Uutinen

KonsoliFINin uudet tuulet: Sosiaalista mediaa

Lukijat ovat kenties taatusti huomanneet artikkelipuolen aktiivisuuden kuluvalla viikolla. Maanantaista lähtien eri osastojen päätoimittajat ovat visioineet oman jaostonsa tulevaisuutta. Artikkelisarja jatkuu sunnuntaihin saakka.

Tällä kertaa ääneen päästetään vuoden verran ylläpidossa vaikuttanut Jepu. Erityisesti podcastien parissa kunnostautunut helsingitär nähdään jatkossa KonsoliFINin sosiaalisen median puikoissa. SoMe-puoli onkin tulevaisuudessa suuri osa sivuston kokonaisuutta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Taskukokoinen Ratchet & Clank HD Trilogy saapuu heinäkuussa

Aikoinaan PlayStation 2:lle julkaistut kolme Ratchet and Clank -peliä saapuvat kokoelman muodossa PS Vitalle. Kokoelma kantaa nimeä Ratchet & Clank HD Trilogy, ja sen käännöstyöstä vastaa Jak and Daxter Trilogyn PS3- ja Vita-käännökset hoitanut Mass Media Inc.
Teemu Hakola
Uutinen

Sony tukee indie-kehittäjiä Tokyo Game Showssa

Tokyo Game Show on vasta syksyllä, mutta nyt kuuluu, että Sony sponsoroi kaikki indie-osaston esittelypaikat tapahtumasta. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon tapahtumassa nähdään indie-kehittäjiä. Paikkoja on tarjolla 50.

Kaikki kolme isoa konsolivalmistajaa ovat heränneet indie-pelien kautta avautuviin bisnesmahdollisuuksiin. Sony haluaa tukensa avulla antaa mahdollisuuden kaikille indie-kehittäjille, jotta he pääsisivät esittelemään tuotoksiaan riippumatta TGS:n osallistumismaksuista. Samalla ilmoittautumisaikaa on pidennetty 11. kesäkuuta asti.
pZiuz
Uutinen

Harmonix vähentää väkeä

Massachusettsissa majaileva musiikkipeleihin erikoistunut Harmonix vähentää työntekijöidensä määrää. Firman toimitusjohtaja Alex Rigopoulos menee samassa yhteydessä vaihtoon.

Yhteensä 37 työntekijää joutuu etsimään uuden työpaikan.Harmonix pahoittelee miehistönsä irtisanomisia ja toivottaa näille hyvää jatkoa tulevaisuutta ajatellen.
Jaakko Herranen
Uutinen

GameCuben ohjaimet tekevät paluun Wii U:lle julkaistavan adapterin myötä

Nintendo on paljastanut adapterin, joka mahdollistaa GameCube-konsolin ohjainten käyttämisen Wii U:lla.

Kahteen usb-porttiin syötettävä adapteri mahdollistaa maksimissaan neljän GameCube-ohjaimen kytkemisen Wii U:hun kiinni. Tämän lisälaitteen paljastaminen on ilouutinen etenkin kaikille niille, jotka halajavat kahdessa edellisessä Super Smash Bros. -mätkinnässä käytettyä ohjainta myös sarjan seuraavan osan ohjainvalikoimaan.
Petri Kataja
Uutinen

Sony uudistaa PlayStation Plus -ilmaispelien jakelua

Sony julkisti tänään kuusi uutta PlayStation Plus -ilmaispeliä, jotka tulevat jakoon ensi keskiviikkona. Samalla yhtiö ilmoitti uudistaneensa ilmaispelien jakelua.

Aiemmin ladattavissa on ollut useita kuukausia palvelussa roikkuneita nimikkeitä. Näistä luovutaan asteittain ja jatkossa tarjotaan kuukauden ajan kaksi peliä jokaisella alustalle. Heinäkuusta lähtien ilmaispelit tulevat ladattavaksi kuun ensimmäisenä keskiviikkona ja vaihtopäivä on seuraavan kuukauden ensimmäinen keskiviikko.

