Uutinen

Destinyn beta heinäkuussa

Activision Blizzardin viimeisimmän talousraportin mukaan Bungie-pelistudion kehittämän Destinyn beta alkaa heinäkuussa.

Alun perin betan ajankohtana piti olla kevät 2014, mutta helmikuussa ilmoitettiin ajankohdan muuttuneen kesälle. PlayStation 4 ja PlayStation 3 -pelaajat pääsevät beta-testaamaan peliä ennen Xbox 360 ja Xbox One -käyttäjiä. Mukaan betaan pääsee ennakkotilaamalla pelin.

Lopullinen peli julkaistaan 9. syyskuuta edellä mainituille alustoille.
Harri Hartikainen
Uutinen

Arvostelussa The LEGO Movie Videogame

Traveller's Tales on laajentanut Lego-reviiriään vuosien saatossa lisenssiin jos viidenteenkin. Esimerkiksi Batman, Star Wars, Indiana Jones sekä Marvelin supersankarit ovat kukin palikoituneet Traveller's Talesin käsissä suhteellisen toimiviksi kulmikkaiksi seikkailuikseen.Tällä kertaa eräänlainen hämmentävä ympyrä sulkeutuu, kun vastikään ensi-iltansa saanut Lego-elokuva saa ikioman lisenssipelinsä.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast 158: Elämä on Tikkurilassa

KonsoliFIN Podcastin 158 jakso jatkaa tutulla, hyväksi todetulla varsin tiiviillä linjalla. Isännän roolissa pätee alati positiivisessa yleisöpalautteessa piehtaroiva P33RO. Keskustelua komppaa Pelaaja-lehdestä ja Mustasta Härästä tuttu Jepu. Mukana myös Tampereen komein ja karismaattisin mies Waluigi.
Jaakko Herranen
Uutinen

Lisää suomalaisväriä PlayStation 4:n pelivalikoimaan

Suomalaisen 10tons Entertainmentin vuonna 2003 kehittämä Crimsonland herää uudelleen henkiin PlayStation 4:lla.

Asiasta kerrottiin maanantaina Crimsonlandin sivuilla. Pelin uudelleenkehitys etenee hyvää vauhtia, mutta työtä on vielä edessä. Mahdollista julkaisupäivää ei tässä vaiheessa haluta kertoa vaikka trailerissa mainitaankin kesä 2014.

Harri Hartikainen
Uutinen

EA etsii pelaajaa NHL 15:sta kanteen

Eilen julkistetun NHL 15 -pelin kansikuvapelaajaäänestys on käynnissä.

Äänestys etenee kolmessa vaiheessa, joista käynnissä oleva neljännesfinaalivaihe kestää toukokuun 18. päivään asti. Semifinaalit käydään 19.-25.5 ja finaalivaihe 26.5.-1.6.

Sivustolla tapahtuvan äänestyksen lisäksi äänestystulokseen voi vaikuttaa Twitterin ja Instagramin kautta käyttämällä kunkin pelaajan omaa hashtagia.

Äänestämään pääset tästä.

Neljännesfinaali vaiheessa äänestettävissä on seuraavat pelaajat:
Harri Hartikainen
Uutinen

Rekisteröidyt tavaramerkit vihjailevat taskuhirviöiden taistelupelistä

The Pokémon Company on rekisteröinyt myös Euroopassa kaksi tavaramerkkiä, jotka vihjaavat potentiaalisesta Pokémon-hahmojen tähdittämästä taistelupelistä.

Pokkén Fighters- ja Pokkén Tournament -nimillä varustetuista teoksista ei ole vielä paljoa tietoa. Kyseessä voi hyvinkin olla pelattavan sijasta animaatiofilmistä tai monesta muusta asiasta, mutta mikäli kyseessä on peli, asiasta voitaneen kuulla lisää 10.6. alkavilla E3-messuilla.
Petri Kataja
Uutinen

Suomalaiset pelaavat enemmän kuin koskaan

FIGMA julkaisi pohjoismaiden pelimyyntiä käsittelevän Nordic Game Sales 2013 -raportin.

