Uutinen

Kaikki supersankarit eivät voi olla sitä parasta a-ryhmää: Thunderbolts* sai ensimmäisen härnäkkeensä, varsin pitkän sellaisen

MCU:n leffauniversumia jatkava Thunderbolts* on saanut ensimmäisen kiusoitteluvideonsa.

Teaseriksi kutsuttu videopläjäys on kestoltaan reilut kolme minuuttia, joten traileriksikin sen toki voi jokainen näin halutessaan määritellä. Thunderbolts* kasaa samoihin kuvioihin Marvelin aiemmista leffoista ja sarjoista tuttuja sivuhahmoja, mutta tietty myös kokonaan uusia tuttavuuksia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraftin PlayStation 5 -versio sai julkaisupäivänsä lokakuulle

Minecraft on saanut julkaisupäivänsä PlayStation 5 -konsolille.

Maailman myydyin peli – mikäli Tetriksen lukemattomia versioita ei lasketa – Minecraft on toistaiseksi rullannut PS5:llä taaksepäin yhteensopivuuden turvin. Nyt Sonyn uusin konsoli saa pelistä natiivisti sille kehitetyn version, tietysti 4K-resoluution ja 60 ruudun sekuntivauhdin kera. Mikäli Minecraft löytyy jo PS4:n kirjastosta, voi sen päivittää ilman erillistä maksua uudemmalle raudalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

PlayStation 30th Anniversary Collection -laitekokoelmalla juhlistetaan Sonyn menestyksekästä konsolihistoriaa

Sony julkisti PlayStation 30th Anniversary Collection -konsolimalliston.

Sonyn 30 vuoden konsolitaivalta juhlistavat pleikkariversiot noudattelevat värimaailmaltaan sen ihan ensimmäisen PlayStation-konsolin ulkoasua. Nostalgiaa huokuvia erikoisversioita saadaan niin PlayStation 5 Digital Edition -konsolista, PlayStation Portalista kuin PS5 Pro -masiinastakin – viimeksi mainittua tosin teetetään varsin rajoitettu 12 300 kappaleen erä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Goro Majimasta tulee merirosvo – Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii paljastui julkaisupäivän kera

Seuraavaksi jotain ihan muuta, sanoisi Monty Pythonin uutiskasvo.

Segan Like a Dragon (ent. Yakuza) -sarjan seuraava osa on paljastunut. Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii päästää pelaajan fanien kestosuosikki Goro Majiman saappaisiin. Häröydestään tuttu mies kertaa alla olevassa julkistustrailerissa itse viimeisen puolen vuoden tapahtumat, jotka lopulta ovat johtaneet nykyiseen piraattiuraan.

Niko Lähteenmäki