Tässä vielä kertauksena kesäkuun pelitarjonta:
Harri Hartikainen
Uutinen

Kahmalokaupalla alennuksia sekä Mario Kart 8 tarjolla Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalveluihin saapuu tällä viikolla iso tukku alennuksia sekä uutta pelattavaa Mario Kart 8:n ja kumppanien muodossa. Ohessa muutama poiminta.

Mario Kart 8 - Super Marion tähdittämä odotettu kaahaus saapuu Wii U:lle huomenna. Tarjolla on kilpa-ajoa maalla, veden alla ja jopa seinillä eri osista kootuilla ajokeilla ja usemmilla hahmoilla kuorrutettuna. Tarjolla ladattavaksi siis vasta huomenissa. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Sony vahvisti kesäkuun PlayStation Plus -pelit

Sony vahvisti PlayStation Blog -sivustolla kesäkuussa PlayStation Plus -jäsenille tarjottavat ilmaispelit.

Osa peleistä lipsahti yhtiön toimesta julkisuuteen jo eilen. Vahingossa tai tarkoituksella nettiin päätyneet tiedot peleistä pitivät paikkaansa ja eipä asiaa lähdetty edes kiistämään. Sen sijaan edustaja kommentoi, ettei julki tulleet neljä peliä ole koko kuukauden tarjonta. Virallisen julkistuksen myötä lista täydentyi vielä kahdella pelillä.

Kesäkuun pelikattaus näyttää siis tältä:
Harri Hartikainen
Uutinen

Uutta videomateriaalia Remedyn Quantum Breakista

Viime vuoden E3-messuilla yllättänyt tv-sarjan ja pelin hybridi Quantum Break on pysynyt visusti Remedyn verhojen takana. Nyt odotus palkitaan kun Sam Lake ja kumppanit julkaisivat pelistään uuden videon.

Lisää pelikuvaa Quantum Breakista esitellään syksyn GamesCOM-messuilla.


Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFINin uudet tuulet: Ääni kuuluu, mutta näkyykö kuva?

Maanantaina käynnistynyt artikkelisarja KonsolIFINin toiminnasta ja visioista sekä ennen kaikkea tulevaisuudesta jatkuu myös näin arkipyhänä.

Helatorstain kunniaksi ääneen päästetään yksi eittämättä legendaarisimmista KonsoliFIN-hahmoista, Paavo ”Paavi” Niskala. Parin viikon takaisessa kevätkokouksessa eri osastojen päätoimittajuuksia jakaessa Paavin harteille laskettiin AV-puolen johtajan viitta.

Paavin mietteet KonsoliFINin av-puolesta löytyvät täältä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoftilla ei ole aikeita luopua Xboxista

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella haluaa katkaista huhut, joiden mukaan yhtiö olisi kauppaamassa Xbox-osastoa.

”Minulla ei ole aikomusta tehdä mitään toisin Xboxin kanssa kuin teemme jo nyt”, Nadella kertoo The Vergelle.
Harri Hartikainen
Uutinen

Sony lipsautti kesäkuun PlayStation Plus -pelit julkisuuteen

Videopelien maailmassa kaikentyyppiset vuodot ovat arkipäivää ja tällä kertaa oli Sonyn vuoro, kun se julkisti kesäkuun PlayStation Plus -pelit omalla sivustollaan ”vahingossa”.

Vaikka pelit ehtivätkin olla vain hetken esillä, löytyy kuvankaappaus edelleen verkosta. Kun asiasta kysyttiin Twitterissä PlayStation Blogin johtajalta Fred Duttonilta, hän ei kiellä eikä myönnä asiaa. Sen sijaan hän toteaa, ettei tämä ole koko totuus.
Harri Hartikainen
Uutinen

Watch Dogsia myytiin enemmän kuin yhtäkään Ubisoftin peliä aiemmin

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Ubisoft julkisti Watch Dogsin E3-messuilla 2012. Tuona aikana hypejuna on kulkenut ympäri maailmaa ja matkalle on mahtunut kaikenlaista markkinointia.