Raportista käy ilmi, että fyysisten pelien myynti on laskenut 31 prosenttia edelliseen raporttiin verrattaessa, joka julkaistiin vuodesta 2011. Kasvua sen sijaan löytyy digipelien puolelta. Suomessa pelialan kokonaismyynti digimyynti mukaan lukien ylitti 186 miljoonaa euroa vuonna 2013. Se on lähes kaksinkertainen summa, kun verrataan pelkkään fyysisten pelien myyntiin vuonna 2011.
Harri Hartikainen
Uutinen

Julkaisutrailerilla Bound by Flame

Torstaina kauppoihin saapuvan Bound by Flame -pelin julkaisutraileri on täällä.

Ranskalaisen Spiders-pelitudion luoma Bound by Flame on roolipeli sankareista ja liittouman epätoivoisesta taistelusta kuolleiden armeijaa vastaan. Jäälinnoistaan armeijoitaan johtavat mestarivelhot ovat saaneet mantereen haltuunsa ja murskaavat armotta kaiken vastarinnan. Kun toivonkipinän viimeinenkin valo uhkaa sammua, tulen demoni valitsee pelaajan ohjastaman hahmon isäntäkehokseen.
Harri Hartikainen
Uutinen

Guitar Heron kehittäjästudio kerää Kickstarter-rahoitusta

Muun muassa Guitar Hero ja Rock Band -pelisarjoista tunnettu Harmonix on aloittanut Kickstarter-keräyksen.

Tavoite on kerätä 775 tuhatta dollaria. Kun keräystä on jäljellä 18 päivää, on kasassa reilut 38 tuhatta dollaria.

Mikäli tavoite täyttyy, aikoo pelistudio elvyttää vuonna 2003 julkaistun PlayStation 2 -pelin Amplitude ja tuoda sen PlayStation 3:lle ja PlayStation 4:lle.
Harri Hartikainen
Uutinen

Tarinoita rajamailta - ensimmäiset kuvankaappaukset

Telltale Gamesin ja Gearboxin työstämästä Tales from the Borderlands -pelistä on julkaistu ensimmäiset kuvankaappaukset.

Tarina kerrotaan kahden päähahmon, Rhysin ja Fionan näkökulmasta. Pelissä nähdään myös vault huntereita ja muita Borderland 2:sta tuttuja hahmoja.

Peli on tarkoitus julkaista vuoden 2014 aikana.
Harri Hartikainen
Uutinen

NHL-videopelisarja siirtyy uudelle sukupolvelle

NHL 15 on virallisesti julkistettu. EA kiusoitteli aiheella jo lauantaina sosiaalisessa mediassa.

Pelin uudet ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa PlayStation 4 ja Xbox One -pelikonsoleilla. NHL Collision Physics -järjestelmän ansioista jokainen pelaaja kentällä on jatkuvasti fysiikan kourissa. Kiekon fysiikat on rakennettu uudelleen ja jokainen liike tuntuu aidommalta. Kaikki jäällä oleva, jään pinta mukaan lukien, saattaa aiheuttaa kiekon arvaamatonta liikehdintää.
Harri Hartikainen
Uutinen

Guitar Hero ja Tony Hawk -studio suljetaan

Activision ilmoitti sulkevansa Guitar Hero ja Tony Hawk -sarjoista mainetta saaneen Neversoft-studionsa.

Studion aiemmin suosittujen pelisarjojen myynti hiipui viime vuosina, eikä sarjoihin julkaistu uusia pelejä sitten vuoden 2010 jolloin Guitar Hero: Warrios of Rock ilmestyi. Tosin Activision julkisti helmikuussa uuden osan Tony Hawk -sarjaan, mutta pelin tulevaisuus on tämän ilmoituksen valossa epäselvää.
hartzu
Uutinen

Traileri: The Last of Us: Reclaimed Territories

Sony julkaisi trailerin keskiviikkona PlayStation Storeen saapuvasta The Last of Us: Reclaimed Territories -lisäosasta.

