistä palstatilaa lukuisten pelikokemusta parantaneiden päivitystensä ansiosta. Luukkua pääsee lukemaan täältä.
PlayStation Vita kauppoihin Japanissa
Ennakkoarvioiden mukaan suosituimmat julkaisupelit ovat Minna no Golf 6 (Everybody's Golf: World Invitational), Uncharted Golden Abyss ja Shin Kamaitachi no Yoru: 11 Hitome no Suspect -"sound novel".
Joulukalenterissa jaossa Vita ja PS3
Kisassa osallistujien tulee tunnistaa, missä maisemissa Digiexpoilta vapauteen karannut Nathan Drake oikein seikkailee. Kisaan pääsee osallistumaan täällä. Samasta osoitteesta voi lukea tarkemmat säännöt ja yksityiskohdat.
Tosimiehet peliputkessa joulun kunniaksi
Lähetystä pääsee seuraamaan suoraan Livestream.comista. Tempauksen aikataulua voi tarkkailla puolestaan täältä. Parhaillaan vuorossa on Star Wars Force Unleashed 2.
Luukku 17: Vauhtiveikkojen vuosi 2011
Portal 2
Portal 2 alkaa rytinällä, kun pelaajan ohjastama herätetään muutaman kymmenen vuoden unesta. Ovelta kuuluu ääntä ja kohta sisään syöksyy pallomainen robotti-tekoäly, Wheatley. Wheatley antaa pelaajalle pieniä harjoituksia mitkä nyt menevät miten menevät. Mutta sitten lähtee meno käyntiin, kun koko huone lähtee rymistelemään läpi Aperture Science-rakennuskompleksin läpi. Heti alun jälkeen törmätään vanhaan tuttuun GLaD0Siin ja seikkailu läpi testihuoneiden alkaa.
Disney Universe
Eurosportin videoita ja maalia Nintendon latauspalveluissa
3DS-käyttäjät saavat tästä viikosta eteenpäin ulottuvilleen kolmiulotteisia urheiluvideoita, jotka jaetaan konsoleille SpotPass-ominaisuuden avulla. Liikkuvaa kuvaa pääsee vilkuilemaan lataamalla eShopista löytyvän Eurosport-videosovelluksen. Tarjolle saapuu kahdesta kolmeen minuuttia kestäviä klippejä, jotka on valikoitu Eurosportin WATTS-ohjelmasta. Myös myöhemmin jaettavat videot ovat hintalaputtomia.
GT5:een päivitys ja lisäladattavaa ensi viikolla
Ensi viikolla ilmestyy myös Car Pack 2 jonka sisältönä on 2011 Mini Cooper S, 2010 Volkswagen Golf VI R, 2010 Volkswagen Scirocco R sekä tietysti 2012 Nissan GT-R Black edition R35. Hintaa paketilla on 3,95 euroa ja jos olet hankkinut jonkin aikaisemmista paketeista saat vielä Gran Turismo Racing Kart 125:n kaupan päälle.
PS3:n verkko remontissa torstaina
Työt aloitetaan kello 18.00 ja niiden odotetaan valmistuvan perjantai-aamuna kello 04.00 mennessä.
Huoltotöiden aikana PlayStation Store, Home sekä käyttäjätilien hallintatoiminnot ovat pois käytöstä. Verkkopelaamisen pitäisi toimia, mutta mikäli yrität kirjautua verkkoon kello 18.00 jälkeen, saattaa eteesi tulla ilmoitus huoltokatkoksesta.
Yksinpelin trophyjen metsästystä voi jatkaa normaalisti ja ne päivittyvät verkkoon kun PSN on taas käytössä.
Luukku 15: Wiin vaivalloinen vuosi
Aikaisille 3DS-ostajille ilmaispelattavaa jo tänä viikonloppuna
Hintalaputtomiin Game Boy Advance -tuotoksiin ovat oikeutettuja kaikki pelaajat, jotka hankkivat 3DS-käsikonsolinsa ennen laitteen elokuista hinnanalennusta. Syyskuun alussa ilmaisladattavaksi ilmestyi jo kymmenen NES-peliä Metroidista Ice Climberiin.
Alan Wake myös PC:lle alkuvuodesta
PC-painos sisältää molemmat Alan Wakeen julkaistut lisäosat, The Signalin ja The Writerin. Ensimmäisen ruutukaappauksen pelistä voi katsoa uutisen ohesta.