Nyt kun peli on vihdoin kaupoissa, näyttäisi työn tulos Ubisoftin kannalta erittäin onnistuneelta: Watch Dogsia myytiin ensimmäinen vuorokauden aikana enemmän kuin yhtäkään Ubisoftin peliä aiemmin.
Harri Hartikainen
Uutinen

EA vihjailee ruohonjuuritason sodankäynnistä myös PlayStationeilla

EA julkaisi Twitterissä vihjailevan kuvan, jossa Plants vs Zombies -peleistä tuttu Peashooter on pukeutunut Sly Cooperiksi. Pesukarhu-Sly taas seikkailee PlayStationin yksinoikeuspelisarjassa.

Lienee siis selvää, että EA tulee julkaisemaan Plants vs Zombies: Garden Warfaren PlayStation-konsolille. Sitä ei vielä tiedetä, tullaanko peli näkemään PlayStation 4:lla, PlayStation 3:lla tai PlayStation Vitalla vai kenties kaikilla näillä.
Harri Hartikainen
Uutinen

KonsoliFINin uudet tuulet : Arvostelun arvostamista

Maanantaista lähtien KonsoliFINin uusista linjauksista ovat päässeet kertoilemaan vastaava päätoimittaja Jyri ”jryi” Jokinen sekä uutispuolen päätoimittaja Jaakko ”JaakkimO” Herranen. Artikkeliviikon tarkoituksena on avata lukijoillemme visioita uudistuneen KonsoliFINin takana.

Tänään ääneen päästetään arvostelu- ja artikkelipuolen tuore päätoimittaja Markus ”WaLuigi” Mesiä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevasta Battlefieldista seitsemän minuuttia uunituoretta pelikuvaa

Electronic Arts julkisti eilen Battlefield: Hardline -räiskinnän ja lupasi kertoa pelistä lisää parin viikon päästä E3-messujen yhteydessä.

Pelistä kuitenkin pääsi, epäilemättä täysin vahingossa, levitykseen reilut seitsemän toiminnantäyteistä minuuttia pelikuvaa, josta käy ilmi eri pelimuodot, yksinpelin luonne ja muita pelin hienouksia. Luonnollisesti videolta saa myös hyvän kuvan tulevan Battlefieldin graafisesta annista.
hartzu
Uutinen

Lemmings herää henkiin PlayStation Vitalla

Takavuosien pulmanratkontapeli Lemmings herää uudelleen henkiin, kun Vitalle julkaistava Lemmings Touch saapuu PlayStation Storeen huomenna. Alkuperäinen Lemmings julkaistiin vuonna 1991 Amigalle ja sittemmin se on käännetty monelle eri alustalle.
Harri Hartikainen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast 159: Kriisipalaveri

Kriisit ravistelevat sekä KonsoliFINiä että parisuhteita, ja molempia puidaan tässä jaksossa. Ihmissuhteiden ongelmakenttää kävivät pöyhimässä jryi ja Jepu, jotka päättivät hakea ihan ammattilaisen apua. Myös maagiset jakaa mietteitään aiheen tiimoilta. Sivuston kriisiä taas pähkäiltiin ylläpidon kevätpalaverissa, jonka saldoa selvitellään jakson loppupuolella.
Jaakko Herranen
Uutinen

Palikoitunut Batman tekee paluun syksyllä

Kaikille tutun Lepakkomiehen Lego-inkarnaatio saa kuluvan syksyn aikana jo kolmannen pelinsä, kertoo Warner Bros. sekä pelin kehityksen parissa työskentelevä TT Games.