Reilun minuutin mittaisella videolla esitellään uusia karttoja, aseita sekä kykyjä. Season Pasiin haltijoille koko paketti on luonnollisesti ilmainen, Uudet kartat, aseet ja kyvyt tulevat myyntiin myös erillisinä paketteina. Peliin tulee myös uusi automaattinen kivääri, joka on kaikille ilmainen.

The Last of Us saa tällä viikolla myös päivityksen 1.07, joka valmistelee pelin uutta sisältöä varten.
Harri Hartikainen
Uutinen

Transformers: Rise of the Dark Spark julkaistaan kesäkuussa

Helmikuussa julkistettu Transformers-peli sai julkaisupäivän.

Lisänimeä Rise of the Dark Spark kantavasta pelistä löytyy yli 40 pelattavaa hahmoa sekä neljän pelaajaan co-op-pelimuoto Escalation, joka on tuttu High Moon -studion aiemmista Transformers-peleistä.

Peli julkaistaan 27. kesäkuuta 2014 seuraaville alustoille: PlayStation 4, PlayStation 3, Xbox 360, Xbox One, Wii U, Nintendo 3DS ja PC.
Harri Hartikainen
Uutinen

Dark Souls 2 valtasi listakärjen

Hiljainen aika pelijulkaisuiden suhteen näkyy listalla tällä viikolla selvästi, eikä mukaan mahdu yhtään uutuutta. Sen sijaan mukaan mahtui kaksi listalle uudelleen nousijaa. Lista koostuu yhtä piristävää poikkeusta lukuunottamatta tuttujen pelisarjojen jatko-osista.

Listan kärkipaikka vaihtui taas kun PC-julkistuksen myötä uudelleen listalle loikannut Dark Souls 2 valtasi ykköspaikan LEGO The Hobbitilta. LEGO-pelit jatkavat listalla vahvasti edelleen kolmen nimikkeen voimin.
hartzu
Uutinen

Videovuoto: Beta-vaiheessa oleva PlayStation Now -pilvipalvelu

Tammikuussa julkistetusta PlayStation Now -pilvipalvelusta on nähty erilaisia vilauksia kuvien ja videoiden muodossa.

Tällä kertaa beta-vaiheessa olevasta palvelusta on vuodettu video, jolla nähdään käyttöliittymä, yhteystestaus, pelivalikoimaa ja kaksi peliä toiminnassa.

Palvelun lopullisesta julkaisusta, hinnoittelusta tai sisällöstä ei ole vielä virallista vahvistusta.
Harri Hartikainen
Uutinen

Xbox One saa uusia toimintoja toukokuun päivityksessä

Microsoft paljastaa Xbox Wire -sivustolla seuraavan käyttöjärjestelmäpäivityksen uudistuksia Xbox Onella.

Ensimmäinen uusi ominaisuus on Sound Mixer, joka mahdollistaa äänitasojen säätämisen kun ruudulla on kaksi sovellusta auki. Sound Mixerin avulla käyttäjä voi valita Snap-tilassa kumman sovelluksen äänet kuuluvat kovempana. Saman ominaisuuden avulla voi säätää myös Kinectin äänitasoa chat-käytössä.
Harri Hartikainen
Uutinen

NHL 14 -pelin Suomen mestaruus ratkottu

Lauantaina kisailtiin Helsingin Nosturissa virtuaalilätkän Suomen mestaruudesta.

NHL 14 -pelin Suomen mestariksi julistettiin Johannes ”JHQX” Ojala, joka taisteli tiensä voittoon 48 finalistin joukosta. Palkinnoksi hän sai PlayStation 4 -konsolin, Sony KDL-50W805 -taulutelevision sekä paikan JVGUSA-matkalle New Yorkiin.
Harri Hartikainen
Uutinen

Stealth Inc. 2 hiippailee yksinoikeudella Wii U:lle

Curve Studiosin kehittelemä Stealh Inc. 2 hiippailee yksinoikeudella kohti Nintendon Wii U -kotikonsolia. Alun alkaen Stealth Bastard -nimellä Steamista tutuksi tullut sarja on aiemmin tuttu enemmänkin PlayStation-alustoilta ja PC:ltä.
Petri Kataja
Uutinen

NHL 15 julkistetaan maanantaina - EA kiusoittelee Facebookissa

Facebookiin ilmestyi lauantaina oheinen kuva, jonka yläpuolella lukee ”Are You Ready?”.