Uusio-Bond ja -Sonic kokeiltavaksi PS3:n Storeen
PSone-klassikoista kannattaa tarkistaa ainakin alle 18-vuotiailta kielletty Fear Effect, joka maksaa 6,95 euroa.
The Elder Scrolls V: Skyrim
Paskat grafiikat, paljon bugeja, tylsiä tehtäviä, huono taistelujärjestelmä ja huono tarina. Hienot maisemat. Nuff said.
Luukku 14: Se pakollinen täyteluukku
3DS:n Monster Hunterilla hurja aloitusviikko
Uusi Monster Hunter siivitti myös 3DS:n myynnin uuteen ennätykseensä. Laitteita meni kaupaksi jopa julkaisuviikkoa paremmin 378 000 kappaleen myynnillä.
Tuomari hylkäsi syytteet PS3:n Linux-kiistassa
Tempaus ei tietenkään ollut harrastajien mieleen ja Yhdysvalloissa Sonya vastaan nostettiinkin useampi joukkokanne, jotka myöhemmin yhdistettiin yhdeksi oikeusjutuksi.
Räiskintäpelit taistelevat joulukalenterissa
KonsoliFIN Podcastissa puhutaan pelipalkinnoista
Top-myyntilistoilla ja ikämerkinnöillä selkeä vaikutus pelien ostamiseen
FIGMA ry:n julkaisemat pelien top-myyntilistat raportoivat tietokone- ja konsolipelien myyntitilastoja Suomessa kahden viikon välein. Tiedot perustuvat pelien jälleenmyyjien antamiin lukuihin. Top-myyntilistat on jaoteltu eri laitealustoihin ja sen lisäksi on mukana myös kaikki pelialustat sisältävä yhteinen myyntilista.
KonsoliFIN Podcast 038: Videopeli-Oscarit
Modern Warfare 3 tahkonnut jo miljardi dollaria
Activisionin tyytyväisyyttä lisää entisestään se, että MW3:lla meni merkkipaalun saavuttamiseen vain kuusitoista päivää eli päivän vähemmän, kuin ennätystä aikaisemmin hallussaan pitäneellä Avatar-leffalla.
Skyrim kampesi brittilistan kärkeen
Tarjousten avulla sijoitustaan paransi myös PS3:n Uncharted 3: Drake's Deception, joka teki paluun kärkikymmenikköön yhdeksänneksi.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 49:
KonsoliFIN viikkokatsaus 49/2011
Arvostelut:
Goldeneye 007: Reloaded (PS3) - Activision karisti tomut konsoliräiskintöjen kantaisästä. Leo, FelisLeo, pelasti maailman.
Luukku 12: Nintendo (peli)kansalaisaktivismin kohteena
Painajaiset palaavat Alan Wake's American Nightmaressa
Pelin keskiössä oleva Alan Wake löytää itsensä tällä kertaa Arizonasta, joka toimii tapahtumapaikkana miehen itsensä käsikirjoittamalle Night Springs -televisiosarjan jaksolle. Fiktion ja todellisuuden rajamailla seikkaillessaan Wake joutuu vastakkain pimeän kaksoisolentonsa, “Mr. Scratchyn” kanssa.
Epic Gamesin uusin on Fortnite
Fortniten pelimekaniikka määräytyy vuorokausirytmin mukaan. Päiväsaikaan pelaajat rakentavat yhteistyössä linnakkeita, jotka pannaan testiin hirvitysten noustessa esiin koloistaan pimeän laskeutuessa. Yöllä toiminta on käytännössä hahmon takaa kuvattua räiskintää.
Uncharted-kehittäjiltä selviytymistaistelua
Pelin trailerin voi katsoa esimerkiksi sen kotisivuilta.
The Last of Usin pääosassa seikkailee Joel yhdessä Ellie-teinitytön kanssa. Pariskunta pyrkii selviytymään kulkutaudin raunioittamissa Yhdysvalloissa.
Luukku 11: Vuoden Nolan North 2011
Metal Gear Rising Platinum Gamesin käsittelyyn
Videon oli tarkoitus saada ensi-iltansa yöllä Video Game Awards -gaalassa, mutta sen voi ainakin toistaiseksi katsoa Game Informerin verkkosivuilta.