LEGO Batman 3: Beyond Gotham sisältää Batmanin ja Robinin lisäksi ison liudan muita DC Comicsin hahmoja. Lego-pelien tutun kaavan mukaisesti näitä pääsee myös ohjastamaan useammankin pelaajan voimin. Sarjan kolmas osa vie sankarimme aina ulkoavaruuteen saakka tarkoituksenaan pelastaa maapallo edessä häämöttävältä tuholta.
Jaakko Herranen
Uutinen

The Order: 1886 julkaisu siirtyy vuoteen 2015

Ready at Dawnin ja Santa Monica Studiosin PlayStation 4:lle kehittämä The Order: 1886 -pelin julkaisu siirtyy vuoden 2015 alkuun.

Viime vuoden E3-messuilla ensimmäisen kerran esitelty peli oli tarkoitus saattaa markkinoille vielä tämän vuoden aikana. The Order: 1886 tarjoaa ainutlaatuisen näkemyksen viktoriaanisen aikakauden Lontoosta, jossa pelaaja pääsee käyttämään kehittynyttä teknologiaa taistelussa antiikin vihollisia vastaan.

Pelin tekijät julkaisivat uuden videon kulissien takaa:
Harri Hartikainen
Podcast

KonsoliFIN Podcast 159: Kriisipalaveri

Kriisit ravistelevat sekä KonsoliFINiä että parisuhteita, ja molempia puidaan tässä jaksossa. Ihmissuhteiden ongelmakenttää kävivät pöyhimässä jryi ja Jepu, jotka päättivät hakea ihan ammattilaisen apua. Sivuston kriisiä taas pähkäiltiin ylläpidon kevätpalaverissa, jonka saldoa selvitellään jakson loppupuolella. Erillinen kriisi tuntuu olevan Skypellä, joka teki jälleen kerran tenän. Tästä johtuen MOPPista ja uutisosuudesta saatiin talteen vain puolet.

Uutinen

State of Decay laajenee perjantaina

Undead Labsin viime vuonna julkaistu, pääsääntöisesti kiitosta kerännyt State of Decay saa Lifeline-lisäosansa jo kuluvan viikon aikana.

Lifeline seurailee Greyhound One -sotilasryhmittymän edesottamuksia zombien valtaamassa Danforth-kaupungissa. Uuden tarinan lisäksi lisäosa tuo jo valmiiksi massiivisen kokoiseen peliin peräti neljän neliökilometrin kokoisen ennennäkemättömän alueen. Eläviä kuolleita voi teurastaa myös uusin asein.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFINin uudet tuulet (päivitetty)

KonsoliFIN elää muutoksen aikaa. Tuore vastaava päätoimittajamme Jyri ”jryi” Jokinen aloittaa itseoikeutetusti koko tulevan viikon kestävän artikkelisarjan, jossa käydään läpi uusia KonsoliFINin organisaation määrittelyjä.

Tiistaista alkaen ääneen päästetään eri alaosastojen päätoimittajat, jotka kertoilevat omista vastuualueistaan ja visioistaan tulevaisuuden suhteen.

Organisaatiota myllertämässä (Jyri "jryi" Jokinen)
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Octodad: Dadliest Catch

Indiestudio Young Horsesin Octotad: Dadliest Catch -pelin PlayStation 4 -käännös oli KonsoliFINin arvostelupöydällä. Peli on jatko-osa vuonna 2010 ilmestyneelle Octodadille.

Lue mitä mieltä jepu oli tästä ihmiseksi naamioituneen esikaupungissa asustelevan mustekalan seikkailusta.
Harri Hartikainen
Uutinen

FIGMA Suomen suosituimmat pelit 20/2014: Minecraft nousi listakärkeen

Listan kärkeen kipusi viime viikolla Minecraft, joka julkaistiin vihdoin myös levyversiona PlayStation 3:lle. Viikolla 19 kärkisijaa pitänyt FIFA 14 putosi tällä viikolla sijalle kolme, kun NHL 14 nousi sen edelle sijalle 2.

Yhtään täysin uutta peliä ei tällä kertaa listalla nähty.

Suomen pelimyynnin TOP-10 viikolla 20/2014:
Harri Hartikainen