Julkaisun teki EA SPORTS NHL, joka on NHL-videopelisarjan virallinen Facebook-sivu. Kuvassa esiintyy luku 15 ja päivämäärä 5.5.2014. Maanantaina on luvassa lisätietoa NHL 15 -pelistä.

Viime vuosina NHL-pelit ovat tulleet myyntiin tyypillisesti syksyllä.
Harri Hartikainen
Uutinen

Xbox-pelaajat pääsevät nauttimaan uuden Call of Dutyn lisäosista ensimmäisenä

Loppuvuodesta julkaistavan Call of Duty: Advanced Warfaren tuleviin lisäosiin pääsevät käsiksi ensimmäisenä Xbox-pelaajat.

Microsoft kertoi asiasta samalla kun se uutisoi pelin virallisesta julkistuksesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta Call of Duty -pelisarjan historiassa, sillä esimerkiksi Call of Duty: Ghostsin kohdalla tehtiin samanlainen sopimus.

Call of Duty: Advanced Warfare julkaistaan 4. marraskuuta 2014.
Harri Hartikainen
Uutinen

Super Time Force esittäytyy uudessa trailerissa

Sivustakuvattu indie-ammuskelupeli Super Time Force valmistautuu julkaisuun uuden trailerin merkeissä.

Capybara Gamesin kehittämässä pelissä on tärkeää muistaa juosta, hyppiä, ampua ja ennen kaikkea kuolla parikymmentä kertaa. Kun pelihahmo kuolee tai pelaaja keskeyttää kierroksen vapaaehtoisesti, voi hän kelata ja katsella aiempaa suoritusta sekä päättää aloittaako kierroksen alusta vai jatkaako peliä aiemmasta kohdasta.

Peli julkaistaan Xbox 360 ja Xbox One -pelikonsoleille toukokuun 14. päivä.
Harri Hartikainen
Uutinen

Disney Infinity saa jatkoa syksyllä

Disney julkisti seuraavan osan Disney Infinity -pelisarjaan. Uusi peli kantaa nimeä Disney Infinity: Marvel Super Heroes.

Aloituspakkaus sisältää Avengers-pelisetin, kaksi minipelilevyä sekä seuraavat kolme Avengers-hahmoa: Thor, Black Widow ja Iron Man. Kaikki ensimmäisen osan hahmot, voimalevyt sekä alusta toimivat uuden pelin kanssa. Myös lelulaatikon tallennukset ovat yhteensopivia uuden osan kanssa. Uusia hahmoja on tulossa noin 20 ja voimalevyjä jopa 80.
Harri Hartikainen
Uutinen

Ei uutta Nintendo-rautaa E3-messuilla

Vastikään uutisoitu Nintendon patenttihakemus antoi innokkaimmille syytä odottaa uutta rautajulkistusta kesäkuisilla E3-messuilla. Nyt Nintendo heittää kapuloita rattaisiin kertomalla, että uutta konsolijulkistusta ei ole luvassa.
Jaakko Herranen
Uutinen

DRIVECLUB-trailerilla nähdyt autot tunnistettu

DRIVECLUB esittäytyi näyttävän trailerin voimin tiistaina. Videolla nähdään yhteensä 18 autoa, joiden tunnistaminen on haastavaa. Dualshockers-sivusto päätti selvittää, mitkä kaikki autot pätkässä nähdään. Lähdelinkistä löytyy kuvankaappauksia videosta ja vertailuksi kuvia aidoista autoista.

