Uutinen

Xbox-konsoleiden marraskuun käyttöjärjestelmäpäivitys tuo mukanaan reilusti uusia ominaisuuksia

Xbox-konsoleiden marraskuun käyttöjärjestelmäpäivitys tuo muassaan reilusti uudistuksia.

Ehkäpä näkyvin uudistus ovat uudet dynaamiset taustakuvat, joita on tuotu tarjolle useampiakin. Pelaajia informoidaan nyt myös aiempaa paremmin Xbox Series -konsoleiden mukanaan tuomista ominaisuuksista, kuten Auto HDR -mahdollisuudesta sekä X|S-optimoinneista. Lisäksi jatkossa Game Pass -pelejä voi esiasentaa jo hyvissä ajoin ennen niiden ilmestymistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Japanin Super Nintendo World avataan helmikuussa – ensimmäiset kuvat alueen laitteista julki

Japanin Universal Studiosille aukeava Super Nintendo World esittäytyy ensimmäisin kuvin.

Valikoidut lehdistön edustajat pääsivät köpöttelemään Super Nintendo -teemaiselle alueelle. Vahvasti edustettuina tuntuvat olevan ainakin Mario Kart ja Bowser, kumpainenkin oman laitteensa voimin. Donkey Kong -teemainen alue on myös työn alla, mutta sinne ei lehdistöä toistaiseksi päästetty. Kuvilla kyllästettyjä livertelyjä voi katsastaa uutisen lopusta.

Osakaan kyhätyn Super Nintendo Worldin on tarkoitus avata ovensa helmikuun 4. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Martha is Dead ei ole enää Xbox-konsoliyksinoikeus – julkaistaan myös kahdelle PlayStationille

Psykologinen kauhuilu Martha is Dead julkaistaan aiemmin julkistettujen PC:n, Xbox Onen ja Series S/X:n ohella myös PlayStation-konsoleille.

Martha is Deadin saapuminen PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle paljastettiin upouuden trailerin kera. Pariminuuttisella videopätkällä ei edelleenkään nähdä suoranaista pelikuvaa, mutta kammottava tunnelma tuntuisi tästä huolimatta olevan edelleen katossa. Videon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ohjaajalegenda John Carpenter ylistää Assassin's Creed Valhallaa: "Uskomaton peli!"

Ohjaajaveteraani John Carpenter nautiskelee täysin rinnoin Assassin's Creed -sarjan uutukaisesta.

Kaukaiselta 60-luvulta saakka leffoja ohjannut Carpenter ylistää Twitterissä Valhallan olevan paluu sarjan erinomaisuuden lähteille. Vuonna 1948 syntynyt Carpenter kehuu erityisesti salamurhaajasaagan tuoreimman osan avointa maailmaa ja sen ympärille rakennettua pelattavuutta.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Puhuva kukko ratkaisi mysteerin - katso kuvat!

Kun L.A. Noire ja Wolf Among Us kohtaavat, syntyy Chicken Police; Film Noir -henkinen etsivätarina puhuvilla eläimillä. Kyllä kiitos!

Kun herra Kukkonen kissanaisen kohtasi

Legendaarisen Chicken Police -kaksikon toinen puolisko, kukkoherra Sonny Featherland odottelee hyllytettynä eläkepäiviään, kun hän saa yhteydenoton.

A-P Kuutila
Uutinen

Red Dead Online julkaistaan ensi viikolla omana itsenäisenä pelinään

Rockstar julkaisee Red Dead Redemption 2:n kylkiäisinä tulleen Red Dead Onlinen omana pelinään.

Joulukuun 1. päivä ilmestyvän Red Dead Onlinen hinnaksi on määritelty helmikuun 15. päivään saakka vain viitisen euroa, mutta tutustumistarjouksen jälkeen hinta nousee parinkympin hujakoille. Kovalevytilaa kuluu massiiviset 123 gigatavua, mutta mukaan on heitetty myös RDR2:n kampanja, jonka saa auki pulittamalla ylimääräisiä roposia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft paljasti vuoden viimeiset Games with Gold -nimikkeensä – myös Black Friday -alennuskampanja jatkuu

Joulukuussa päästään suklaan ja kinkun syömisen ohella pelailemaan kultajäsenille tarjottavia Games with Gold -nimikkeitä.

Nelikon näkyvin peli lienee Saints Row -rellestys Gat Out of Hell. Hieman rauhallisempaa meininkiä tarjoilevat Double Finen pulmailu Stacking ja Agatha Christie -henkinen point and click -seikkailu The Raven Remastered. Jokainen peli rullaa muuten nätisti myös uudenkarhealla Xbox Series S/X -konsolikaksikolla, kiitos masiinoiden taaksepäin yhteensopivuuden.

Jaakko Herranen
Uutinen

Golden Joystick 2020 -palkinnot jaettiin viime yönä – The Last of Us Part II rohmusi peräti kuusi pystiä

Vuotuiset The Golden Joystick 2020 -palkinnot on jaettu viime yönä.

Suurimmaksi voittajaksi selvisi peräti kuusi pystiä napannut, monenlaisissa kohuissa mukana ollut The Last of Us Part II. Myös Hades ja Fall Guys: Ultimate Knockout onnistuivat haalimaan kaksi palkintoa kumpainenkin.

Täydellinen voittajalista arvostelulinkkeineen näyttää seuraavanlaiselta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Assassin's Creed Valhallasta tuttu noppapeli Orlog saa oman fyysisen julkaisunsa

Assassin's Creed Valhallan sivuaktiviteetti, noppapeli Orlog julkaistaan erillisenä, fyysisenä peliversiona.

Vaikka viikingit todistetusti pitivätkin noppapelien kaltaisista ajanvietteistä, on Assassin's Creed Valhallasta tuttu Orlog Ubisoft Montrealin suunnittelijoiden käsialaa. Ubisoftin ja PureArtsin kehittämä versio sisältänee kaiken mitä pelin virtuaaliversiokin nopista energiakiviin ja kippoihin saakka. Koukuttava kaksintaistelupeli julkaistaan ensi vuoden aikana.

Jaakko Herranen