Sivuston mukaan videolla nähdään seuraavat autot:

• Ferrari F12 Berlinetta
• Pagani Zonda R
• BAC Mono
• Aston Martin V12 Vantage S
• RUF Rt 12 R
• RUF CTR 3 Clubsport
• Hennessey Venom GT
• Koenigsegg Agera R
Harri Hartikainen
Uutinen

Call of Duty: Ghostsissa ilmainen moninpeliviikonloppu

Pleikkaripelaajat pääsevät viikonloppuna nauttimaan Call of Duty: Ghostsin moninpelistä ilmaiseksi. Moninpelidemo tulee saataville Storeen perjantai-iltana 2.5. kahdeksan aikoihin. PlayStation 3:n sekä 4:n omistajille tarkoitetut moninpelikarkelot päättyvät maanantaina 5.5. kello 20.00.
Teemu Hakola
Uutinen

Infamous Second Sonissa nähdyt paikat tosielämässä

Infamous Second Sonissa seikkaillaan ympäri Seattlea ja pelissä nähdään paljon yksityiskohtia, jotka ovat oikeasti olemassa.

Alta löytyvissä kuvissa nähdään kuvankaappaus pelistä ja sama paikka todellisuudessa. Kuvista voi bongata Sonic Boom -levykaupan, legendaarisen Space Needlen, paikallisen junan, vihreän taksin ja muutaman muun asian.
Harri Hartikainen
Uutinen

DRIVECLUB PlayStation Plus Edition: 10 autoa, viisi rataa

PlayStation Blog -sivustolla käyttäjä TrueMurton kysyi tarkempia yksityiskohtia PS Plus -tilaajille julkaistavasta ilmaisversiosta.

Pelin suunnittelusta vastaava Paul Rustchynsky vastasi kysymykseen: ”PlayStation Plus Edition ei ole muuttunut. Sitä ei voi kutsua demoksi, sillä pääset käsiksi kaikkiin pelin online- ja offline-ominaisuuksiin. Kokoversiosta poiketaan antamalla käyttöön ainoastaan 10 autoa sekä viiden radan tarjoamat 11 ratavariaatiota”.
Harri Hartikainen
Uutinen

Gran Turismo 6 saa Ayrton Senna -aiheista sisältöä

Sony muistaa 20 vuotta sitten edesmenneen brasilialaisen F1-kuljettajan Ayrton Sennan uraa tuomalla Gran Turismo 6 -peliin Senna-aiheista lisäsisältöä. Polyphony Digital on läheisessä yhteistyössä Sennan perheen ja heidän säätiönsä Ayrton Senna Institute kanssa luonut Ayrton Senna Tribute -sivuston ja lisäsisältöä GT6-peliin.

Sivustolla on katseltavissa Ayrton’s Wish -lyhytdokumenttielokuva sekä 12. ja 19. toukokuuta julkistettavat kuvaesitykset uran aikaisista vaiheista.
Harri Hartikainen
Uutinen

Aiempaa käyttäjäystävällisempi PlayStation 4 - ohjelmistoversio 1.70 julkaistu

PlayStation 4 sai eilen kaivatun ohjelmistopäivityksen, jonka versionumero on 1.70. Päivityksen tuomat muutokset pohjautuvat pitkälti käyttäjien antamaan palautteeseen. Valtaosa uudistuksista liittyy pelikuvan jakamiseen ja tallentamiseen. Tässä tärkeimmät uudistukset, katso täysi lista lähdelinkistä.

SHAREfactory

Uusi ilmainen sovellus, jolla voi helposti muokata pelivideoita, lisätä niihin erikoistehosteita tai vaikkapa PlayStation-kameralla kuvatun kommenttiraidan. Latauslinkki sovellukseen löytyy aloitusnäkymästä.

Tässä esimerkkivideo jäseneltämme Nisupulla:
Harri Hartikainen
Uutinen

PlayStation 4:lle julkistettiin tusinan verran indie-pelejä

PlayStation Blog -sivusto listaa peräti 12 indie-peliä, jotka tullaan julkaisemaan PlayStation 4:lle. Osa peleistä julkaistaan myös PlayStation 3:lle tai PS Vitalle. Pelit julkistettiin SCEA pääkonttorilla Kaliforniassa pidetyssä tapahtumassa.

Vain PlayStation 4:lle julkaistavat pelit:
Harri Hartikainen